lauantai 9. elokuuta 2014

pistelyä

Jotenkin on semmoista kummaa pistelyä vasemman silmän takana. Tietyissä tilanteissa pistelee vähän siellä sekä täällä, ja jotenkin tänään on pistellyt oikein urakalla. Olisikin saanut pistellä vaikka varsipistoja!!! Nämä nykyiset pistelyt ovat semmoista laatua että niillä on hyvin vähän tekemistä minkään käsitöiltä tuoksahtavan suuntaan, päinvastoin.

Ärsytyskynnys on joko A. poikkeuksellisen matalalla tai B. kuppi on täynnä.  Veikkaan jälkimmäistä.

Ottaa niin otsalohkoon kaikenmaailman yrityskaupat! Aikojen saatossa tähän torppaan on ilmaantunut monenlaista piuhaa, modeemia kaikilla kirjainyhdistelmillä ja kaikenlevyisillä kaistoilla. Kun asuu korvessa, tietää, että joskus netti tökkii, ja että ihan kaikkein leveintä laajakaistaa tänne ei saa vaikka maksaisi itsensä kipeäksi-ymmärtäähän tuon nyt kun katsoo tielle, kärrytiellä ei moottoritienopeuksilla huristella.  Monta vuotta kuitenkin pärjättiin sillä boksilla mikä tuolla nurkassa kiikkui. Välillä yritettiin ostaa lisäantennia, toimi kunnes katkesi,välillä vaihdeltiin parempaa nettiä jonkun puhelimesta mutta sekään ei ole kovin pitkäikäinen ratkaisu sillä kun puhelin lähtee talosta ulos niin taas tökkii.  Jääkiekkokausi, olympialaiset ja jalkapallon MM-kisat selvittiin jotenkinkutenkin paitsi että kaista riitti vain yhdelle koneelle. Haa.

 Sitten tuli yrityskauppa, postipoika kiikutti uuden hienon modeemin kaikilla mausteilla ja mukana seurannut lippunen lupaili meille korven asukkaille oikeinkin sujuvaa ja leveää valtaväylää koko maailmaan.  Siitä alkoikin sirkus. Kun ei toimi, ei toimi. Koko kesä. Uudelleenkäynnistämisellä saa pari tuntia hitaasti pyörivää verkkoelämää, talouden laskupinoa ei saa maksetuksi yhdellä rykäisyllä,(toki se on suhteettoman suuri) eikä bloggaajaäidin aikatauluun tahdo mahtua kaiken mahdollisen sisällön lataaminen kolmeen kertaan, kun välissä täytyy kuitenkin juosta tehosekoittimen perässä  ja jajjajjjajajajajajajajajajajajajajajajajajja. Jokaisen kuvan lataamisen välissä ehtii tyhjentää tiskikoneen, seuraavan latautumisen aikana imuroida keittiön ja sillä aikaa kun kirjoittaa kolmannen kerran uusiksi  sen vähän mitä on saanut aikaiseksi ehtii tehosekoitin tehdä kaikenlaista.
 Ja jos muuten toimisi, olisi aikaa ja intoa-tulee ukkonen. Pistelee se.

Aamuihin on tullut uusi rutiini, ja ai niin, aamupäiviin, iltapäiviin, kuin myös varhaisiltaan puhumattakaan myöhäisillasta. Modeemin käynnistys.
Osaamme jo ulkoa vikanumeron.Vikanumerossa miesääni kyllä kuuntelee kiltisti valituksen aiheen, yhdistää asiantuntijalle joka vastaa puolen tunnin jonotuksen jälkeen.  Hirveän hienosti laadittuja tiedotteita siitä mistä www-osoitteesta voi tarkistaa vikaverkkoilmoituksia jne, ongelma kun on ainoastaan se että niitä ei pääse katsomaan....(jonotusmusiikki on aika, no, ankeaa.) Asiantuntija puhuu niin viisaita että kukaan meistä ei tiennyt mistä se puhuu. On hienoja kirjainyhdistelmiä, mittaustuloksia joiden mukaan yhtään! kertaa edellisen 24 h aikana ei meillä ole ollut ongelmaa.... ja mitä kaikkea.  Yhtä tiedonmurusta olisi asiantuntija tänään kaivannut ongelman selvittämiseksi ja eipä sitä oltu huomattu valmiiksi tarkistaa.Nyt sitten seuraamme silmä tarkkana mikä boksin valoista palaa, mikä vilkkuu ja mikä ei kenties pala lainkaan kun netti pätkii.

Kun eihän meillä ole mitään muuta tekemistä.



Tänään on muutenkin vähän pistellyt, vihaksi. Imurissa on vääränlainen pölypussi. Tänään on perattu mustikoita (se ei ole ollenkaan pistelyn paikka, päinvastoin!) ja pussi tulee hetkessä muka täyteen niistä roskista, kun siis se ei ihan ole oikeanlainen...ja niinpä sitä pussia on sitten tyhjennelty tuonne pihan perälle muutaman kerran tänään kun se mustikanlehtipuolukanraakile-kökkö jumittuu siihen ja imuri luulee että pussi on täynnä. (täällä on tänään imuroitu viisi kertaa.)
Poikanen muuten syö itse. Ja imuri laulaa pöydän alla niin että käynnissä olevat laulukilpailut jäävät kakkoseksi. Poikanen käy kylvyssä minimissään viisi kertaa päivässä, aina syönnin päätteeksi. Eikä sekään varsinaisesti pistele, ihanaahan se on kultaa huuhtoa. Ja varsinkin kuivata ja nuuhkia. :) Joskus vähän vain laiskottaisi kontata pöydän alla tai suihkutella liisteröityneitä pottumuuseja poikasen päästä ja varpaista.

Se niin pistelee, kun haluttaisi tehdä kaikkea muuta kuin ravistella pölypusseja pihanperällä, painella niitä modeemin resetointinappuloita tai tiskiharjalla hinkata syöttötuolia.

Lisäpistelyä aiheuttaa kaiken mahdollisen keskeneräisyys, sata rästissä olevaa asiaa, muutama ammattitaidoton asiantuntija (ei ne vikanumeron tyypit, nämä on eri), laakerivikainen pyykkikone, töihinmenopaineet ja jokunen huoli.



Auts!

 Tosipuheessa elämä ei  ole läheskään joka päivä huonolla nuppineulatyynyllä kävelemistä.  Kesä on ollut niin kaunis, siihen on mahtunut monta oikeaa lomapäivää, ja yksi suuri juhlapäiväkin on edessä. Pistelypäiviäkin tarvitaan...jotta huomaisi miten pehmoista ja mukavaa on ottaa oma, vastapesty lapsi kainaloon,taas pian katsoa miten se osaa kaikkea  ja sotkee niin ihanasti ja pian taas saa luututa oman kodin lattioita. Onnellista.
Vaikka vähän välillä pisteleekin.








28 kommenttia:

  1. Voi ei, meillä saman ikänen kullannuppu ja pestään n. 5 kertaa päivässä. Syönin jälkeen ja hiekkalaatikolla käynnin jälkeen. Mies tuumaski et tämä poika ei oo ainakaan sokerista tehty ku kestää monet pesut päiväsä. ;)

    VastaaPoista
  2. Ai että helpotti lukea tämä! Että muillakaan ei kaikki mee ihan noin vaan siististi ja sievästi, joskus vastustaa. Mutta aurinko paistaa silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paistaa, enimmäkseen. ja vaikka vastustaa niin silti onneksi enimmäkseen paistaa. siististi ei mene läheskään aina. :) ihanaa että helpotti! minuakin sinun kommenttisi. :)

      Poista
  3. Voimia sinne arkeen. Lapsiperheessä sitä sattuu kaikenlaista. Nettiyhteys on kyllä nykyään kaiken a ja o. Asumme itse nyt kaupungissa eikä sellasia huolia ole. Siinä sitä on maalla asumisen yks "riemu". Hyvää syksyä lapsukaisten kasvatukseen ja ihan normi arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos voimista! täällä kyllä sattuu....ja tapahtuu. pieniä ja suuria. kun on paljon porukkaa on sattumuksiakin. mutta pääosin toki ihan iloisia ja vähemmän pisteleviä sattumuksia. :) hyvää syksyä sinnekin!

      Poista
  4. Miten tämä sun teksti olikaan niin ajankohtainen!? :) Kun minusta tuntuu, että viimepäivät on pistelly oikein isoilla neuloilla. tsemppiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaa sitä on oikein liikkeellä? :) toivon sinnekin vähän pienempiä neuloja! :)

      Poista
  5. Pistelee, pistelee... Minuakin harva se hetki, mutta tunnustan, että naureskelin hyväntuulisena tälle osuvalle kuvaukselle ;) Kiitos siis piristävästä kuvauksesta!
    Inana tuo sotkupoika! Olen nyt täällä sairaalassa ollessa ajatellut, että antaa tuon meijän vauvelin sotkea niin sydämensä kyllyydestä vessan lattiaa ja paukuttaa tiskikonetta, kunhan täältä päästään!Ihana taas nähdä sellaisia elämänmerkkejä. Täällä kaikki tavallinen ja arkinen tuntuu kumman hohdokkaalta. Uskon, että sinulla oli samoja tunteita silloin talvisena iltana kivun ja pelon keskellä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa että sielläkin tuppaa pistelemään. :) vertaistukiakupunktiota. sotku-ukko on niiiiin rakas. ja ihana. ja kaikki mahdolliset lällysanat. niinkuin pienet ihmiset kaikkialla. :)
      tunnistan nuo tuntemuksesi--niin sitä ajatteli. elämänmerkkejä nämä sotkut ja sutinat. talvisen illan muisto on vielä aika vahva. tavallinen, tasainen elämä on parasta. vaikka joskus pistelisikin. :)

      Poista
  6. Hieno juttu! Minulla ihan kirjaimellisesti pistelee käsiä...puutuvat raukat. Hermoon se ottaa, mutta jospa vaeva joskus tokenis. Vauvaa ajattelen RASKAUS vie paljon voimia. Ihana kesä ihanat lapset. Kultaa aika kaiken😊 t. Susirajalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyviä vointeja susirajalle! kesä on ollut ihana. ja lapset. ajan kultaamia päiviä me sitten joskus kiikkustuolissa muistelemme...elämänmakuisia.<3

      Poista
  7. tuli niin mieleen se facessa kiertävä video,missä pässi pukki kaikkia kohalle sattuvia :) Niin kuulosti tutulta tuo tunteen-purkaus sulla :D (vai lieneekö mun aivokoppaani tonkinut? :) onneks on olemassa huumori ja tuo pienin pallero,joka jaksaa kaikesta huolimatta valloittaa hymyllään ja valaista muutoin synkkää päivää.. tsemppiä sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, tsemppejä aina tarvitaan..arki alkaa ja kaikki sen kiemurat. huumori on hyvä lääke, melkein kaikikkiin pistelyvaivoihin. kun vain muistaisi ottaa hyvissä ajoin! :)

      Poista
  8. Täälläkin pistelee ... joskin vain tuo hermo tuolla olemattoman pienessä koivessa :( Onneksi tidän sen loppuvan hetken päästä.
    Tsemppiä pistelyihin! -Katri -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivon mukaan siellä nuo pistelyt ovat jo loppuneet!! toisenlaisia pistelyitä odotellessa-kiitos maanantai-illasta!

      Poista
  9. Miten tuo kuulostaakin niin tutulta. :) En mitenkään voinut nauramatta katsoa viimeistä kuvaa. :D Arvaa minkä värinen on valkoinen tekstiilivahakangasliina sen jälkeen, kun 1-vuotias herra on syönyt jaffa-keksin? Onneksi on pesukone ja pesunkestävä liina..
    Voimia niihin hankaliin päiviin!!

    VastaaPoista
  10. Teillä on sentään musta pöydän kansi jota sotkea...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on :) . mukavasti siinäkin näkyy kaikki tahma. tosin vähemmän kuin valkoisessa. musta pöytä on aika uusi, joululahja. :)

      Poista
  11. Hykerryttävää luettvaa, jaksoin loppuun asti :)
    enkö ookki ihana ko sanon että tuo aika on niin pian ohi että nauti siitä nyt.ite ainaki kiehuin ko joku uskalsi tommosta esittää, sillon, aikaa sitten, mutta pian se menikin ja vain muistelen heikeana taaksepäin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun jaksoit loppuun asti. :) kyllä minä oikeastaan enimmäkseen nautinkin. välillä nautin niin että aivan hävettää. :)

      Poista
  12. Onneksi se kissa ei pistelly missään ollenkaan :D. Täälä meinaa joskus pistellä, kun kolme kattia kiertää pöytää eri suuntaan kuin ite ja joka toisella askeleella astuu yhen hännälle :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kissa ei kyllä pistele! mutta luulen että me pärjäämme tällä yhdellä... :) kisumisu on vielä aivan blogipimennossa, pitänee esitellä hänet oikein kunnolla jonakin päivänä. :)

      Poista
  13. Sensorttinen teksti että laita asiakaspalveluun paperilla menemään!! Elämäntäyteinen elämä sulla, joskus haikailee sen perään.. Hymy huulilla työtä jatkain.. t.Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitähän tuumaisivat? :D voisin yrittää. ihanaa jos sait hymyn huulille! <3

      Poista