Piitkästä
aikaa täällä! Johonkin se vain katoaa,
aika. Onhan sitä kaikenlaista puuhaa, mutta silti on vähän epätoivoinen olo sen suhteen kun tuntuu ettei saa mitään
aikaan. Kesäkiireet, niin mukavia kuin ne ovatkin vaativat jonkunasteista puuhastelua, järjestelyjä,
aikaa ja askeleita.
Minä niin haluaisin
aikaa! Yksi ystäväni kertoi että hän on päättänyt että joka kesä vähintään yhden päivän varaa
aikaa pilvibongailuun. Minusta siinä on huikea ajatus, varata
aikaa johonkin niin täydelliseen lorvailuun. Näillä keleillä tosin en tiedä sitä että ihan koko päivän ottaisi sille
aikaa...kun tuppaa tulemaan tuota vettä. A
joittain.
Tänä kesänä puutarhaihmisten ei ole tarvinnut varata
aikaa kukkien tai muidenkaan viljelysten kasteluun.
Mihin se menee, kaikki
aika? Kaikilla kun sitä on kuitenkin se sama määrä, tunteja vuorokaudessa. joskus näyttää että toiset ehtivät, saavat
aikaan kaikenlaista.Omat
aikaansaannokset ovat semmoisia hetken hurahduksia, niinkuin leivottu leipä tai tyhjennetty tiskipöytä. Onhan se sekin.
Opiskelujuttuja pitäisi saada luettua ja kirjoitettua, mutta tämä rajallinen
aika asettaa haasteita-vai onko se vain laiskuutta ja
aikaansaamattomuutta? Sitä joskus mietin.
Aika on niin venyvä käsite. Joku sanoo, että siihen kaikkeen on
aikaa minkä kokee tärkeäksi. Onko?
Jotkut vain käyttävät sen
aikansa kaiketi tehokkaammin...mietin että onkohan minulla tästä eteenpäin
aikaa ihan mihinkään?
Sain opiskelupaikan! Se on huikea juttu, mutta välillä huolettaa miten
aika rittää sitten, riittääkö se mihinkään muuhun mukavaan ja tärkeään? Tämän nykyisenkin opiskelun kanssa kun tuppaa olemaan
aika-ongelmia.
Semmoista tuskailua, huokailua ja pitäisi-fiilistä.
-----
Syksystä on tulossa tiivis, opiskelupainotteinen. Kolmen kuukauden ajan
aion seistä vaikka päälläni että saan nepsy-opinnot päätökseen ja samalla aloittelen siis sosionomiopintoja. Jännittävää ja mielenkiintoista.
Välillä iskee vähän epätoivo. Kaikki kotitöiltä ja suurperhe-elämältä liikenevä
aika pitää käyttää tarkasti kouluhommiin ja en ole ihan varma onko motivaatio tarpeeksi korkealla...toivon niin.
Minä ja ei-niin-säntillinen persoonani...pitäkää peukkuja!
Tähän heinäkuun puoleenväliin asti on kesä ehtinyt. Ollaan juhlittu ja reissattu, mökkeilty ja pidetty sadetta. Reissussa tapasin ihmisiä blogien takaa, voi miten oli mukavaa!
Murehdittu kadonnutta kissaemoa mutta onneksi myös iloittu ihanasta sijaisemosta joka hoivaa meidän pikkukisuja kuin omiaan.
Tällä viikolla totuteltu elämään pienemmällä perheellä kun kaksi nuorta miestä siirtyi Suomen puolustusvoimien leipiin ja yksi tyttönen on rippileirillä. Ja nyt laitetaan juhlia.
Pitäisi-olon kanssa on vain opeteltava elämään. Se mokoma naputtaa olkapäähän heti kun istahtaa ja mieli eksyy pitseihin ja kankaanvärjäyksiin... Aion opetella työntämään sen aina välillä syrjään ja oppia nauttimaan tästä hetkestä. Ja sen pilvibongauspäivän aion ottaa ohjelmaan heti kun sää on sinnepäinkään. Pilviähän voi bongailla vaikka toppatakki päällä, mutta sadetakissa se ei ole mikään nautinto...huokaus.
Tekstistä ei näy tulevan loppua. Sen verran vielä että minun tuuriani on että juuri nyt kun olosuhteet ajan, tehokkaan pienen työmiehen, blogi-inspiraation ja vapaan tietokoneen suhteen ovat kohdillaan ja otolliset, ei toimi puhelimen bluetooth jotta muutaman ihanan kuvan saisin tähän liitettyä. (piuha on jossain salaisessa paikassa) Koneelta onneksi löytyi muutama muu. :)
Kesälomareissu kulki Vaasan kautta Kokkolaan, mökkirannalle. Hopeapajuja kasvava rantatie on lapsuuden koulutie..ja mökillä Torsti-kukko huolehti aamuherätysten lisäksi päiväuniherätyksetkin. :)
Monta tarinaa ja kohtaamista jää kertomatta, monta mukavaa sattumusta julkaisematta, monta kuvaa laittamatta. Odottelen jospa niiden
aika vielä tulisi!
Aurinkoa, aurinkoa kaipaillen.