sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

koiranhäntätupsukoista

Kesälomaterveiset!
Ihan vaan on nautiskeltu helteestä, uimisesta, jäätelöstä, yökukkumisesta ja pitkään nukkumisesta niin että blogi on jäänyt ihan hunningolle.
Jonkunlainen kuvanmuokkauslaiskuusvirus on liikkeellä, kuvien pienentely ja muu senkaltainen värkkäys on muka ihan ylivoimainen tehtävä ja jotenkin en osaa postata ilman kuvia. Jospa blogikesäloma olisi nyt pidetty ja virus selätetty!

Noin yleisesti ottaen täällä on tätä lomatouhua ihan mukavasti. Esimerkinomaisesti mainittakoon vaikka  kahdeksan sukkelan koiranpennun ruokkimista ja peräänkatsomista... onneksi on innokasta reserviä siihen hommaan. Esimerkinomaisesti ihan sivulauseessa voisi myös mainita pyykkäämisen. Mukava kotihomma sinänsä, vastenmielisempiäkin löytyy tusinoittain mutta se volyymi. Sitä vaan on PALJON. Onneksi ilmat ovat suosineet kuivumispuolta!

Viime päivinä täällä on mukajärjestelty, mukasiivottu ja mukaleivottu.Mukajärjestelty kun ompeluhuonehan se on se kaikkein akuutein siivottava noin ristiäisiä ja rippijuhlia silmälläpitäen? Mukasiivottu kun sehän siis on sitten siisti se vessa vielä viikon päästäkin, niinhän? Mukaleivottu kun tuntuvat katoavan rasiasta ihan itsestään nuo kauralastut...tosin pakastimeenkin asti on jotain päätynyt-salaisuutena kerrottakoon että sen suklaakakun päällä lukee "hirvenmaksa", luulen että se saa olla rauhassa. Ensi viikonlopun juhliin. Siksi muka-kun jokatapauksessa ensi viikko siivotaan, järjestellään ja leivotaan ihan oikeasti. Miksi sitä aina ottaa jonkunlaisen etukäteisstressin ja hössöttää monta viikkoa? Kun loppujen lopuksi aika pikaiseen ne hommat sitten tulevat tehtyä.

Pienen ihmisen kanssa aika kuluu turhankin sukkelaan.Ihan vain katsellessa ja ihmetellessä. Kuukauden aikana poikanen on asettunut taloksi, solahtanut elämäämme niinkuin olisi aina ollut tässä. Ihmeellistä miten se voikaan tapahtua niin luontevasti; tulla keskipisteeksi, hetkeksi sekoittaa kaikki ja sitten itsestään, yllättäen olla osanen koko komppaniaa. Sen tärkeä jäsen, jonka vieressä on isojenkin ihana nukkua päiväunet.
---
Pikkumies on saanut ihania poikien vaatteita  vauvatuliaisina. Tämä tähtisettijuttu tuli meille täältä. Taitavan tekijän tekemiä, ei voi muuta sanoa! Vielä kiitos!



Ennen vauvan syntymää ompelin pienen tilkkupeiton, raitojen ystävänä tein siitä raidallisen. Kangas pesukonevärjättyä(bahama blue) ruutipussikangasta  tuo turkoosi, muut  laatikoiden kätköistä kaiveltuja. Sisällä vanhasta  vauvanpeitosta puolikas, ja taustakankaaseen piti  kirjoittaa tuo vanha loru. Ihan vain kahdeksan koiranpennun häntätupsukoiden   kunniaksi ja vapaaompelun ilosta. :)


Vapaan ja luovan ompelun ilosta kertoo myös  kässäkerhokaverini täällä! Käykääpä tutustumassa näyttelyyn! (kiitos pikkusisko-blogistille hyvästä infopostauksesta, käytän sumeilematta hyväkseni)

Iloisia kesäpäiviä! Me täällä ensi viikko leivotaan ja siivotaan, mietitään poikaselle nimeä ja viikonloppuna juhlitaan. Ehkä niistä sitten seuraavaksi. :)

7 kommenttia:

  1. Eipä kestä:-) :D. Juhlien järjestäminen tuo kummasti lisäpotkua arkeen. Ihmeesti ne hommat tulee tehtyä, vaikka kuin kauheasti ressaa:-). Olen ajatellutkin, että pitää itse järjestää itselle projekteja, niin saa perusjututkin reippaammin tehtyä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotenkin nyt hukassa vähän ote tähän juhlatouhuun. taitaa tulla se viimetippa hyödynnettyä tällä kertaa tehokkaasti...jotenkin vähän turhan rennosti menneet päivät. nooooo....jospa saisi jotain aikaan tässä.

      toisaalta niin totta tuo että kun joku projekti on päällä saa tehtyä kaikenlaista. on se mukava viivailla listasta hommia yli. :)vaikka listat voivat olla vähän ahdistaviakin jos viivoja ei ilmaannu!

      tähtipaita on ollut ahkerasti käytössä! niin sopiva juuri nyt :)

      Poista
  2. Ihana tuo hirvenmaksa. ;D Iloisen touhukkaita kesäpäiviä sinne! Varmasti ihanan poikasen nimikin selkeytyy h-hetkeen mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saattaa tosin olla että metsämies ilahtuukin löytäessään vielä pakastimesta hirvenmaksan! se on vähän semmoinen että toisille herkkua ja toisille ei sitten niinkään herkkua. :) jäätelön- ja pullantuskaiset pakastimenkaivelijat tosin sen suklaaunelman jättävät rauhaan tuolla pakkausmerkinnällä...

      nimen keksiminen on toisaalta niin mukavaa mutta toisaalta niin vaikeaa! onneksi on jo vähän hajua :)

      Poista
  3. Muakin nauratti tuo hirvenmaksa. :D Minun kotona äiti oli kirjoittanut rasian päälle SYDÄNTÄ, ja sieltä löytyi piparkakkuja. :) Leppoisia juhlanjärjestäjäisiä ja kaunista juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyviä huijauksia :)sielläkin äiti tehnyt. tehokkaasti herkut kyllä muuten katoavat pakastimesta.
      juhlajärjestelyt ovat kohtalaisella mallilla,ja jopa ihan kohtalaisen leppoisassa hengessä. toivottavasti sama henki jatkuu. :)

      Poista
  4. HeH, meillekkin voi slaittaa oakastimeen hirvenmaksaa tms. kokeilen ehdottomasti, rippijuhlia pukkaaa nimittäin lauantaille.... Tai sitten vastio pakastearkulle?

    VastaaPoista