pyhäinpäivän ajatuksia

Pyhäinpäivän iltana kävimme hautausmaalla. Veimme kynttilät muualle haudattujen muistokivelle, siellä paloikin ennestään kymmeniä kynttilöitä-samoin koko hautausmaa oli yhtä tuikkivaa ja kaunista valomerta.

Palasin mielessäni  lapsuusmaisemissa vietetyyn syyslomaviikkoon.Tutuilla kulmilla kulkiessa, ajellessa tuttuja teitä viimeaikaisten menetysten tunnekuohu voimistui. Täällä kotona, reilun sadan kilometrin päässä noista muistoja herättävistä paikoista asuessa ja eläessä lähimpänä kulkee ikävä rakkaita ihmisiä. Perhe-elämän ja arjen puuhat pitävät liikkeessä,monesti haikealla mielellä sytyttelen kynttilät kuvien viereen ja muistelen. Muistelemme yhdessä, ja lastenkin leikeissä kuulee usein muisteluksia mummusta ja papasta.

Tuolla lapsuusmaisemissa lomaillessa kuitenkin tutut talot, kadunkulmat, -ja kaikki, nostivat surun niin pintaan etten tiennyt sen olevan niin lähellä. Suru on kipeää, viiltävää, painavaa. Ikävä ja kaipaus aivan musertavat.

Ajoimme mummulan paikan ohi ja lapset muistelivat kaikkia ihania juttuja mummusta ja papasta. vaikka se oli haikeansuloista, oli se myös niin kipeää että seuraavilla kerroilla oli pakko ajaa eri kautta.

On niin ikävä äidin hyräilyä, iloista laulua, puhelinsoittoja joissa keskustelimme radion "tämän runon haluaisin kuulla"-ohjelman runoista, soittoja joissa äiti muistutti sävel on vapaa-illasta ja kaikkea, pullantuoksua, orkideankukkia, ruskeita tuikkivia silmiä ja hymyilevää olemusta. On myös ikävä viimeisten päivien silkkitukkaista, hentoa mummua, kuin pientä lintua.

On niin ikävä isän sinistäkin sinisempää katsetta, harmaata, karheaa poskea, lempeää leperrystä jonka sai osakseen pienimmäinen mukana ollut.  Ikävä lämmintä tervetulotoivotusta, suolakalaa, hapanlimppua ja munkkipussia, ja sitä ajatusta joka oli niiden oikein laskettujen pätkispatukoiden mukana. Synttärikortteja jotka saapuivat ajallaan.   

Lomareissulla ollessa hautakynttilät kulkivat autossa mukana monta päivää, mutta en vain voinut, halunnut, jaksanut.  Iltaisin lasten nukahdettua itkeskelin ikävääni, mietin että miten pääsisin sinne surun "paremmalle" puolelle, niihin kauniisiin, lämpimiin ja onnellisiin muistoihin. Hautausmaalta minä ne löysin.Haudalla kynttilöiden antaessa kaunista ja lempeää valoa suru tasoittui.

Ajattelin, että juuri näin he olisivat halunneet tämän menevän-ilman pitkiä sairastamisia ja lähes yhtäaikaa. Ilman pitkää yksinoloa ja ikävää.

Kaiken murheen ja kaipauksen keskellä elämässä on ollut paljon hyvää. Perhe, puoliso, lapset. Ihanat ystävät jotka ovat kuunnelleet ja tukeneet. Sisarukset, samankokeneet ja ikäänkuin uudelleen löydetyt. Muut sukulaiset, vuosien takaa jälleen tutuiksi tulleet. Yhteinen suru on lähentänyt, tehnyt meidät tärkeiksi toisillemme. 

Rakkaita ja lämpimiä muistoja on ilo vaalia. 

Sunnuntaiaamuna kävelylenkiltä palatessa pihan yli kaarsi monikymmenpäinen joutsenparvi. Niiden huilumainen laulu oli juhlavaa ja kaunista.Lähtivätköhän ne nyt etelään...aamuisin niiden toitotus on kuulunut lähipellolta, sitä ääntä tulee lähes ikävä. Ensi kevääseen on vielä matkaa.

-hanna-