tiistai 23. joulukuuta 2014

ketunpesän joulutervehdys

Jouluvalmistelut ja joulunodotus ovat edenneet aatonaattoon. Monta suunniteltua juttua jäi odottamaan seuraavia jouluja...niinkuin vaikka joulukortit...mutta monta jouluista puuhaa saimme ihan valmiiksi asti.

Kakkuja on leivottu, leipääkin ja perinteisiä laatikoita ja lihapullia.. Tänä vuonna uutuutena kokeilimme bataattivuokaa. Ainakin maistiaislusikalliset maistuivat hyvälle!

Vähän on siivottukin. Ei nyt ihan joka nurkkaa, eikä kaappeja, mutta sillälailla mukavasti että Joulun olisi hyvä tulla.
Yksi kiva yllätys löytyi kun siivooja oli pyyhkimässä olohuoneen lampusta pölyjä...pölyyn oli kirjoitettu Hyvää Joulua! Varmaankin joku tonttu. :)

Mukavaa oli joulusiivous noilla nikseillä. :)

Lahjoja on mietitty, etsitty, piilotettu ja kääritty. Näin pukin apulaisen näkökulmasta sitä toivoisi vain että hyvä, lämmin hellä olisi mieli jokaisen, ja ei huolta, murhetta kenkään muistais. Ja että pukki apulaisineen olisi osannut olla sopivasti hajamielinen ja tasapuolinen, ja  paketeista löytyisi ilahduttavia ja tarpeellisia asioita itsekullekin säädylle.

Joulun alla pieni mies sai uudet housut ja liivin. Housujen kangas on vuosituhannen alkupuolelta jotain paksuhkoa villakankakaan ja farkun sekoitusta. Liivi on isoveljen vanhasta neulospaidasta tehty. Resoreilla kainaloaukot ja helma.





 Parasta housuissa ovat taskut!!!! Niihin mahtuu monta pikkuautoa.
 Pienen miehen pikkuautokokoelma on tätä nykyä vielä varsin vaatimaton, kun edelliset pikkuautoilijat ovat ihan pian täysi-ikäisiä. Arvaatteko mitä pienen miehen paketeista mahtaa paljastua?


Runon ystävänä en malta olla jakamatta teille yhtä ihanaa runoa.

"Joulu, tulisit jo.
Sytyttäisit valot ikkunoihin ja ihmisiin.
Käärisit lapset satuihin ja salaisuuksiin.
Tulisit  ennen kuin on siivottu
ennen kuin on ostettu.
Tulisit ennen ihmisten juhlapuolta,
nurjan kautta.
Niin kuin kerran kedolle
kun kaikki oli vielä kesken."

(ote Katariina Hallikaisen runosta)

Ihanaa Joulua, teille kaikille tutuille ja tuntemattomille.


Perinteiset joulukortit jäivät tänä vuonna ajatuksen asteelle.
Kiitos teille kaikille  jotka olette muistaneet 
meitä ihanilla korteilla! 
Me lähetämme tänä vuonna tämmöisen kuvatervehdyksen 
ja lämpimän,jouluisen ajatuksen.
< 3






3 kommenttia: