sunnuntai 23. joulukuuta 2012

torstai 20. joulukuuta 2012

eikä tässä vielä kaikki!

Kootut selitykset:
 Osa1.
Kun ei muita sen suurempia joulukiireitäkään ollut ja aikaakin ihan kulutettavaksi ja kun vain oli niin semmoinen fillis. Kaksi ensimmäistä ei ehkä niin todellisia...mutta kolmas piti kyllä niin paikkansa.  Että siis oli pakko saada valmiiksi kässäkerhon työ. Niinpä päätin laskea verenpainetta ja istahtaa ompelukoneelle joka on uskollisesti odottanut vapaaompelusäädöissänsä...ja niinpä se sitten valmistui.

Työn nimi/tehtävänanto  oli parhaat puoleni.
Osa 2.
Ihan vähän vain haasteellista oli löytää itsestään parhaita puolia noin monikossa. Ja ihan vähän vain haasteellisempaa ne kaivellut puolet siirtää kankaalle..ja kovin yksitoikkoiseksi se olisi käynyt jos ei ihan vähän olisi lisäillyt omiaan ja toteuttanut työn siinä  " nämä parhaat puolet haluaisin että minussa olisi" -hengessä.
Että vähän vaan on semmoinen haavepainotteinen.

Osa 3.
Kotikriitikkojen mielestä kovin on vaikeasti tulkittavia nuo puolet. Enpä taida tohtia alkaa tässäkään avaamaan sen kummemmin noita värkkäyksiä..voisi vaatia vielä neljännen ja viidennenkin selitysosan tähän koottujen selitysten sarjaan.

Mukavaa oli tehdä. Sanoisinko terapeuttista. Suosittelen.








Tarvikkeet:
  - aarrelaatikon sisälmystä: päiväkirjan lukko ja avaimet, vanhan kehyksen puolikas, verkon koho,     joulukellon  klovnihahmo, lankamatkapakkaus, pari nappia (huom. erityisesti pöllönappi), linturintaneula,
  -puuvillakangasta pohjaksi,
  -ompelulankaa,
 - ruostevärjättyä puuvillaa reunoiksi,
 - kahvissa värjättyjä pitsejä,
 - yksi kahvissa uitettu pitsikauluksen puolikas,
 -ikkunaleimat,
 - kuvansiirtojuttuja,
 -kanttinauhaa
 -muumikirjan irtirepeytynyt sivu

että mitään älkäätten heittäkö pois...ja säästäkäätten täten kaikki mahdollinen sälä.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Yleiskoneellista

Terveisiä täältä taksitolpan, motellin ja huoltofirman pääkonttorista! Kiireistä aikaa se on tämä joulunalus meillä yrittäjillä-pääkonttorin väki alkaa olla kovasti joululoman tarpeessa.

 Pyykkikone otti jo joululoman.
Raukka ehti tosin huilata vain pari päivää kun ensihoitotasoinen yksikkö elvytti sen taas uuteen elämään...onneksi! On se vaan eri peli, kymmenettä vuotta se on pakertanut ilman lomia ja ruokatunteja, kyllä ovat kiven alla semmoiset työntekijät nykypäivänä, kyllä ei löydy uusilta pyykkäreiltä samaa sisua. Vähän sillä tuntuu olevan tuota pumppuvikaa..mutta eipä se silti kumma,niinhän tuota meinaa olla muillakin tässä talossa. Sydämestä ottaa tuon tuostakin.

Viimeksi otti sydämestä oikein tosissaan tuossa lauantaina. Oikein teki ylimääräisiä tykytyksiä kun oli niin ihanaiset juhlat. Ja juhlittavat. Monenmoista ajatusta siinä päivän aikana: ajan kulumisesta, lasten kasvusta, ystävyydestä ja omasta elämästä. Ja tulevaisuudesta.  Tykyttää se silloin vähän enemmän kun miettii semmoisia, ja saahan se jossain tuntuakin. Elämä on rikasta,kaikkinensa. (Niin rikasta, ettei meinaa välillä sekaan mahtua! Olo kuin Roope Ankalla!)
Ja näyttää siltä, että rikastuminen on jatkuvaa. Nytkin saimme melkein omaksi ihanan tyttölapsen (on se oikeasti jo ihan aikuinen :) ) tähän oman joukkomme jatkoksi.

Joululoman on ottanut tässä jo etukäteen yksi epämääräinen yleiskone. Se, joka joskus luuli olleensa hyvinkin korvaamaton  tässä monialapuljussa on reistaillut pumppuvikansa kanssa jo tovin... Vaan hyvin on firman rattaat pyörineet vaikka yleiskone on pääosin huokaillut sohvan kulmalla ja huonosti nukuttujen öiden korvaukseksi torkkunut päiväsaikaan luvattoman usein. Entisen yleiskoneen kierrokset tuppaavat nousta nimittäin kohtuuttoman korkeiksi... huilitaukoa on koitettu pitää vähän kaikesta mahdollisesta-ja on se auttanut(kin).

Onneksi tässä pääkonttorissa on näitä yleiskoneita useampia. Yksi kuorii perunoita, toinen kantaa puita, kolmas lajittelee pyykkiä, elvytetty malli jaksaa taas pestä ja pyörittää, neljäs (vai onko se jo viides?) kuivaa ja joku malli jopa ehtii niitä kaappeihin asti kuljettaa, niitä pyykkejä. Yksi imuroi, toinen ei, mutta pienellä painostuksella se eikin tekee jonkun homman, esimerkiksi siivoaa vessan. Joku malli käynnistyy lumitöihin, jollekin kanikopin siivous on spesiaaliosaamista, ja yksi toimii kaikenlaisena tekniikka-asiantuntijana tietokoneiden ja tulostimien,puhelimien  pelivalikomien ja liitetiedostojen salaisessa maailmassa.Yksi malli on sitten se, joka repii, silppuaa, ja levittää kaiken irtoavan sälän. Itse asiassa sitä mallia löytyy kaksi- toisella on kaksi jalkaa ja toisella neljä.

Jokunen yleiskone keskittyy sitten enemmän ja vähemmän työllistämään taksiosastoa, motellia ja pyykki-ja ravitsemuslinjastoa. Onhan se hyvä, että säilyy tasapaino. Toimiakseen ja pyöriäkseen kun firmat tarvitsevat sekä työntekijöitä että työn tilaajia-ja tässä ne molemmat osapuolet löytyvät ihan samasta talosta. Mitä sitä suotta markkinoita laajentamaan!

 Joistakin yleiskoneista ei vaan millään saa tehoja irti  oikeissa paikoissa. Eikä ihmisten aikoihin. Aamuyön tunnit ovat joskus aktiivisimpia, ja perustuntipalkalla ilman ilta- tai yölisiä (tai viikonloppu-) eivät mokomat käynnisty ollenkaaan. Joku aikakytkimen rele varmaan oikuttelee. Siinä riittää vielä huoltomiehille ja asentajille säätämistä...jotenkin tuntuu että ainoastaan teleoperaattorit saavat ko. koneista irti sen oikean hyötysuhteen.

Näin palvelualalla  se on täyttä  aikaa tämä joulunalus. Palvelumieltä ja asiakaspalveluasennetta sinne kaikkiin vastaaviin firmoihin! Ihan joka koneelle. :)

Kihlajaistunnelmia.








maanantai 10. joulukuuta 2012

kokeilu...

pitkillä piuhoilla ja olemattomalla nörttitekniikkaosaamisella varustettuna kokeilin saada käyttööni lisää kuvatallennustilaa ...tämä on kokeilu. Ja jos se onnistuu taputan itseäni olkapäälle ja keitän kahvit!

nyt kuvia----





kaistanvaihtoja

Joooooo.
Ja jooooooooooooooo.

Elämä on semmoista että ajaa ikäänkuin viereistä kaistaa  ja tajuaa että oma elämä menee ohi  perävalot vilkkuen.

Kaikenlaista ja kaikenkarvaista menoa, touhua, viemistä, tuomista ja käymistä,suunnitelmaa ja toteutumaa, toteutumatta jäänyttä ja muuten vaan mahdottomuuksia. Kiirettä ja vähemmän kiirettä-välillä ihan pysähtynyttäkin. Näpertelyä ja suuria linjoja, yksityiskohtia ja kokonaisuuksia.

Monenlaista. Samanlaista ja erilaista,ainutlaatuista.

Meidän elämää. (Välillä tosin voisin ajaa elämäni kanssa ihan samaakin kaistaa.)

-----

Yhtenä iltana joulukorttileimailua, hullunhauskaa seuraa ja tekemisen iloa. Ja tuotosta!

       (tässä pitäisi olla kuva)

Ja niinhän siinä vaan taas on käynyt, että kuvatila on vaihteeksi täynnä ja näitä ihmeellisiä ja laadukkaita, uniikkeja ja silmiähiveleviä tuotoksia ette nyt päässeetkään huokailemaan. Tämä hommahan on ollut jo aikamoisen kauan kuopan reunalla sen suhteen että kuvatila on piiputtanutja piiputtanut ja sille on annettu vain  kevyttä tekohengitystä. Nyt se poloinen aivan tikahtuu  ja tällä nörtillä ei ole ollut A. aikaa, B. osaamista  ja C. voimavaroja perehtyä moiseen salatieteeseen kuin lisätilan hankkimiseen, vanhojen kuvien poistamiseen tai niiden pienentämiseen.
Jotenkin siinä näköjään käy nyt sillä tavalla että blogilla on vähän sama tilanne kuin tällä näpyttelijällä.. että kapasiteetti loppuu. nih.

Jospa tässä jonakin päivänä paremmalla (vuorokauden)ajalla. Iliman kuvia en ala millekkään. Ja enkä kyllä ala iliman blogiakaan.

      (kuva)

      (kuva)

Kävin päivällä huokailemassa Annanpäivillä. Huoh. Kaikkea kaunista ja uskomatonta käsintehtyä.  Huokaus.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

yliäänilentoa

Maalaamisen, ompelemisen, joulunlaittamisen ja kaiken sensellaisen puuhastelun sijaan olen tehnyt jotain muuta. (vai olenko?)  Viikkojen tauko ilman ompelukonetta on aiheuttanut monenlaisia oireita-puutostila alkaa olla VAKAVA. Puutosoireet ilmenevät ärtymyksenä ja jonkinsortin käsityöllisenä masennuksena.Ihanien blogien ja herkullisten joululehtien  kaikki ihmeelliset  ideat suorastaan vaatisivat päästä toteutettavaksi ja kun siihen ei vaan löydy aikaa eikä tilaa (ompelupöytää ei näy kaikenkarvaisen romun alta) alkaa kansanomaisesti ilmaisten ottaa päästä.

Lauantaina ehdin tunniksi kässäkerholaisten seuraan. Äimistelemään ja innostumaankin....parhaita puolia oli valmistunut. Monenlaisia puolia sitä noissa naisissa onkaan! Kuuntelevista korvista kukkienkasvatukseen...kassin kyljestä pursuavista ideoista (kirjaimellisesti!) säntillisiin tikkauksiin ja viimeisteltyihin kehyksiin.
Oma työ on ns. vaiheessa. Ja tuon äimistelytunnin jälkeen tuntuu että se voi muuttua joksikin ihan toiseksi. Yhtenä unettomana yönä tein jo jonkunlaisia piirustuksia ja laitoin ranskalaisia viivoja ja ideantapaisia paperin täyteen-puuttuu enää toteutus. Eipä paljosta ole kiinni, ei.

Aikaansaamattomuus on viheliäinen vaiva. Se pistää ihmisen pötköttelemään sohvannurkkaan ja murheilemaan  sen ihanan joululehden kanssa, se saa motkotuksen muuttumaan pääasialliseksi puheenparreksi,se ääni tuppaa kuulumaan täällä ihan kaiken muun kakofonian yli. Ja osaa se  kasvattaa pyykkikasaakin  luvattoman suureksi. Ja kehtaapa se onneton laittaaa silmille semmoiset kaiken harmaannuttavat  lasit että mitään mukavaa ei kannata aloittaakaan ennekuin mökki on järjestyksessä, to do-lista viivattu yli ja ruoka uunissa. Semmoista (äänetöntä) päivää ei kalenterissa ole viime aikoina näkynyt.

Vähän on jouluvaloja räpöstelty sinne ja tänne, poltettu kynttilöitä enemmän kuin koskaan ennen, kuunneltu joululauluja, syöty kilotolkulla mandariineja, klementiinejä ja mitä satsumia ne ovatkaan,  koitettu olla näkemättä pimeää pihamaata ja likaisia ikkunoita, leivottu joulutorttuja, fiilistelty joulumyyjäisiä,ja suunniteltu tulevia mukavia juhlia.

Noissa hommissa ei tosin ole kulunut sitä mahdollista ompeluaikaa...sen ovat kuluttaneet aivan muut seikat. Pistän siha-Paavon syyksi. Voi pyykkien pyykki ja tiskien tiski, romukaaos ja kaiken maailman kengät. Ja se ääni.

Asenne ratkaisee. Ensi viikolla asennoidun kirpparikierrokselle ja ompelukoneen ääreen. Siitä se lähtee. Ja toivon mukaan motkotusäänikin hiljenee.










keskiviikko 14. marraskuuta 2012

maalaus

Viime päivinä on tuntunut siltä että osaisimpa maalata tästä kaikesta, kuluneesta viikosta ja enemmästäkin komean kuvan. Ottaisin ison ja paksun pensselin, värejä, ja kait siinä pitäisi joku pohjakin olla. Valkoinen, ja suuri. Ei tämä paketti ihan pienelle alustalle mahdu.

Mietin vielä noita värejä. Öljyvärit ovat liian kovia ja selkeitä, ne eivät sekoitu tarpeeksi niinkuin tässä kaikessa kaikki sekoittuvat joten akvarelliin päätyisin. Ne jotenkin sopivat tähän tyylilajiin missä kaikki osaset sulautuvat toisiinsa, liukenevat  ja muodostavat kuitenkin unenomaisen ja herkän pinnan.

Värisävyt saisivat olla aika maanläheisiä; harmaata, ruskeaa,sammalenvihreää. Vähän murrettuja kirkkaitakin sävyjä saisi olla kuten oranssia, lämmintä keltaista ja ripaus valkoistakin, toki. Ja mustaa.

Maalaisin tauluuni pohjaksi jotain lämmintä ja tasaista, leveitä eläviä siveltimenvetoja-perheen, kodin, ystävät. Kotioven aukaisun, pienten ja isompien käsien halauksen, siivotun keittiön ja sohvallisen,kodillisen minun ihmisiäni.
Ystävien vierailun,siskon varma lähelläolo, keskustelut, ulkosaunan, aarrelaatikon täydennykset ja terveiset kaukaa kolmen j:n kaupungista. Ajatuksen, muistamisen lämpö. 
Kynttilämeren sateisessa marraskuun illassa, silmien sumun läpi rakkaat muistot,kipeää ja kaipaavaa aaltomaista pintaa.
Kultareunainen hetki, onnelliset rakkaat sormuksineen, juhla,  tulevaisuus. Onni kaikilla, heidän onnestaan.
Nuorten ihmisten naurusta, voimasta virtaava puro tähän päivään, pulppuava, monihaarainen.
Siveltimeen jo ripaus joulunpunaista, pienten riemu, lämpimät muistot antamisen ja saamisen ilosta. Kynttilöitä,lämpimiä kirkkaita liekkejä, musiikkia.
Lämmin peitto pienten jalkojen ympärille,unilämpimät lapset ja syliaika.
Kirkas ja kylmä aamu, joutsenet. Juhlallinen soitto kotipellolla. Muutoksen aika.
Vähän sotkuisia läikkiä, harmaita, kiireisiä nopeita viivoja, tuskaantumista ja väsymystä. Sahalaitaakin, ja kirkkaita pilkkuja.
Jääriitteisiä lammikoita, himmentyneitä pintoja joista kuvajainen ei heijastu. Sameutta, apeutta, kyyneleitäkin.
Salaisuus, läpikuultava ,monisävyinen, laveerattu työn yli, varjostaen. Kuitenkin kirkastava.
Tummat varjot, huolet, omat ja toisten. Vastuu, voimavarat, luottamus. Särmät, rajat. Ihmisyys.

Värien ja pintojen jakautuessa epäsäännöllisesti, luonnollisesti,harmonisesti, elämänmakuisesti-toivon että kokonaisuus olis katselijan silmissä kaunis, harmoninen, hallittu,elävä.
Jättäisin työhön valkoiset  reunat, epätasaiset,  kevyin siveltimenvedoin maalaisin pelkällä vedellä  pinnan vielä kerran, pehmentäisin kovia rajoja, vaalentaisin tummia kohtia ja niin se olisi, ei valmis, mutta riittävä. 

Näettekö sen? 







sunnuntai 4. marraskuuta 2012

ta(n)kki tyhjänä

Luovuus on kummallinen asia. Välillä se pysyy piilossa viikkotolkulla, ehkä kuukausiakin. Toisinaan sitä pursuilee aivosoluista tunti toisensa perään sitä tahtia ettei mikään ämpäri riitä.

 Luovuutta on monenmoista, Joillakin se ilmenee taiteellisina itsemaalattuina tauluina (kade), mielettöminä sisustuksina (vielä enemmän kade) tai joillakuilla vain tulee mahtavia havuasetelmia kun vain vähän kääntävät ja vääntävät niitä risuja. (joillakin ei siis niinvain onnistu ne risujen kääntämiset...)

Jotkut ihmiset ovat arkisella tavalla luovia.
Jotkut ovat mestariluovia elämään vähien rahojen kanssa siten että tilipäivää ei tarvitse odotella kalenteri kourassa (iiiison laskupinon kanssa) ainakaan kovin montaa päivää.
Arkiluovuuden huippu ovat semmoiset ihmiset joiden elämä näyttää ulkopuolisesta siltä että arjessa (ja juhlissa varsinkin) on liikaa liikkuvia osia, ja niiden  hanskassa pitäminen ei voi onnistua. Mutta niin vain arjen luovuussankari  cruisailee liikkuvaisten osastensa kanssa päivästä toiseen (tila-autolla mutkaista ja mäkistä tietä näkymättömiin) unohtamatta ketään soittotunnille tai ajamatta kotinsa ohi vaikka takapenkillä on hervoton väittely siitä oliko kuka viimeksi etupenkillä, tai että kenen vuoro on kotona lukea ensiksi Akkari, jos sattuu olemaan keskiviikko. Tai vaikka ei olisikaan.
 Ruoanlaittoluovia ihmisiä on myös olemassa. Tyhjästä jääkaapista he tekevät ruokaisan salaatin ja leipaisevat makoisat kahvipullat (ilman ohjetta tietenkin) tai luovimmissa  tapauksissa ruokkivat omat ja vähän valvotuista öistä väsähtäneen naapurin äidin kakaroineen ihan noin vain luovasti. Tai keksivät monipuolista ruokaa sillekin nirsolle mukelolle joka suostuu huijaamatta syömään vain makaronia ja ketsuppia.

Luovuus voi olla myös kaikenlaisiin taitoihin liittyvää. Ilman jonkunasteista luovuutta ei kertakaikkiaan voi oppia soittamaan viulua, pianoa tai vaikka neulomaan palmikoita tai villasukan kantapäätä.Puhumattakaan kirjoneuleesta...se on jo salatiedettä. Luovuus kukkii myös niissä ihmisissä jotka tuosta vain omasta päästä kaavoittavat, leikkaavat ja ompelevat ITSELLEEN  vaatteita.

Huhhuijjaa. Käsityöihmiset ovat oma lukunsa tällä luovuuden kartalla. Värien käyttöä, materiaalivalintoja, hullunhauskoja keksintöjä jotka saavat käsityön juuri siksi ihmeelliseksi ja uniikiksi.

Joskus  on tuntunut että minustakin on luovuutta ripaus löytynyt.  
Nyt etsintäkuulutus: missä se oikein luuraa, se ripaus!!!!!!!



-----

P.S. yhdenlaista luovuutta löytyy täältä talosta siltä tyttölapselta joka onnistui tekemään tänä iltana suklaapiirakan ohjeella oikein makoisaa suklaakeksiä, koko pellillisen! Ei ihan kaikilta onnistukaan. :)






torstai 25. lokakuuta 2012

ensilumen aikaan

Potero se vaan syveneepi.
Pot pot jne.

Mutta se siitä.
Yhtenä päivänä pääsin sieltä (poterosta) sen verran ylös että istahdin ompelukoneelle ja kasasin kauan suunnittelemani ja aikaa sitten leikkaamani tilkut tunikakankaaksi...ja innostuin siitä niin että samantien ompelin kaksi pirteää mekkosta!

Inspiraation ja innoituksen lähteenä toimi Marimekon Hermanni-tunika..jos kuukkeloitte niin löytyy. (nämä poteroaivot eivät nyt jaksa linkkejä laitella.)

Näiden kangas siis kasattu vuosia marinoituneista Marimekon ysmysäkkien trikoopaloista, niistä jotka ovat epämääräisen muotoisia, A4:sta pienempiä tai sitten pitkiä kapeita soiroja. Palat leikkasin langansuunnasta välittämättä, siten että raidat ovat välillä pystyyn ja välillä vaakaan. Suurin osa paloista oli kokoa (noin) 10x15 cm, ja joihinkin oli jotenkin lipsahdellut liian vähän senttejä ja joihinkin vähän liikaa joten paikkapaloja leikkelin sitten tarvittavan levyisiä ja mittaisia. :) Paloja sitten vain saumurilla pötköiksi, ja pötköt sitten kankaaksi. Tarkoituksella sijoitin saumat vähän eri kohdille ja niillä paikkapaloilla sitten jatketta että kankaasta tuli suunnilleen neliskanttinen. Oikeastaan juuri noista paikkapaloista tuli parhaita kohtia koko mekkokankaassa..vähän vaihtelua, rytmittää mukavasti kangasta. Kahteen mekkoseen (koot 98 ja 110) meni yhteensä 80-90 palasta, muistelisin että paloja oli kankaassa 9 palan rivejä 8 kappaletta.

Huh, miten sekava selostus tuo ylläoleva. :D
Kaavana toimi reilunmallinen T-paita, siitä vähän kainalokohdan leveyttä , helman pituutta,   helmaa levensin ja hihankin leikkasin ihan samaan kaavaan...onko se sitten kimonohiha, jotain sinnepäin ainakin.

Pääntiellä resorikaitale. Kaitaleen väri oli ongelmallinen-resorivalikoimani käsitti pinkin, mustan, tummansinisen, kaksi eri keltaista, valkoisen, ruskean ja tuon turkoosin. Ja silloin kun mekon valmistuminen on enää resorista kiinni ei jaksa millään odottaa seuraavaa mahdollista kangaskauppareissua ja soppelia resoria. Vaikka en kyllä tiedä minkä muun olisin laittanut...ihan mukavalta ja raikkaalta näyttää tuo turkoosikin. Ja niin olen mielissäni näistä mekkosista...ensiksikin oli niin mukava saada jotain ommeltua, ja kun ne vielä kohtuullisesti onnistuivat, ja vielä tyttösetkin tykkäävät.

Yksi mukava puoli näissä vielä että vähän väljentyi kangashyllykin, trikootilkkujen kohdalta. :)

Ensilumen riemu on sukupolvesta toiseen yhtä iso. Lumiukkokin ilmestyi portaanpieleen ja hiekkalaatikon reunat täyttyivät valkoisista kakuista.







perjantai 19. lokakuuta 2012

potemisen problematiikka

Olen potenut. Pot pot. Niitä perusjuttuja, jokapäiväisiä syyllisyyksiä, riittämättömyyksiä ja huonoja omiatuntoja  mitä tähän vanhemmuuspestiin liittyy. Tekemättä jäämisiä ja sanomattakin -, joitakin sanottuja  ei niin tarpeellisia.  Niiden potemisesta saisi pitkänpitkän luettelon syy- ja seuraussuhteista, aiheuttajista, tunnelmista ja  konsteista niistä selviytymiseen...mutta ei nyt jaksa niitä.


Tähän aikaan vuodesta kai kuuluu potea flunssaa, jos jotain on poteakseen. Siltä ollaan vältytty, koko komppania.

Perusjuttujen lisäksi olen potenut siis ärsyttävää päänsärkyä. Vihlovaa, kiristävää, puristavaa ja kaikkea, mitä siitä nyt keksisikään sanoa. Välillä koko nuppi on kosketusarka...eikä sitä passaa heilutella edes pontevan kieltämisen merkiksikään. Potemisen kohteeseen liittyy oheisoireilua kuten valoarkuutta ja silmäkipua, kirkkaita pilkkuja silmänurkissa sekä jonkunverran pytynkaulailua (yök) ja yleistä vetämättömyyttä ja huonosti nukuttuja öitä. Tätä on kestänyt nyt noin viikon. Perinteisellä särkylääkevalikoimalla voisi heittää vesilintua.

Potemisen perusongelma on se että äitihän ei voi olla sairaana,

Alkaa olla hermo tiukalla. Alustavaa diagnoosia hain lääkäristä...migreeniä kauppasivat. Nyt sitten hakusalla sopiva lääkecocktail. Jospa se tästä, elämä valostuisi ja särky häviäisi.

pot pot.  Terveisiä poterosta.




keskiviikko 10. lokakuuta 2012

ryynipuuroa

Puolukkamehu on hyvää. Kirpakkaa, hapanta mutta raikasta ja virkistävää. Sen tuoksu on suloinen sekoitus syksyä ja aurinkoa, ulkoilmaa ja lapsuutta. Puolukkamehu on ihana pohja kiisseleille-mansikoita ja mustikoita sekaan niin jopas maistuu.

Mies on keitellyt tänään puuhellallla puolukkamehua. Kaivelin kuiva-ainekaappia mannaryynien toivossa jotta olisimme saaneet  vispipuuroa, mutta eipä löytynyt. 

Mannaryynejä. Kauraryynejä ja riisiryynejä. Saattaapa olla olemassa muitakin ryynejä...tänään tuntuu että ainakin murheen(k)ryynejä.

Murheenkryynit ovat pieniä, kovia ja vaativat julmetun pitkän kypsennysajan. Murheenkryynit voivat löytyä aivan muualta kuin kuiva-ainekaapista, todennäköisimmin astut murheenkryynien päälle eteisessä, pesuhuoneessa ja kaikkialla siellä missä ihmiset kulkevat ja levittelevät tavaroitaan huolimattomasti. Näillä seikoilla on jokin tieteelle tuntematon selittämätön yhteys.

Murheenkryyni voi olla pursuava ja kolmen neliön alalle levinnyt hanska-, pipo-,ja kaulaliinahässäkkä.  Murheenkryyniä muistuttava ilmiö on myös kuisti jota ei näin syksyiseen ja sateiseen aikaan ole imuroitu päiväkausiin, tai tyhjyyttään huutava takkikoukkunaulakko...ja takit siinä vieressä, lattialla. Murheellisten kryynien  luvatussa maassa pesuhuoneen pöytä on tahmassa kiireellisten aamusuihkujen jäljiltä kun sampoopullon korkki vaan on niin vaikea laittaa kiinni.

Joskus kryynit ovat henkisluonteisia, aamuväsymystä ja unettomuutta, murrosikää ja tahtojen taistelua. 

Kryyneiksi voidaan laskea kai myös omenanraadot, banaanikärpästen maihinnousu, tyhjät vessapaperihylsyt,jatkuva jono tietokoneelle(yksi ISO kryyni on tietokoneaika) , tyhjää täynnä oleva  pompulapurkki, kateissa olevat 10 hiusharjaa ja siellä täällä majailevat epämääräiset vaatekappaleet joiden puhtausastekin on hyvin epämääräinen.

Eiköhän näillä jo yhden puuron keitä.




lauantai 6. lokakuuta 2012

lämmittävää





Ajan kuluminen on jännä käsite. Toisinaan päivä kuluu hitaasti, joskus monta päivää vilahtaa ohi niin ettei ehdi kissaa sanoa.
Semmoisiakin ajanjaksoja on olemassa jolloin ei oikein osaa sanoa olisiko hyvä että päivät kuluisivat sukkelaan, vai olisiko kuitenkin parempi jos hiukkasen aika hidastuisi....viime päivät ovat olleet oululaisittain haipakkaa.. Välillä on pitänyt vetää henkeä oikein tosissaan että pysyy kyydissä.  

Miten onkaan näihin syyssadepäiviin sattuneetkaan nämä kiireiset päivät. Sateiset illat ja harmaat päivät kun olisivat aivan omiaan kynttilöille, tunnelmoinnille, kuumalle teelle ja olemiselle. Olemiselle on nykyään aivan liian vähän aikaa.

Tänään pisteltiin pintoja.  Syksyn aikana tehtävä työ alkoi hahmottua mielissä ja vähän jo konkreettisestikin...vaikeaa oli päästä alkuun, miettiä tehtävänantoa ja varsinkin päättää miten ja millä aloittaa. Tehtävänä siis "parhaat puoleni". Ideoita otetaan vastaan. :)

Päivän ihanin ja lämmittävin anti  löytyi näistä. Kiitos Helvi! Pienet jalat omistajineen olivat niin iloisia uusista lämpöisistä villasukista. :)




Viime sunnuntaina meille muutti Aikku. Pehmoinen, valloittava, terävillä hampailla varustettu karvakorva. Uusia kotitöitä on ilmaantunut, lätäköitä joutuu kuivaamaan, joskus jopa kakkakikkareita kuopimaan eteisen matosta ja valkoista koiraa joutuu pesemäänkin melkein joka ulkoilureissun jälkeen. Toistaiseksi  näille kotitöille on löytynyt tekijöitä ilman uhkavaatimuksia. :)
Nappisilmä on niin hellyydenkipeä ja nauttii näistä lukumäärältään varsin monista rapsuttajista  ylenpalttisesti. Ei muuta kun rotua arvailemaan, siellä näyttöjen takana! :)



lauantai 29. syyskuuta 2012

pöksyt



Pienimmäisen krooniseen  housupulaan ja äidin akuuttiin aplikointi-innostushöyryyn
raitapöksyt.
Pitkillä lahjeresoreilla ja kumpparivyötäröllä.
Kangas palakauppalöytö vuosien takaa...apliskankaat tilkkulaatiko(i)sta.
Aplikset kiinnitetty ennen ompelua vähäisellä määrällä puikkoliimaa. 
Housujen kaava Ottobren  se kapea collarikaava...kaivelen numeron jos joku kysyy. 
Lapsi oma, maailman rakkain ja höpsöin.
Kameran takana isosisko.




torstai 27. syyskuuta 2012

energiatankkaus



Naisenergiaa.




ei ihan heti lopu, energiat. 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

mekkopäivä

 Sunnuntaina oli kyläreissulle mukava pukea tytöille 
mekko-ompeluksia. 

Mekkotehtaan Orelma pienin muutoksin.
Kangas Marimekkoa, Opaali.
Kauluksen vinokantti itsetehtyä, vanhasta pussilakanasta.



Tässä Tampellan Kriikuna-kankaasta liivimekko. 
Kaava omasta päästä illan tunteina kun oli se ihanpakkofiilis.


Tässä yksi höpsähtänyt  linssilude.
 Peppimekko on niin ihana!
Sopii kaikille pikkutytöille, vaikka mekon koko on 74.
Tytöt kokoa 92, 110 ja 116.

Kesämuistelus. 
Tässä oli kesällä riippumatto.


perjantai 21. syyskuuta 2012

tarttuvaa

Huokauksensekainen tervehdys täältä matalasta majasta!  Jotain olisi kiva kirjoittaa mutta kun asiat ovat ankeansorttisia niin tuntuu ettei viitsi. Leviää pian joka tupaan, tarttuu, se ankeus.

Aika rientää niin ettei perässä pysy. Hups vain ja viikko vierähti. Miten tässä näin on käynyt???
Tahtoisin tarttua hetkeen...

näihin tartuin:

unilämmin pieni ihminen aamulla sylissä, ei kiirettä mihinkään.
aamuinen viljapelto, kuin kultaa.
teehetki ystävän kanssa, puheet niin samoja, ja tuntemiset.
radio-ohjelma  siitä aiheesta jota olin kaivannut: runous.
ulkosaunan lempeä löyly,hiljaisuus.
autollinen tyttäriä kyydissä, niin kauniita, omia.
ekaluokkalaisen toivotus-aja varovasti äiti.
puolukkaretki lasten ja miehen kanssa, nuotio tärkeämpi kuin saalis.
lasten tekemä ruoka, valmiina odottamassa työstätulijaa.
moponrasvainen pyyhe pesuhuoneessa, nämä onneksi vielä tässä.
reissutyöpojan kassi eteisessä, tullut kotiin, ilo, meillä kaikilla.
tyttären taito, kauniit kuvat mieltä virkistämässä.
viulun ja pianon ääni, soitto,lahjakkuus.
sohvallinen meitä.mahdumme. 
 kanikoppisuunnitelmat, päät yhdessä ammattikoululainen ja tokaluokkalainen.
viikatut pyykit, järjestetty kaappi, siivottu huone. minua varten.


Joitakin hetkiä  tarttui vaikka en olisi tahtonut. Niiden tuntu on tiukassa, välillä tiukemmassa kuin noiden toisten.  Haluan oppia toisin-pidän ne jotka kantavat. Päästän irti ne tiukat ja laahaavat.

Joskus elämä on kuin kulkisi juhlakengät väärissä jaloissa. 
---

ilmoitus: olen ommellut. :)









sunnuntai 16. syyskuuta 2012

käsityökerhoinspiraatiota

Eilisen vapaapäivän vietin uskomattomassa seurassa.Syksyn ensimmäinen käsityökerholauantai! Mielettömän taitavia naisia virallisten ja epävirallisten kesäläksyjen kera...pöytä pöydältä isompi ällistys siitä mitä kaikkea voi tehdä.  Sama aihe, samat ohjeet ja melkein kaksikymmentä erilaista toteutusta. Eilisen päivän jäljiltä päässä pyörii mieletön ideapuuro, vähän liiankin sakea..innostus ja inspiraatio oikein kohisevat , luulisin että vähän kaikkien kurssilaisten mielissä.  Jos inspiraatiolla olisi ääni, se olisi ollut sitä luokkaa että olisimme kaikki tarvinneet korvatulppia!

Kesäläksy oli vanha kellastunut sanakirjan sivu joka piti laittaa kukkimaan. Toteutustapaa ei sen kummemmin määritelty. Monenlaisia toteutuksia siitä oli kyllä onnistuttu tekemään...ettei voi kuin laidasta aavistaa. Joidenkin sivu oli piiloutunut tyllin ja kirjottujen kukkien taakse, jollakin paperi oli päässyt niiden hienompien  käsitöiden kassin materiaaliksi ja joku oli keksinyt tehdä paperista pussukan käsityötarvikkeille pöytäliinamuovin ja kirjonnan kera. huhhuh. Sitten oli rypistettyä paperia...paperista leikattuja kukkia, ja uskokaa tai älkää-paperista rei'ittäjällä tehtyä  reikäsilppua oli laitettu tyllin alle ihanaksi kukkamereksi. Ja monenlaista muuta!

Harmittaa ensinnäkin se, että aamulla lähtiessäni en löytänyt kameraa! Ihan itselle inspiraation tueksi ja innoitukseksi olisi ihana katsella noita uskomattomia ompelutöitä.  Toiseksi harmittaa se, etten viitsi laittaa enää tänne toisten ompeluksista kuvia ihasteltavaksi...nimittäin täällä blogissa esillä  olleita kurssilaisten kirjontatöitä  kun on tullut muissa yhteyksissä vastaan.  Kurjaa.

Omista töistä on muutama kuva.




Omassa kesäläksyssä sanakirjan sivussa oli ruoansulatus selityksineen. aluksi juutuin siihen ja en päässyt puusta pitkään kunnes löysin sieltä toisenkin sanan.. ruoste. Sitten lähti surraamaan, ruostehan kukkii... ja ruostevärjättyjä kankaita löytyi ennestään. :). (mies kysyi että onko jotain mitä ei löydy ennestään...mutta eilisen päivän perustella saatoin häntäkin valistaa että on monenkinlaista mitä ei meiltä löydy...!)
Aarrelaatikosta löytyi joku outo nipsu joka toimii nyt ruostetaulun kiinnittimenä...ruosteläikät muuttuivat kukkasiksi ja piti sinne ruostevärjäykseen tullutta reikääkin hyödyntää piilottamalla sinne se ruoansulatus. :) Ruoansulatuskuva vain oli juuri tuon ruoste-kohdan takapuolella, joten siitä piti ottaa kopio joka oli väärän värinen ja se pääsi kahvikylpyyn sopiakseen paremmin sävyihin. On se tarkkaa. :)
Koko kesäläksy ommeltiin sitten paksulle käsintehdylle paperille ja siitä tulee välilehti omaan ideakansioon. :) jospa niitä välilehtiä saisi joskus tehtyä lisääkin.
 
Saunamökkityö on kesän muuta satoa. Semmoinen ihanpakkotyö. :)

Käsityökerhossa tehtiin leimasinpainantaa. Posket punaisina ja sormet mustina. :)
Itsetehtyjä  ja valmiita leimasimia...saksikangas oli päivän teema. 

Alimmainen kangas on mielenkiintoinen, se on tuon yhden mustan pyöryläkankaan alla ollut painopohja! Kinusin sen itselleni. :) Ja nyt täytyy kysyä, Katri: mistä siihen on ilmaantunut tuo hevosen hahmo? Niin hieno! 

Niin mukavaa. Seuraavaa kurssia odotellessa...ja seuraavaa tehtävää makustellessa. 




tiistai 11. syyskuuta 2012

s niinkuin siivous

Päätin vähän siivota.Kun ei muutakaan mukavampaa puuhaa ollut niin laitoinpahan aikani kuluksi tuulemaan ja heilutin luutaa parissa paikassa. Siivouspäivää siis vietettiin  blogissa vain. Että perheyrityksen työntekijät saavat ihan rauhassa  jatkaa lokoisia oloneuvoksen päiviään...(enkä muuten laita hymiötä vaikka ensin laitoin) (meinaa nääs olla mörköjä liikkeellä!)

Sivupalkissa pyörivä lista on pitkään ollut harmillisesti vajaa, ja toisaalta sinä on kuljeksinut mukana joitain joita en jostain syytä enää käynyt  lukemassa, joitakin jotka eivät jostain syystä päivity, ja joitakin jotka ovat lopettaneet. Nyt se on vähän enemmän ajantasalla, tosin vieläkin pientä hienosäätöä olisi, muutama hieno blogi joita kurkin siitä edelleenkin puuttuu .Vaan siivoojasta loppui virta.

Ennen virtasen loppumista ehdin siivota sen muuttolintuarmaadan kuitenkin pois...ja luulin tallentaneeni sen napin taakse liittääkseni sen wordiin ihan vain tallennettavaksi tuleville sukupolville mutta niin se vain johonkin tietymättömiin humpsahti. Harmi.

Sinänsä mukavaa siivota täällä blogissa. Täällä tämä siivo säilyy vähän kauemmin kuin täällä livetilassa....eli käykääpä tutustumassa siivoupäivän tuloksiin tuossa sivupalkissa. :)

-------

Perheyrityksen taktiikkapalaveri olisi enemmän kuin ajankohtainen.

Ilmoitus Oy PERHE AB:n  sisäisestä kokouksesta, kaikkien osakkaiden läsnäolo toivottava.
Asialistalla ajankäyttöstrategiat, työhyvinvointi,  (ja pahoinvointi) määrärahaniukkuus ja välinehuolto.
Valitaan vastuuhenkilöt päivittäisiin toimintoihin (esimiesten olessa estyneitä ) kuten A. tiski. B.likapyykki. C. koirat. D. kani. E.eteinen. F.piha-alue. G.ruoanvalmistus. H.puhdas pyykki. I.iltasatu. J.muut vastaan kävelevät seikat.

Kokouksessa tarjoillaan munkkikahvit.
Aika ja paikka ilmoitetaan osakkaille henkilökohtaisesti...

-------

Huhhuijaa. Aikamoista.Ehkä se joskus tästä.
Piristykseksi muistelus alkusyksyn ompelukurssista.



Oleelliset: kellonaika, finnfoamin kitinä, taloleimat,  varsinkin muutama muu leima, suklaata, kuvansiirtoa, ja naama ja vatsa kipeänä pidätetystä naurusta.

Jatkokurssi on vielä pitämättä...sen ajatuksen voimalla eteenpäin. :)






torstai 6. syyskuuta 2012

sateenkaaren pää

Kerronpa ihan aluksi että minulle iski joitakin viikoja sitten sisustusmasennus.
Olen tietoisesti välttänyt aihetta (sisustus) jättämällä väliin ne sisustusblogit joissa yleensä käyn ihastelemassa, olen välttänyt aihetta käsitteleviä ihania kirjoja ja lehtiä, sekä tietoisentietoisesti varsinkin välttänyt aiheesta keskustelua kotiympyröissä, kun se tahtoo olla niin yksipuolista.  Pahaksi onneksi retkahdin...kahlasin posket innosta hehkuen läpi  kaikki ihanat blogit, eksyin uusiinkin ja tein jo listaa ja suunnitelmaa jne. Ja erehdyinpä avaamaan sanaista arkkuani sisustussuunnitelmien suhteen kotikolossakin...Hirveästi ei saanut vastakaikua innostukseni...ja ihan ymmärrettävistä syistä, toki.
Sitten  se taas iski. Sisustusmasennus.

Se on kuulkaas ankea vaiva. Jäytää pikkuhiljaa niin että mikään ei näytä miltään, kaikki on huonosti ja aikansa levittyään tauti on joka seinässä, ikkunassa, matossa ja sohvatyynyssä. Ei voi mitään.

Pahin masennuskohtaus sattui semmoiseen aikaan että olin kutsunut vieraita. 
Kaikenlaisten siivousten, raiv(o)aamisten, ajatusten ja puolitosissaan tehtyjen  remonttimiehenpalkkaamisuunnittelujen , yövuorojen ja pahojentuulien lomassa sitten kuitenkin tuli se ihana ilta. Ja ihanat vieraat. 

Käsityökerhon ihanat ja inspiroivat naiset tulivat kukkien kera ja kattoivat pöydä notkuvaksi, nauroivat ja juttelivat illan kirkkaaksi ja ketunpesänkin ihan asuttavaksi paikaksi.

Niin sokea sitä voi omassa pesässään olla.  Ajatelkaa, nuo ihanat naiset sen minulle näyttivät,  se on täällä, ihan lähellä, sateenkaaren pää. Aarre.
Niin se onkin. Valokuvat eivät valehtele. Eikä sydän.



Vieraiden lisäksi tuliaiskassit olivat sangen inspiroivia! Kiitos, osa pääsi jo tänään käyttöön. :)
Inspiraatio jäi vierailta tänne-mutta luulen että noilta ihanilta se ei lopu vaikka sitä rippusen heitteleekin ympärilleen.  Mausteeksi. :)




Kesäläksy tuli tehtyä vierailta jääneen inspiraation voimalla. :)

Näillä eväillä (varsinkin jotka olivat pöydässä!) tähän syksyyn...ei kuulosta ollenkaan pahalta!