tiistai 22. joulukuuta 2015

Jouluinen ajatus

Taas on Joulu! Miten se  niin äkkiä tähän vierähtikin, tämä vuosi. Onhan tämä, enemmän ja vähemmän villiä melskettä, helinää helskettä  ja kaikkea sentapaista. Joulupuu on rakennettu ja nyt koristeissaan kiiltää kuusi, koristeet ovat ihanasti yhden matalalla sijaitsevan oksan kohdalle painottuneet..ne saavat olla. Kolme yötä jouluun on. On se vähän niinkin, että täällä  joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy- eikä se aina heti löydy, se tie. Joskus se mutkittelee siellä missä on kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, ja toisinaan se kulkee sitä kumisaapas ja märät ulkohousut-reittiä eli no onkos tullut kesä? Kun käy lämmin henkäys talvisäässä olisi paljon mukavampi sanoa että maa on niin kaunis.  On sitä kuitenkin niitäkin päiviä että reippahasti käypi askeleet, ja on piparin tuoksua, tonttujen juoksua..ja tulee se, että hyvä, lämmin hellä on mieli jokaisen.  Lahjoja, herkkua on siinä monenlaista, ja jos vielä olisi niin että maass  on hanki ja järvet jäässä. Joulu. Paljon tunnetta ja kaikki kauniit muistot. Parasta se, että ei huolta, murhetta kenkään muista ja että joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Onhan se ihana , lämpöinen pysähdys tähän pimeään vuodenaikaan. 

Minä nautin siitä, että on muistojen virta, lapsuuden sadut ja maja rauhaisa ja lasten joulupuu.  Nautin siitä että voin unohtaa kiireen ja melun rasittavan.  Sillä tavalla sydämeeni joulun teen.


Jouluisia ajatuksia teille kaikille! 
Ketunpesäläiset toivottavat ihanaa, lämpöistä ja tunnelmallista Joulua!

video




tiistai 15. joulukuuta 2015

hengissäoloilmoitus

Voi ystävät hyvät! Tähän päivään asti se kesti: blogitauko. Syksyllä kaksien koulutehtävien puristuksessa tätä kyllä vähän pelkäsin...mutta en kuitenkaan arvannut lähellekään minkälainen rutistus tämä loppujen lopuksi oli. Aika rutussa oli välillä naama ja paperit...ja ihan vähän taisivat olla rutussa ihmissuhteetkin-siltä ainakin tuntui kun ei ehtinyt kehenkään eikä mihinkään pitää yhteyttä eikä muuta kuin tehtäviä uskaltanut päästää edes ajatuksiin...mutta nyt! Todistus on laatikossa ja neuropsykiatriset erikoisopinnot suoritettuna. Taputan itseäni olkapäälle vielä kerran, noin! Oli se aika kova homma. Varsinkin näin jälkikäteen kun miettii loka- ja marraskuuta...huhhhh. Nyt jatketaan sitten yhdellä koululla. Olev juhlallisesti päättänyt että nepsyistä vapautuva aika EI siirry näihin nykyisiin tehtäviin vaan se käytetään kaikkeen muuhun! Oi miten odotankaan että saan tarttua ompelukoneeseen...ja kankaisiin...ja tähän bloginsyrjäänkin. Tätä on ollut ikävä! En vain ole uskaltanut edes avata...enkä edes kurkkia teidän juttujanne kun se olisi vienyt mennessään.

Elämä soljuu silti täällä ketunpesässä aikalailla samaan malliin kuin ennen tätä syksyä. lapset kasvavat..pienimmäinenkin on jo melkein liian iso. Kummasti se vain maailma pyörii vaikka itse on vähän jämähtänyt johonkin päänsisäiseen maailmaan...kokemuksena tästä on jäänyt ennekaikkea se, että selvisin! Ja että vanhakin :) oppii uusia juttuja...ja että perhe pärjää vaikka yksi vakiohuonekalu onkin välillä muualla.

Tämä opiskelun alkuaika on ollut kyllä kaikenlaisen uuden opettelun aikaa. Tietotekniikkaa ja tietokonetta on pitänyt opetella käyttämään muuhunkin kuin hupijuttuihin ja surffaamiseen. On oppimisalustaa, virtuaalisia työtiloja ja onedrivea, jaettuja kansioita ja muokkauskutsuja..tarkastelulinkkejä ja esitysgrafiikkaa. Taulukkolaskentaa...mutta siitä ei sen enempää. :) Lisäksi seikkailua erilaisissa verkkokirjastoissa ja sähköisissä tietokannoissa.  Kehityspsykologiaa, kasvatustiedettä ja sosiaalialan yhteiskunnallista perustaa, ammatillisen toiminnan perusteita ja ammatillista vuorovaikutusta. Ei sovi unohtaa puheviestintää ja oman puheviestinnän kehittämissuunnitelmaa eikä sosiaalipsykologiaa...kirjallisesta ja tieteellisestä viestinnästä nyt puhumattakaan. Saattaa niitä olla vielä muitakin...päänsisäistä ruuhkaa joka tapauksessa.  Neurospsykiatristen  puolella kehittämistehtävän kohteena muistisairauksien kuntoutus ja siihen yhdistettävä neuropsykiatrinen valmennus. On tässä ollut tätä pohtimista ja pähkäilyä.

Ai että! Joulu tulee. Nyt pitää yrittää siihen orientoitua.  Saamme armeijapojatkin siviiliin jouluksi...ja toivottavasti jossakin vaiheessa koko ketunpesäjoukkueen saman katon alle. Sitä odotan!

Ihanaa Joulunodotusta...nautitaan valmisteluista,,salaisuuksista ja tuoksuista.  Tunnelmasta, ihmisistä.




keskiviikko 2. syyskuuta 2015

japanilaishenkistä opiskelustrategiaa

Tässä uudessa elämäntilanteessani olen huomattavan pakotettu innostumaan kaikesta opiskeluun liittyvästä. Olen huomattavan innostunut uusista kynistä, yliviivaustusseista ja lyijytätekynien mielenkiintoisista ominaisuuksista. Ajatelkaa, lyijyä saa lisää napista jota painetaan siinä samalla kun kirjoitetaan eikä sieltä päästä (ylä) erikseen napsuttamalla. Tai että ne irtolyijyt ovat tällä vuosituhannella semmoisessa pakkauksessa josta saa ulos vain yhden lyijyn kerrallaan! Minun entisen elämän muistoissani ne tulvivat aina ulos sieltä kun yritti yhtä saada.Ja sitten oli paaaljon pieniä irtolyijyjä. Niin se kehitys kehittyy.

Erityisen innostunut olen erilaisista opiskelutekniikoista. Itse asiassa olen kehittänyt joitakin omia.
Osa näistä kehitelmistä on syntynyt pitkän ja vakaan pohdinnan tuotoksena, osa niistä on innovaatioita joissa oleellista on emootio ja sen vaikutus tekniikkaan ja sitä kautta oppimistulokseen. Osa on kehittynyt ja nimetty yön myöhäisinä tunteina whatsappin avulla.



Ensisijaisesti olen opetellut käyttämään nk.hutasutekniikkaa. Tämän oppimisstrategian omaksuminen on äärimmäisen haasteellista perfektionisteille ja entisille etupulpetin kympin oppilaille. Tämän oppimistekniikan ehdottomana, suurimpana hyötynä on säästetty aika. Hutasemalla tehdyillä kirjallisuustehtävillä ja luentomuistiinpanoilla voi saada järjestettyä aikaa joihinkin tärkeisiin opiskelumotivaatiota parantaviin harjoituksiin kuten kankaiden aurinkovärjäys, kukkien vasarointi ja muurinpohjaletut suolaisilla täytteillä. Hutasutekniikan käytön lieväksi haitaksi voisi lukea huonon omantunnon. Mutta siihen tottuu.

Toinen paljon käyttämäni opiskelustrategia on osoittautunut hyödylliseksi reflektiotilanteissa joissa kouluttajan kysymyksenasettelu jäi vastaajalla jonnekin orbitofrontaaliradan ja pihtipoimun väliselle alueelle. Vastausta kutenkin pitäisi pukata kohtuullisessa ajassa joten oikein toimiva tekniikka on hatustavetasu. Tämä tekniikka jättää tilaa yllättäville innovaatioille ja keskustelupolun kulkeutumiselle yllättäviin ilmansuuntiin. Tästä on olemassa huomattava määrä erilaisia   vetasumenetelmiä.

Näissä menetelmissä on jotain japanilaishenkistä kieliasua, ehkä myös jotain zen-tyylistä harmoniaa.

Empiirisen tutkimuksen keinoin olen havainnut että joitain psykofyysisiä muutoksia tapahtuu nimenomaan näiden menetelmien kohdalla. Parhaiten hutasu onnistuu,kun käyttää vain toista silmää, vain yhtä sormea kummastakin kädestä näppäimistöä naputellessaan, ja välillä olen ollut havaitsevinani että käytössä on vain toinen aivopuolisko.  Hatustavetasua käyttäessä syke nousee, hikirauhasten toiminta aktivoituu ja saattaa ilmetä käsien tärinää tai epämääräisiä kuvioita alkaa ilmestyä paperinreunaan.

Toisinaan on hyvä käyttää nykäsyä. Pinosta aanelosia on otettava yksi nykäsy ja päätettävä että tästä se nyt tehdään. Nykäsyä voi käyttää myös, jos opittavasta asiasta ei millään saa mitään irti. Silloin on hyvä ottaa kunnon nykäsy. Tähän läheisesti liityy seuraava menetelmä, rykäsy. Sillä voi tehostaa kaikkien edellämainittujen strategioiden vaikutusta. Yksi rykäsyvariaatio on rykästä koko homma pakettiin ennen puoltapäivää, toinen rykäsyversio on äänekkäämpi ja tarkoittaa tonaalisia epämääräisiä äännähtelyjä työn vauhdittamiseksi. Kolmas rykäsytekniikan muoto on se, jossa yksi rykäsy tarkoittaa "nyt kahvia", toinen "oisko kellään suklaata" ja kolmas" nyt meni hermot, heitän tämän mäkeen."

Imasutekniikka vaatii jo vähän astetta kehittyneempiä opiskelustrategisia taitoja. Luennoijan puheesta ja esitetyistä dioista otetaan kertakuulemalla talteen kaikki olennainen. Tämän tekniikan käyttäminen vaatii ympäristöltä ja infrastruktuurilta  mm. sellaisia seikkoja kuin takarivi ja unohtuneet silmälasit.

Kirjoittamispuolen strategioista tulee mieleen ensimmäisenä jappasu. Lisäksi tekstiilitaiteen ja kankaan manipuloinnin puolelta tutut erilaiset häviävän materiaalin tekniikat ovat onnistuneesti kokeiltuja.

Näistä inspiroituneena ajattelinkin että mitä jos pistäisin pystyyn hutasun perusteet-kurssin ja jatkokurssin nimeltä hutasu ja sen muunnokset? Rykäsytekniika käytännön oppimisen apuvälineenä? Nykäsyn  haasteet ja mahdollisuudet ? Ilmoittaudutteko?

Kaikkea sitä. Ja muutama muu tekniikka.

Vakavaksi vetää tämä syksy! Mutta kyllä sitä ihminen kolme kuukautta seisoo vaikka päällään, eikö vain? Toivon niin.

maanantai 24. elokuuta 2015

hajatelma

Haluaisin kertoa teille niin monta tarinaa!

 Monta tunnelmapalaa loppukesän päiviltä ja lomailusta. Uskomattomasta vieraanvaraisuudesta siellä Varanginvuonon rannalla, henkeäsalpaavista ja mielikuvituksellisista maisemista. Käynnistä maailman reunalla jossa pitkät ja raskaat mainingit  tulivat kahdentuhannen kilometrin matkan takaa. Loma Norjassa oli hieno ja onnistunut. Viikko kotiinpaluun jälkeen vielä silmissä kimalsi Varanginvuonon kirkas sinisyys, ja mielessä oli avara, kallioinen maisema jossa näki kauas.

Jotain voisi kertoa arkisista, vähän ankeistakin päivistä, ja siitä miten opiskelujen kanssa tulee välillä epätoivo. Ja ihan itku. Ja siitä, miten viikoissa on välillä liian vähän päiviä, päivissä tunteja, tai ainakin yöt ovat liian lyhyitä. Sekin seikka, että puhelimesta katosi sata ihanaa, valikoitua kuvaa taivaan tuuliin kuuluu niihin tarinoihin ja tunnelmiin joista olisi voinut muuutaman sanasen kirjoittaa.

 Haluaisin kertoa teille ihanista kohtaamisista, muutamista ainutlaatuisista tapahtumista niinkuin kaksosten sotilasvalat ja hyvän ystävän syntymäpäivät.  Molemmissa pyyhin kyyneleitä. Puhdistavia ja onnellisia.

Tapahtumia on talletettavaksi  niin paljon. Mistä aloittaisin? Ja välillä on niin turhauttava olo. Liian paljon asioita ja tapahtumia jotta niitä ehtisi tallettamaan blogin sivuille. Ja kun "kaiken" haluaisi kertoa, ja tietää sen mahdottomaksi niin sitten ei laita mitään. Blogiraukka. Phuuuuuuh. Puhalsin siitä nyt pitkän ajan pölyt.

Te lukijat olette laittaneet minulle mukavia haasteita! Kiitos niistä! Laitan ne vielä hetkeksi odottamaan..seuraavan kirjallisuustehtävän valmistumista ja kehittämistehtävän saamista hyvään alkuun. Mutta syksyn päälle..näin on ainakin hyvä tarkoitus.

Välillä mietin tosissani että miksi minulla on nykyisin blogiin niin pitkä matka. Konkreettisia syitäkin on, mutta on myös kokemus että tämä on niin arkista, samojen asioiden ja tunnelmien pyörittämistä ja muka kirjoittamista. Joku joskus sanoi minulle että miksi ihmeessä levität elämäsi kaikkien luettavaksi. Levitänkö?

On olemassa niin ihania,  inspiroivia ja teknisesti taitavasti tehtyjä blogeja että oma kotikutoisuus joskus vähän pistää pieneksi. Kerran minulle sanottiin että muuten tämä blogi olisi ihan kiva mutta jutut ovat liian pitkiä, ja että hän katsoo aina vain kuvat. Niinkö?

Meitä on moneksi, bloggaajia ja lukijoita. Onneksi blogimaailma on niin iso ja monipolkuinen että kaikille löytyy jotain.  Täytyy tehdä niinkuin itsestä tuntuu parhaalta. Ja haukata pala kerrallaan.

Kuviakin on niin paljon. On niin vaikea valita ne, joissa olisi oikea tunnelma. Niin haluaisin että edes kuvat kertoisivat ne tarinat jotka jäivät kertomatta, ajallaan. En laita tähän lomakuvia. En poikieni sotilasvalasta otettuja kuvia, enkä etsi myöskään epätoivoisia opiskelukuvia, vaan laitan vain jonkun ihanan. Päällimmäisen. Ja lupaan itselleni laittaa ne lomat ja valat, epätoivot ja muut tänne omina, tärkeinä juttuinaan sitten kun niille on ehditty tehdä jotain. Pitäkää peukkuja! Vaara on olemassa että ne jäävät ainakin hetkeksi neuropsykiatristen erikoisopintojen jalkoihin!( ja jotenkin niitä jalkoja on paljon!)













keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

takkikesä


Toukokuussa tein poikaselle takin. Takkiompelut ovat niin mukavia! Vähän mietiskelin että olisihan noita fleecetakkeja ja paksuhkoja huppareita kyllä naulakossa...mutta onhan se takki aina takki. Ja sitäkin (käytännöllisenä) ihmisenä mietin että kun viime kesän takkiompelus jäi kokonaan käyttämättä kun ei oikeastaan koskaan senkokoinen ukkeli tarvinnut sitä hienoa takkia. Kun oli siis viime kesä. Mikä lie etiäinen oli tuolloin toukokuussa!  Tänä kesänä on tarvittu takkia, totisesti.

Tämä takki sai alkuideansa siitä viimekesäisestä. Ja osin kahden kesän takaisestakin. Tykästyin vinovetskariin, ja se piti ehdottomasti saada tähän tämänkesäiseenkin. Jossain blogissa oli tehty vanhoista farkuista pojalle takki ja se ajatus jäi mieleen pyörimään...harmikseni en muista yhtään mistä blogista oli kyse! Kaivelin farkkulaaria (niitäkin on kyllä kertynyt!) ja löysin ihanat, vaaleat farkut ja toiset tummat, ja niistä aloin suunnittelemaan. Kaavaksi löytyi jälleen Ottobren Stardust mutta enpä nyt tietenkään tähän hätään löytänyt lehden numeroa. 
Vähän sitten piti toki säätää. :) Tähtikuviota (vaihteeksi) tuputtelin palasiin kontaktimuovista leikatun sabluunan läpi. Värinä käytin EMO-peittoväriä. Vähän piti pistellä käsinkin ihan huvin vuoksi ja ommella sheriffin tähtikin rintapieleen. Etukappaleella on vaaleiden farkkujen takatasku kun se oli niin hauskan mallinen. Hyvä siellä on säilyttää rakkainta pikkuautoa. :) Vuoriksi kangaslaarien kätköistä löytyi farkunsinisellä kapeasti raidoitettu puuvillakangas. Vuoriin kokeilin alikeompeluna tähteä, siitä tykkään hirmuisesti. Hupun reunaa kiertää tummempien farkkujen(tai saattoivat olla jotkut kolmannet farkut...) vyötärökaitale vyörakseineen, ja takana on  käytetyistä farkuista merkit. 

Eihän tämmöinen tuunaus- ja kierrätysompeluhomma ole koskaan niin nopea ja selvä kuin metrisestä kankaasta leikattu ja ommeltu takki. Mutta sata kertaa mielenkiintoisempi ja palkitsevampi! Ja onhan tässä tunnearvoakin kun iskän vanhoista farkuista poikanen sai takin.

Ensi kesänä jos tekisi jo jollain muulla kaavalla. :)







Kuvissa poikasella on vielä nuo liehuvat haituvahiukset. Voi miten nyt onkin niin ison näköinen  tämä minun pieni siilitukkaiseni!


Tiedoksenne vielä, että olen tilannut kesäsisen sään alkavaksi elokuun ensimmäiseltä viikolta kun meille on tiedossa lomareissu. Tosin joudutte auringon perässä matkustamaan melko kauas...nimittäin tuo aurinkoinen sää on tilattu Varanginvuonon maisemiin Norjan Finnmarkiin.   :)

Ihanaa kesää, takilla tai ilman, ystävät ja kylänmiehet!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

juhlan kautta arkeen

Meillä on ollut juhlahumua. Rippijuhlat. Jokaisen rakkaan kohdalla ainutlaatuinen elämänvaihe, herkkä nuoruusikä. Nuoret ihmiset  niin kauniita ja raikkaita. Juhlissa nautin vieraiden kuuntelemisesta ja katselemisesta siinä oman touhun lomassa. On ihanaa kun kodissa on vieraidenkin  naurua, puheensorinaa, viihtymistä. Ja on niin tärkeää, että juhlahetkiä jakamaan saa ystäviä ja sukulaisia.






Näiden nuorten ihmisten juhlien myötä sitä vähän itsekin nuortuu.  Tai ainakin luulee niin. :)

Juhlien jälkeen täytyi olla tehokkaana nenä kirjassa ja sormet näppäimistöllä. Juhlien alla saimme tyttöjen kanssa aikaan ompeluhuoneen muuttoprojektin ja siellä uudessa, valoisassa  ja siistissä työhuoneessa sujui lukeminen ja kirjoittaminen ihan huikean hyvin! Paitsi että loppupäivästä ajatus hieman tuppasi harhailemaan sinne pitsi- ja lankapurnukoiden kätköihin...kangasväreihin  ja leimasimiin. Siinä lukiessani oppimisen neurobiologiaa, sekä  muistin ja tarkkaavaisuuden prosesseja mietin että onko kyse tarkkaavuuden suuntaamisesta...työmuistista..toiminnanohjauksesta vai olisiko  kyse ympäristötekijöistä? :)



Mielenkiintoista luettavaa se on vaikka välillä ei tiedä yhtään mistä oikein löytäisi sen tarvitsemansa punaisen langan. Selvisi kuitenkin sekin, miksi pelkään hämähäkkejä vaikka hyvin tiedän että ne eivät täällä kotomaassa ole ollenkaan myrkyllisiä..onhan se nyt hyvä tietää!  Ja se, että pelkällä kognitiolla ei selviä elämästä. Että ei ole ollenkaan huono asia ajatella tunteella! Se on nyt sanottu oikein virallisessa oppikirjassa. 

Juhlahumun jälkimaingeissa löysin itseni saaresta. Yhden kesäisen iltapäivän sain kummitädin mökillä kuunnella meren kohinaa ja haistella sen suolaista tuoksua. Moottoriveneen kepeä, mutta vakaa kulku aallonharjalta toiselle toi lapsuusmuistoja mieleen ihan tulvimalla. Ihan tulvivat silmiin asti, ne muistot. Suolaisen veden kera.



Auringonvalossa kimaltava ulappa jäi jälleen sielunkin silmiin.

Saaresta kulkeutui mantereelle ja tänne reilun sadan kilometrin päähän monta kivaa juttua. (en sano että tavaraa, kun se ei kuulosta ollenkaan niin hyvältä)

Vähän piti miettiä laitanko koko läjästä kuvan. Ettette pyörry. Mutta laitan, niin saatte oikein luvan kanssa kauhistella. Tai kadehtia. :) 



Noilla jutuilla on yksi yllättävä, yhteinen tekijä. Punainen väri. Pieniä, ihania punaisia yksityiskohtia, ja ihan ne ovat täällä kuin kotonaan! 

Juhlapäivän hyörinässä tein yhden sydäntä puristavan havainnon. Siilitukkainen poika näytti ruutukauluspaidassa ja farkuissa kamalan isolta. Puristus helpotti hieman kun otin sen ison pojan syliin...ja se tuntui aivan pieneltä ja pehmeältä.

Vieläkin, kokonaisen arkiviikon jälkeen täällä on vähän juhlan tuntua: tuoksuvat ruusut ja hehkuvat mummolan pihan pionit.  















torstai 9. heinäkuuta 2015

aika aikaa kutakin

Piitkästä aikaa täällä! Johonkin se vain katoaa, aika.  Onhan sitä kaikenlaista puuhaa, mutta silti on vähän epätoivoinen olo sen suhteen kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Kesäkiireet, niin mukavia kuin ne ovatkin vaativat jonkunasteista puuhastelua, järjestelyjä, aikaa ja askeleita.

Minä niin haluaisin aikaa! Yksi ystäväni kertoi että hän on päättänyt että joka kesä vähintään yhden päivän varaa aikaa pilvibongailuun.  Minusta siinä on huikea ajatus, varata aikaa johonkin niin täydelliseen lorvailuun. Näillä keleillä tosin en tiedä sitä että ihan koko päivän ottaisi sille aikaa...kun tuppaa tulemaan tuota vettä. Ajoittain.

Tänä kesänä puutarhaihmisten ei ole tarvinnut varata aikaa kukkien tai muidenkaan viljelysten kasteluun.

Mihin se menee, kaikki aika? Kaikilla kun sitä on kuitenkin se sama määrä, tunteja vuorokaudessa. joskus näyttää että toiset ehtivät, saavat aikaan kaikenlaista.Omat aikaansaannokset ovat semmoisia hetken hurahduksia, niinkuin leivottu leipä tai tyhjennetty tiskipöytä. Onhan se sekin.
Opiskelujuttuja pitäisi saada luettua ja kirjoitettua, mutta tämä rajallinen aika asettaa haasteita-vai onko se vain laiskuutta ja aikaansaamattomuutta? Sitä joskus mietin.

Aika on niin venyvä käsite. Joku sanoo, että siihen kaikkeen on aikaa minkä kokee tärkeäksi. Onko?

Jotkut vain käyttävät sen aikansa kaiketi tehokkaammin...mietin että onkohan minulla tästä eteenpäin aikaa ihan mihinkään?
Sain opiskelupaikan! Se on huikea juttu, mutta välillä huolettaa miten aika rittää sitten, riittääkö se mihinkään muuhun mukavaan ja tärkeään? Tämän nykyisenkin opiskelun kanssa kun tuppaa olemaan aika-ongelmia. 

Semmoista tuskailua, huokailua ja pitäisi-fiilistä.
-----


Syksystä on tulossa tiivis, opiskelupainotteinen. Kolmen kuukauden ajan aion seistä vaikka päälläni että saan nepsy-opinnot päätökseen ja samalla aloittelen siis sosionomiopintoja. Jännittävää ja mielenkiintoista.

Välillä iskee vähän epätoivo. Kaikki kotitöiltä ja suurperhe-elämältä liikenevä aika pitää käyttää tarkasti kouluhommiin ja en ole ihan varma onko motivaatio tarpeeksi korkealla...toivon niin.
 Minä ja ei-niin-säntillinen persoonani...pitäkää peukkuja!

Tähän heinäkuun puoleenväliin asti on kesä ehtinyt. Ollaan juhlittu ja reissattu, mökkeilty ja pidetty sadetta. Reissussa tapasin ihmisiä blogien takaa, voi miten oli mukavaa!

 Murehdittu kadonnutta kissaemoa mutta onneksi myös iloittu ihanasta sijaisemosta joka hoivaa meidän pikkukisuja kuin omiaan.

Tällä viikolla totuteltu elämään pienemmällä perheellä kun kaksi nuorta miestä siirtyi Suomen puolustusvoimien leipiin ja yksi tyttönen on rippileirillä. Ja nyt laitetaan juhlia.

Pitäisi-olon kanssa on vain opeteltava elämään. Se mokoma naputtaa olkapäähän heti kun istahtaa ja mieli eksyy pitseihin ja kankaanvärjäyksiin... Aion opetella työntämään sen aina välillä syrjään ja oppia nauttimaan tästä hetkestä. Ja sen pilvibongauspäivän aion ottaa ohjelmaan heti kun sää on sinnepäinkään. Pilviähän voi bongailla vaikka toppatakki päällä, mutta sadetakissa se ei ole mikään nautinto...huokaus.

Tekstistä ei näy tulevan loppua. Sen verran vielä että minun tuuriani on että juuri nyt kun olosuhteet ajan, tehokkaan pienen työmiehen, blogi-inspiraation ja vapaan tietokoneen suhteen ovat kohdillaan ja otolliset, ei toimi puhelimen bluetooth jotta muutaman ihanan kuvan saisin tähän liitettyä. (piuha on jossain salaisessa paikassa) Koneelta onneksi löytyi muutama muu. :)







 Kesälomareissu kulki Vaasan kautta Kokkolaan, mökkirannalle. Hopeapajuja kasvava rantatie on lapsuuden koulutie..ja mökillä Torsti-kukko huolehti aamuherätysten lisäksi päiväuniherätyksetkin. :)

Monta tarinaa ja kohtaamista jää kertomatta, monta mukavaa sattumusta julkaisematta, monta kuvaa laittamatta. Odottelen jospa niiden aika vielä tulisi!

Aurinkoa, aurinkoa kaipaillen.





keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

vanhu(u)s

Joskus tuntuu että joissakin asioissa on tullut vanhuus. Osa noista tuntemuksista onkin puhtaasti iän tuomaa niinkuin vaikka nuo hopeiset raidat ja tupsut tuossa ohimonseudulla tai se, kun ei näe, niin ei näe. Lähelle nimittäin. Vaikka toisaalta mistä sen tietää mikä noiden raitojen etiologia sitten oikeasti on...ja onhan noita muitakin. Niinkuin vaikka se että loppuu polvet. Tai että ranteita pakottaa heti jos on vähän saanut vetoa tai kylmettynyt.

Tässä iässä sitä alkaa pikkuhiljaa elää todeksi sitä teoriaa jonka mukaan "jos aamulla ei mitään paikkaa kolota, on kuollut."

Sitten on niitä toisia vanhuusasioita. Niitä joita joillekuille ei ilmaannu edes kasikymppisenä tai joista jotkut  satavuotiaat eivät ole kuulleetkaan. (Tai sitten eivät muista, on siinä kyllä semmoinen pieni virhemarginaalin mahdollisuus.) Tälle plusnelikymppiselle on tullut vanhuus esimerkiksi semmoisen asian kohdalla kuin hälynsietokyky. Vanhuus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä että ei jaksa kuunnella meteliä. Yhtään. Ei omien eikä toisten lasten aikaansaamaa kiljuntaa, turhaa parkua (?) eikä kinastelua. Ivallisia kokkapuheitakaan ei jaksa kuin pieniä määriä kerrallaan.
          Hälynsietokyvyn tason oleellisen laskun kanssa samaa laskusuuntaista käyrää kulkee kaaoksensietokykyä mittaava alamäki. Kengät. Takit. Pyyhkeet. Lainakirjat. Laturit ja värikynät.Tätä ei ehkä jaksa avata tämän enempää. Ihan vaan sillä tavalla pienesti tarkentaen että alamäki on jyrkkä. Ja vauhtihan tunnetusti kiihtyy alamäkeen....että ihan fysiikan lakien mukaan mennään.


          Yövalvomiskyvyn kanssa on myös tullut vanhuus.Muutama yöherätys ja seuraava aamu on kuin se kuuluisa täi tervassa-efektoitu. Ajatelkaapa sitä. Ei siinä totisesti paljoa liikahda mikään. Iltakukkuminen on lähes jäänyt sinne muistojen nuoruuteen. Se kun nykyisin kostautuu. Eikä siihen auta edes tuplakuppi kahvia. Stressiä ei jaksa yhtään. Vähänkään kiireisempi aamu, päivä tai ohjelmoidumpi viikko aiheuttaa rytmihäiriöitä ja verenpaineen nousua. (Rytmihäiriöt eivät muuten onneksi näkyneet päivystyksen paareilla maatessa...eivät piirtyneet käyrään mutta totisesti ne tuntuivat.) Toisinaan vanhuus iskee tiskipöydän kulmilla. Tai siis yleensä. Miehen(kin) mielestä tiskikone pitää nykyisin pahaa ääntä. Minä luulen että se kyllä kohta kärähtää. Tai tekee lakon. Tai edes jotain!

On tässä vanhaksi tulemisessa ja vanhuudessa silti hyviäkin puolia kun tarkasti pohtii. Yksi parhaista puolista on se, että ei enää niin paljon välitä siitä mitä muut ajattelevat. Kuuntelee itseään omilla korvillaan, eikä ystävän, naapurin tai puolison. Tietää itsestään asioita joita ei ennen vain luuli.  (Tai ainakin luulee tietävänsä.) Toinen hyvä puoli on se että osaa katsoa yli. Vaikka kaaos ja sotku ärsyttää, voi toisinaan antaa sen olla eikä takerru sählymailoihin ja muihin lillukanvarsiin. Ompelee vaikka. Siivotkoon se jolle tänään on tullut se vanhuus. Sitä oppii.  Kokemuksesta.

Ehkä tämä, tämänhetkinen on vahvasti elettyjen päivien aikaansaamaa. Monien töiden, suunnitelmien, aikataulujen, haaveiden ja personaallisuuksien ristiaallokossa pintaan pärskähtänyttä. Tulee se tähänkin uomaan (kuulemma) se suvanto.  Sehän on luonnon laki, sekin. Ei aina voi kuohua, sataa tai tuulla.



 Ja mikä parasta, tässä veneessä on paljon pieniä ja isompia poijuja,  ja monta soutajaa.


perjantai 5. kesäkuuta 2015

kesälomalla

video

HUOKAUS. Kirjoitin oikein epistolapostauksen kaikesta mahdollisesta ja sitten netti teki tepposet. Oikein uutiskynnyksen ylittänyt katkos....kyllä, huomasin. Kerrankin kun pääsen tänne asti ja teksti juoksee näppäimistöltä ihan itsekseen  niin sitten tulee joku  force majour-vika joka vie kyllä tehokkaasti fiilikset. Ei tallentunut mihinkään luonnoksiinkaan? En voi käsittää. Että oli aika kokonaisvaltainen katkos, kiitos vain palveluntarjoalle..tekisi mieli lähettää lasku menetetystä ajasta ja hermoista!!!!!!!  Mitenkähän ne hinnoittelisi? Ne hermot?

Yritän nyt tähän koota menetettyjen tietojen ja hermojen rippeet..henkäisen vain ensiksi syvääääään.
-----------------------------------------------------------------------------

Meillä on juhlittu! Kahta maailman parasta talonrakentajaa. Saatiin ihania vieraita ja ihana sää. Lämmintä ja aurinkoista niinkuin silloin ennenvanhaan kun koulut loppuivat.  Lapsuus- ja nuoruusmuistojen tunnelmointia.  Kiitos teille kaikille vieraille ja muille poikia muistaneille! Vieraat tekevät juhlan.

Tyttöset olivat kuin ruusunnuppuja hulmuhelmoissaan.  Ompelevaisen äidin sydäntä lämmittivät kyllä nuo vaaleanpunaiset unelmat..viimekesäiset omatekemät mekkoset jotka ompelin isonveljen häihin. Vielä mahtuivat!


Juhlien valmistelussa on paljon puuhaa. Yhdessä leivottiin ja siivottiin. Leipomiselle tuli erityishaasteita kun uuni otti ja sanoi vuosia kestäneen työsopimuksen irti alkuviikosta. Selvittiin mielikuvituksella ja ihanalla naapuriavulla. Ja nyt nököttää uudenuutukainen uuni tuossa paikallansa! Kyllä kelpaa.

Onhan se ihanaa aikaa, kesäloma. Verkkaiset ja venyvät aamut ovat ihania, koululaisten on niistä nyt lupakin nauttia. Eikä iltaisinkaan ole turhan tarkkaa aikaa nukkumaanmenolle, se on luksusta, vapautta. Kaikilla meillä ei ole kuitenkaan lomaa. Osa nakkaa työkamppeet niskaansa joka arkiaamu, osa kiiruhtaa vuorotyöhön silloin kun sen aika on. Talo elää melkein 24 h.  Ainakin keittiö. No, ehkä se muutamaksi sydänyön tunniksi silloin tällöin hiljenee.

Alkukesän illat ovat niin kauniita. Monena iltana saunan jälkeen olen istunut ulkosaunan portailla ja kuunnellut luonnon ääniä jotka ovat meillä niin lähellä.  (Tästä kirjoitin piiiiiiitkästi ja sielukkaasti mutta se meni jo.) Mustarastaan huilut, kuovin vaihtuvatempoinen kirkuna ja joutsenten metallinen toitotus. Sinitiaisen pesäpuuhat pihakoivussa saunan kupeesssa, hanhiparven kaklattava keskustelu, jokailtainen. Lehtokurpat, töyhtöhyypät. rusakon korvat pellon keskellä.  Kyllä tästä niin nauttii. Vielä kun ei ole hyttysiä!!

Ompelemaan tekisi mieli! Kankaanpainantasuunnitelmia, kesämekkoja ja muuta kesäistä vaatetusta. Uusia tekniikoita ja uusia ideoita kokeiltavaksi.. jotain on tullut värkättyäkin, kierrätysompelua. Se on niin mukavaa. Niistä toivon mukaan kuvia myöhemmin!

Ja kissanpojat! Kolme pikkuruista, suloista miukulaista kasvavat emon ja tyttösten hellässä hoivassa. Ja pieni mies antaa joskus rakkaita halauksia.  Värin perustella isäkissaksi näyttää valikoituneen naapurin Manu. Tyttöset ovat nimenneet pikkukisut Toffeeksi, Kinuskiksi ja Lakritsaksi.  Suloisia ovat nuo pienet karvakääröt.  Silmien aukeamista odotellaan. :)


Opiskelu ei ole kesälomalla. Päinvastoin. Kirjallisuustehtävä II on työn alla. Ajan hajauttaminen on haasteellista. Välillä loppuu puhti. Ja usko siihen että tästä tulee jotain. On vaikea  keskittyä muistin prosesseihin ja oppimisen neuropsykologisiin mekanismeihin kun tiskipöytä on romahduksen partaalla ja pyykkivuori on kolossaalisissa mittasuhteissa.


Elämää on sillälailla paljon. Monenikäisten ja monenlaisten tahtojen törmäyksiä ja yhteensovittamisia. Pienen matalalla  kulkevan työmiehen askel on nopea ja kädet tehokkaat. Kun silmä välttää, saattaa vessa lainehtia ja koirat tulla paksusti ruokittua. Ovet pitää olla lukossa ettei pieni ulkoilmaihminen lähde omatoimimatkailemaan eikä tee omatoimista moporemontttia kaikilla mahdollisilla työkaluilla..

Välillä läikkyy yli. Yhtenä iltana piti käydä vajentamassa astiaa ystävän luona merenrantaterassilla..sain astiaan läikkymistä estäviä ainesosia ja käskyn ja kehotuksen olla enemmän pois kotoa. Hmm...ainahan kannattaa kokeilla? :)


Iloista kesän alkua! Nautiskellaan olosta ja elosta- ja pidetään leuka pystyssä mutta ei nenää. :) Nähdään taas!


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

nyt.

Joku suuri viisaus on olemassa että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voipi olla! Että nyt on sitten yli 26 00 sanaa tässä postauksessa.  Ja jos luette tarkasti niin saattaapi olla enempikin. Ja katsokaa rivivälitkin. (kun niissäkin aina jotain lukee...)


On juhlaa ja juhlan vierustaa.
Joku on joskus Mörkö, 
joku enemmän pikku Myy.
Mammakin siellä häärää,
ja Poliisimestari.  
 Ruusunoksia maljakossa
 ja ruusu korvan takana-muisto hääjuhlasta.
Touhua-elämää, 
kapsäkki mahtuu kuitenkin välillä kiinni.
 Kullanvärinen päiväpeitto.



Oma koti kullan kallis.
Aarteita
muistoja
värkkäyksiä. 
Hymypatsaiden kaverina 
lumiukko on mitä mainioin!
Pitsi-ikkunat
ja tasapaino-
 hirven kruunu. (t)

Kyltti muistuttaa
 matalalla kulkevasta 
tehokkaasta työmiehestä.
Rakkaasta.

 Nappisilmät, karvakorvat.
Siliteltäviä.
Koiramainen kevät
ja kissanpennutkin kai...
niitä vielä odotellaan.

Mitä vielä? 
:)
Aika paljon.
Kesää kohti!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

pöllöjä ja susimainen kettu

Ihan kaikkea muuta pitäisi tässä koneella puuhata kuin tätä...mutta aikansa kutakin. Nyt lienee tämän aika. :)

Pää on pyörällä kaiken kliinisen neuropsykiatrian lukemisesta ja kaksisormijärjestelmä on kuormittunut ihan yli kun on tullut naputeltua jokunen sivu asiaa ja asian viereistä pohdintaa. Ihan suitsait ei käy hyppäys opiskelijaksi reilun kahdenkymmenen vuoden jälkeen..vaikka niin mielissäni tästä hommasta olenkin!!

Monta  uutta näkökulmaa ja ahaa-elämystä, uusia termejä kasapäin ja hauskoja kaavioitakin miehen ja naisen aivojen eroavuuksista...:D

 Vakavasti puhuen tässä on herännyt paljon miettimisen aiheita, pysäyttäviä ajatuksia lapsuuden kokemuksien vaikutuksista mielen toimintoihin ja mielenterveyteen. Kaikki johtuu kaikesta. Ja miten ihmisen mieli ja aivot ovat niin monimutkainen ja monitasoinen rakennelma että siitä ei voi kuin laidasta piirtää luonnoksen, vaikka onkin kymmenen sivua kirjoitettua tekstiä.

---

Ompeluksia! Ja ihana kultakutripoikanen jota uhkaa tukanleikkuu kun kaksivuotispäivä lähestyy ihan liian kovaa vauhtia. Eihän sitä tiedä kyllä onnistuuko se ja muutenkin onhan se niin ihana tuo tuulitukka.

Eurokankaan pöllödigiprinttitrikoo (aivan kauhea sana :D) tarttui mukaan ihan väkisin. Siitä tuli näpsäkkä raglanhihainen peruspaita mustilla resorikanteilla. Huhuuta on huudeltu kyllä tämä paita päällä. Olen vähän kuosivastainen ihminen (en kyllä tiedä miksi) mutta tästä tykkään...ja joudun ehkä sitä yhtä autoversiota hakemaan kun se meinaa vähän kummitella.




Kuvaukset hoideltiin nuoremman hovikuvaajan toimesta pihamaalla ja ulkosaunalla. :)

Ja sitten  paidan vaihto.

Olen pitkään haaveillut tekeväni poikaselle zentangle-tyyppisen tussipiirroksen johonkin paitaan ja tohkeissani aloin sitten sitä piirtelemään kunnes sain kuningasajatuksen! Päätin tehdä "piirroksen" tussin sijaan ompelukoneen vapaaompeleella. Yhdistin siihen vähän aplikoinnintapaista ja siitä ketusta jonka piirsin tuli yllättävän susimainen otus. Lajinmääritys ei kai ole kuitenkaan kovinkaan oleellinen juttu tässä yhteydessä. 
Kuva siis kirjottu vapaalla ompeleella ensin pääkohdittain paperin päältä lakanakangastilkulle, revitty paperi pois ja jatkettu fiilispohjalta vähän Pinterestistä löytyvien kuvien pohjalta kirjoen. Lakanakangas on kaksinkertainen, muuten. 
Leikkasin kuvan suunnilleen ääriviivoja myöten ja kiinnitin  ääriviivoja myötäillen ompelemalla sen  hupparin etukappaleelle ennen hupparin kokoamista.




Aplikoidut yksityiskohdat keinonahkaa ja   harmaata reaktiivivärjättyä entistä valkoista paitapuseroa.
Lopuksi kiinnitin ompelemalla  kuvion keskiosia myös kiinni hupparin collegekankaaseen  jotta se ei kupruilisi ja pussittaisi pesujen jälkeen. On pesty ja pidetty. :) 

Miten se näyttääkin ihan liian isolta pojalta farkuissa ja hupparissa..mun vauva.  Vieläköhän sille kelpaisi potkuhousut? :)


torstai 23. huhtikuuta 2015

polku vie



Aloittamisen vaikeus näinkin pitkän ajan perästä...mutta annan tarinan nyt vain tulla. :) Jospa se lähtisi rullaamaan. :)

Ihan alkuun pitää vähän taustoittaa. Minulla on ollut henkilökohtainen elämänkriisi. Suuri ja ärsyttävä möykky. Ei mitään vakavaa sairautta, onneksi, eikä parisuhdepuolellakaan muutamaa mökötyspäivää (sillointällöin) kummempaa mutta ihan semmoinen aikuistumiskriisi. Lähinnä koskien sitä seikkaa että mikä minusta tulee isona...

Välillä sen pähkäileminen vei vähän puhtia elämästä. Kristallipallolle olisi ollut tässä tarvetta useana päivänä ja iltana.. ja varsinkin öisin. Huumorihermo oli tiukalla korkkiruuvikiharalla ja elämä on tuntunut  kamalan mutkikkaalta.



"Asioilla on tapana järjestyä." Voi miten se kiukutti kun joku ihminen  oikeasti yritti auttaa  ja koetti helpottaa tätä minun kriisiäni ja minusta tuntui että puhu sinäkin siinä vain! Minä kyllä ystäviäni kuormitin kriisilläni--ystäväparat. Kiitos kuuntelijoille. Ja totta se oli. Ja on. Järjestyvät ne, asiat. Kriisitkin.

Marraskuusta asti olen tehnyt keikkatyötä kuuluisaksi tulleessa vanhusten kotihoidossa. Kovaa työtä. Ne ihmiset siellä ovat arjen sankareita. Koin itseni hyvin pieneksi sankariksi, sydän pamppaillen juoksin asiakkaalta toiselle ja opettelin nimiä, lääkkeitä, rutiineja. Pikkuhiljaa opin, vähän laidasta. Asiakkaat tulivat tutuiksi; tavat, mieltymykset ja puheenaiheet. Ihanat mummot ja vaarit. Työkaverit opettivat mitä suinkin omilta töiltään ehtivät. Ihania ihmisiä! Vastuullista, raskasta, tiukasti aikataulutettua, vähän yksinäistäkin. Mieli alkoi kaivata jotain muuta...mutta mitä?



Ja sitten se vain otti ja järjestyi. 

Minusta tuli opiskelija. Muutama päivä aikaa hakea, hakemuksen hikistä kirjoittamista ja pähkäilyä ystävän kanssa, hakutulosten tultua kaksi viikkoa aikaa tehdä ennakkotehtävät ja tajuta koko homma.
Ja se tunne, käsittämätön  huikaiseva kokemus istua mielettömän ammattitaitoisen, moniammatillisen  joukon keskellä aloittamassa opiskelua. Kahdenkymmenen kotiäitivuoden kokemuksella.

Neuropsykiatriset erikoisopinnot.  Tiivistä ja tiukkaa asiaa reilun 20 opintopisteen verran on edessä.  Huikeaa on miten palaset voivat niin loksahtaa kohdalleen! Sitä vieläkin ihmettelen.

Nyt työn alla on Kliininen neuropsykiatria-kirja. Aivojen anatomiaa, henkisten toimintojen prosesseja ja neuropsykiatristen häiriöiden oireita ja tunnistamisen diagnostiikkaa.

 Ei ihan romaaninlukua, mutta niin mielenkiintoista.

Otsalohkopiirejä, välittäjäaineita ja oireyhtymiä. Uutta ja painavaa asiaa paljon, paljon. Paljon.

Tämä tuntuu niin omalta jutulta!



 Ja ei opiskelusta koskaan haittaa ole. Jos ala on teille vieras ja haluatte tietää siitä lisää niin Googlen täti tietää kyllä. Kirjoittakaaa hakukenttään sanat neuropsykiatrinen valmentaja. Sitä työtä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.

Ai että mistäkö tietää että Google on feminiini tyyppi?  No siitä, että sehän tietää jo parista kirjaimesta mitä aiot kysyä....:)

Välillä täytyy ommella!! Pieni mies on saanut mojovan läjän uusia vaatteita...kuvissa jumpsuit Löytö-Palan mukavan kevyestä raitacollegesta. On pidetty ja pesty-aivan huippuvaate! Ja tärkeät taskut.



Me joudumme luopumaan viikonloppuna  viimeisistä jääkarhunpoikasista. Ne kaikki pääsevät ihaniin koteihin. Haikeaakin, mutta kyllä niistä pikkuriiviöistä jo ihan hyvillä mielinkin luopuu.  :)


 Jotta elämä ei olisi yksitoikkoista on pentulaatikossa nyt toisenvärisiä karvapalleroita kahdeksan kappaletta. Eivät vielä kahta viikkoa.  Hauskoja ja suloisia, pontevia pötkylöitä.

Ja jotta arjessa säilyisi rollingstones-efekti, tulee meille toukokuun alussa viikoksi kaksi tyttöstä oppilasvaihtoon..toinen Espanjasta ja toinen Ranskasta.  Kielikylpyä tiedossa. Mukavaa!

(ihanvähänstressiäsiivouksistajavälitehtäväntekemisestäja kevätvaatteistaja pihapuuhistajajajajajajajajajaaja.)

Nyt nautitaan kevätpäivistä ja-illoista. Vielä ei ole hyttysiä eikä muita nölliäisiä. :)  Kuovit kuikuttavat lähipellolla. Herukkapensaiden silmuisssa on huumaava tuoksu. Lasten ulkohousujen tuoksu ei ole ihan yhtä huumaava, tai on, mutta kenties aivojen hajuratojen prosessit muokkaavat kokemusta?  ;)

On se. Elämää isolla EEllä. Ja ihanan iloisilla kirjaimilla! Auringonvärisillä.








tiistai 7. huhtikuuta 2015

lauantai-infoa

Ensi lauantain pistelypäivään lupasin kirjoitella tänne infoa mukaan otettavista materiaaleista ja muusta rekvisiitasta. Vähän on jäänyt tänne loppusuoralle mutta on tässä kyllä se hyvä puoli että ehkä viimetipan inspiraation voimin joku :D hurruttaaa onnellisena  ja tuo tullessaan seitsemän kappaleen sarjan ? :)

Lauantaina teemme NAAMIOITA. Vähän niinkuin kuppitekniikalla, Tarvitset mukaan häviävää kangasta (vilene, solvy tms), lankoja, silputtavaa kangasta, kangasta ihan muuten vaan ja kaikkea muuta tarpeellista. :)
Ja kelmua. :)
Naamio tehdään muotin päälle eli tarvitset myös sen. Muotti voi olla pahvia(askartelukaupoista), puuta, keramiikkaa, tai muottina voi käyttää vaikka nuken kasvoja. Kokoa ei ole tällä kertaa määritelty. :)

Naamion tekoa pohtiessa voit miettiä haluatko siitä seinälle laitettavan reliefin vai ihan käyttöesineen..ja ihan omana ajatuksena lisäisin että voisihan sitä miettiä myös että mitä haluan naamiolla kertoa? Kertooko se minusta? Vai kenties siitä joka haluaisin olla? Jostain sisäisestä , salatusta ominaisuudesta vai tuleeko siitä  ihan vaan tekemisen ilosta tehty työ. :)

Ohjeet ovat tällä kertaa tässä. :) Ihanaa nähdä!




maanantai 30. maaliskuuta 2015

Elämää isolla eellä

Harmaatakin harmaampi ja kulahtanut maanantaiaamu. Palmusunnuntain virpomiskierroksen saaliiden jäännöksiä on siellä ja täällä. Enemmän täällä. Olikin huikea saalis!

Laiskotusolo, kaaoksenkesytys ei houkuttele eikä ulos viitsi lähteä kastumaan. Yhtäkkiä tein havainnon: kukaan ei teee juuri nyt koulutehtäviään, jääkiekkoakaan ei kukaan seuraa juuri nyt joten....kone on vapaa!

Illalla olin suunnitellut rauhoittavani huonoa blogiomaatuntoa mutta yö tuli vastaan. Vanhuus on iskenyt niiltä(kin) osin että puolenyön jälkeen ei jaksa. Mitään. :)

Toiset innokkaat ja nuorekkaammat  jääkiekkohurahtaneet olivat änhooällän lumoissa ja minä sain viereeni kainalomallin kannettavan.

Semmoinen pitäisi olla ihan joka talossa!! Siinä on ominaisuuksia joita ei löydy joka läppäristä eikä tabletista...muotoilu on kohdallaan. Sitä on helppo käsitellä, siinä on hyvät pehmusteet  eikä se paina ollenkaan liikaa, sopivasti. Siinä on pehmeä pinta, se on kohtalaisen helposti puhdistettavissa eikä se pelkää vesiroiskeita. Voi käyttää vaikka saippuaa puhdistamiseen.

Tämä sisältää valmiiksi asennettuna  maailmaan parhaat ohjelmat. Hymyohjelma, pikkuautojen järjestelyohjelma, kissanhoito-ohjelma ja ulkoiluohjelma ovat ne joita eniten  käytetään. Niin, ja koiranpentujenperässäjuoksemisohjelma.Päiväsaikaan.
Yöaikaan enimmäkseen käyttää pötköttelyohjelmaa, mieluiten kainalossa. Joitakin laatuvaatimuksia kainalokapselille on, säilytetään pehmoisten peittojen alla kun on latautumassa. :) Eikä siitä lopu virta  kovinkaan helposti. Oikea tehoakku. Lataus ( ko. tapahtumassa latautuu sekä ladattava että lataaja, poikkeuksellinen tekniikka! ) hoituu näppärästi kainalossa maitopullon ja peiton kanssa.

Käyttöjärjestelmästä ei vielä puhuttukaan! Se on nopea, ei sisällä haittaohjelmia eikä tilttaa. Se ymmärtää kaikenlaiset komennot ja äänitunnisteet, kuten karkkipussin rapinat ja suihkuun menot.
Muutenkin suorituskyky on huippuluokkaa.Kaikenlainen kumoamistoiminto toimii suorastaan valokuitunopeudella.

Viruksia on kyllä joskus. Niihin ei auta F-secure...silloin käyttöjärjestelmä kyllä yskii ja köhii niin että joutuu ammattilaisen apuun turvautumaan.

Tämä  malli sisältää myös muita ainutlaatuisia ominaisuuksia. Tähtisilmät, kultakutrit. Näin palmusunnuntain illan päätteeksi  siinä oli myös tuoksu. Suklaamunan tuoksu. Kyllä semmoisen kannettavan kanssa on mukava mennä pötköttämään.

Siinä ne päivät ja illat, aamut ja yöt kuluvat. Tämä kannettavan kapselin kanssa. Se sisältää niin paljon hyvää tuulta, rakkautta ja ihanaa iloa ettei tahdo joutaa muihin töihin.

Kainalokapseli. Sisältää miljoona hellyysmurusta ja aurinkovoimaa harmaatakin harmaampiin maanantaiaamuihin.

Kuvia. Ähkyksi asti.












Otsiksen leikkaaminen ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Mutta sopii niin tyyliin tämä :)

Meillä on nähty jo joutsenia, kanadanhanhia, töyhtöhyyppiä ja mustarastaita. 
Kevät!!