Onko teillä ollut koskaan tilannetta, jossa mietitte miten voisitte kiittää ihmistä jonka olemassaolosta on ollut suurta apua? Ja tuntuisi että kukat olisivat jotenkin lyhytikäisiä ja persoonattomia, eikä kiitoksen saajan maku ja mieltymykset olisi tiedossa?
Minulla oli äskettäin tuo tilanne. Halusin että kiitoksesta jäisi jotain konkreettista, ja että se kertoisi,ikäänkuin muistuttaisi niistä tuntemuksista ja asioista joissa tapasimme. Sain ajatuksen. Muutaman päivän mietin, pohdiskelin ja lopulta sitten uskalsin aloittaa.
Neuvolantädille. Lämpimiä ajatuksia, kiitollisuutta mukanakulkemisesta, välittämisestä, aitoudesta ja huolenpidosta kun oman jaksamisen kanssa oli välillä vaikeampaa.
Hän on oikea,lämmin ja sydämellinen ihminen oikeassa paikassa, ammattitaitoinen, arvostaa, näkee pinnan alle ja osaa kysyä nekin jutut jotka ajattelit jättää kertomatta. Arvaa ja tietää mitkä kysymykset ovat mielen päällä juuri silloin, on kiinnostunut sinusta ja perheestäsi oikealla tavalla. Osaa jättää huomioimatta jonkun epäoleellisen johon kuluisi kallisarvoista keskusteluaikaa, tukee ratkaisuissa ja kertoo omankin mielipiteensä. Tekee tuota ihmisläheistä ja henkilökohtaista hoitotyötään sydämellä. Enkä ole ainoa joka näin ajattelee, otathan tämän kiitoksena meiltä kaikilta! Kiitos sinulle, neuvolantäti. :)
Vähän jotain samaa kuin
tässä yhdessä aikaisemmassa kirjontatyössä. Aihe ainakin. :) Värjätty pöytäliinanpala pääsi äitiysmekoksi, siskon kirpputorilta löytämä pellavaloimi hiuksiksi,organzakukkia, kirjontaa ja helmiä.
---
Alin kuva rajattu kun ei millään kestänyt katsoa kuvasta niitä vinoja reunoja. Siinä on opettelua...noissa töiden reunoissa kun en ole mikään millimetrityyppi!
Onneksi kässäkerhon
kesäläksy on siltä osin armelias, työn pitää olla NOIN pyöreä. Sitä miettiessä on kulunut muutamakin päivä! Ja imetysten välimaastoissa on pistelty jo jokunenkin pisto. Ja pintaakin on tullut hurruutettua. Mitenkäs muilla? :)
