takkikesä

Toukokuussa tein poikaselle takin. Takkiompelut ovat niin mukavia! Vähän mietiskelin että olisihan noita fleecetakkeja ja paksuhkoja huppareita kyllä naulakossa...mutta onhan se takki aina takki. Ja sitäkin (käytännöllisenä) ihmisenä mietin että kun viime kesän takkiompelus jäi kokonaan käyttämättä kun ei oikeastaan koskaan senkokoinen ukkeli tarvinnut sitä hienoa takkia. Kun oli siis viime kesä. Mikä lie etiäinen oli tuolloin toukokuussa!  Tänä kesänä on tarvittu takkia, totisesti.

Tämä takki sai alkuideansa siitä viimekesäisestä. Ja osin kahden kesän takaisestakin. Tykästyin vinovetskariin, ja se piti ehdottomasti saada tähän tämänkesäiseenkin. Jossain blogissa oli tehty vanhoista farkuista pojalle takki ja se ajatus jäi mieleen pyörimään...harmikseni en muista yhtään mistä blogista oli kyse! Kaivelin farkkulaaria (niitäkin on kyllä kertynyt!) ja löysin ihanat, vaaleat farkut ja toiset tummat, ja niistä aloin suunnittelemaan. Kaavaksi löytyi jälleen Ottobren Stardust mutta enpä nyt tietenkään tähän hätään löytänyt lehden numeroa. 

Vähän sitten piti toki säätää. :) Tähtikuviota (vaihteeksi) tuputtelin palasiin kontaktimuovista leikatun sabluunan läpi. Värinä käytin EMO-peittoväriä. Vähän piti pistellä käsinkin ihan huvin vuoksi ja ommella sheriffin tähtikin rintapieleen. Etukappaleella on vaaleiden farkkujen takatasku kun se oli niin hauskan mallinen. Hyvä siellä on säilyttää rakkainta pikkuautoa. :) Vuoriksi kangaslaarien kätköistä löytyi farkunsinisellä kapeasti raidoitettu puuvillakangas. Vuoriin kokeilin alikeompeluna tähteä, siitä tykkään hirmuisesti. Hupun reunaa kiertää tummempien farkkujen(tai saattoivat olla jotkut kolmannet farkut...) vyötärökaitale vyörakseineen, ja takana on  käytetyistä farkuista merkit. 

Eihän tämmöinen tuunaus- ja kierrätysompeluhomma ole koskaan niin nopea ja selvä kuin metrisestä kankaasta leikattu ja ommeltu takki. Mutta sata kertaa mielenkiintoisempi ja palkitsevampi! Ja onhan tässä tunnearvoakin kun iskän vanhoista farkuista poikanen sai takin.

Ensi kesänä jos tekisi jo jollain muulla kaavalla. :)

Kuvissa poikasella on vielä nuo liehuvat haituvahiukset. Voi miten nyt onkin niin ison näköinen  tämä minun pieni siilitukkaiseni!

Tiedoksenne vielä, että olen tilannut kesäsisen sään alkavaksi elokuun ensimmäiseltä viikolta kun meille on tiedossa lomareissu. Tosin joudutte auringon perässä matkustamaan melko kauas...nimittäin tuo aurinkoinen sää on tilattu Varanginvuonon maisemiin Norjan Finnmarkiin.   :)

Ihanaa kesää, takilla tai ilman, ystävät ja kylänmiehet!

juhlan kautta arkeen

Meillä on ollut juhlahumua. Rippijuhlat. Jokaisen rakkaan kohdalla ainutlaatuinen elämänvaihe, herkkä nuoruusikä. Nuoret ihmiset  niin kauniita ja raikkaita. Juhlissa nautin vieraiden kuuntelemisesta ja katselemisesta siinä oman touhun lomassa. On ihanaa kun kodissa on vieraidenkin  naurua, puheensorinaa, viihtymistä. Ja on niin tärkeää, että juhlahetkiä jakamaan saa ystäviä ja sukulaisia.

Näiden nuorten ihmisten juhlien myötä sitä vähän itsekin nuortuu.  Tai ainakin luulee niin. :)

Juhlien jälkeen täytyi olla tehokkaana nenä kirjassa ja sormet näppäimistöllä. Juhlien alla saimme tyttöjen kanssa aikaan ompeluhuoneen muuttoprojektin ja siellä uudessa, valoisassa  ja siistissä työhuoneessa sujui lukeminen ja kirjoittaminen ihan huikean hyvin! Paitsi että loppupäivästä ajatus hieman tuppasi harhailemaan sinne pitsi- ja lankapurnukoiden kätköihin...kangasväreihin  ja leimasimiin. Siinä lukiessani oppimisen neurobiologiaa, sekä  muistin ja tarkkaavaisuuden prosesseja mietin että onko kyse tarkkaavuuden suuntaamisesta...työmuistista..toiminnanohjauksesta vai olisiko  kyse ympäristötekijöistä? :)

Mielenkiintoista luettavaa se on vaikka välillä ei tiedä yhtään mistä oikein löytäisi sen tarvitsemansa punaisen langan. Selvisi kuitenkin sekin, miksi pelkään hämähäkkejä vaikka hyvin tiedän että ne eivät täällä kotomaassa ole ollenkaan myrkyllisiä..onhan se nyt hyvä tietää!  Ja se, että pelkällä kognitiolla ei selviä elämästä. Että ei ole ollenkaan huono asia ajatella tunteella! Se on nyt sanottu oikein virallisessa oppikirjassa. 

Juhlahumun jälkimaingeissa löysin itseni saaresta. Yhden kesäisen iltapäivän sain kummitädin mökillä kuunnella meren kohinaa ja haistella sen suolaista tuoksua. Moottoriveneen kepeä, mutta vakaa kulku aallonharjalta toiselle toi lapsuusmuistoja mieleen ihan tulvimalla. Ihan tulvivat silmiin asti, ne muistot. Suolaisen veden kera.

Auringonvalossa kimaltava ulappa jäi jälleen sielunkin silmiin.

Saaresta kulkeutui mantereelle ja tänne reilun sadan kilometrin päähän monta kivaa juttua. (en sano että tavaraa, kun se ei kuulosta ollenkaan niin hyvältä)

Vähän piti miettiä laitanko koko läjästä kuvan. Ettette pyörry. Mutta laitan, niin saatte oikein luvan kanssa kauhistella. Tai kadehtia. :) 

Noilla jutuilla on yksi yllättävä, yhteinen tekijä. Punainen väri. Pieniä, ihania punaisia yksityiskohtia, ja ihan ne ovat täällä kuin kotonaan! 

Juhlapäivän hyörinässä tein yhden sydäntä puristavan havainnon. Siilitukkainen poika näytti ruutukauluspaidassa ja farkuissa kamalan isolta. Puristus helpotti hieman kun otin sen ison pojan syliin...ja se tuntui aivan pieneltä ja pehmeältä.

Vieläkin, kokonaisen arkiviikon jälkeen täällä on vähän juhlan tuntua: tuoksuvat ruusut ja hehkuvat mummolan pihan pionit.  

aika aikaa kutakin

Piitkästä aikaa täällä! Johonkin se vain katoaa, aika.  Onhan sitä kaikenlaista puuhaa, mutta silti on vähän epätoivoinen olo sen suhteen kun tuntuu ettei saa mitään aikaan. Kesäkiireet, niin mukavia kuin ne ovatkin vaativat jonkunasteista puuhastelua, järjestelyjä, aikaa ja askeleita.

Minä niin haluaisin aikaa! Yksi ystäväni kertoi että hän on päättänyt että joka kesä vähintään yhden päivän varaa aikaa pilvibongailuun.  Minusta siinä on huikea ajatus, varata aikaa johonkin niin täydelliseen lorvailuun. Näillä keleillä tosin en tiedä sitä että ihan koko päivän ottaisi sille aikaa...kun tuppaa tulemaan tuota vettä. Ajoittain.

Tänä kesänä puutarhaihmisten ei ole tarvinnut varata aikaa kukkien tai muidenkaan viljelysten kasteluun.

Mihin se menee, kaikki aika? Kaikilla kun sitä on kuitenkin se sama määrä, tunteja vuorokaudessa. joskus näyttää että toiset ehtivät, saavat aikaan kaikenlaista.Omat aikaansaannokset ovat semmoisia hetken hurahduksia, niinkuin leivottu leipä tai tyhjennetty tiskipöytä. Onhan se sekin.
Opiskelujuttuja pitäisi saada luettua ja kirjoitettua, mutta tämä rajallinen aika asettaa haasteita-vai onko se vain laiskuutta ja aikaansaamattomuutta? Sitä joskus mietin.

Aika on niin venyvä käsite. Joku sanoo, että siihen kaikkeen on aikaa minkä kokee tärkeäksi. Onko?

Jotkut vain käyttävät sen aikansa kaiketi tehokkaammin...mietin että onkohan minulla tästä eteenpäin aikaa ihan mihinkään?
Sain opiskelupaikan! Se on huikea juttu, mutta välillä huolettaa miten aika rittää sitten, riittääkö se mihinkään muuhun mukavaan ja tärkeään? Tämän nykyisenkin opiskelun kanssa kun tuppaa olemaan aika-ongelmia. 

Semmoista tuskailua, huokailua ja pitäisi-fiilistä.

-----

Syksystä on tulossa tiivis, opiskelupainotteinen. Kolmen kuukauden ajan aion seistä vaikka päälläni että saan nepsy-opinnot päätökseen ja samalla aloittelen siis sosionomiopintoja. Jännittävää ja mielenkiintoista.

Välillä iskee vähän epätoivo. Kaikki kotitöiltä ja suurperhe-elämältä liikenevä aika pitää käyttää tarkasti kouluhommiin ja en ole ihan varma onko motivaatio tarpeeksi korkealla...toivon niin.
 Minä ja ei-niin-säntillinen persoonani...pitäkää peukkuja!

Tähän heinäkuun puoleenväliin asti on kesä ehtinyt. Ollaan juhlittu ja reissattu, mökkeilty ja pidetty sadetta. Reissussa tapasin ihmisiä blogien takaa, voi miten oli mukavaa!

 Murehdittu kadonnutta kissaemoa mutta onneksi myös iloittu ihanasta sijaisemosta joka hoivaa meidän pikkukisuja kuin omiaan.

Tällä viikolla totuteltu elämään pienemmällä perheellä kun kaksi nuorta miestä siirtyi Suomen puolustusvoimien leipiin ja yksi tyttönen on rippileirillä. Ja nyt laitetaan juhlia.

Pitäisi-olon kanssa on vain opeteltava elämään. Se mokoma naputtaa olkapäähän heti kun istahtaa ja mieli eksyy pitseihin ja kankaanvärjäyksiin... Aion opetella työntämään sen aina välillä syrjään ja oppia nauttimaan tästä hetkestä. Ja sen pilvibongauspäivän aion ottaa ohjelmaan heti kun sää on sinnepäinkään. Pilviähän voi bongailla vaikka toppatakki päällä, mutta sadetakissa se ei ole mikään nautinto...huokaus.

Tekstistä ei näy tulevan loppua. Sen verran vielä että minun tuuriani on että juuri nyt kun olosuhteet ajan, tehokkaan pienen työmiehen, blogi-inspiraation ja vapaan tietokoneen suhteen ovat kohdillaan ja otolliset, ei toimi puhelimen bluetooth jotta muutaman ihanan kuvan saisin tähän liitettyä. (piuha on jossain salaisessa paikassa) Koneelta onneksi löytyi muutama muu. :)

 Kesälomareissu kulki Vaasan kautta Kokkolaan, mökkirannalle. Hopeapajuja kasvava rantatie on lapsuuden koulutie..ja mökillä Torsti-kukko huolehti aamuherätysten lisäksi päiväuniherätyksetkin. :)

Monta tarinaa ja kohtaamista jää kertomatta, monta mukavaa sattumusta julkaisematta, monta kuvaa laittamatta. Odottelen jospa niiden aika vielä tulisi!

Aurinkoa, aurinkoa kaipaillen.