perjantai 29. marraskuuta 2013

prinsessanvärinen paita

 Marraskuun valo on lempeää, matalalta tulevaa. Marraskuussa valo on harvinaista ja siksi sen huomaa aivan erityisellä tavalla, monen mustan ja synkän päivän jälkeen sitä aivan ahmii, ihan hengittää. Marraskuun valossa voi tarkastella taivasta, se ei viillä kirkkaasti silmiin eikä häikäise, eikä se  nosta silmiin sohvien alta pölypalleroitakaan niinkuin huhtikuinen. Marraskuussa valo on lämmintä, ja siinä on väriä. Yleensä auringon edessä purjehtii aina pieniä vaaleanpunaisia pilvilaivoja  jotka saavat marraskuun näkymään vaaleanpunaisten silmälasien läpi jos vain muistaa pitää ne taskussa.

 Kerran eräässä pohjoisessa maassa, seitsemän mäen ja seitsemän laakson takana, seitsemän pellon ja seitsemän metsän keskellä yhtenä kuulaana marraskuisena päivänä  oli kävelyllä muuan neitonen. Maassa, puussa ja heinissä oli kuuraa, valkokylkiset koivut hehkuivat harmautta vasten  ja  tuoksui ihan siltä että pian saattaisi sataa lunta. 

Taivas oli prinsessanvärinen ja  koivujen takana hehkuva aurinko kuin kultaa. Metsikössä kulkijan silmien edessä vilahti jokin harmaa, pieni ja iloinen. Sen nauru kupli koivujen huurteisilla  rungoilla, sen tuikkivista silmistä pilkahtelevat iloiset säkeneet sulattivat jäätyneiden heinänkorsien päihin kimmeltävät kastepisarat joissa heijastui kultainen taivas, marraskuun valo.



Pieni harmaa viipottaja pysähtyi, se oli kietoutunut lämpimään villahuiviin ja se katsoi tarkasti,totisena  kuin arvioiden. Se totesi kulkijan ystävälliseksi, hymyili ja jatkoi kulkuaan. Se oli keijukainen! Harmaan villahuivinsa alla sillä oli kätkössä hohtavat vaaleanpunaiset siivet, prinsessanväriset, kuin silkkiä.  Keijukainen viskasi huivinsa puunoksalle, ja aloitti marraskuisen tanssin, varmaan sen viimeisen ennen talviunia. Kultainen aurinko oli sen varmasti houkutellut vielä lentelemään, liihottelemaan huurteisten koivujen keskellä, kulkijan iloksi.



Keijukaisen liihotellessa kulkija hiipi lähemmäksi, varoen ettei säikyttäisi tuota pientä ja sievää olentoa. Eipä kulkijaneito arvannutkaan, että tämän keijukaisen sisällä asusti varsin rohkea ja leikkisä pikkuinen tyttö, se varmasti johtui siitä että liihottelija oli kuninkaallista sukua, oikea keijukaisprinsessa. Keijukaisprinsessat eivät murehdi turhia, niiden jalat ovat ihmeen kevyet marraskuusta huolimatta ja ihan kuin niiden ympärillä pikkuisen paistaisi aina aurinko, ja kesä olisi pienen matkan lähempänä.



Siihen se istahti, kulkijan viereen  ja kertoi tarinoita. Lörpötteli ja hykerteli, ja lopuksi se kertoi  pukeutuneensa prinsessanväriseen raitapaitaan. Siinä on olkapäillä räyhelöt  ja ne tekevät paidasta semmoisen että sitä voivat pitää keijukaiset, muuten se olisi vähän hyi. Melkein poikien.

Sitten se kiljaisi iloisen, keijukaismaisen kiljaisun, pyörähteli prinsessamaiset pyörähdykset, kietaisi ylleen villahuivinsa ja hipsutteli kevein, iloisin jaloin koivikon katveeseen, kulkijan silmien ulottumattomiin. Mutta se jätti koivun oksaan jotain, jotain tärkeää ja ihmeellistä. Kimaltavat siivet. Marraskuun iltapäivän aurinko kimmelsi niissä, niiden väri heijastui taivaankanteen  ja kulkija huomasi että koko maailma oli muuttunut vaaleanpunaiseksi, prinsessanväriseksi.

Ja sitten alkoi sataa lunta. 


keijukaisen paita vuosikausia kaapissa marinoitunuttta ohkaista trikoota, paidan kaava kaupan valmispaidasta, röyhelöt(keijujen kielellä räyhelöt) olkasaumoissa huolittelematonta trikookaitaletta poimutettuna. 
siivet ikeasta.
kuvat hovikuvaajan kamerasta. tarina kuvien ja lörpöttelevän keijukaisen inspiroima.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

vertailevaa tutkimusta

Urheiluhulluutta on montaa lajia. Ketunpesään sitä on siunaantunut monenlaista laatua, ihan niitä aitoja hienhajuisia yksilöitä jotka vääristävät tilastomerkintöjä suomalaisten liikuntatottumuksista kuin myös niitä penkkiurheiluhulluja joiden käsi käy sipsipussilla sitä tiheämpään mitä pitemmälle jääkiekon suomenmestaruusliigapelit ehtivät. Tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen tälle tutkijaluonteelle joka  tekee tässä tapauksessa vertailevaa tutkimusta eri ääripäiden mm.motoriikasta, suorituskyvystä ja lihaskunnosta.

Hienhajuiset urheiluhullut suoriutuvat motorisista harjotteista erityisen ripeästi silloin kun on kyse sählykassin pakkaamisesta, etenkin jos ko. kyyti odottaa pihalla ja äänitorvi on soinut muutaman kerran. (huomionarvoinen seikka se, että lähtijä/pakkaaja on herännyt noin viisi minuuttia aikaisemmin.)
Suoriutumispisteitä tässä motoriikkatarkastelussa  laskee kuitenkin se, että lähtijän/pakkaajan jäljiltä joutuu siivoamaan sukkalaatikon, kenkähyllyn ja laittamaan kiinni erinäisiä ovia. (tutkijan motoriikkaa tämä tietysti kehittää, etenkin päpätyslihaksistoa.)

Hienhaju-osasto suoriutuu vertailussa olevaa sohvaperunaryhmää paremmin myös suorituskykyosiosta niiltä osin kun vertaillaan harrastus/peli/ vuoro/turnauskertojen määrää ja korreloidaan sitä vaikka liikahtamiseen sohvalta ja läppäriltä, älypuhelimen äärestä tai peiton alta etenkin viikonloppuisin. Suorituskykymittaus ei tosin täytä kaikkia kriteerejä mitä luotettavan suorituskykymittauksen tulisi täyttää, sillä siinä esiintyy liikaa emotionaalisia vaikuttajia  sekä muita, kuten logistiikka- ja kieroustekijöitä. Luistamistaito on yksilöiden välillä erilainen, sen avulla kumpaankin ryhmään kuuluva voi hyödyntää omaa erikoisalaansa, toinen luistaakseen(= välttääkseen kotityöt/siivouspäivän) hienhajuisiin kamppeisiinsa ja toinen välttääkseen hikipisaroita viimeiseen asti. Luistelutaidolla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Penkkiurheilijat kunnostautuvat tutkimuksessa erityisesti istumalihasten osalta. samoin makuulihasten, ehkä myös hiirikäden ynnä peukaloiden. Lihaskuntotutkimukseen olennaisesti vaikuttava seikka on se, että penkkiurheiluosasto on yleensä paikanpäällä, ja joutuu siten toteuttamaan johtoryhmän määräyksiä ja saa siten kuitenkin lihaskuntoharjoitusta vaikka kyseessä onkin vastentahtoinen lihaksisto, puhumattakaan tahdonalaisesta hermostosta. Verrokkiryhmän lihaskunnon määrittely perustuu ainoastaan jälkipeleihin.

Tutkimustulokset yllättävät pitkän linjan tutkijan. Hienhajuinen urheiluhulluus ei suoraan kerro hyvästä lihaskunnosta, eikä penkkiurheilijan ja sohvaperunan teoreettinen liikkumattomuus huonosta. Hikiurheilija jaksaa hikoilla eri lajeissa viisi tai kuusikin kertaa viikossa plus hupihöntsäilyt, eikä tunnu missään-paitsi että totaalinen väsy iskee siinä kun pitäisi viedä roskiin tyhjä vessapaperirullahylsy, tyhjä sampoopullo tai revennyt pelisukka.

Tutkimuksen perusteella hikiosastolle suositellaan lisää liikuntaa, ehkä voimaharjoittelusta olisi apua?

Toinenkin yllättävä seikka havaittiin tutkimusta tehdessä. Tutkittavien ryhmien sijaan tutkijan lihakset joutuivat kaikilta osin altistumaan monentyyppiselle rasitukselle-voimaharjoittelua, suorituskykyä ja  notkeutta vaativia rasteja tuli tutkimuksen aikaan vastaan useampia. Puhumattakaan hermoston kehittämisestä. Mindfulness!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

ihanuustilaus

Mulla olisi rästissä käsityöpostauksia(kin). Että ihan ilman värkkäyksiä ja näperryksiä ei syksy ole kulunut...vaikka enimmäkseen on kyllä tullut näprättyä noita pieniä varpaita ja pehmoisia poskia. Ei mitenkään vastenmielistä puuhaa sekään. :)  Syksyllä olin valokuvasta painokankaaksi-kurssilla ja nekin tuotokset ja systeemit ovat ihan kertoilematta, käsityökerholauantaiden tuotokset odottavat koneen uumenissa, tosin yksi (tai kaksi) ei ole ihan valmis...ja yksi ihanaihana tilaustyökin on kuvina tallettetu omalle koneelle. Yksi  kankaanpainopäivä vietettiin siskon kanssa ja niistäkin kankaista olisi kuvia... Muutama vaatekappalekin olisi; prinsessan  paita ja pikkumiehen garderobin täydennykset. Huomasittehan monikon viimeisessä? :)

Niin hankala päättää mistä päästä noiden julkaisun aloittaisi..pitänee mennä fiilispohjalta tämä ensimmäinen. :)

Piiiiitkän kesätauon jälkeen syksyllä kävin blogin sähköpostissa ja löysin sieltä ihanan pitkän kirjeen  jossa kirjoittaja kertoi herkän tarinan perheestään, lastenlapsistaan ja uudesta tulokkaasta, uudesta lastenlapsesta jota pojan perheeseen odotetaan. Kirjeen lähettäjä kertoi,että haluaisi antaa odottavalle äidille samantapaisen työn kuin se minkä olin vienyt neuvolantädille tai se, jonka  tein jäädessäni äitiyslomalle viime keväänä. Miten ihana tilaustyö! Sain palata mielessäni noihin vauvanodotuskuukausiin ja niihin perhosen siipien liikahduksiin...Työn toteutukseen, väreihin ja muuhun sain vapaat kädet. Onneksi sain kuitenkin pienen inspiraatiotilkun ja muistojen pitsejä liitettäväksi työhön.

Pitkähkön toimitusajan tämä kyllä vaati...mutta nyt se on valmis, paketoitu, kääritty lämpimin ajatuksin ja viety postiin. Se on matkannut toiselle puolelle Suomea ja tiedän sen saapuneen perille. Mukavia sähköposteja olemme vaihtaneet tilaajan kanssa useita ja minusta tuntuu ihan että olemme vähän tuttuja jo. :)

Pienen tilaajalahjan lisäsin pakettiin ihan omin lupineni. :)




 Kyllä olikin mukavaa tehdä tätä! Vauvanodotus on niin erityistä aikaa. :) Nyt te ketunpesän vierailijat, minkä noista yllä luetelluista käsityöjutuista haluaisitte nähdä seuraavaksi? Kertokaahan. :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

iltahetki

Kirjoittamiseen tarttuminen on nyt jotenkin takkuista. Paljon jutuntynkiä ja ajatuksia vilistää-ohi mennessään vilkuttavat vähän virnistellen että etpäs ehtinytkään, hähää.

Pääosin jutuntyngät virnistelevät ironisesti tälle perhe-elämälle, toisinaan niillä ei ole hymynhäivettäkään ja joskus ne kolhaisevat mennessään varsin kipeästikin.
Käsityöjutuntyngät odottavat oikeastaan paljon kiltimmin vuoroaan kuin nämä muut, niitäkin on aika kasa mutta ne eivät karkaa, toisin kuin nämä  kiireisemmät ja sukkelajalkaisemmat.

Pitäisi saada kiinni kirjoittamisen rytmistä. Päiväkirjaan olisi niin mukava saada talteen oikean elämän hetkiä, tähdillä ja ilman.
Kun tähtihetkestä kuluu aikaa, juttu latistuu eikä sen muistiin kirjoittaminen ja jakaminen enää tunnu merkitykselliseltä itsellekään.
---
Juuri nyt on myöhäisilta, vähän uupumusta, koneiden hurinaa(puhtaita astioita ja puhtaita vaatteita, kuiviakin, aamuksi.) ja sekalainen sekamelska ajatuksia, sotkua, ja syliä haluava vauva.
Sivupöydällä keskeneräinen runotyö- ompelukoneessa toiveikkaasti valot ja makuuhuoneesta kuuluu kolmevuotiaan iloinen, taukoamaton  pälpätys: nappejapeilejäsaippuaahaijahaijahaijahaijjajaa.Muunmuassa.

Kohta kotiutuvat kiekkoilijat: pelikasseja, hikisiä kamppeita ja pelianalyysejä.Iltapalaa. Tunnista toiseen.
Aku Ankkoja ja Asterixeja pöytä väärällään, tyhjiä maitopurkkeja aamulla pöydällä melko monta.

Kellon käydessä puoltayötä tarttuisi mielellään vaikka  runokirjaan. Jokin sisäinen ääni saa tarttumaan luutuun ja lakaisuharjaan jotta aamu olisi selkeämpi, eikä ensimmäisenä paljaiden varpaiden alla tuntuisi eletty eilinen päivä.

Pienin pyörii, liikkuu ihmeellisesti paikasta toiseen eikä kukaan oikein tiedä miten se sen tekee.Hymyilee, kertoo valoisia juttujaan niin että pääosin elämä on hyvin selkeää ja kirkasta.Tuntee omat ihmisensä, vieraat saavat paljon ujompia hymyjä. Pieni on siinä rakkaassa pehmoisessa iässä jolloin leuka on juuri sopivan kokoinen äidin kaulakuoppaan ja pehmeys on vielä joka kohdassa, raajassa, poskessa. Velipojan lippalakista irtoaa juuri nyt päivän parhaimmat naurut .Pöydän ympärillä nyt neljä iloista poikaa, yhden pienen  iloinen hörötys tarttuu, ja kaikilla on nauravat silmät. Minullakin.

Pienten tyttöjen huoneesta kuuluu unen tasainen hengitys. Tyynyllä pekka töpöhäntä, toisella peppi. Kolmas kertoi juuri ennen nukahtamistaan että ei lue neiti etsivää nyt kun se on aika jännässä kohdassa. Kouluvaatteet katsottuina, eskarilaisellakin , ihmeen omatoimisia ja reippaita, välillä ihmettelen. Ovatko liiankin?

Ja kun sitten tarttuu--ei osaa lopettaa. Täydestä elämästä on hyvä ja helppo kirjoittaa.

Ajatusten siivin viivähdän siellä mistä viikonloppuna kuulimme suruviestejä. Paljon teitä muistellen, toivoen voimaa ja jaksamista sinne perheeseen jossa nuoren pojan paikka on tyhjä. Ja sinne josta auto-onnettomuus vei molemmat, miehen ja vaimon. Ja siellä missä nuoren naisen elämänlanka katkesi niin yllättäen, voimia perheelle, läheisille jotka ovat jo joutuneet menettämään niin paljon.

Marraskuu on minulle kuukausista se johon sisältyy paljon pimeää, synkkyyttä,  kurjaa oloa ja väsymystä.
Toivottavasti kaikille joilla on nyt surua, huolia tai  kaipausta, toisi lähestyvä joulunodotus mukanaan ihmisten lämpöä ja valoa, kynttilöitä ja lumivalkoista, lumienkeleitä.

---
Marraskuisen illan päiväkirjanmerkintä alkoi ankeissa tunnelmissa, oli väsyä, kyllästymistä sotkuun ja parittomiin sukkiin, haiseviin tiskirätteihin ja muihin arkisiin asioihin. Kirjoittamisen jälkeen päällimmäisenä kiitollisuus, meistä kaikista.
Kirjoittamalla saa nostettua elämästään ne tärkeimmät päivänvaloon, luutut ja leivänmurut saavatkin hautautua marraskuun pimeyteen.

Tästä tahtoisin pitää kiinni, järjestää sille aikaa.












torstai 7. marraskuuta 2013

runojen pauloissa





Muutama  runotusinspiraatio siis vielä.:)


tiistai 5. marraskuuta 2013

runopäivä

Ketunpesässä on runokirjoja työpöytä väärällään. Käsityökerhon viimekertainen ideointiharjoitus elvytti vähän unohduksissa olleen vanhan, rakkaan harrastuksen ja ajanvietteen ja pitkästä aikaa kaivelin kirjahyllystä yöpöydälle ( ja ompelupöydälle) kasan runokirjoja. Risto Rasaa, Tuomas Anhavaa, Veikko Haakanaa, Einari Vuorelaa..muiden muassa. Niistä nyt pitäisi valita THE RUNO.

Ensi lauantaina kässäkerhossa paininjalan alla ja pisteltävänä runotyö.Runon tuoma  tunnelma  tai sen synnyttämä ajatus kuvaksi kankaalle.

Laitan tähän joitain runoja joita löysin, ja joitain joita jäi mieleen sieltä käsityökerhosta.
(ehkä minun on tunnustettava että pari runotyötä on jo puolivalmiina-tosi innostava projekti, tämä)

Teille kaikille iloksi ja inspiraatioksi. :)






Näitä saattaa ilmaantua tänne lisää. :) Kuvakansioissa matkaillessa löytyi huikeita kuvia joista löytyy monien löytämieni runojen tunnelmia.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

muistojen päivä








Muistojen ja tunnelmien tulviessa
 kaipaus tuntuu  kipuna.
 Kynttilän kirkkaus
 valo 
kirkastaa ajatuksen,
 liekkien määrä 
kertoo ihmisten ikävästä.
 Ihmisen aika
 luopuminen
    lämmin muisto.

Kirkkomaan kuusien katveessa
soi kauniisti mereltä tuleva tuuli.