näkökulma vuodentakaiseen

Vuosi. 

Tänään ajatukset palaavat vuodentakaiseen.

 Nokkakolari, onnettomuus, otsikot. 

Uutinen.

Sen takaa löytyy enemmän

enemmän kuin pari riviä

enemmän kuin ennen tätä kokemusta

osasi ajatella.

Kuvitella osasi mutta ei tiennyt.

Tumma talvi-ilta

hengästynyt puhelinsoitto 

hätääntynyt

--

mäkeä alas juostessa 

maailma pieneni

tiivistyi 

kylmyys valahti 

humahti päähän

asettui rinnan korkeudelle 

jäi siihen pitkäksi aikaa.

Kuukausiksi.

Ensin vain tukkirekka

pimeydessä

poikittain tiellä

sitten rakkaiden ihmisten äänet

sana jonka kuuleminen 

ei koskaan ennen ole tuntunut niin paljon:

Äiti.

Säikähtäneitä kasvoja

hiljaisia 

kyyneleitä

pelko vuotavasta haavasta otsassa

verestä ja ruhjeista

hätää

sylissäpitämistä

huolta

odottelua

se puristava kylmyys

ja sitten tie oli täynnä sinisiä vilkkuja.

Seitsemän ambulanssia. Seitsemän lasta.

Vauhdista huolimatta matka oli pitkä.

Huoli,

tietämättömyys mitä niihin toisiin autoihin kuuluu.

Seitsemät paarit sairaalan käytävällä

seitsemän rakasta ihmistä

kaikkien luona halusi olla yhtäaikaa.

Ja vain yhdet kädet.
---

Yöllä osa pääsi jo kotiin.
Siskonpedissä olohuoneen lattialla
lähellä
nukuttiinkin.

Pieni terapeutti teki työtään
taputteli
 isojenkin niin helppo pitää lähellä
pienintä.
Istuin yönseudun
  katselin lapsiani
 peittoihinsa kääriytyneitä
kuin turvaan.

Kotona odottaneet
 elivät elämänsä pisimmän illan
hoivaten pikkuveikkaa
odottaen
peläten
toivoen.

Kaikki olivat kotona
kahden yön kuluttua.
Juhla.

Toipumista
rukousta
kiitollisuutta
ahdistusta
väsymystä
joihin kietoutuvat
ajatukset tämän maailman kokoisia
ja muuta ei mahtunut.



Yhdessä hetkessä  saattaa elämä muuttua.
Lapset  selvisivät  vähällä-
tikkauksilla, murtumalla, ruhjeilla, aivotärähdyksillä,
noin ulkoisesti.

Kaikkea ne eivät mittaa
eivät kerro.
Arvet paranevat
mustelmat vaihtavat värejään
mutta mieli muistaa

painajaisten kanssa valvoessa
ei voi käsittää
miten vaikea apua on saada.

Nuoret selviytyjät
ihmeellisesti toipuvat kokemuksestaan
kukin omaan tahtiinsa.

Tähänkin yltää äitinä olemisen rittämättömyys.
Voi vain sanoa
toivoa
pyytää
luottaa

ja elää.

Terapiaompelus.
Illan muisto
 koko maailma siinä tien varressa.
Siipien havina.
Syviä varjoja ja repaleita.
Elämän helminauha.
 Yhdet kädet.

Paljon ajatuksia siihen pisteltynä.