lauantai 19. toukokuuta 2012

aikansa kutakin...

Henki pihisee. ainakin välillä. :) Blogin lähimaasto on ollut takkuista, osin ajankäyttötakkuja ja osin bloggertakkuja. Blogin tallennustila tupsahti täyteen ja siinäpä sitä on riittänyt tälle kotikutoiselle nörtille setvimistä. Kuvia on nyt koitettu poistaa ja pienentää, mutta vieläkin piiputtaa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun kaupassa taas näin sen yhden tyypin. Sen jolla oli ne silmäpussit jne. Kyllä ei sekään älyä pysyä pois ihmisten ilmoilta tuon näköisenä. Huhhuijaa. Kyllä en ymmärrä.

Väliaikatietoja.
Käsityörintamalla ei mitään uutta valmista esiteltävää. Suunnitelmaa pukkaa suunnitelman perään, eteen ja viereen mutta sama vanha konevika pitää huolen että siihen jää. Toteutus tökkii. Remonttihaaveesta on jäljellä se yhdyssanan  jälkimmäinen osa. Pihalla kasvavat ennenkaikkea rikkaruohot, ja hyvin kasvavatkin. Pyykkirintama on pitänyt puolensa vähälukuista vastustajaa vastaan, rintaman leveys senkun kasvaa, lisää maatakin on vallattu ja suunta on eteenpäin.

Kyllä en ymmärrä mihin ne päivät karkaavat. Vanhoina hyvinä aikoina saattoi saada jotain järkevää, tarpeellista ja kaunistakin aikaiseksi mutta nyt aikainflaatio syö järkevästä puolet, tarpeellisesta  kolme neljäsosaa ja kauniin se popsii kokonaan.

Mutta kevät on täällä!  Aamuöiset sirkutuskonsertit, aurinko,  hennot hiirenkorvat, narsissit, krookukset, tulvivat joet ja ojat, mullan tuoksu.  Lasten ilo hiekkalaatikkoleikeistä, pyöräilystä,  trampoliinista, kesäloman odotuksesta.

Enne kesälomaa on kuitenkin vielä selvittävä MM-kisoista! Hyvä Suomi, penkkiurheilijat ja penkkiurheilijoiden vaimot!


Iloista viikonloppua! Ja ellette vielä ole tarttuneet Tuomas Kyrön mielensäpahoittajaan tai uudempaan ruskeaankastikkeeseen, tehkää se. Siinäkin silmäpussit tasoittuvat. :)

-Hanna-







14 kommenttia:

  1. Yökyöpeli ehtii ekana kommentoimaan :) Olipa osuva kuvaus tuosta aikainflaatiosta -kauniin se popsii kokonaan... surullista. Mielensä pahoittaja on kyllä vieläkin lukematta, mutta pidetään mielessä :) Rakkaat terveiset teille keskisuomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rakkaita terveisiä sinnekin... niin paljon ajatuksissa...aikapula iskenyt yhteydenpitoonkin.
      jospa kesällä nähtäisiin! ja vaikka tehtäisiin jotain kaunistakin. :)

      Poista
  2. Ruskeakastike oli maittavaa ja täyttävää verbaalista muonaa, sitä suosittelen minäkin!

    Kyllä en usko ettei sitä aikaa alkaisi sinulta ennenpitkää taas löytyä kauneuden luomiseen ja levittämiseen ympäristöösi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ruskeallakastikkeella sitä on ennenkin porskutettu ja vatsat täytetty. :) kyllä en aio kuopata ompeluharrastusta, enkä blogiharrastusta. kyllä ei tule elämästä yhtään mitään jos vain töitä ja kotitöitä harrastaa. kyllä ei ole terveellistä. :)

      Poista
  3. Olla niinku vaiheessa,täälläkin.: ) Vaihe ykkösen jäläkeen tulee vaihe kakkonen ja sen me tiedämme, että jos vaihe kolomella lähemme liikkeelle, moottori ei tykkää! Eli hyvältä kuulostaa-- hiljaa hyvää tulee ja hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty.Poden jatkuvasti keskeneräisyyttä. Kaunista on täällä korvessakin! Vesi kohta vapaa. Kaunis kiitos hyvästä ajankulun määritteestä!:) T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaiheessapa hyvinkin. jotenkin tuo keskeneräisyyden poteminen kuulostaa kypsemmältä kuin keskeneräisyydestä ärsyyntyminen...voisit tulla pitämään keskeneräisyyden sietokurssia? :) korvessa on varmasti kaunista. :)

      Poista
  4. Kuvat kannattaa pienentää niin niitä mahtuu vaikka kuinka paljon. Ite en ois ensin tajunnut mutta onneksi picasa muutti itestään koon kun siirsin kuvia. Sitten kun otin photoscapen käyttöön, tiesinkin jo siitä :) Ihanaa kesän odotusta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvien pienentäminen on ihan opettelussa...pitäisi perehtyä. :) hyviä vinkkejä otetaan vastaan... :) photoscapen käyttö myös mulla ihan harjoittelussa, siellä on kaikkia huippujuttuja, pitäisi siihenkin varata aikaa. :) en tiedä, pitäisi varmaan jotenkin kameran asetuksia säätää ettei kuvista tulisi niin isoja, esim. photoscapessa en saa kuviin niitä kuvioreunoja yhtä isoiksi kuin esim. sinulla blogissasi. :) sulla onkin siellä oikeita photoscapeherkkuja. :)

      Poista
    2. Koon muutos ja pidemmän sivun luvuksi muutat esim 600 :)

      Poista
    3. Siis tämä photoscapella, samalla sitten ne teipit ja muutkin muuttuu isommaksi!

      Poista
  5. tragedia elämässä pysäyttää,kesän kynnyksellä vielä kovasti!Vaan elämä on joskus sellaista...Näin meillä:(
    ajatuksesta ei ees kiinni saa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, oikein paljon voimia teille sinne. keskeneräisyydet ja muut arkiset vaivat muuttuvat kovin pieniksi ja merkityksettömiksi läheisen ihmisen menttämisen rinnalla. lämpimiä ajatuksia kaikille, siellä surun keskellä eläville.

      Poista
  6. Minulla on sinulle haaste blogissani. Iloisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. :) koitanpa palailla noihin kysymyksiin tässä kesän kynnyksellä. :)

      Poista