Joulunpunainen takki kaipasi tyyliin sopivaa hattua ja huivia. Alkuperäinen ajatus oli ommella musta turkishattu, baskerintapainen ja samasta karvasta huivikin. Rukka-tehtaiden poistomyynnistä olen vuosia sitten hankkinut ihanan sileän mustan tekoturkkikankaan joten se on jo olemassa jossain arkistojen kätköissä...kukaan ei vain muista missä kätkössä se on.
Musta tekoturkis jäi sittemmin pois suunnitelmista kun joulupukki toi takin omistajalle ihanan kaulahuivin! Isosisko auttoi joulupukkkia ja kutoi suloisen ja pirteän jämälankahuivin jonka värit ovat niin passelit tuohon neitokaisen porotakkiin. Ja juuri oikean punainen baskeri löytyi kirpputorilta!
Kuvakavalkadi, hovikuvaajan kamerasta. :)
Kuvissa vilahtavat myös ihanat lapaset..joulupukki toi ne pikkuveikalle mummolan tontuilta...kiitos!
Niin on mukava laittaa nämä kauppaan, kylään ja kerhoon. :) Ja ihan pakko kertoa teille tämä iloinen uutinen että ompeluinspiraatio on kurkistellut! Mekkoja ja tunikoita!
tiistai 27. tammikuuta 2015
perjantai 23. tammikuuta 2015
näkökulma vuodentakaiseen
Vuosi.
Tänään ajatukset palaavat vuodentakaiseen.
Nokkakolari, onnettomuus, otsikot.
Uutinen.
Sen takaa löytyy enemmän
enemmän kuin pari riviä
enemmän kuin ennen tätä kokemusta
osasi ajatella.
Kuvitella osasi mutta ei tiennyt.
Tumma talvi-ilta
hengästynyt puhelinsoitto
hätääntynyt
--
mäkeä alas juostessa
maailma pieneni
tiivistyi
kylmyys valahti
humahti päähän
asettui rinnan korkeudelle
jäi siihen pitkäksi aikaa.
Kuukausiksi.
Ensin vain tukkirekka
pimeydessä
poikittain tiellä
sitten rakkaiden ihmisten äänet
sana jonka kuuleminen
ei koskaan ennen ole tuntunut niin paljon:
Äiti.
Säikähtäneitä kasvoja
hiljaisia
kyyneleitä
pelko vuotavasta haavasta otsassa
verestä ja ruhjeista
hätää
sylissäpitämistä
huolta
odottelua
se puristava kylmyys
ja sitten tie oli täynnä sinisiä vilkkuja.
Seitsemän ambulanssia. Seitsemän lasta.
Vauhdista huolimatta matka oli pitkä.
Huoli,
tietämättömyys mitä niihin toisiin autoihin kuuluu.
Seitsemät paarit sairaalan käytävällä
seitsemän rakasta ihmistä
kaikkien luona halusi olla yhtäaikaa.
Ja vain yhdet kädet.
---
Yöllä osa pääsi jo kotiin.
Siskonpedissä olohuoneen lattialla
lähellä
nukuttiinkin.
Pieni terapeutti teki työtään
taputteli
isojenkin niin helppo pitää lähellä
pienintä.
Istuin yönseudun
katselin lapsiani
peittoihinsa kääriytyneitä
kuin turvaan.
Kotona odottaneet
elivät elämänsä pisimmän illan
hoivaten pikkuveikkaa
odottaen
peläten
toivoen.
Kaikki olivat kotona
kahden yön kuluttua.
Juhla.
Toipumista
rukousta
kiitollisuutta
ahdistusta
väsymystä
joihin kietoutuvat
ajatukset tämän maailman kokoisia
ja muuta ei mahtunut.
Yhdessä hetkessä saattaa elämä muuttua.
Lapset selvisivät vähällä-
tikkauksilla, murtumalla, ruhjeilla, aivotärähdyksillä,
noin ulkoisesti.
Kaikkea ne eivät mittaa
eivät kerro.
Arvet paranevat
mustelmat vaihtavat värejään
mutta mieli muistaa
painajaisten kanssa valvoessa
ei voi käsittää
miten vaikea apua on saada.
Nuoret selviytyjät
ihmeellisesti toipuvat kokemuksestaan
kukin omaan tahtiinsa.
Tähänkin yltää äitinä olemisen rittämättömyys.
Voi vain sanoa
toivoa
pyytää
luottaa
---
Yöllä osa pääsi jo kotiin.
Siskonpedissä olohuoneen lattialla
lähellä
nukuttiinkin.
Pieni terapeutti teki työtään
taputteli
isojenkin niin helppo pitää lähellä
pienintä.
Istuin yönseudun
katselin lapsiani
peittoihinsa kääriytyneitä
kuin turvaan.
Kotona odottaneet
elivät elämänsä pisimmän illan
hoivaten pikkuveikkaa
odottaen
peläten
toivoen.
Kaikki olivat kotona
kahden yön kuluttua.
Juhla.
Toipumista
rukousta
kiitollisuutta
ahdistusta
väsymystä
joihin kietoutuvat
ajatukset tämän maailman kokoisia
ja muuta ei mahtunut.
Yhdessä hetkessä saattaa elämä muuttua.
Lapset selvisivät vähällä-
tikkauksilla, murtumalla, ruhjeilla, aivotärähdyksillä,
noin ulkoisesti.
Kaikkea ne eivät mittaa
eivät kerro.
Arvet paranevat
mustelmat vaihtavat värejään
mutta mieli muistaa
painajaisten kanssa valvoessa
ei voi käsittää
miten vaikea apua on saada.
Nuoret selviytyjät
ihmeellisesti toipuvat kokemuksestaan
kukin omaan tahtiinsa.
Tähänkin yltää äitinä olemisen rittämättömyys.
Voi vain sanoa
toivoa
pyytää
luottaa
ja elää.
Terapiaompelus.
Illan muisto
koko maailma siinä tien varressa.
Siipien havina.
Syviä varjoja ja repaleita.
Elämän helminauha.
Yhdet kädet.
Paljon ajatuksia siihen pisteltynä.
Illan muisto
koko maailma siinä tien varressa.
Siipien havina.
Syviä varjoja ja repaleita.
Elämän helminauha.
Yhdet kädet.
Paljon ajatuksia siihen pisteltynä.
torstai 15. tammikuuta 2015
ei mitään uutta länsirintamalla(kaan)
Kävin luurini kanssa blogikierroksella ja kyllä minä niin mieleni pahoitin. (Tuomas Kyrölle kiitos tämän sanonnan lanseeraamisesta!)
Kyllä en varsinaisesti ilahtunut siinä huokaillessani ja ällistellessäni mihin kaikkeen mahdolliseen jotkut oikeat bloggaajat ja ahkerat käsityön ystävät ovat taas kyenneet.
Kyllä en itseäni selkään taputellut.
Jakkaraa, nojatuolia ja muita löhöjuttuja täällä vaan.
Kyllä en ala millekkään kun en pääse yhtään käyntiin käsityörintamalla!
( Muutkin rintamat aika hiljaisia...kaikissa ilmansuunnissa ja aselajeissa niinkuin vaikka siivous ja ne samat vanhat taistelut joita ei jaksa nyt edes mainita.)
Yksi inspiroiva ja huokailuttava käsityökerholauantai mahtuu tähän oloon, mutta siihen sekin jäi.
Se on niin kumma, kun ideaa pukkaa ja suunnitelmia, mutta ei sitten millään viitsi!!!!
Kaihoten luin ihania ompeluhaastejuttuja paristakin blogista..aivan mun juttuja ja ei vaan saa itsestään irti. Oijoi.
Yksi iso pala yhtä ihanaa Verson puodin kangasta olisi odottamassa...pieni mies on ihan ilman yöpukuja ja käsityökerhon työt ovat siinä mallissa että jälki-istuntoa on luvassa. Kaikki kesken.
Puhumattakaan suunnitelmista!!! Kyllä ei ihmisikä riitä niiden kaikkien toteuttamiseen.
Se on kuulemma tämä neljänkympin kriisi.Mikä-minusta-tulee-isona ja sitä rataa. Kauankohan se kestää? Meneeköhän se ohi ennenkuin alkaa seuraavan tasakymmenen kriisi? Toivotaan...
Kyllä olisi niin mukava saada inspiraatio kylään. Sen kanssa kaikki taistelut tiskipöydän ja pyykkipinon kanssa ovat paljon helpompia ja voitettavissa.
Neljäänkymppiin liittyy sekin inspiraatiota haittaava seikka että loppuu näkö. Ulkonäkökin, mutta ihan se näkö jolla saa langan neulansilmään näissä tammikuisissa valaistusolosuhteissa. Lisäbonuksena se, että keittiöön ei tule juuri nyt kattovaloja...kuva kertonee olennaisen..työvalosta ja uhrautuvasta aviomiehestä :D
Kyllä en varsinaisesti ilahtunut siinä huokaillessani ja ällistellessäni mihin kaikkeen mahdolliseen jotkut oikeat bloggaajat ja ahkerat käsityön ystävät ovat taas kyenneet.
Kyllä en itseäni selkään taputellut.
Jakkaraa, nojatuolia ja muita löhöjuttuja täällä vaan.
Kyllä en ala millekkään kun en pääse yhtään käyntiin käsityörintamalla!
( Muutkin rintamat aika hiljaisia...kaikissa ilmansuunnissa ja aselajeissa niinkuin vaikka siivous ja ne samat vanhat taistelut joita ei jaksa nyt edes mainita.)
Yksi inspiroiva ja huokailuttava käsityökerholauantai mahtuu tähän oloon, mutta siihen sekin jäi.
Se on niin kumma, kun ideaa pukkaa ja suunnitelmia, mutta ei sitten millään viitsi!!!!
Kaihoten luin ihania ompeluhaastejuttuja paristakin blogista..aivan mun juttuja ja ei vaan saa itsestään irti. Oijoi.
Yksi iso pala yhtä ihanaa Verson puodin kangasta olisi odottamassa...pieni mies on ihan ilman yöpukuja ja käsityökerhon työt ovat siinä mallissa että jälki-istuntoa on luvassa. Kaikki kesken.
Puhumattakaan suunnitelmista!!! Kyllä ei ihmisikä riitä niiden kaikkien toteuttamiseen.
Se on kuulemma tämä neljänkympin kriisi.Mikä-minusta-tulee-isona ja sitä rataa. Kauankohan se kestää? Meneeköhän se ohi ennenkuin alkaa seuraavan tasakymmenen kriisi? Toivotaan...
Kyllä olisi niin mukava saada inspiraatio kylään. Sen kanssa kaikki taistelut tiskipöydän ja pyykkipinon kanssa ovat paljon helpompia ja voitettavissa.
Neljäänkymppiin liittyy sekin inspiraatiota haittaava seikka että loppuu näkö. Ulkonäkökin, mutta ihan se näkö jolla saa langan neulansilmään näissä tammikuisissa valaistusolosuhteissa. Lisäbonuksena se, että keittiöön ei tule juuri nyt kattovaloja...kuva kertonee olennaisen..työvalosta ja uhrautuvasta aviomiehestä :D
:)
torstai 8. tammikuuta 2015
Jotain pysyvää
Vielä ei oikein ole päässyt kyytiin tähän uuteen vuoteen. Päivät jotenkin valuvat....aikoessa, suunnitellessa ja ihmetellessä. Koululaiset aloittivat lukukauden. Aamuherätysjärkytysten kanssa selviäminen on oma lukunsa. Osa aloitti vähän tahmeasti ja osa innokkaina. Iästä riippuen.
Huokailin ja tuumailin yhtenä päivänä enemmän kuin muina päivinä vähään aikaan.
No, se päivä saattoi olla aika harmaa ja ankea,tiskintäyteinen ja joitain muitakin ahdistusmääreitä siihen saattoi sisältyä.
Tunsin itseni niin huonekaluksi.
Suurimmassa osassa tämmöisiä perustalouksia huonekalut ovat niitä taloustavaroita jotka ovat kohtalaisen pysyviä.
Joskus ihan jämähtäneitä.
No, se päivä saattoi olla aika harmaa ja ankea,tiskintäyteinen ja joitain muitakin ahdistusmääreitä siihen saattoi sisältyä.
Tunsin itseni niin huonekaluksi.
Suurimmassa osassa tämmöisiä perustalouksia huonekalut ovat niitä taloustavaroita jotka ovat kohtalaisen pysyviä.
Joskus ihan jämähtäneitä.
Huonekalu-olo tulee helposti silloin on unohtanut käydä kirpputorilla, lenkillä, pizzalla tai kun ompelukone pääsee pölyttymään niin pahasti että langoittaminen ei enää ole automaatio. Se iskee silloinkin helposti kun muu perhe tulee ja menee,harrastaa ja intoilee noin 25 h/vuorokaudessa ja on jotenkin enemmän elämässä kiinni kuin ko. huonekalu.
Joskus sitä muuttuu niin jakkaraksi.
Semmoinen matala malli, pyöreähkö, nahkapäällysteinen. Vähän kulahtanut, värikin haalistunut eikä oikein tiedä onko se musta vai harmaa. Jokunen sauma saattaa olla ratkennut, täytettäkin pursuaa ja yksi jalka vähän klenkkaa.
Siinä se nököttää, milloin missäkin missä sitä on tarvittu.
Saattaa siihen joku joskus istahtaa kiireisenä kenkiään laittamaan, ohimennen, joskus tarvii jonkun nousta korkeammalle ja pienille nopsille jaloille se on hyvänkorkuinen paikka lepuuttaa varpaitaan. Voi siihen joskus nenänsäkin pyyhkiä, ja kädet jos sattuu semmoinen tarve.
Saattaa sitä joskus tarvita, jakkaraakin.
Saattaa sitä joskus tarvita, jakkaraakin.
Eikä se vallan huono homma aina ole, olla jakkarana. Saa olla kotona, ottaa aamulämpimät pienet lapset syliin ja kiireettömästi aloitella päivän puuhia. Iltaisin peitellä lämpimiin peittoihin ne pienet ja touhukkaat varpaat ja laskea kenkäparit, isommatkin.
Joskus se on vähän tiellä. Joku saattaa lyödä siihen varpaansa joskus eikä se jakkarastakaan ole niin mukavaa.
On se hyvä että elämässä on jotain pysyvää.
Nooo, se menee taas ohi, se jakkara-olo. Kunnes taas tulee. ☺
( Teksti tuli kirjoitettua päivällä kun oli niin vetämätön olo... ja jäi odottamaan että jostain kävelisi vastaan sopiva kuva. Ei kävellyt. Ompelukonekin pääsi vähän surraamaan niin ehkä tuntuu jo noin nojatuolilta. :) )
Kriisin paikka laittaa tämä menemään ilman kuvaa. :)
perjantai 2. tammikuuta 2015
Vanhaa ja uutta
Monissa blogeissa on pyörinyt toinen toistaan hienompia vuosikoosteita ja kaikkia muisteluksia. Pikaisesti uutta vuotta juhlittaessa nitä olen käynyt kurkkimassa.
Jospa jonakin hetkenä saisin vaikka aikaan jotain semmoista. ☺
Meidän vuotemme vaihtui synnyinkaupungissa, läheisten seurassa ja rakkaalla mökkirannalla.
Jospa jonakin hetkenä saisin vaikka aikaan jotain semmoista. ☺
Meidän vuotemme vaihtui synnyinkaupungissa, läheisten seurassa ja rakkaalla mökkirannalla.
Kuluneeseen vuoteen mahtuu niin paljon.
Paljon kasvun ihmettä
Uusia taitoja
Uusia elämäntilanteita
Ja monina päivinä paljon samaa ja vanhaa.
Mieletön
Lämmin ja aurinkoinen
Merentuoksuinen kesä,
Merenrantaelämä.
Kirpeät syysaamut
Kuulaat
Kouluaamut
rauhalliset aamupäivät
Pienen pojan kevyet jalat
Harrastukset.
Perhe❤
Juhlahetkiä
Isoja ja pienempiä onnellisia juhlia.
Vuoteen mahtuu myös
Tammikuinen tumma ilta
Liukkaalla tiellä
Ilta jonka jälkeen ajanlasku muuuttui vähän
-ennen ja jälkeen-
Väsymistä, painajaisia,huolta
Valvottuja öitä
Paljon ajatuksia.
Epävarmuutta.
Vanhenemista vuosi kerrallaan.
Ikänäköä
Harmaita raitoja
Täysi-ikäisiä lapsia kaksi lisää
Ja uusi arvonimikin, anoppi.
Uuteen vuoteen uteliaana
Varvistellen
Aavistellen
Kurkistellen.
Hyvää Uutta Vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)