takkikesä

Toukokuussa tein poikaselle takin. Takkiompelut ovat niin mukavia! Vähän mietiskelin että olisihan noita fleecetakkeja ja paksuhkoja huppareita kyllä naulakossa...mutta onhan se takki aina takki. Ja sitäkin (käytännöllisenä) ihmisenä mietin että kun viime kesän takkiompelus jäi kokonaan käyttämättä kun ei oikeastaan koskaan senkokoinen ukkeli tarvinnut sitä hienoa takkia. Kun oli siis viime kesä. Mikä lie etiäinen oli tuolloin toukokuussa!  Tänä kesänä on tarvittu takkia, totisesti.

Tämä takki sai alkuideansa siitä viimekesäisestä. Ja osin kahden kesän takaisestakin. Tykästyin vinovetskariin, ja se piti ehdottomasti saada tähän tämänkesäiseenkin. Jossain blogissa oli tehty vanhoista farkuista pojalle takki ja se ajatus jäi mieleen pyörimään...harmikseni en muista yhtään mistä blogista oli kyse! Kaivelin farkkulaaria (niitäkin on kyllä kertynyt!) ja löysin ihanat, vaaleat farkut ja toiset tummat, ja niistä aloin suunnittelemaan. Kaavaksi löytyi jälleen Ottobren Stardust mutta enpä nyt tietenkään tähän hätään löytänyt lehden numeroa. 

Vähän sitten piti toki säätää. :) Tähtikuviota (vaihteeksi) tuputtelin palasiin kontaktimuovista leikatun sabluunan läpi. Värinä käytin EMO-peittoväriä. Vähän piti pistellä käsinkin ihan huvin vuoksi ja ommella sheriffin tähtikin rintapieleen. Etukappaleella on vaaleiden farkkujen takatasku kun se oli niin hauskan mallinen. Hyvä siellä on säilyttää rakkainta pikkuautoa. :) Vuoriksi kangaslaarien kätköistä löytyi farkunsinisellä kapeasti raidoitettu puuvillakangas. Vuoriin kokeilin alikeompeluna tähteä, siitä tykkään hirmuisesti. Hupun reunaa kiertää tummempien farkkujen(tai saattoivat olla jotkut kolmannet farkut...) vyötärökaitale vyörakseineen, ja takana on  käytetyistä farkuista merkit. 

Eihän tämmöinen tuunaus- ja kierrätysompeluhomma ole koskaan niin nopea ja selvä kuin metrisestä kankaasta leikattu ja ommeltu takki. Mutta sata kertaa mielenkiintoisempi ja palkitsevampi! Ja onhan tässä tunnearvoakin kun iskän vanhoista farkuista poikanen sai takin.

Ensi kesänä jos tekisi jo jollain muulla kaavalla. :)

Kuvissa poikasella on vielä nuo liehuvat haituvahiukset. Voi miten nyt onkin niin ison näköinen  tämä minun pieni siilitukkaiseni!

Tiedoksenne vielä, että olen tilannut kesäsisen sään alkavaksi elokuun ensimmäiseltä viikolta kun meille on tiedossa lomareissu. Tosin joudutte auringon perässä matkustamaan melko kauas...nimittäin tuo aurinkoinen sää on tilattu Varanginvuonon maisemiin Norjan Finnmarkiin.   :)

Ihanaa kesää, takilla tai ilman, ystävät ja kylänmiehet!

juhlan kautta arkeen

Meillä on ollut juhlahumua. Rippijuhlat. Jokaisen rakkaan kohdalla ainutlaatuinen elämänvaihe, herkkä nuoruusikä. Nuoret ihmiset  niin kauniita ja raikkaita. Juhlissa nautin vieraiden kuuntelemisesta ja katselemisesta siinä oman touhun lomassa. On ihanaa kun kodissa on vieraidenkin  naurua, puheensorinaa, viihtymistä. Ja on niin tärkeää, että juhlahetkiä jakamaan saa ystäviä ja sukulaisia.

Näiden nuorten ihmisten juhlien myötä sitä vähän itsekin nuortuu.  Tai ainakin luulee niin. :)

Juhlien jälkeen täytyi olla tehokkaana nenä kirjassa ja sormet näppäimistöllä. Juhlien alla saimme tyttöjen kanssa aikaan ompeluhuoneen muuttoprojektin ja siellä uudessa, valoisassa  ja siistissä työhuoneessa sujui lukeminen ja kirjoittaminen ihan huikean hyvin! Paitsi että loppupäivästä ajatus hieman tuppasi harhailemaan sinne pitsi- ja lankapurnukoiden kätköihin...kangasväreihin  ja leimasimiin. Siinä lukiessani oppimisen neurobiologiaa, sekä  muistin ja tarkkaavaisuuden prosesseja mietin että onko kyse tarkkaavuuden suuntaamisesta...työmuistista..toiminnanohjauksesta vai olisiko  kyse ympäristötekijöistä? :)

Mielenkiintoista luettavaa se on vaikka välillä ei tiedä yhtään mistä oikein löytäisi sen tarvitsemansa punaisen langan. Selvisi kuitenkin sekin, miksi pelkään hämähäkkejä vaikka hyvin tiedän että ne eivät täällä kotomaassa ole ollenkaan myrkyllisiä..onhan se nyt hyvä tietää!  Ja se, että pelkällä kognitiolla ei selviä elämästä. Että ei ole ollenkaan huono asia ajatella tunteella! Se on nyt sanottu oikein virallisessa oppikirjassa. 

Juhlahumun jälkimaingeissa löysin itseni saaresta. Yhden kesäisen iltapäivän sain kummitädin mökillä kuunnella meren kohinaa ja haistella sen suolaista tuoksua. Moottoriveneen kepeä, mutta vakaa kulku aallonharjalta toiselle toi lapsuusmuistoja mieleen ihan tulvimalla. Ihan tulvivat silmiin asti, ne muistot. Suolaisen veden kera.

Auringonvalossa kimaltava ulappa jäi jälleen sielunkin silmiin.

Saaresta kulkeutui mantereelle ja tänne reilun sadan kilometrin päähän monta kivaa juttua. (en sano että tavaraa, kun se ei kuulosta ollenkaan niin hyvältä)

Vähän piti miettiä laitanko koko läjästä kuvan. Ettette pyörry. Mutta laitan, niin saatte oikein luvan kanssa kauhistella. Tai kadehtia. :) 

Noilla jutuilla on yksi yllättävä, yhteinen tekijä. Punainen väri. Pieniä, ihania punaisia yksityiskohtia, ja ihan ne ovat täällä kuin kotonaan! 

Juhlapäivän hyörinässä tein yhden sydäntä puristavan havainnon. Siilitukkainen poika näytti ruutukauluspaidassa ja farkuissa kamalan isolta. Puristus helpotti hieman kun otin sen ison pojan syliin...ja se tuntui aivan pieneltä ja pehmeältä.

Vieläkin, kokonaisen arkiviikon jälkeen täällä on vähän juhlan tuntua: tuoksuvat ruusut ja hehkuvat mummolan pihan pionit.  

aika aikaa kutakin

Piitkästä aikaa täällä! Johonkin se vain katoaa, aika.  Onhan sitä kaikenlaista puuhaa, mutta silti on vähän epätoivoinen olo sen suhteen kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Kesäkiireet, niin mukavia kuin ne ovatkin vaativat jonkunasteista puuhastelua, järjestelyjä, aikaa ja askeleita.

Minä niin haluaisin aikaa! Yksi ystäväni kertoi että hän on päättänyt että joka kesä vähintään yhden päivän varaa aikaa pilvibongailuun.  Minusta siinä on huikea ajatus, varata aikaa johonkin niin täydelliseen lorvailuun. Näillä keleillä tosin en tiedä sitä että ihan koko päivän ottaisi sille aikaa...kun tuppaa tulemaan tuota vettä. Ajoittain.

Tänä kesänä puutarhaihmisten ei ole tarvinnut varata aikaa kukkien tai muidenkaan viljelysten kasteluun.

Mihin se menee, kaikki aika? Kaikilla kun sitä on kuitenkin se sama määrä, tunteja vuorokaudessa. joskus näyttää että toiset ehtivät, saavat aikaan kaikenlaista.Omat aikaansaannokset ovat semmoisia hetken hurahduksia, niinkuin leivottu leipä tai tyhjennetty tiskipöytä. Onhan se sekin.
Opiskelujuttuja pitäisi saada luettua ja kirjoitettua, mutta tämä rajallinen aika asettaa haasteita-vai onko se vain laiskuutta ja aikaansaamattomuutta? Sitä joskus mietin.

Aika on niin venyvä käsite. Joku sanoo, että siihen kaikkeen on aikaa minkä kokee tärkeäksi. Onko?

Jotkut vain käyttävät sen aikansa kaiketi tehokkaammin...mietin että onkohan minulla tästä eteenpäin aikaa ihan mihinkään?
Sain opiskelupaikan! Se on huikea juttu, mutta välillä huolettaa miten aika rittää sitten, riittääkö se mihinkään muuhun mukavaan ja tärkeään? Tämän nykyisenkin opiskelun kanssa kun tuppaa olemaan aika-ongelmia. 

Semmoista tuskailua, huokailua ja pitäisi-fiilistä.

-----

Syksystä on tulossa tiivis, opiskelupainotteinen. Kolmen kuukauden ajan aion seistä vaikka päälläni että saan nepsy-opinnot päätökseen ja samalla aloittelen siis sosionomiopintoja. Jännittävää ja mielenkiintoista.

Välillä iskee vähän epätoivo. Kaikki kotitöiltä ja suurperhe-elämältä liikenevä aika pitää käyttää tarkasti kouluhommiin ja en ole ihan varma onko motivaatio tarpeeksi korkealla...toivon niin.
 Minä ja ei-niin-säntillinen persoonani...pitäkää peukkuja!

Tähän heinäkuun puoleenväliin asti on kesä ehtinyt. Ollaan juhlittu ja reissattu, mökkeilty ja pidetty sadetta. Reissussa tapasin ihmisiä blogien takaa, voi miten oli mukavaa!

 Murehdittu kadonnutta kissaemoa mutta onneksi myös iloittu ihanasta sijaisemosta joka hoivaa meidän pikkukisuja kuin omiaan.

Tällä viikolla totuteltu elämään pienemmällä perheellä kun kaksi nuorta miestä siirtyi Suomen puolustusvoimien leipiin ja yksi tyttönen on rippileirillä. Ja nyt laitetaan juhlia.

Pitäisi-olon kanssa on vain opeteltava elämään. Se mokoma naputtaa olkapäähän heti kun istahtaa ja mieli eksyy pitseihin ja kankaanvärjäyksiin... Aion opetella työntämään sen aina välillä syrjään ja oppia nauttimaan tästä hetkestä. Ja sen pilvibongauspäivän aion ottaa ohjelmaan heti kun sää on sinnepäinkään. Pilviähän voi bongailla vaikka toppatakki päällä, mutta sadetakissa se ei ole mikään nautinto...huokaus.

Tekstistä ei näy tulevan loppua. Sen verran vielä että minun tuuriani on että juuri nyt kun olosuhteet ajan, tehokkaan pienen työmiehen, blogi-inspiraation ja vapaan tietokoneen suhteen ovat kohdillaan ja otolliset, ei toimi puhelimen bluetooth jotta muutaman ihanan kuvan saisin tähän liitettyä. (piuha on jossain salaisessa paikassa) Koneelta onneksi löytyi muutama muu. :)

 Kesälomareissu kulki Vaasan kautta Kokkolaan, mökkirannalle. Hopeapajuja kasvava rantatie on lapsuuden koulutie..ja mökillä Torsti-kukko huolehti aamuherätysten lisäksi päiväuniherätyksetkin. :)

Monta tarinaa ja kohtaamista jää kertomatta, monta mukavaa sattumusta julkaisematta, monta kuvaa laittamatta. Odottelen jospa niiden aika vielä tulisi!

Aurinkoa, aurinkoa kaipaillen.

vanhu(u)s

Joskus tuntuu että joissakin asioissa on tullut vanhuus. Osa noista tuntemuksista onkin puhtaasti iän tuomaa niinkuin vaikka nuo hopeiset raidat ja tupsut tuossa ohimonseudulla tai se, kun ei näe, niin ei näe. Lähelle nimittäin. Vaikka toisaalta mistä sen tietää mikä noiden raitojen etiologia sitten oikeasti on...ja onhan noita muitakin. Niinkuin vaikka se että loppuu polvet. Tai että ranteita pakottaa heti jos on vähän saanut vetoa tai kylmettynyt.

Tässä iässä sitä alkaa pikkuhiljaa elää todeksi sitä teoriaa jonka mukaan "jos aamulla ei mitään paikkaa kolota, on kuollut."

Sitten on niitä toisia vanhuusasioita. Niitä joita joillekuille ei ilmaannu edes kasikymppisenä tai joista jotkut  satavuotiaat eivät ole kuulleetkaan. (Tai sitten eivät muista, on siinä kyllä semmoinen pieni virhemarginaalin mahdollisuus.) Tälle plusnelikymppiselle on tullut vanhuus esimerkiksi semmoisen asian kohdalla kuin hälynsietokyky. Vanhuus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä että ei jaksa kuunnella meteliä. Yhtään. Ei omien eikä toisten lasten aikaansaamaa kiljuntaa, turhaa parkua (?) eikä kinastelua. Ivallisia kokkapuheitakaan ei jaksa kuin pieniä määriä kerrallaan.
          Hälynsietokyvyn tason oleellisen laskun kanssa samaa laskusuuntaista käyrää kulkee kaaoksensietokykyä mittaava alamäki. Kengät. Takit. Pyyhkeet. Lainakirjat. Laturit ja värikynät.Tätä ei ehkä jaksa avata tämän enempää. Ihan vaan sillä tavalla pienesti tarkentaen että alamäki on jyrkkä. Ja vauhtihan tunnetusti kiihtyy alamäkeen....että ihan fysiikan lakien mukaan mennään.

          Yövalvomiskyvyn kanssa on myös tullut vanhuus.Muutama yöherätys ja seuraava aamu on kuin se kuuluisa täi tervassa-efektoitu. Ajatelkaapa sitä. Ei siinä totisesti paljoa liikahda mikään. Iltakukkuminen on lähes jäänyt sinne muistojen nuoruuteen. Se kun nykyisin kostautuu. Eikä siihen auta edes tuplakuppi kahvia. Stressiä ei jaksa yhtään. Vähänkään kiireisempi aamu, päivä tai ohjelmoidumpi viikko aiheuttaa rytmihäiriöitä ja verenpaineen nousua. (Rytmihäiriöt eivät muuten onneksi näkyneet päivystyksen paareilla maatessa...eivät piirtyneet käyrään mutta totisesti ne tuntuivat.) Toisinaan vanhuus iskee tiskipöydän kulmilla. Tai siis yleensä. Miehen(kin) mielestä tiskikone pitää nykyisin pahaa ääntä. Minä luulen että se kyllä kohta kärähtää. Tai tekee lakon. Tai edes jotain!

On tässä vanhaksi tulemisessa ja vanhuudessa silti hyviäkin puolia kun tarkasti pohtii. Yksi parhaista puolista on se, että ei enää niin paljon välitä siitä mitä muut ajattelevat. Kuuntelee itseään omilla korvillaan, eikä ystävän, naapurin tai puolison. Tietää itsestään asioita joita ei ennen vain luuli.  (Tai ainakin luulee tietävänsä.) Toinen hyvä puoli on se että osaa katsoa yli. Vaikka kaaos ja sotku ärsyttää, voi toisinaan antaa sen olla eikä takerru sählymailoihin ja muihin lillukanvarsiin. Ompelee vaikka. Siivotkoon se jolle tänään on tullut se vanhuus. Sitä oppii.  Kokemuksesta.

Ehkä tämä, tämänhetkinen on vahvasti elettyjen päivien aikaansaamaa. Monien töiden, suunnitelmien, aikataulujen, haaveiden ja personaallisuuksien ristiaallokossa pintaan pärskähtänyttä. Tulee se tähänkin uomaan (kuulemma) se suvanto.  Sehän on luonnon laki, sekin. Ei aina voi kuohua, sataa tai tuulla.

 Ja mikä parasta, tässä veneessä on paljon pieniä ja isompia poijuja,  ja monta soutajaa.

kesälomalla

HUOKAUS. Kirjoitin oikein epistolapostauksen kaikesta mahdollisesta ja sitten netti teki tepposet. Oikein uutiskynnyksen ylittänyt katkos....kyllä, huomasin. Kerrankin kun pääsen tänne asti ja teksti juoksee näppäimistöltä ihan itsekseen  niin sitten tulee joku  force majour-vika joka vie kyllä tehokkaasti fiilikset. Ei tallentunut mihinkään luonnoksiinkaan? En voi käsittää. Että oli aika kokonaisvaltainen katkos, kiitos vain palveluntarjoalle..tekisi mieli lähettää lasku menetetystä ajasta ja hermoista!!!!!!!  Mitenkähän ne hinnoittelisi? Ne hermot?

Yritän nyt tähän koota menetettyjen tietojen ja hermojen rippeet..henkäisen vain ensiksi syvääääään.
-----------------------------------------------------------------------------

Meillä on juhlittu! Kahta maailman parasta talonrakentajaa. Saatiin ihania vieraita ja ihana sää. Lämmintä ja aurinkoista niinkuin silloin ennenvanhaan kun koulut loppuivat.  Lapsuus- ja nuoruusmuistojen tunnelmointia.  Kiitos teille kaikille vieraille ja muille poikia muistaneille! Vieraat tekevät juhlan.

Tyttöset olivat kuin ruusunnuppuja hulmuhelmoissaan.  Ompelevaisen äidin sydäntä lämmittivät kyllä nuo vaaleanpunaiset unelmat..viimekesäiset omatekemät mekkoset jotka ompelin isonveljen häihin. Vielä mahtuivat!

Juhlien valmistelussa on paljon puuhaa. Yhdessä leivottiin ja siivottiin. Leipomiselle tuli erityishaasteita kun uuni otti ja sanoi vuosia kestäneen työsopimuksen irti alkuviikosta. Selvittiin mielikuvituksella ja ihanalla naapuriavulla. Ja nyt nököttää uudenuutukainen uuni tuossa paikallansa! Kyllä kelpaa.

Onhan se ihanaa aikaa, kesäloma. Verkkaiset ja venyvät aamut ovat ihania, koululaisten on niistä nyt lupakin nauttia. Eikä iltaisinkaan ole turhan tarkkaa aikaa nukkumaanmenolle, se on luksusta, vapautta. Kaikilla meillä ei ole kuitenkaan lomaa. Osa nakkaa työkamppeet niskaansa joka arkiaamu, osa kiiruhtaa vuorotyöhön silloin kun sen aika on. Talo elää melkein 24 h.  Ainakin keittiö. No, ehkä se muutamaksi sydänyön tunniksi silloin tällöin hiljenee.

Alkukesän illat ovat niin kauniita. Monena iltana saunan jälkeen olen istunut ulkosaunan portailla ja kuunnellut luonnon ääniä jotka ovat meillä niin lähellä.  (Tästä kirjoitin piiiiiiitkästi ja sielukkaasti mutta se meni jo.) Mustarastaan huilut, kuovin vaihtuvatempoinen kirkuna ja joutsenten metallinen toitotus. Sinitiaisen pesäpuuhat pihakoivussa saunan kupeesssa, hanhiparven kaklattava keskustelu, jokailtainen. Lehtokurpat, töyhtöhyypät. rusakon korvat pellon keskellä.  Kyllä tästä niin nauttii. Vielä kun ei ole hyttysiä!!

Ompelemaan tekisi mieli! Kankaanpainantasuunnitelmia, kesämekkoja ja muuta kesäistä vaatetusta. Uusia tekniikoita ja uusia ideoita kokeiltavaksi.. jotain on tullut värkättyäkin, kierrätysompelua. Se on niin mukavaa. Niistä toivon mukaan kuvia myöhemmin!

Ja kissanpojat! Kolme pikkuruista, suloista miukulaista kasvavat emon ja tyttösten hellässä hoivassa. Ja pieni mies antaa joskus rakkaita halauksia.  Värin perustella isäkissaksi näyttää valikoituneen naapurin Manu. Tyttöset ovat nimenneet pikkukisut Toffeeksi, Kinuskiksi ja Lakritsaksi.  Suloisia ovat nuo pienet karvakääröt.  Silmien aukeamista odotellaan. :)

Opiskelu ei ole kesälomalla. Päinvastoin. Kirjallisuustehtävä II on työn alla. Ajan hajauttaminen on haasteellista. Välillä loppuu puhti. Ja usko siihen että tästä tulee jotain. On vaikea  keskittyä muistin prosesseihin ja oppimisen neuropsykologisiin mekanismeihin kun tiskipöytä on romahduksen partaalla ja pyykkivuori on kolossaalisissa mittasuhteissa.

Elämää on sillälailla paljon. Monenikäisten ja monenlaisten tahtojen törmäyksiä ja yhteensovittamisia. Pienen matalalla  kulkevan työmiehen askel on nopea ja kädet tehokkaat. Kun silmä välttää, saattaa vessa lainehtia ja koirat tulla paksusti ruokittua. Ovet pitää olla lukossa ettei pieni ulkoilmaihminen lähde omatoimimatkailemaan eikä tee omatoimista moporemontttia kaikilla mahdollisilla työkaluilla..

Välillä läikkyy yli. Yhtenä iltana piti käydä vajentamassa astiaa ystävän luona merenrantaterassilla..sain astiaan läikkymistä estäviä ainesosia ja käskyn ja kehotuksen olla enemmän pois kotoa. Hmm...ainahan kannattaa kokeilla? :)


Iloista kesän alkua! Nautiskellaan olosta ja elosta- ja pidetään leuka pystyssä mutta ei nenää. :) Nähdään taas!

nyt.

Joku suuri viisaus on olemassa että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voipi olla! Että nyt on sitten yli 26 00 sanaa tässä postauksessa.  Ja jos luette tarkasti niin saattaapi olla enempikin. Ja katsokaa rivivälitkin. (kun niissäkin aina jotain lukee...)

On juhlaa ja juhlan vierustaa.

Joku on joskus Mörkö, 

joku enemmän pikku Myy.

Mammakin siellä häärää,

ja Poliisimestari.  

 Ruusunoksia maljakossa

 ja ruusu korvan takana-muisto hääjuhlasta.

Touhua-elämää, 

kapsäkki mahtuu kuitenkin välillä kiinni.

 Kullanvärinen päiväpeitto.

Oma koti kullan kallis.

Aarteita

muistoja

värkkäyksiä. 

Hymypatsaiden kaverina 

lumiukko on mitä mainioin!

Pitsi-ikkunat

ja tasapaino-

 hirven kruunu. (t)

Kyltti muistuttaa

 matalalla kulkevasta 

tehokkaasta työmiehestä.

Rakkaasta.

 Nappisilmät, karvakorvat.

Siliteltäviä.

Koiramainen kevät

ja kissanpennutkin kai...

niitä vielä odotellaan.

Mitä vielä? 

:)

Aika paljon.

Kesää kohti!

pöllöjä ja susimainen kettu

Ihan kaikkea muuta pitäisi tässä koneella puuhata kuin tätä...mutta aikansa kutakin. Nyt lienee tämän aika. :)

Pää on pyörällä kaiken kliinisen neuropsykiatrian lukemisesta ja kaksisormijärjestelmä on kuormittunut ihan yli kun on tullut naputeltua jokunen sivu asiaa ja asian viereistä pohdintaa. Ihan suitsait ei käy hyppäys opiskelijaksi reilun kahdenkymmenen vuoden jälkeen..vaikka niin mielissäni tästä hommasta olenkin!!

Monta  uutta näkökulmaa ja ahaa-elämystä, uusia termejä kasapäin ja hauskoja kaavioitakin miehen ja naisen aivojen eroavuuksista...:D

 Vakavasti puhuen tässä on herännyt paljon miettimisen aiheita, pysäyttäviä ajatuksia lapsuuden kokemuksien vaikutuksista mielen toimintoihin ja mielenterveyteen. Kaikki johtuu kaikesta. Ja miten ihmisen mieli ja aivot ovat niin monimutkainen ja monitasoinen rakennelma että siitä ei voi kuin laidasta piirtää luonnoksen, vaikka onkin kymmenen sivua kirjoitettua tekstiä.

---

Ompeluksia! Ja ihana kultakutripoikanen jota uhkaa tukanleikkuu kun kaksivuotispäivä lähestyy ihan liian kovaa vauhtia. Eihän sitä tiedä kyllä onnistuuko se ja muutenkin onhan se niin ihana tuo tuulitukka.

Eurokankaan pöllödigiprinttitrikoo (aivan kauhea sana :D) tarttui mukaan ihan väkisin. Siitä tuli näpsäkkä raglanhihainen peruspaita mustilla resorikanteilla. Huhuuta on huudeltu kyllä tämä paita päällä. Olen vähän kuosivastainen ihminen (en kyllä tiedä miksi) mutta tästä tykkään...ja joudun ehkä sitä yhtä autoversiota hakemaan kun se meinaa vähän kummitella.

Kuvaukset hoideltiin nuoremman hovikuvaajan toimesta pihamaalla ja ulkosaunalla. :)

Ja sitten  paidan vaihto.

Olen pitkään haaveillut tekeväni poikaselle zentangle-tyyppisen tussipiirroksen johonkin paitaan ja tohkeissani aloin sitten sitä piirtelemään kunnes sain kuningasajatuksen! Päätin tehdä "piirroksen" tussin sijaan ompelukoneen vapaaompeleella. Yhdistin siihen vähän aplikoinnintapaista ja siitä ketusta jonka piirsin tuli yllättävän susimainen otus. Lajinmääritys ei kai ole kuitenkaan kovinkaan oleellinen juttu tässä yhteydessä. 

Kuva siis kirjottu vapaalla ompeleella ensin pääkohdittain paperin päältä lakanakangastilkulle, revitty paperi pois ja jatkettu fiilispohjalta vähän Pinterestistä löytyvien kuvien pohjalta kirjoen. Lakanakangas on kaksinkertainen, muuten. 

Leikkasin kuvan suunnilleen ääriviivoja myöten ja kiinnitin  ääriviivoja myötäillen ompelemalla sen  hupparin etukappaleelle ennen hupparin kokoamista.

Aplikoidut yksityiskohdat keinonahkaa ja   harmaata reaktiivivärjättyä entistä valkoista paitapuseroa.

Lopuksi kiinnitin ompelemalla  kuvion keskiosia myös kiinni hupparin collegekankaaseen  jotta se ei kupruilisi ja pussittaisi pesujen jälkeen. On pesty ja pidetty. :) 

Miten se näyttääkin ihan liian isolta pojalta farkuissa ja hupparissa..mun vauva.  Vieläköhän sille kelpaisi potkuhousut? :)