keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

hiihtolomaa



Huhhuijaa! Pienimmäinen vanheni-täytti eilen kokonaista kaksi vuotta...ajan kulua ei voi käsittää. Sehän oli ihan eilen? Tai toissapäivänä, ehkä, kun nyytti päätti syntyä tähän maailmaan aikamoisella ryminällä. Liekö sitten johtunee vauhdikkaasta ja vaiherikkaasta maailmaantulosta vai mistä, mutta ryminää on siitä asti riittänyt. Ehtiväinen ja toimelias matami, kerrassaan. Ja vielä komentaja-ainesta. Vääpelin sielu? Muru se ainakin on. :)

Juhlat ovat vielä edessäpäin. :) Oman joukkueen voimin kuitattiin eilinen merkkipäivä jäätelökemuilla mutta loppuviikosta kenties saamme vieraitakin. Ja kakkua, vaihteeksi. :)

Hiihtolomaviikko. Koululaiset nauttivat pienistä reissuista ja leppoisista aamuista. Mummolassa on tällä hetkellä jo kolmas kokoonpano ketunpesän hiihtolomalaisia. Kiitos mummolan väelle! Pikainen  reissu käytiin mökkimaisemissakin...kaunista, kirkasta. Jäät näyttivät aika pelottavilta, lähes sohjoisilta.Kesää ja sulia vesiä odottelevat troolarit ja muut näyttivät suorastaan malttamattomilta.




Kevät on kyllä jo täällä! Titityytä kuuluu sieltä ja täältä, ja iloiset pisarat tipahtelevat räystäiltä...Paljasta maatakin vilkkuu jo paikka paikoin!



Tämän työläisen hiihtoloma kuluu iltavuoroissa. :)
 Iltavuorot sinänsä ovat entiseen tapaan virkistysiltoja, aamut ennen iltavuoroa sen sijaan vähemmän virkistäviä. Kaikenkarvaisten tekemättömien kotitöiden  ja  murjottavien pikkuipanoiden seassa tuntee olonsa vähintäänkin töihinlähtökypsäksi. Tämän aamun ärsytyskynnys oli jostain syystä kohtuullisen matalalla. Jätin ne kaikenkarvaiset sikseen ja päätin huilata tämän viimeisen tunnin...

Kameran virallinen piuha on ja pysyy kateissa. Onneksi  tekninen tuki selvitti piuhojen teknisiä ominaisuuksia ja löytyihän piuhaviidakosta yksi vastaavankaltaisilla pääkappaleilla varustettu napanuora. Joten kallisarvoiset joulukiirekuvat pääsevät vihdoin näytille. :)






Sekavaa säpinäähän se joulunaika taisi olla. :) Kellon kanssa kilpajuoksua, pakettirusetteja, suunnitelmia ompeluksista, haaveita enkelikellon kilinästä. Taustalla jatkuva jauhonpöly piparkakkujen leipomisesta, ja se matti kukkarossa.  Kuitenkin lämmintä ja sydämellistä yhdessäoloa.

-hanna-

7 kommenttia:

  1. loma se on täälläki...ei meinaa ees tajuta,että kohta se on lopussa:)No,lopun kruunaa sukutapaaminen,jonne akka-porukalla meiltä lähetään:)

    VastaaPoista
  2. Teijän murulle ihan hirveesti onnea ja kaikkea hyvää! Kaksvee, nam! Mun päivä on menny pyykin selevittelyssä ja haikaillessa sinne rivinaisten perään. Miksi en ole tyytyväinen vai mitä tämä on? Parasta tälle päivälle on lukea blogiasi tai ehkä kolmanneksi parasta ;) Aivan kertakaikkisen ihana luomus tuo käsityösi. Pirta kiittää, että sai taas piipahtaa

    VastaaPoista
  3. Hyvä työ jälleen kerran ... kiireen aistii helposti.
    Minä tunnollisena työntekijänä sairastan lomaviikolla :( Lääkekuuri päällä... No, olen ensi viikolla iskukunnossa - toivottavasti.
    -Katri-

    VastaaPoista
  4. Iki-ihania kuvia Trullevista- niin upeita että päihittävät jopa kauniin joulukiireesi :)

    VastaaPoista
  5. Hieno joulukiire! Ja kylläpäs matti asustaa komeassa kiukkarossa :) Ihanaa kun tulee kevät.. T. anneena

    VastaaPoista
  6. Täytyy sanoa,että ihanaa,kun tää loma on kohta loppu.... Melekosen raskas loma takana.... Tappelevia ja märiseviä ja kiukuttelevia koululaisia pitänyt yksin kuunnella,kun mies käynyt töissä.

    ONNEA OIKEEN PALJON 2-VUOTIAALLE NEITILLE!!!

    Jälleen kerran ihania kuvia!!!

    T.Sanna S.

    VastaaPoista
  7. lomat olivat ja menivät. :) Hirrrveän tyytyväinen olen tähän suomalaiseen koulujärjestelmään! ;)
    viikko perusarkista elämänmenoa on jo takana...kirkkaan kevätauringon voimin tallustetaan päivä kerrallaan. :)

    Joulukiireeen tuntua on silloin tällöin ilmassa ihan näin maaliskuussakin.Ja mattikin eksyy kukkaroon vaikkei ole edes joulu? Kaikeksi onneksi on kuitenkin se komea kukkaro. :)

    Trullevin kevät on enemmän kuin moni muu. :)

    VastaaPoista