perjantai 23. toukokuuta 2014

rivien väleissä

Äitienpäivä tuli, oli ja meni. Kiitos ihanista, ihanista kommenteista edelliseen äitienpäiväjuttuun, teille kaikille vielä tässä yhteisesti! On pitänyt palata niihin joinakin heikkoina hetkinä...ihan hirmuisesti  niistä saa iloa!

 Päivät kuluneet tässä viikolla  touhussa ja hyörinässä-lähestyvät keväiset juhlat pitävät kiinni valmisteluissa ja onhan tuota perussettiä tässä ihan kiitettävästi.(tämä viimeinen virke lukee rivien välissä, toim.huom.)

Paljon olisi kivoja tapahtumia ja menemisiä kerrottavana. Yksivuotiskemuista,tyttären Espanjan matkasta, toisen tyttösen leirikoulujutusta, käsityökerhon kevätnäyttelystä, pari vaateompelusta viikkojen takaa olisi postaamatta, hovikuvaajan kansioissa olisi ihania otoksia merestä, metsäkeijuista  ja keväästä täällä ketunpesässä.  Niiden aika on varmaan joskus. :)

Remontti alkaa olla valmis. (ja taas siirrytään rivien väliin: paitsi pikkuvessa, portaat ja muutama sähköjuttu.)
Sisustuspuuhaa on ollut mukava aloitella...vielä puuttuu verhoja ja kaikkea mukavaa, mutta joitakin nauloja ja koukkuja olen jo uusiin puhtaisiin pintoihin nakuttanut!

Viimetippa on hyvä olemassa. Vielä viikko viimetippaa, ja to do-listassa aika monta hommaa. Vähän ja paljon leipomista, ikkunanpesua ja  ompelua, siivoilua ja järkkäilyjä.  (rivivälissä pari  huokausta ja stressinpoikasta.)

Juhlat ovat ihania! Vieraita, ystäviä ja sukulaisia, siivottu koti ja yhdessäolo. Herkkuja, kahvikupposia, kauniita kattauksia ja kopisevia kenkiä. Pienet tyttöset täällä miettivät mekkovalintaa, suunnittelevat kampauksia,  siivoilevat leikkimökkiä ja järjestelevät sinne pienille juhlavieraille mehutarjoilua. Yhdessätekemisen meininki  on parasta näissä juhlavalmisteluissa. (riviväli kertoo että joskus ei ole ihan niin meininkiä, tai sitten se vaan tuntuu siltä näin äiti-ihmisen työlaseilla katsottuna.)

Minäpä heitän ne lasit nyt pois. Vaihdan nyt  juhlarilleihin. Niiden läpi katsottuna to do-lista lyhenikin jo monta metriä! Nämä ovat ihan selvästi pluslasit. :) Positiivisuuslasit. Yritän pitää ne tässä käden ulottuvilla, ja ainakin otsalla jos eivät ihan nenälle aina löydä.

Tuokiokuvia.






sunnuntai 11. toukokuuta 2014

äitienpäivänä 2014

Elämä on pitänyt kiinni olennaisessa. 
Välillä tuntuu että omat tärkeät
ja vähemmän tärkeät
ovat kulkeutuneet sivuraiteelle
kun painavammat junat ovat tarvinneet pääradan.

Elämä on monenlaista.
Päivät kuluvat itsekseen-
ilta on tullut
ennen kuin ehti huomata sen kunnolla alkaneen.

Onhan se usein pientä ja arkista, elo.

Toiset säätävät lakeja, 
toiset valloittavat maailmaa-
toiset toteuttavat itseään ja kutsumustaan
(mikä se on?)
työssä, harrastuksissa
ja joillakuilla elämä soljuu säntillisesti,
käsikirjoituksen mukaan.

Minun elämäni, minun maailmani.
Mitä se on?
Mitä jää kun ilta pimenee
ja uuden päivän odotus on tässä?

Se on täyttä, välillä paljon työtä, 
arkista puuhaa
niin rakasta.
Samanlaisten ja erilaisten 
asioiden ja tavaroiden samanlaista ja erilaista 
siirtelyä, paikasta toiseen ja pois.

Se sisältää paljon tunteita,
ihmissuhteita,
helppoja ja vaikeita tilanteita,
ainutlaatuisia
joissa pitää ottaa huomioon 
sata ja yksi asiaa samanaikaisesti.
(tai ehkä tuhat)
Niinkuin vaikka vauvalehden artikkeli,
tai mitä Sinkkonen on sanonut
tai mitä kokemus on opettanut.

Aina ei tiedä mihin luottaa ja tukeutua.
Kokemukseen, intuitioon vai Sinkkoseen.

Elämää ohjaa paljous,rakkaudenkin.
Vaikka joskus tuskaantuu, ärsyyntyy,harmistuu ja väsyy
likapyykistä ja kaikesta nuhjusta
on illan pimetessä sylissä niin paljon.

---
Lapsi on pieni, 
tarvitsee minua ja on maailman ihanin, aina.
Se nukkuu vieressä yöt, sylissä päiväunet 
ja sitä voi suukottaa poskelle niin että se ei herää.
Kokemus.

Sen silkkitukka on jo karkeampaa, töyhtöhyyppä.
Sehän kasvaa aivan pian sylistä pois,
pois untuvistaan 
linnunpoikanen.
Parhaalta se tuntuu ja tuoksuu
posken ja kaulan rajakohdasta,
siihen kun painaa nenänsä
aika unohtuu.
Sitä ruokkiessa, lähellä
aina hämmästyy. 
Ihme se on, lapsi aina. 
Lahja.
Se tarttuu sormeen tiukasti, hymyilee, 
silmäkulmissa naururypyt
kunnes syli ja lämpöinen maito vievät mukanaan-
tulee uni, ihana.
Ei sitä lämpöä siitä halua mihinkään viedä.
Aamulämpimät kädet
 ja unen tuoksu.

Voi mitä päiviä nämä ovat-jalokiviä.
Saahan näistä näin nauttia!

Toisinaan hiipii tuska-
olisipa kaikilla näin-
rakkautta
lapsella 
ja äidillä.

Minä niin rakastan tätäkin pientä poikaa.
 Näitä kaikkia pieniäni 
tyttöjä ja poikia 
joista osa on venynyt minua pidemmäksi-
minulle aina lapsia.
Isoinakin.
Muistot ovat olemassa. 

---
Pahinta on riittämättömyys.
Sen tuntu jää päivästä liian usein.
Niin paljon tärkeää
jää liian usein sanomatta
liian paljon tekemättä.
Riittävästi sitä haluaisi olla äiti.

Jossain radio-ohjelmassa keskusteltiin tasa-arvosta  ja itsensä toteuttamisesta, perheen ja työn yhdistämisestä ja muusta tärkeästä. Haastattelija kysyi vieraaltaan millä tittelillä tämä haluaisi itsensä esiteltävän. Vaihtoehdot olivat suunnilleen  FM,yrittäjä, työyksikön esimies,nainen, vaimo ja äiti.

Minun olisi ainakin näin äitienpäivänä helppo esitellä itseni. Tosin en ole FM, esimiesasemassa enkä kaikkia muitakaan kriteerejä täytä mutta nyt päällimmäisenä minussa on olla äiti. 

Eikä se tunnu ollenkaan huonolta. Tämänaamuinen onnittelukuoro sängyn vieressä tuntui ja näytti niin rakkaalta. Ei sitä voi kertoa eikä kirjoittaa-ei riitä sanat. On tunne.
Tuntuu aika onnelliselta, ja ylpeältä. Ihanat lapset. Nämä kaikki. Minun. Meidän.


Onnea, kaikki äidit!



perjantai 9. toukokuuta 2014

kevättä

Kevät etenee kohisten. Mitähän sitä sitten kirjottaisin.

Kevät on ollut niin kaunis,aurinkoinen, olemme seuranneet mustarastaiden pesäpuuhia pihapiirissä ja nauraneet naakkaseurueen  lähes inhimilliselle liikehtimiselle keittiön ikkunan takana avautuvalla pellolla.

Lapset leikkivät pihalla kivoja leikkejä. Vanhanaikaisia hiekkakakkuja on leivottu- koristeltu lepän käpysillä, ritareille on rakennettu hiekkalinnoja ja ponileikki naapurin tyttöjen kanssa näyttää ikkunastakin katsottuna aivan huikean hauskalta.

Takaportaat täyttyvät kumisaappaista ja lenkkareista, tennareista, hiekkaisista sormikkaista ja muista elämän jäljistä. Voihan se joskus vähän näyttää kaaokselta, mutta nautin. Nautin siitä että lapset leikkivät, keksivät mielikuvituksellisia nimiä mielikuvitushevosilleen ja kierivät heinäpellolla, ponithan piehtaroivat. Kuhmuiset kakkuvuoat ja vanhat paistinpannut elävät uutta  elämää hiekkalaatikon reunalla, pillimehu ja retkieväät leikkimökin portailla tai tien mutkassa ovat elämys. Se tuntuu hyvältä.



Pienten isosiskojen paras pihapuuha on kuitenkin pikkuveli. Rattaissa istuva hymypoika osoittelee kaikkea näkemäänsä, ihmettelee koirien haukkua ja saa mukavaa kyytiä kun on vaan niin mukavaa pukata.

Sisällä heiluu edelleen maalipensseli. Siivouspuuhiin on varsinkin uuden lattian myötä tullut ihan uutta virtaa. Ihanaa on siivota, puhtaat ja uudet pinnat oikein houkuttelevat pyyhkäisemään pölyt ja roskat pois ja nautiskelemaan  raikkaasta yleisilmeestä.

Pahinta  ompelutuskaakin  on lääkitty. Poikanen sai haalaripöksyt, ompelijaystävän kankaanpoistopäiviltä hamstratusta raitakankaasta. Vähän joustavaa, ehkä enemmän tekokuituista kuin peruscollari, mutta keveää ja kaunista. Keltaiset  napit ikivanhasta tikkiliivistä, resorit antamassa pitkää käyttöikää ja alkuperäinen kaava ottobren. Vähän muokkausta; ei vetoketjua eikä kuminauhaa takakappaleella, ja olkaimetkin muuttuivat erinäköisiksi.



Eletty aurinkoista, mukavaa kevättä.

Silti on vähän väsymystä. Kevätväsymystä. Hälinäväsymystä, yövalvomisväsymystä, huoliväsymystä  ja sotkuväsymystä.
Häippäisemme ukkokullan kanssa minilomalle.  Kun on oikein juhlankin aihetta. :)



Mukavaa viikonloppua!