sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

maalari maalasi taloa...

Helouuu kaikki te siellä! Täällä ollaan ja eletään keskellä yhtä ihmeellistä ja ihanaa asiaa; sitä on suunniteltu vuosikausia, odotetttu kuin kuuta nousevaa ja vaivuttu välillä epätoivoonkin kun se ei vain ala.  Nyt se on täällä, REMONTTI. Ihanaa ja kamalaa kaaosta, hurjasti puuhaa mutta niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin mukavaa!

Blogipuoli on ollut hiljaista, mutta odottakaapas kun tästä vähän päästään eteenpäin...johan alatte aivan kyllästymään tähän selostukseen. :)
Se alkoi aivan yllättäen. Yhtenä perjantaina vain piti olla koko ex-ompeluhuone tyhjä. TYHJÄ.  Se ei ole vallan vähän, se.  Viimeisiä aarteitani kuskasin sieltä turvaan kun jo listat lähtivät seinistä ja katoista...ja tapetti oli siellä lattialla liisterinsekaisena myttynä. Ja sitten se alkoi...maalia, pakkelia, hiekkapaperia,työkaluja ja kaikkea vain ilmestyi sinne ja tänne pitkin ja poikin huushollia. Ihanaa!!

Viikon uurastuksen jälkeen kaksi huonetta ja eteinen ovat valmiit! Kekkosenaikainen mäntypaneeli sai raikkaan valkoisen pinnan, melkein yhtä iäkkäät tapetinsukuiset seinät uudistuivat tasoitetapetin ja maalin avulla, katto maalattiin ja muovimatto sai päälleen laminaatin..jonka väriksi paketin päällä ilmoitettiin hiilitammi. Aaaahhh.

Toisen huoneen lattiassa on lankku, niinkuin meillä tässä tuvassa muutenkin.  Se hiottiin ja maalattiin..ja ai että miten siitä tuli ihana! Ihana, kuuletteko?
Meillä täällä ketunpesässä näiden sisustusvärien valinta on sikäli mielenkiintoista että minua ei voi päästää rautakauppaan niitä valitsemaan. Sen verran pahasti  on tuota värisokeusgeeniä siunaantunut.  Onneksi mies omistaa ihan kunnolliset värinäkögeenit. :)  Tulee siis harmaata, eikä vihreää tai sinistä, tai pahimmassa tapauksessa punaista, jos minut päästettäisiin valitsemaan.
Lankkulattia on siis harmaa, (ja laminaattikin yhdenlainen harmaa, se hiilitammi) kummassakin valmiissa huoneessa tehosteseinä on harmaa, vaaleampi kuin lattia.  Muut seinät ovat valkoisia! Ai että näyttää niin mukavalta!

Joitakin kalusteita on maalattu myös, mustalla maalilla. Ihan totta!
Yksi makuuhuone odottaa vielä uusia pintoja. se toimii tällä hetkellä maalaushuoneena ja työkalujen säilytyspaikkana mutta ensi viikolla jatkuu. Maalia paneeleihin, maalattavaa tapettia yläosiin ja se hiilitammilattia. Sitten pitäisi siirtyä tuvan puolelle.

Hyvä me!

Tässä vaiheessa ei voi kuin vain todeta että onneksi meillä on yläkerta.  Siellä riittää ristiretkeilyä vielä viikkoja tämän maalausprojektin valmistuttua. Sen verran paljon sinne kuskattiin kampetta näistä kolmesta alakerran kammarista...huh.  Mutta se on sitten sen ajan murhe. :)







Hurja juttu. Mahtavaa että ihan näin kotijoukoilla saadaan näin iso homma aikaiseksi! Pienimmäinen poikanen on hyvä apulainen, muuten. Tuleepahan kerättyä kaikki pois samantien. :)
Ihan vähän vaan on joutunut esteitä rakentelemaan tuon pienen tassuttajan menoa hidastamaan. Ja isossa porukassa on aina joku ihan niillä töin. :)

Huhheijaa.

21 kommenttia:

  1. Ihana! ;) Nuo kuvat ovat niin mukavat... piirustuksia myöten. Oikeesti pääseekö teilläkin joku piirtämään luvattomiin paikkoihin? Ihan kuulen sen tunnelman, tuntuu iholla ja haisee valkoiselta maalilta ja näen remonttireiskojen kädet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijat ovat päässeet meillä kyllä varsin usein päästämään luovuutensa valloilleen mitä kummallisimpiin paikkoihin. :D Joissakin tapauksissa signeerauksen kera. :)
      On tämä aika mukavaa..ihan hymyssä suin kuljen täällä ja huokailen. :)

      Poista
  2. Oih, siellä tehdään jotain niin kaunista. Vaikka remontointi on työtä, niin jostain kumman syystä se on niin mielekästä työtä. :) Ja voi tuota pikkuista remonttimiestä, aivan ihana söpöläinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan hikistä hommaaa, mutta niin mukavaa on nähdä miten siitä syntyy valmista! Pienimmäinen remonttimies on tehokas, yksi jätesäkkirulla riitti melko monen neliön alalle täällä kun hän huviksensa levitti sen ympäriinsä. .:) Siinäpä kului aika mukavasti. :)

      Poista
  3. Voi huippu, ihana ja kaikki mahdollinen iloa ilmaiseva :)! Ihna mahtava, että remppaatte! Nimittäin minäki täällä meidän vanhassa talossa haaveilen rempasta, isosti haaveilen. Tuntuu siksi niin huipulta, että joku on päässy unelmassaan toteutusasteelle, joku, joka on myös jonkin tovin vartonu :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vain on, unelmat voivat toteutua. :) Uskottava se on, täällä maalintuoksussa. Hajusta ei nyt puhuta, tämä on tuoksu. :)
      Kyllä se teillekin vielä koittaa, unelmointi kannattaa. :)

      Poista
  4. Voi tuo remppaaminen on niin mahtavaa ja palkitsevaa! Käypä kurkkaamassa blogiini, siellä on sinulle pieni tunnustus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä on jotain niin palkitsevaa, tulee niin uutta ja puhdasta että aivan häikäisee. Voi kiitos! Pitääpä mennä heti kurkkimaan :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ollaan me oltu kyllä nyt aivan ylireippaita. :D Homma toimii. Vielä jokunen viikko kun jaksetaan pakertaa niin sitten juodaan kunnon täytekakkukahvit. Noille mun remonttireiskoille aivan oma kakku täytyy kyllä tehdä :)

      Poista
  6. Voi että oon niiiin mielissään sinun puolesta!! :) Voi mikä nautinto istua alas katselemaan valkoisia seiniä! ♥ anneena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin huippua kyllä. Olet tainnut joskus muutamankin sanan kuulla tästä aiheesta :D

      Poista
  7. Huippujuttu! Oon niiiin iloinen teidän puolesta! Kauan odotettu palkitsee yllättävän ihanalla tavalla, sen tunnelman aistii unissaankin hymyillessään! Yhteispelillä eteenpäin, hyvä te.
    t. Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä on huippujuttu! kunhan selviät, ajelehan katsastamaan! yllätyt!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. kiito, kyllä tässä sinniä tarvitaan..kun asutaan tässä seassa. :) mutta mukavasti on mennyt, pahempaa odotin...

      Poista
  9. Valkoinen ja harmaa kuulostaa äkikseltään vähän valjulta, mutta ne on kuitenki värit, joihin voi yhistää ihan kaikkia muita värejä ja vaihtaa helposti tunnelmaa vaikka joka viikko. Ihan hyvä, että miehillä on ne putkiaivot. Naiset eksyy tippaleipiensä värimutkiin. :D Toiminta on parasta lääkettä remonttikärpäsen puremaan. Onnea matkaan! Ja sinniä myös sinne loppusuoralle. Nimim. Asun yli kymmenen vuotta vanhassa talossa ja kaikki alkuperäiset listat ei vieläkään paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ovathan ne semmoisia värittömiä värejä...totta. jotenkin tämä elämä tässä ympärillä on niin värikästä että ihan hyvältä tuntuu nyt nämä puitteet. :)
      tippaleipien värimutkat kuulostavat juuri oikealta ilmaisulta! ja siihen vielä värisokeussokeria päälle. ah! voitteko kuvitella miltä ne maistuvat? :D

      Poista
  10. Hih! Tuo seinäpiirustuskuva toi mieleen mukavan muiston. Meillä annetiin omien ja naapuruston lasten piirtää tyttären huoneen seinille, enenkuin uusi pinta valloitti seinän. Voi sitä suurta hämmästystä piirtämisluvan ilmoille kajahdettua. Kyseinen piirustussessio on dokumentoitu albumeihin :)
    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä taideteos löytyy lattiamatosta. :) Itseasiassa meilläkin oli samanlaiset seinäänpiirtämiskekkerit.. :) niissä kirjoituksissa riittää jälkipolvilla ihmettelemistä jos joskus repivät tuon tapetin tuosta pois :D

      Poista
  11. ihanaa ja antoisaa,mutta...omalla tavallaan tuo siihen arkeen oman säväyksensä :) meillä eessä,ihan tossa nurkan takana rempat..aloitetaan ulkoa ja tullaan sisälle sitten aikanaan...

    VastaaPoista