sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

juhlavaa

On pidellyt ilmoja! Ja pidellyt pieniä ja suuria kiireitä...kauheaa, miten päivät ja viikot vilahtelevat.  Eihän tässä vain ole iskenyt vanhuus, kun mitään ei ehdi, kaikki jää aikomiseksi ja muutenkin elo on vaan semmoista, että eipä oikein tiedä mitä se oikein on.

Ihan vaan paikoillaan ei olla pötkötelty. Pieni, nopsajalkainen pellavapää pitää pienessä liikkeessä vuorokauden ympäri, mitä nyt nukkuu muutaman tunnin päivällä ja toisen mokoman yöaikaan, jos sattuu. Joskus ei satu.

Joitain muitakin liikkeessä pitäviä juttuja tahtoo ilmaantua, niinkuin vaikka ylioppilasjuhlat. :) Elämä tahtoo järjestää juhlia meille tuon tuostakin, eivätkä ne meinaa  valmistua ihan pötkötellen joten niiltä osin on pientä liikettä ollut havaittavissa.

Juhlien jälkeen sensijaan tuli pötköteltyä pari päivää.  :)

Kesälomaa on vietetty, ihanaa aikaa! Nautittu aamuista-mitä nyt herätelty ensin kuudeksi menijät, sitten kahdeksaksi, tarkistettu peitonmutkasta huudellen  että kymmeneksi  menijäkin ehtii ja sitten hitaasti noustu, aamukahville, auringonpaisteeseen ja yritetty katsoa sotkuisen keittiön yli kaunista kesäpäivää vastapestyjen ikkunoiden takana. Joskus on onnistunut, aina ei.

Iltaisin ikkunan takana kukkuu käki! Ja joskus ikkunan tällä puolellakin kukkuu  muutamakin, joku vähän syö, joku muuten vaan valvoo ja nauttii kesäyöstä, joku ei saa unta kun on niin kuuma/valoisaa/janottaa ja jonkun mielestä ikkunan takana ei ole hieno konsertti vaan älämölö.
Yölliset kokoontumisajot kulminoituvat keittiönpöydän ääreen, ja aamuisin jälki on sen mukaista. Jääkaapissakin.(kts.edell kappale) Noooo, loma. (kuukauden päästä noooo:ssa on useampia o-kirjaimia ja ehkä se kirjoitetaan isoilla kirjaimilla.)

Juhlat olivat ihanat! Ihanat! Vieraiden määrä yllätti-mutta kakut riittivät, salaattia pilkottiin lisää tarpeen mukaan ja lautasia sai lisää kaupasta kesken juhlan. Ruusuja tuli maljakoiden täydeltä-lahjapöytä notkui (astiafriikki-äiti vähän jo miettii iltalukiota...) kaikesta kauniista ja pankkiinkin oli ylioppilaalla mukavasti viemisiä.
Juhlissa nautin erityisesti vilkkaasta ja iloisesta puheensorinasta...vieraat viihdyttivät toisiaan, ruusut tuoksuivat ja ajattelin: kaikki nämä ihmiset ovat ajatelleet tytärtämme, meitä, tulleet meille onnittelemaan, yhdessä juhlimaan hienoa saavutusta. Se oli ajatus joka sai nöyräksi, kiitolliseksi. Ympärillämme on ihania ihmisiä.


  Juhlien jälkimainingeissa täällä on uitu, syöty jäätelöä, värjätty ja kuvioitu kangasta kurssilla, nostettu ompelukone pöydälle ja suunniteltu hirmuisesti kaikkea mukavaa kesätekemistä.

Iloisia kesäpäiviä kaikille!
Kirjoitellaan kuulumisia!

13 kommenttia:

  1. ei uskalla ees ajatella sitä juhlien laittamista,kun kyseessä lakkiaisten tai häiden/kihlajaisten kaltaiset juhlat ;) onneksi on tekeviä tyttäriä :) siispä onnea lakkinsa saaneelle ja tietenki vanhemmille :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta ylioppilaasta! :) Mahtava perhekuva!

    VastaaPoista
  3. Juhlissa käyneenä voin tosiaan todeta, että kauniit ja lämpöiset juhlat olivat. Kiitos vielä :)! Oli juhlien eteen aherrettu paljon, joten pieni lötköily juhlien jälkimainingeissa oli lie sallittua, ellei jopa ihan pakollista :).

    VastaaPoista
  4. Juhlissa käyneenä voin tosiaan todeta, että kauniit ja lämpöiset juhlat olivat. Kiitos vielä :)! Oli juhlien eteen aherrettu paljon, joten pieni lötköily juhlien jälkimainingeissa oli lie sallittua, ellei jopa ihan pakollista :).

    VastaaPoista
  5. Onnea! Ei käyty yhissäkään yo-juhlissa, ku matka pesueen kanssa ei houkutellut. Juhlat on ihanie, vaikken oikein juhlaihminen missään muodossa olekaan.(olen varmaan poikkeus) t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! kylläpä lämmittää kuulla sinusta! etkö ole juhlaihminen? tunnen muitakin. :)

      Poista
  6. Voi mikä kuvakooste, ihana :) Tällä kertaa juhlimme yhtä aikaa, mutta oli kiva nähdä juhlasankaria meilläpäin. Onnea vielä täältäkin kautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 nämä olivatkin jänskät juhlat kun yhtäaikaa juhlittiin. :) mukavaa oli nähdä..ja kiitos vielä, täysihoidosta. :)

      Poista
  7. Kylläpä näyttää vaalean kodin juhlat ihanilta. Ja teillä on hieno perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä oli mukava laittaa juhlia kun oli niin uutta ja puhdasta. :) perhe on paras. <3 näin kun itsekin katsoo tuota kuvaa vähän niinkuin ulkopuolelta niin on se, hieno juttu. :)

      Poista