äitienpäivänä 2014

Elämä on pitänyt kiinni olennaisessa. 

Välillä tuntuu että omat tärkeät

ja vähemmän tärkeät

ovat kulkeutuneet sivuraiteelle

kun painavammat junat ovat tarvinneet pääradan.

Elämä on monenlaista.

Päivät kuluvat itsekseen-

ilta on tullut

ennen kuin ehti huomata sen kunnolla alkaneen.

Onhan se usein pientä ja arkista, elo.

Toiset säätävät lakeja, 

toiset valloittavat maailmaa-

toiset toteuttavat itseään ja kutsumustaan

(mikä se on?)

työssä, harrastuksissa

ja joillakuilla elämä soljuu säntillisesti,

käsikirjoituksen mukaan.

Minun elämäni, minun maailmani.

Mitä se on?

Mitä jää kun ilta pimenee

ja uuden päivän odotus on tässä?

Se on täyttä, välillä paljon työtä, 

arkista puuhaa

niin rakasta.

Samanlaisten ja erilaisten 

asioiden ja tavaroiden samanlaista ja erilaista 

siirtelyä, paikasta toiseen ja pois.

Se sisältää paljon tunteita,

ihmissuhteita,

helppoja ja vaikeita tilanteita,

ainutlaatuisia

joissa pitää ottaa huomioon 

sata ja yksi asiaa samanaikaisesti.

(tai ehkä tuhat)

Niinkuin vaikka vauvalehden artikkeli,

tai mitä Sinkkonen on sanonut

tai mitä kokemus on opettanut.

Aina ei tiedä mihin luottaa ja tukeutua.

Kokemukseen, intuitioon vai Sinkkoseen.

Elämää ohjaa paljous,rakkaudenkin.

Vaikka joskus tuskaantuu, ärsyyntyy,harmistuu ja väsyy

likapyykistä ja kaikesta nuhjusta

on illan pimetessä sylissä niin paljon.

---

Lapsi on pieni, 

tarvitsee minua ja on maailman ihanin, aina.

Se nukkuu vieressä yöt, sylissä päiväunet 

ja sitä voi suukottaa poskelle niin että se ei herää.

Kokemus.

Sen silkkitukka on jo karkeampaa, töyhtöhyyppä.

Sehän kasvaa aivan pian sylistä pois,

pois untuvistaan 

linnunpoikanen.

Parhaalta se tuntuu ja tuoksuu

posken ja kaulan rajakohdasta,

siihen kun painaa nenänsä

aika unohtuu.

Sitä ruokkiessa, lähellä

aina hämmästyy. 

Ihme se on, lapsi aina. 

Lahja.

Se tarttuu sormeen tiukasti, hymyilee, 

silmäkulmissa naururypyt

kunnes syli ja lämpöinen maito vievät mukanaan-

tulee uni, ihana.

Ei sitä lämpöä siitä halua mihinkään viedä.

Aamulämpimät kädet

 ja unen tuoksu.

Voi mitä päiviä nämä ovat-jalokiviä.

Saahan näistä näin nauttia!

Toisinaan hiipii tuska-

olisipa kaikilla näin-

rakkautta

lapsella 

ja äidillä.

Minä niin rakastan tätäkin pientä poikaa.

 Näitä kaikkia pieniäni 

tyttöjä ja poikia 

joista osa on venynyt minua pidemmäksi-

minulle aina lapsia.

Isoinakin.

Muistot ovat olemassa. 

---

Pahinta on riittämättömyys.

Sen tuntu jää päivästä liian usein.

Niin paljon tärkeää

jää liian usein sanomatta

liian paljon tekemättä.

Riittävästi sitä haluaisi olla äiti.

Jossain radio-ohjelmassa keskusteltiin tasa-arvosta  ja itsensä toteuttamisesta, perheen ja työn yhdistämisestä ja muusta tärkeästä. Haastattelija kysyi vieraaltaan millä tittelillä tämä haluaisi itsensä esiteltävän. Vaihtoehdot olivat suunnilleen  FM,yrittäjä, työyksikön esimies,nainen, vaimo ja äiti.

Minun olisi ainakin näin äitienpäivänä helppo esitellä itseni. Tosin en ole FM, esimiesasemassa enkä kaikkia muitakaan kriteerejä täytä mutta nyt päällimmäisenä minussa on olla äiti. 

Eikä se tunnu ollenkaan huonolta. Tämänaamuinen onnittelukuoro sängyn vieressä tuntui ja näytti niin rakkaalta. Ei sitä voi kertoa eikä kirjoittaa-ei riitä sanat. On tunne.

Tuntuu aika onnelliselta, ja ylpeältä. Ihanat lapset. Nämä kaikki. Minun. Meidän.

Onnea, kaikki äidit!