maanantai 29. heinäkuuta 2013

nukketehdas

Piirustuskärpäsen purema. Eipä sitä ole aikoihin näkynytkään, sen rotuista kärpästä.  Puraissut mokoma nyt niin mojovan haukkauksen että ilta toisensa perään on ilmaantunut paperinukkeja, toivomuksia esittäneet tylleröt ovat olleet enemmän kuin innoissaan. Keskikokoisen kyläkoulun verran porukkaa alkaa olla liikenteessä.Vauvasta vaariin. :)

Tyttäret toivoivat eri-ikäisiä ja erikokoisia perheenjäseniä ja vaatetustoivomuksiakin esitettiin.Itse värittivät sitten hahmot haluamillaan väreillä, tusseilla ja puuväreillä. Tässä projektissa yksi hyvä pointti on ollut siis se että nukeilla on vaatteet valmiina, ei tarvitse pientenkään räpeltää vaatteiden kiinnitysjuttujen kanssa ja ne kun tuppaavat menemään helposti rikki...tosin sinitarra toimii myös hyvänä kiinnittimenä. Mukavia leikkejä ovat saaneet näillä kehiteltyä. :)











Mukavaa olisi elvyttää tätä vanhaa harrastusta...voi voi sentään kun maailmasssa on niin paaaaaaaaaljon kaikkea mukavaa mitä olisi kiva tehdä! Mutta onneksi voi ihan keittiön pöydän ääressäkin harrastaa-muutakin kuin ilta- ja yösyömistä!

Pikkumies pulskistuu yö yöltä. :) Olemmekin vitsailleet että täällä suoritetaan kliinistä tutkimusta ja tutkimuksen tulos näyttää vahvasti olevan sen seikan suhteen plusmerkkinen että yösyönti todella on lihottavaa. :)

Tänä aamuna ensimmäiset ääneennauramiskätkätykset! Aivan huikaisi vatsanpohjassa-on se vaan niin hurmaava ääni. :)

22 kommenttia:

  1. Oi ihanat nuket:). Oikeata väkeä, ei mitään langanlaihoja prätsettejä, niinku me oikeat ihmisetkään ei olla! Rouva on taitava piirtäjä :). Niin se on, että äidinmaito se on joka kasvattaa, kunhan äiti muistaa ite vaan syyä tarpeeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukeilla on kyllä leikitty ja tilauksessa olisi lisääkin. Kunhan se taas seuraavan kerran puraisee se piirustuspörriäinen. :)

      Minustakin on mukavampaa että nuket, paperisetkin ovat enemmän oikean näköisiä kuin meilläkin suuressa suosiossa olevat topmodel-jutut. Mutta sopivasti kaikenlaisia. :) Onhan ne ihania ne topmodelitkin. :)

      Poista
  2. Mukavan näköistä sakkia. Piirtäminen(kin) on niin mukavaa, ois mukava sitäkin joskus harrastaa. Minulla piirrustus/maalaus jäi siinä vaiheessa kun toinen lapsi syntyi. Ensimmäisen kanssa sitä vielä harrastin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirtäminen on niin mukavaa! Maalausta en ole isommin koskaan edes yrittänyt, jotain vesivärijuttuja joskus. Ei muuta kuin kynä käteen vain sielläkin. :)

      Poista
  3. Aivan ihania nukkeja. Oot kyllä niin taitava piirtäjä.
    On se vaan niin ihana aloitus päivälle, kun kuulee pikkuisen käkätystä, ei voi parempaa olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa että ovat yllättävän mieluisia tytöille nuo nuke. Lisätilausta pukkaa niin ettei ihan kysyntä vastaa tarjontaa. :) käkätyksiä oikein metsästetään täällä!Oikein bongaillaan. :) niin on kyllä ihania aamunavauksia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. no kiitos :) kynää olisi mukava pidellä enemmänkin ja ihan ajatuksella. Nyt mennään kuitenkin tällä systeemillä, ja mukavaa sekin. Tyttäret ovat kyllä myös innokkaita, ja tosi yksityiskohtaisia piirustuksia tekevät. :)

      Poista
  5. taiteilija työssään,kertakaikkiaan upeita piirroksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no, taiteiljoitahan on monenlaisia, elämäntaiteilijoitakin. :)

      Poista
  6. Mieletön mitä persoonallisuuksia:-). Upeita nukkeja olette tehneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihmeesti niille löytyy luonnetta kun annetaan niin hyvät raamit, silmälaseista ja aamutossuista mekon malliin. :) Tarkat systeemit mitä pitää piirtää. :) Mukavaa yhdessäpuuhaamista.

      Poista
  7. huippuja ! varmaan on tytöt innoissaan.. ihana se teidän pieni poikanen, sydämenvalloittaja kerrassaan.. T: Maire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos! ja sinulle kiitos myös viimeisestä! Täällä surrasi ompelukone sinä iltana pitkälle yöhön...cantankerousness ilmaantui aaltoja ja nyt onkin enää vain se makaroniosasto puutteellinen :)

      Herrasmies on kyllä niin hurmaava, meistäkin. <3

      Poista
    2. cantankerousness????????????? ööö. taustakankaaseen. piti kirjoittamani. olen ällistynyt.

      Poista
  8. Lastenkirjakuvittajaksiki sinusta ois! Ja Helmi on samoilla jäljillä. Hieno rouva taikka neiti kuvassa. Vaatekaappi näyttää olevan pullollaan läninkejä, liekkö ite ommellu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvitushaave on olemassa. :) Tykkään niin noista hienojen naisten kuvista, on korkkarit ja muut kapistukset. Leningitkin henkareissa tosiaankin. :)

      Minulla on iso nippu lasten piirustuksia tallessa...ei vain ihan kaikkia tuotoksia pysty säilömään. :)

      Poista
  9. kiitos haasteesta! Ei taida kyllä mulla rohkeus riittää...olette te mukaan lähteneet vaan rohkeita!
    Aikamoista keskustelua sai kyllä aikaan tämä tempaus!

    VastaaPoista
  10. Nykyaikaiset lastenkirjat kaipaavat tuon näköisiä ihmisiä. Kuvittajaksi ehdottomasti! Mä näen jo nuo sun ukon ja akan seikkailemassa jonkin kirjan tarinassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos,Pelapuu!kuvitushaave on elossa...voi että. no, pitäähän niitä haaveita olla. :)

      Poista