perjantai 3. toukokuuta 2013

viikkoeloa

Jotenkin kummallisesti se tuo AIKA vain kuluu. Ei sillä, että suoranaisesti olisi tekemisen puutetta tai sen sukulaistakaan, mutta niin se aika vain omia kulkujaan kolkuttelee. Viikko on yksi pyrähdys, päivistä nyt puhumattakaan.

Välilllä tosin tuntuu että viikko on piiiiiiitkä. Ehkä se johtuu tästä nykyisestä ajanlaskusta jossa elo mitataan viikkoina, raskausviikkoina. Ja jos niitä on jäljellä noin kaksi tai noin kolme ,tai ei ihan sitäkään,  ne ovat tavallistakin pitempiä. Ainakin täällä päin, en tiedä miten sitten vaikka keskemmällä Suomea tai ihan pohjoisessa?

Oman navan ympärillä kun pyörii muutaman viikon ihan täysipäiväisesti  niin alkaa se olla jo pää pyörällä.

Blogihiljaisuus ei suorastaan kerro tapahtumien , ajatusten ja tunnelmien puuttumisesta vaan siitä että se AIKA ja AIKAANSAAVUUS menevät koko ajan jossain metrin päässä tuosta oman navan reunasta. Ja ehkä vähän siitä että tunnelma-ajatus-tapahtuma-linjalla on ruuhkaa.

Keskimäärin tänne kuuluu pyykkiä ja tiskiä. Vähän mausteeksi soratieralliajoa ja kausivaateshow. Ikäkausicocktail. Jonkun verran munkinpaistokäryä ja poksahtelevia ilmapalloja, pientä pihansiivousta (!) ja sitä rataa.
Keskimääräisen yläpuolelle nousee  muutamakin seikka; viikon vanhat koiranpennut,  ompelujutut, pari kirppislöytöä ja mukavia vieraita parinakin iltana.

Pikkuihmisen vaatteiden laittoa, vauvansänky, ja niitä tunnelmia.
Onhan siinä jo, viikosta. :)


Makea pallohame kirppikseltä. Niin passeli tuolle touhulyylille. Ja kun siinä on TASKUT.



Ja tämä löytöjen löytö. Aurinkopullo. Löytyykö teiltä sieltä näyttöjenne takaa asiatuntemusta mahdollisesta aitoudesta ja arvosta? Tämä tietääkseni kokoa 2/4.


Kierrätyskeskuksen nappilaatikon tonkijaisista ja kirppikseltä. Hienoja duffelinappeja ja erikoisia helmiä. Jos johonkin, joskus. :)

Ekaluokkalaisen käsityökerhossa tekemät helmet. Niin hienot!

Ja ne viikon vanhat. Yhteensä niitä on 8, tulevia hirvipoimureita ja kaikenlaisia valioita. :) Joku saattaa olla vielä vapaanakin, että jos lukijakunnassa on hirvenpyytäjiä ja olet kiinnostunut jämtlanninpystykorvan pennuista, voit laittaa postia. :)

Muutama ompeluskuva jäi vielä jemmaan. Jospa ne ilmestyisivät tässä ihan parin päivän sisään.

18 kommenttia:

  1. Voi miten suloiset pienokaiset teillä, mahtaa niistä olla iloa! Aurinkopullo on upea vaikka rahallisesta arvosta en osaa mitään sanoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suloisia ovat, koiranpoikaset. :) innokkaita hoitajia olisi mutta vielä ovat saaneet olla ihan emon hoivissa. vähän kasvurauhaa. :) mukava niitä on kyllä katsella, kun ne ihan silmissä kasvavat ja pörhistyvät. :)
      minustakin aurinkopullo on niin kaunis! ihan googlettamalla sain tuon arvoksi huimasti moninkertaisen summan minkä maksoin...joskus kiva tehdä semmoinenkin löytö. :)

      Poista
  2. Voi miten pieniä karvapalloja tai karvapötköjä ehkä ennemminkin:). En laita sähköpostia niiden hankkimisen suhteen (heh), sillä niitä valmiita piisaa täälläkin:) :). Mainioita kavereita vaikkapa juoksulenkille. Aivan mahdottoman ihanan korun ekaluokkalainen on tehnyt. Ompelusten esille tuontia odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimenomaan karvapötköjä. :) mitä, etkö aio yhtään ottaa teille!!!!!! hih, luulen tietäväni tunteen. :) meilläkin kun on noita karvakavereita useampia...kivoja ovat. jotain työmaata niistä kuitenkin aina myös.

      pitääpä laittaa ompelukset tässä...

      Poista
  3. elämän-makua,jännitystä ja sitä hidasta odotusta...tsemppiä!ja voimia!ja jaksamista! ja...ja...jne :)
    erikoisia nappeja ja muita ihania kirppari-löytöjä,tuon hamosen kantajan voin kuvitella iloiseksi pikku kikattajaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos...tsempeistä ja muista. on se aika kikattaja, olet oikeassa. :)

      Poista
  4. Ihania pienoisia karvapalloja..... Ei ois passannut tämmösen ikuisen kuumeilijan etes kattoo.... Mutta hirvikoiraa ei meille voi tulla,kun ei meillä oo mehtämiestä..... Lenkkikaveri ois kyllä tarpeen tämmöselle laiskajaakolle. Aivan söpöt korut ekaluokkalainen saanut aikaan....

    T.Sanna S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tainnut sinullekin tulla ihan perintönä se krooninen koirakuume. :) jospa löytyisi joku kiva rotu lenkkikaveriksi. :)

      tykkään myös hirmuisesti noista huopahelmistä. :)

      Poista
  5. Viikot vierivät niin, ettei taaskaan perässä pysy. Ihania löytöjä siellä. Ja nuo helmet ovat niin ihanat, ja pennutkin söpöjä! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana vaihe raskaudessa, kun saa hypistellä,pestä ja silittää niitä aivan pieniä vaatteita. Usein se ajanjakso ajottuu ihan loppuun. Meillä mies pesi ed.iltana edellisen lapsen jäämät pinnasängystä :)ja muutaman tunnin päästä siitä uutukainen oli kainalossa. Mutta asiaan. IHANAT HELEMET. Koirista en välitä,mutta kaipa ne pennut koirilla on ihan jees. HYVIÄ loppuraskauden HETKIÄ SULLE!/TEILLE Ihanaista t.Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan se ihana.vaihe. :) ihanakin. välillä ei niin ihanakaan.:) nimenomaan se on tää loppusuora...tai saattaahan jollakulla olla kuukausiakin etukäteen kaikki valmiina, mutta tämmöiselle viimetipan ihmiselle sopii paremmin että näin kun lasketaan jo öitä. :)

      helmet ovat kyllä niin makeat, ihanan väriset. :)

      Poista
  7. Kivoja löytöjä ja ihastuttavia pentuja! Noin pienet tuoksuu vielä ihan erityiselle. En osaa kuvailla, mutta tuoksu tulee mieleen, kun pentuja näkee. Vaikka vaan kuvissa.
    Mukavaa loppuodotusta ja hyvää vointia :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juurikin se tuoksu! koiranpennun tuoksu. :) nuo ovat vielä semmoisia ryppykuonoisia ja silkkiturkkisia pikku rääpäleitä...mönkivät silmät kiinni pentulaatikossa ja syövät ja nukkuvat.muutaman viikon päästä alkaa olla jo toinen meininki. :)
      meillä on ollut monesti koiranpentuja,useamman rodun edustajia. ja monenlaista emoa on mahtunut joukkoon. ja ihan taitaa olla nyt yksi parhaista emokoirista...niin hellästi hoitelee ja huolehtii pesueensa. mukava katsella. :)

      kiitos! vointeja vielä tarvitaan. :)

      Poista
  8. Oikeat karkkihelmet! Tekijälle kehuja! Onkohan tuommonen aurinkopullo alunperin ollu ihan käyttöpullo? Jotenki hankala kuvitella, että kaupan hyllyllä ois mehua ollu nuin kauniissa pullossa. Kukkamaljakko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerrotaanpas kehut. :)Kyllä aurinkopullo on mielestäni ollut lähempänä koriste-esinettä ihan alunalkaenkin...kukkamaljakko nimenomaan.
      kauniita kyllä olisivat tuommoiset mehupullot!!! :)

      Poista
  9. Eikös nuo aurinkopullot oo haluttua keräilykamaa. Katoin suomen huutokauppakeisari- ohjelman ja siinä myytiin tuommonen pullo josta maksettiin satoja euroja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkopullot ovat semmoista "melkein"antiikkia,niitä taitaa olla aika paljon kuitenkin liikenteessä, paljon ollut tuotantoa aikoinaan. Jos oikein muistan niin 60-70-luvuilla tehty.

      Todellakin keräilytavaraa, paljon näkyi netissä huuteluita ja myynnissä olevia pulloja, hinta näkyi olevan pullon koosta ja väristä riippuvainen aikalailla. Tuon kokoisia huudeltiin/myytiin noin 150 euron hintaan...kehtaanko sanoa edes että maksoin tuosta oamstani YHDEN euron. :)

      Poista