tammikuun pistoja ja pintoja

Käsityöllinen lauantaipäivä kului ällistellessä taas kerran uusia ja innostavia juttuja. Pistoja ja pintoja tehdessä aika vierähti kuin itsestään...ja ihan liian äkkiä kello oli neljä. Päivän kouluarvosana olisi 10-  miinus siitä syystä että tulin tunnin myöhässä. Jäi kuulematta ne joulukiireet...toinen miinus kyllä pitäisi laittaa siitä että kamera jäi kotiin!

Muistatteko kurssin viimekertaisen kotiläksyn kakkostehtävän ? Myttyjä oli kuivateltu saunassa, kaapeissa, olipa jouduttu aukaisemaankin kun vieraat olivat moisia kummajaisia ihmetelleet. :) Kyllä ne meilläkin kummastusta herättivät astiankuivauskaapin hyllyllä pötkötellessään. :D ja täytyy tunnustaa että minun piti yksi mytty aukaista etukäteen ihan vain oman uteliaisuuden tyydyttämiseksi. :) 

Mytyt näyttivät ennen avaamista  siis kutakuinkin tältä:

Avaamisen jälkeen ne näyttivät suunnilleen tältä:

Ryppyinen tilkku  aseteltiin silityslaudalle, vähän oikaistiin reunoja suoriksi ja silitettiin vahvahko tukikangas tilkkuun. Näin saatiin ryppyefekti ikäänkuin pysymään paikoillaan ja kankaasta tuli helpommin työstettävä.  Minun ryppytilkkuni oli oikein hempeä vaaleanpunainen, lähes pinkki. Ei ihan lempiväri, mutta se oli ainoa virallinen vuorisilkki mitä arkistoista löytyi. :)  Päätin tehdä kännykkäpussin. Jotta pinkihkö pussi ei näyttäisi ihan niin rinsessaiselta päätin koristella sen koppakuoriaisella. Häviävälle materiaalille kirjoin  jonkun oudomman, varmaan hyvin eksoottisen lajisen koppiksen, sulattelin häviävät pois ja annoin kuivua. Leikkasin ryppykankaasta jonkunlaisen kännykänmuotoisen palan, samoin vuorikankaasta, ompelin koppiksen kiinni etupuolelle ja kasasin pussukan. Kuulostaa helpolta! Taas tulee todistettua vanhan suomalaisen sanalaskun oikeellisuus: helpommin sanottu kuin tehty. Kotona ei kehtaa edes ;) kertoa että koko päivän olen yhtä vaivaista kännykkäpussia tuuskannut...

Taas oli sitä hajataittoa sielun silmien ja näiden reaalisilmien välillä. IHAN  semmoinen ei tullut kuin ajattelin, mutta eipä ole ensi kerta. Koppiaisen silminä pari vanhan kaulakorun helmeä..metalliset pienet pallukat näyttävät aika mojovilta mulkosilmiltä, ja tuovat sopivasti särmää tuohon kaveriin. Nyt pitäisi vain keksiä sopiva kaulanauha, vähän rinsessainen ja vähän koppiaismainen?  

Aloittelimme myös omakuvan tekemistä.  Piti katsoa ihan peiliin. Eikä ollutkaan ihan helppo homma! Kokeilkaapa, asetutte peilin eteen seisomaan, otatte VESILIUKOISEN tussin ja piirrätte sen naaman mikä sieltä näkyy siihen peiliin. Kaikkine leukoineen, karvoineen, silmäpusseineen ja muine lisukkeineen. 

Sitten kostutatte paperin esim. kohtalaisen märällä luutulla, painatte paperin kuvaa vasten ja simsalabim teillä onkin paperissanne omakuva. 

Paperista voi sitten ottaa kopion, pienentää tai vaikka suurentaa sen halutun kokoiseksi. Paperi asetellaan sitten kankaan nurjalle puolelle, kirjotaan piirroksen mukaan ja siten omakuva siirtyy kankaalle. :) Minun kuvani on vielä ihan paperivaiheessa.  Eikä kyllä taiteilija saa tästä oikein näköisyyspisteitäkään...olisi ehkä pitänyt ottaa semmoinen vähän realistisempi ote kynästä. :)

Letistä saattaa tunnistaa. Se ei nimittäin mahtunut edes paperille! :D

Kurssipäivän ansiosta sain aikaiseksi etsiä pari keskenjäänyttä, jo aikaa sitten aloitettua työtä. Noita aloittaessani en tiennyt vapaaompelun mahdollisuuksista, ja nyt katselin niitä uusin silmin. Edelleen ne ovat kesken, mutta nyt ajatus on muotoutunut jo pidemmälle, ja haaveilenkin niiden tekemisestä seuraavaksi.   Ne ovat yhdenlaisia "tauluja", niihin liittyy tunteita ja muistoja ja ne kertovat henkilökohtaisia tarinoita. Toiseen tauluun liittyy pienen enkelivauvan elämäntarina, kipeä kokemus jota ilman en kuitenkaan haluaisi olla. Toinen on äidin ja isän taulu. Se on sekoitus rakkaita muistoja, pieniä yksityiskohtia äidin leipomishuivista, isän flanellipaidasta, lapsuuskodin juhlavasta pöytäliinasta ja tuntemuksia,surua, murhetta, iloakin. 

Keskeneräisyyksiä. Esittelen nämä paremmin sitten kun ovat ihan valmiit. :)

Kerroin tuossa alussa miten lauantaipäivä kului ällistellessä kaikkea ihanaa. Ihanuudet virkistävät. Kurssipäivän, ihmeellisin, ihanin ja virkistävin seikka oli kuitenkin tämä:

Kiitos. On ihmeellistä, että tämä blogi on ilahduttanut muitakin kuin minua, ja on ihmeellistä, että palaute on joskus näin ihana ja konkreettinen. Lämmin kiitos.

Haluankin ojentaa ruusun myös teille, kaikille, te ihanat ja ihmeelliset lukijat. :)

-hanna-