kotimaista energiaa

Ajattelin kirjoittaa elämästä. Eilen ja ylieilen ja monena päivänä ja iltana. Tästä, joka tässä ympärillä hyörii sadankolmenkymmenen varpaan voimin. Se ei vaan tahdo onnistua! Se kirjoittaminen! Ja se taas johtuu yhdestä kymmenestä varpaasta ja samasta määrästä näppäriä pikkusormia.

Pikkuherra on tyrmäävän tehokas.  Toisaalta ei voi moittia jos intoa riittää tiskata, pyykätä sekä tyhjentää roskiksia. Hela dagen.

Yhtenä aamuna sain kahvit sänkyyn. (joku saattaa muistaa että niin on käynyt ennenkin) Joka kerta se on yhtä yllättävää. Sen verran harvoin siis kuitenkaan tuota ylellisyyttä tapahtuu, ja tosipuheessa on mainittava että mukavampaa on juoda kahvinsa pöydässä. Huomatkaa erityisesti viimeisen sanan sisäpaikallissija. (ei esimerkiksi ulkopaikallissija, vaikkapa  ablatiivi)

Pöydässä on mukavampaa juoda kahvinsa kuin jos se olisi pöydältä. Saattaapi jäädä vaikka juomatta.
Tuo aamukahvi tarjoiltiin kuitenkin suoraan lakanalle. (Allatiivi=on sijamuoto, joka perusmerkityksessään ilmaisee liikettä jonkin päälle, jollekin pinnalle tai jonkin lähelle ) (aika osuva määritelmä, muuten!) Kupista.(Elatiivi)
 Jonkun edellisiltaiset jämät mutta hurmaava ele joka tapauksessa.

Tästä kirjoittamisen siis tekee mahdottomaksi se, että homma katkeaa kolmeen ensimmäiseen lauseeseen kun on jo sännättävä pelastamaan A. lapsi, B. kissa tai C. jauhopussi.

----
Aaaaahh.
Tässä välissä piti nukuttaa lapsi.

Pyykikoneemme keksijällä ei ole ollut lapsia. Eikä muuten lämminvesivaraajan suunnittelijallakaan. Tai sitten ne ovat olleet miehiä. Miten minusta tuntuu että tästä on ollut ennekin puhetta...
Pyykkikone lähtee näppärästi pyörittämään uutta puolitoistatuntista ohjeelmaansa vain yhdellä kätevällä napin painalluksella! Suihkussa ollessaan on kiva ajatella lämpimästi sitä varaajan säätimen suunnittelijaa joka sijoitti sen säiliön alareunaan kätevästi alamittaisenkin käänneltäväksi. Vesi on pääsääntöisesti haaleaa. Tulee nykyisin tarkisteltua mennen tullen säätimen asento.

Joskus huokaisuttaa näillä vuosilla ja kiloilla konttailla sänkyjen alla laittelemasssa johtoja. Jostain syystä pieni mies on erikoistunut nykkimään johdot pois pistorasioista. Illalla kun  siunattu rauha laskeutuu taloon pikkuherran ladatesssa akkujaan, sitä laittaa lukuvalon päälle ja ajattelee muutaman sivun lukea jotain tuulettavaa...on erityisen antoisaa huomata että eipä tule valoja, ei.

Salamalähtöjä tulee milloin mistäkin tilanteesta-yläkerran porrasvanhukset onneksi narisevat sen verran pientenkin jalkojen alla että ehtii hätiin. Kyllähän se jo osaa ne kulkea...vaan toisen kerroksen väki ei niin kauhean innoisaan ole tehosekoittimen vierailuista, ainakaan ihan hallitsemattomista sellaisista.
Tämä reilun kahdenkymmenen vuoden vanhemmuuskokemus ei auta näihin salamalähtöihin. :)

Joskus sitten miettii että miksiköhän tuo puolikas näkkileipä on tuossa...tai että miksi sukkahousut roikkuvat ovenkahvassa tai että kuka on jättänyt vesihanan päälle...semmoista se on, säntäilyä tätänykyä.
Kaikki astiat alakaapeista joutu huuhtaisemaan ennen käyttönottoa ja kattiloiden kansia saattaa joutua etsiskelemään....
Joulutähdet (paperivalosellaiset) roikkuivat ikkunassa  noin kymmenen minuuttia. Pianon päällä ne saivat olla sentään pari päivää, mutta nykyisin ne ovat kirjahyllyn päällä. Olen ajatellut siirtää sinne seuraavaksi ompelukoneen. Voivoi.
Keveät porrasjakkarat ja puolitoistavuotias  tehopakkaus ovat huono yhdistelmä. Tai itseasiassa hyvä.
Sehän riippuu aivan näkökulmasta!

Tämän yhden duracellin tehoihin kun lisätään koko muu komppania kouluineen, työharjoitteluineen, läksyineen, liikkakerhoineen ja kässäkouluineen, ruokahuolto, pyykkipolitiikka, tiskirumba ja imurointifoxtrot. Jajajajajajajajajajajajjalajallanjalajalavei.
Mitä ihmettä varten ne suunnittelevat tänne sitä ydinvoimalaa??? Tai tuulipuistoja??
Tehoja löytyy....Kun vain saisi talteen. Kyllä tällä energialla kylällä saisi pidettyä huoneet lämpiminä. :)

Tänään kauppareissulla iski vähän blackout. En yhtään hoksannut miksi olin siihen markettiin marssinut kun ruokaostokset olin kuitenkin ajatellut tehdä toisessa kaupassa...hetken siinä hitaasti kävelin ja ajattelin että ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa on mennä marketin kahvioon ja istahtaa alas. Auttoi.

Touhupetterin kanssa on niin hassua olla. Lukea Mattilan isännän karjatarhasta ja rakentaa duploeläimille tallia. Nuuhkia ja hössöttää. Nukuttaa ja katsella nöpönenää ja mutruhuulia. Niin nautin tuosta häärääjästä! Pikkuautot ja traktorit pyörivät jaloissa ja se on vaihteeksi niin mukavaa. Pienen pojan elämä on touhukasta ja liikkuvaista. Me ollaan kaikki vähän höpsöjä ja makoillaan täällä pitkin ja poikin ja tehdään mitä keisari käskee. :)

Niin ihanaa ja rakasta kuin se onkin tämä hässäkkä niin nyt on irtioton paikka. Pikku loma, ilman blenderiä. Äkkilähtö sen tavallisemman salamalähdön sijaan.

Koiranäyttely ja kangaskauppa on hyvä yhdistelmä. :)
Se on nykyisin niin helppoa  :) kun omasta takaa löytyy täysi-ikäiset ja luotettavat lapsenvahdit. Kiitos!

vaaleanpunaista hattaraa

Täällä on ollut jonkunlainen paitatehdas! Neiti nelivuotias on eri maata kuin ekaluokkalainen isosiskonsa-isosisko ei tykkää pitkistä paidoista kun taas pikkusiskolla pitää ehdottomasti olla mekkopaita. Aamuisin mietitään kulmat rypyssä voiko laittaa hamevaatteet vai pitääkö laittaa rumat.

Kesällä kävin Oulun Eurokankaassa ja löysin tätä ihanaa puuterista vaaleanpunaista neulosta. Koko kesän se maustui.. välillä sitä piti hypistellä ja silitelläkin, ja syksyn tummetessa se pääsi saksien ja saumurin kanssa yhteistyöhön ja muotoutui mekkomaiseksi neulospaidaksi. Yritin hakea vähän semmoista pudotettua hihaa tähän  kun mitään valmista kaavaa ei ollut...ja onhan se nyt yhdenlainen, pudotettu. :)

Vähän aikaa pähkäilin pääntietä, mutta sen kanttaaminen olisi ollut kankeaa ja vaivalloista joten reipas savupiippukaulus siihen sitten istahti. Ihan hyvä.

Tässä mallissa toteutuu neitokaisen ykköstoiveet: mekkomitta ja väri.

inspiraatiota etsimässä

Toisinaan on hitaampi tarttumaan ompeluksiin ja muihin käsityöllisiin juttuihin. Saattaa olla että olisi aikaa, materiaaleja ja kaikkea tarvittavaa...mutta puuttuu oleellinen, inspiraatio.  Silloin se ei luonnistu, ei sitten millään. Kyllähän sitä jonkun pakkopullavetoketjun juuri ja juuri vaihtaa...mutta ompelun iloa ei siitä löydä. 

Inspiraatio on yllättävä-se voi iskeä kaupan kassajonossa, jonkun  takin hienosta leikkauksesta joka yhtäkkiä hyppää verkkokalvoille ihmispaljoudesta tai vaikka kauniista lettikampauksesta joka vaatii jollain tavoin pääsyä ompelukseen. 

Vaateompeluksiin  inspiraatioita löytyy monista kaupoista, kuvastoista ja lehdistä. Joskus ne jäävät aivojen käsityölokeroihin muhimaan pitkäksi aikaa ja sitten putkahtavat ulos-eikä aina  edes tiedä eikä muista onko idea oma vai lainattu. 

Aplikointeihin ja muihin krumeluureihin löytyy ideaa ja inspiraatiota satukirjoista, lasten piirroksista...ja vaikka mistä. Kun vain huomaa. :) 

Kirjontaompelusten parissa puuhaillessa, tunnelmien ja tarinoiden kankaalle siirtämisessä inspiraatio on aivan huippuluokam kumppani. Ilman sitä on vaikea saada työhön oikeaa sydäntä ja aikaa kuluu turhaan miettimiseen palasten ja yksityiskohtien paikoista. Inspiraation jyllätessä palaset loksahtelevat paikoilleen ihan itsestään, sielun silmät ovat yhteistyössä käden kanssa ja uusia ideoita syntyy niin että käsityökaistalla on ruuhkaa. 

Inspiraatio on ihana! Se antaa voimaa arkisiin puuhiin siinä ompelukoneen ja silitysraudan ohessa, tiskit ovat vain taukojumppaa ja pyykit menevät lauleskellen kuivumaan. 

Harmillista että inspiraatio piileskelee minua nykyisin turhan usein. Sen huomaa siitä, että pyykkiä ripusteleva henkilö ei laula, tiskit seisovat pöydällä useinkin niin kauan että astiat lähes loppuvat kaapista ja että keskeneräisiä käsitöitä on siellä ja täällä. Ne odottavat...

Mistä voisi etsiä inspiraatiota? Voiko sitä etsiä, tuleeko se vain kun on tullakseen? Miten saisi otolliset olosuhteen inspiraation tulla? Sitä jo niin kaivataan täällä...

Yksi keino etsiä tietä inspiraation luokse on aika. Aikaa  ajatella, suunnitella ja hypistellä.  Aikaa lukea kirja. Aikaa vaikka selata pinterestiä aistit avoimina ja aikaa olla jouten. Kauhean kiireiseen elämään inspiraatio ei löydä tietään kovin helposti. 

Minulle hyvä keino etsiä inspiraatiota kirjontaompeluksiin ovat valokuvat. Uppoudun (se aika!) kuvakansioihin ja tallennan omaan kansiooni ne  joista herää ajatuksia. 

Nyt tarvitsisin pariin työhön ideoita ja ajatuksia erilaisista väriharmonioista,töiden pohjakankaista ja ajan kulumisen kuvaamisesta.

Pintoja, struktuureja, liikettä ja kontrasteja. Yksityiskohtia, harmoniaa, tunnelmia.  Muistoja, näkökulmia,patinaa ja kauneutta. Niitä löytyi syyslomareissun kuvista. Niitä oli paljon. 

Selaan näitä tässä nyt aina tilaisuuden tullen...ehkäpä se ihana innostus löytää tänne ihan näinä päivinä! Toivottavasti sinunkin luoksesi. :)

sata asiaa

On päiviä

 jolloin olisi sata  asiaa.  

Sata sanaa ihmisistä, 

sata välittämisestä, sata kuulluksi tulemisesta. 

Sata huutoa tuuleen

mereen, vuorille, laaksoihin 

ja kaikkiin ilmansuuntiin 

joissa ihminen asuu. 

Uutisotsikot vyöryvät silmille-- paha olo pakkautuu, asettuu möykyksi sydämen kohdalle. Minä luen, ja joku elää todeksi kaikkia näitä uutisia.

Välillä otsikointi ja uutisointi  oksettaa. Vie järkyttävältä tapahtumalta kärjen-muuttaa ihmisten hädän ja surun ylemmyydentuntoiseen tirkisteltävään muotoon.

---

Oma elämänpiiri on pientä ja pehmoista, vaalean hapsutukkaista,lämmintä.

Topakoiden pikkujalkojen töminää, 

 potkumoporemonttia.

 Sämpylätaikinaa,

 koulujuttuja. 

Pyykkitelineen vaaleanpunainen värisuora. 

Tiskiaineen vaahtoa ja uusi pyykinpesukone.

Kurakenkiä, parittomia sukkia.

 Ompelupäiviä, kynttilöitä. Mandariininkuoria. 

Eihän näistä voi puhua samana päivänä.

Elettävä omaa elämää, kuitenkin. Omien ilonaiheiden kanssa nauraa ja nauttia hetkestä. Välillä tarpoa ajatusten suota omien raskaiden ajatusten kanssa. Elämänpolkujen risteyskohdissa miettiä suuntia, vaihtoehtoja, ratkaisuja. Löytää ilo pienistä ja arkisista, lämpö olennaisesta, jättää turha huomiotta ja muistaa tärkein; toinen ihminen.

Tähän löysin kapsäkistäni yhden "julkaisemattoman"käsityökerhon runotehtävän- jälleen Risto Rasaa.

Lähdin rantaan

 hukuttaakseni ajatukseni mereen.

Horisontti keinahti

kuin aalloilla.

Hopeasolmuissa 

ne kimaltelivat

poijujen varjoissa

väreilivät.

   (Työssä käytetty kaikkia kummallisia tekniikoita joita ei kai ole olemassakaan, materiaaleina  maalattua pitsikaulusta,leimattuja puuvillakankaita ja tekstikin kirjoitettu tussilla käytetylle teepussille.  Joskus iskee tekemisen palo ja on tehtävä niistä mitä on käden ulottuvilla. )

Alkavaan viikkoon toivon teille kaikille  paljon iloa ja lämpimiä hetkiä, raikas tuuli puhaltakoon raskaimmat ajatukset pois ja marraskuun sää antakoon luvan istua iltaa kynttilänvalossa rakkaat kainalossa . 

Nähdään taas!