sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kynnyksen yli.

Ihanaa helmikuuta, te kaikki siellä näyttöjenne takana! Täälläkin pikkuhiljaa alkaa helmikuu näyttämään ihanalta, kun muutama stressinpaikka on ohitettu ja alkaa näyttämään siltä että henkikin vielä kulkee.

Stressinpaikoista suurin oli istua muutama päivä teho-osastolla, vaikka varsinaista hätää ei ollutkaan...mutta piuhoja ja kanyyleita ja mittareita. Potilaana en ollut minä, ja nykytilanne on jo varsin hyvä.  



Huomattavasti pienempi stressi oli viime torstaina ollut tentti, mutta se söi luvattoman paljon aikaa ja hermoja, ja joku söi vielä luvattoman paljon suklaata siihen lukiessaan. Ilman suklaata ei kertakaikkiaan selviä sosiaalilainsäädännöstä ja sosiaaliturvasta..eikä vielä tiedä edes onko siitä selvitty! Se alkaa olla jo vähän  paha jos ei-se nimittäin tietää lisää suklaata uusintatenttiin valmistautuessa ja se taas ei tee mitenkään hyvää vyötärönympärykselle.

Filosofian opinnot ovat sikäli hyvällä mallilla, että jopa muistan tunnilta joitain keskeisimpiä asioita. Niinkuin sen, että joku jota en nyt juuri muista on sanonut että jonkun opin  jota en nyt juuri muista mukaan yhteiskunta saattaa olla näkymättömyyden verhon takana.  Se, että onko se rullaverho vai peräti sälekaihtimet jäi vähän epäselväksi mutta ajatelkaa mikä mieletön ajatus! Sen kun saisi tilattua vaikka netistä, sen näkymättömyyden verhon. Jos sillä kerran saa yhteiskunnankin näkymättömäksi niin kyllä siitä varmasti olisi apua ompeluhuonekaaoksessakin? Toinen filosofinen oivallus tuli dialektiikan lakien kohdalla. Ensikuulemalta laki määrän muuttamisesta laaduksi ei kolahtanut mutta kun kuulemma määrällisen muutoksen jatkuessa on lopulta seurauksena myös laadullisia muutoksia, niin tämähän on varsin lohdullista.  Ompeluhuoneen ovella ei enää ihan niin paljon huokailuta! Kyllä se siitä, kun kerran JOSSAIN vaiheessa määrä muuttuu laaduksi...(ihan varma en ole olisivatko herrat Hegel ja Marx tätä juuri tarkoittaneet..mutta ainahan voi soveltaa?)



Ihanpakko on ollut välillä peitellä seniori- ja vanhustyön itsenäinen oppimistehtävä alimmaisen laatikon uumenin ja ottaa esille ompelukone ja kapsäkki.  Muuten tulee ihan sutta ja sekundaa kaikesta naputtelusta.
Välillä meinaa loppua opiskelukunto. 

Olen kuitenkin siinä onnellisessa tilanteessa, että motivaatio on niin helppo löytää. Se herää aamuisin vierestä, tassuttelee pappamallin ruutupyjamassa aamukahvipöytään ja on niin rakas. Se on noin metrin mittainen, nopsajalkainen ja iloinen maailman paras koulukaveri. Se tauottaa tehtävien tekemiset, rutistaa ohimennessään ja haluaa äidin viereensä päiväunille, ja silloinhan ei voi kieltäytyä. Joskus se istuu polvella kun äiti pitää esitelmää verkossa.  Joskus kun ei oikein jaksaisi pakertaa, ja tehtävät  tuntuvat kovin turhanaikaisilta- sen leikit tuossa lattialla muistuttavat, että näiden opiskelujen ansiosta saan olla täällä kotona, aamut, päivät ja illat, hoidella kouluhommia eteenpäin   ja  kuitenkin samalla keittää puurot, nukuttaa ja rakentaa legoilla.  Se on niin tärkeää, minulle.



Oi! Pääsinpäs tästä bloggaamattomuuskynnyksestä yli! lupasin itselleni että kun tuo em. mainittu tentti on ohi niin sitten...seuraava tentti kolkuttelee jo ja jospa tekisin saman lupauksen...ja jos vaikka innostuisin kuvaamaan noita valmiita käsitöitä siihen mennesssä..

Nyt hetkeksi tuuleen ja tuiskuun, lumitöihin. Sitten tulista kanasuikalevuokaa ja lisukkeita. Ja niin! Kuvitelkaa: eilisen päivän olin kahden pienimmän kanssa kotona, ja tänäänkin tähän on tullut vain kaksi isoa ihmistä lisää. Mitä tekee äiti-ihminen kun ei periaatteessa olisi mitään esteitä tehdä mitä huvittaa? Minäpä kerron: se pyörii ympyrää ja vain aikoo aikoa.  :)

 

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

vaihtoehtoisia hoitomuotoja

Vieläkin on vähän semmoista elvytysluontoista tämä bloggaaminen syksyisen lamaantumisen jälkitilana. Kauhea taistelu täällä on käynnissä-minä, harrastaminen  vastaan sosionomiopinnot.  Ei sitä arvaisi kuinka hurjasti joutuu itseään opettamaan  ajankäytössä..ja paneutumisessa..ja vasemmalla kädellä tekemisessä. (jos on oikeakätinen, siis.)



Olen yrittänyt vähän ammatillisen vuorovaikutuksen vastapainoksi harrastaa tilkkusilpputerapiaa. Sosiaalialan lainsäädännöstä selvitäkseni olen turvautunut monimuototulostuksen perusteisiin. (mm-tulostuksen jatkokurssi seuraa varmaan tuossa sosiaalialan yhteiskuntatieteellisen perustan/filosofian kohdalla..)  Seniori- ja vanhustyön kurssin terapiaosuus sisältää mahdollisesti loikkapistopistoksia tai pellavariekalesiedätyshoitoja. Pitsiliinojen manipulointi on myös varalla..jos noilla ei pärjää.

Pahimpaan (hengen)ahdistukseen  käytän avaavana ja hoitavana lääkkeenä siskon suosittelemaa pitkäkestoista pinterest-kuuria. On tehokas!!

---

Välillä harmaa arki uhkaa viedä mukanaan kaikki mukavat asiat.  Kotityöt ovat ihan pakkopullaa, ei, eivät ne ole pullaan päinkään! Jotain kalanmaksaöljyn  ja  vaikka tillilihan sekoitusta..ei nimittäin nappaa yhtään. Pyykit ja tiskit venyvät, lattialla on monenikäisiä muruja ja joitain muitakin ruoka-aineiden olomuotoja, sängyn- ja sohvanaluskennelit ovat jo kauan sitten ohittaneet kaikki ylärajasäädökset koirien lukumäärässä ja se joulutähtiraukka joka on jo pudottanut kaikki lehtensä nököttää näköjään edelleen sekalaisessa kynttiläkippo- ja poroseurassa pianon päällä. Säännöllisen epäsäännöllisesti kenneliä karsitaan ja murukaaos imuroidaan mutta tulokset näkyvät valitettavan huonosti.

Tässä tilanteessa joskus vähän ahdistaa lisää käydä Pinterestin sisustuskuvia selaamassa tai katsomassa instagramin ihanuuksia joita siihen napsahtelee..valkoista ja selkeää, maalaisromanttista ja suloista. Täällä ei ole.

Välillä mietin  että miksi ei ole??? Miksi jossain on??  No. Toki tiedän että kuvia voi rajata..ja saisin varmaan täältäkin kuvattua yhden nurkan jossa näyttäisi sisustuskuvalta..mutta en saa sitäkään kuvattua?  Jossain vaiheessa on pakko ottaa itseään ja muita kynnelle kykeneviä  sievästi niskasta kiinni.



Ompelublogit pursuavat kaikkia ihanuuksia..yhtenä ja kahtena unettomana yönseutuna puhelimen näytöltä olen käynyt huokailemassa.  Jotenkin multa on kadonnut aikaansaaminen.  Olisi ideoita poikasen vaatteisiin ja tyttäretkin tarvitsisivat parempia paitoja...On vain suunnittelua ja sekalaista kokeilua. Tuotospuoli on siirtynyt totaalisesti kirjallisten naputtelujen puolelle! Järkyttävää! Eivätkä ne edes päädy blogiin! (onneksi!)

Eihän tämä näin voi nyt jatkua. Organisointitaidot ja arjen struktuuriosaaminen pitää nyt yrittää saada toteutumaan käytännössä.  Jos aloittaisi itsestään.. ja organisoisi itsensä ompeluhuoneeseen tietokoneen ja tiskipöydän sijaan, tai vaikka jättäisi kirjoittamatta vielä sen muutaman kappaleen verran pohdintaa.. tai jotain.  Jotain. Siitä lähdetään!

Tulipa taas pohdinta. Jos tämä koulutus jotain on opettanut niin sitä. Huokaus. Pohdintatyö kai pitäisi ottaa seuraavaksi työn alle? :)   Nepsytyön sain sentään tehtyä!


  Pitsiliinaseulalla painettu kuvio, kuvansiirtoa ja vapaaompelua. Pistoja ja nappeja. harsonriekaleita :) ja tekstiä.
  Jos haluatte yksityiskohtaisempia tekniikkakuvauksia niin voin toki antaa. :)  Kysäiskääpä jos kiinnostaa. :)