polku vie

Aloittamisen vaikeus näinkin pitkän ajan perästä...mutta annan tarinan nyt vain tulla. :) Jospa se lähtisi rullaamaan. :)

Ihan alkuun pitää vähän taustoittaa. Minulla on ollut henkilökohtainen elämänkriisi. Suuri ja ärsyttävä möykky. Ei mitään vakavaa sairautta, onneksi, eikä parisuhdepuolellakaan muutamaa mökötyspäivää (sillointällöin) kummempaa mutta ihan semmoinen aikuistumiskriisi. Lähinnä koskien sitä seikkaa että mikä minusta tulee isona...

Välillä sen pähkäileminen vei vähän puhtia elämästä. Kristallipallolle olisi ollut tässä tarvetta useana päivänä ja iltana.. ja varsinkin öisin. Huumorihermo oli tiukalla korkkiruuvikiharalla ja elämä on tuntunut  kamalan mutkikkaalta.

"Asioilla on tapana järjestyä." Voi miten se kiukutti kun joku ihminen  oikeasti yritti auttaa  ja koetti helpottaa tätä minun kriisiäni ja minusta tuntui että puhu sinäkin siinä vain! Minä kyllä ystäviäni kuormitin kriisilläni--ystäväparat. Kiitos kuuntelijoille. Ja totta se oli. Ja on. Järjestyvät ne, asiat. Kriisitkin.

Marraskuusta asti olen tehnyt keikkatyötä kuuluisaksi tulleessa vanhusten kotihoidossa. Kovaa työtä. Ne ihmiset siellä ovat arjen sankareita. Koin itseni hyvin pieneksi sankariksi, sydän pamppaillen juoksin asiakkaalta toiselle ja opettelin nimiä, lääkkeitä, rutiineja. Pikkuhiljaa opin, vähän laidasta. Asiakkaat tulivat tutuiksi; tavat, mieltymykset ja puheenaiheet. Ihanat mummot ja vaarit. Työkaverit opettivat mitä suinkin omilta töiltään ehtivät. Ihania ihmisiä! Vastuullista, raskasta, tiukasti aikataulutettua, vähän yksinäistäkin. Mieli alkoi kaivata jotain muuta...mutta mitä?

Ja sitten se vain otti ja järjestyi. 

Minusta tuli opiskelija. Muutama päivä aikaa hakea, hakemuksen hikistä kirjoittamista ja pähkäilyä ystävän kanssa, hakutulosten tultua kaksi viikkoa aikaa tehdä ennakkotehtävät ja tajuta koko homma.
Ja se tunne, käsittämätön  huikaiseva kokemus istua mielettömän ammattitaitoisen, moniammatillisen  joukon keskellä aloittamassa opiskelua. Kahdenkymmenen kotiäitivuoden kokemuksella.

Neuropsykiatriset erikoisopinnot.  Tiivistä ja tiukkaa asiaa reilun 20 opintopisteen verran on edessä.  Huikeaa on miten palaset voivat niin loksahtaa kohdalleen! Sitä vieläkin ihmettelen.

Nyt työn alla on Kliininen neuropsykiatria-kirja. Aivojen anatomiaa, henkisten toimintojen prosesseja ja neuropsykiatristen häiriöiden oireita ja tunnistamisen diagnostiikkaa.

 Ei ihan romaaninlukua, mutta niin mielenkiintoista.

Otsalohkopiirejä, välittäjäaineita ja oireyhtymiä. Uutta ja painavaa asiaa paljon, paljon. Paljon.

Tämä tuntuu niin omalta jutulta!

 Ja ei opiskelusta koskaan haittaa ole. Jos ala on teille vieras ja haluatte tietää siitä lisää niin Googlen täti tietää kyllä. Kirjoittakaaa hakukenttään sanat neuropsykiatrinen valmentaja. Sitä työtä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.

Ai että mistäkö tietää että Google on feminiini tyyppi?  No siitä, että sehän tietää jo parista kirjaimesta mitä aiot kysyä....:)

Välillä täytyy ommella!! Pieni mies on saanut mojovan läjän uusia vaatteita...kuvissa jumpsuit Löytö-Palan mukavan kevyestä raitacollegesta. On pidetty ja pesty-aivan huippuvaate! Ja tärkeät taskut.

Me joudumme luopumaan viikonloppuna  viimeisistä jääkarhunpoikasista. Ne kaikki pääsevät ihaniin koteihin. Haikeaakin, mutta kyllä niistä pikkuriiviöistä jo ihan hyvillä mielinkin luopuu.  :)

 Jotta elämä ei olisi yksitoikkoista on pentulaatikossa nyt toisenvärisiä karvapalleroita kahdeksan kappaletta. Eivät vielä kahta viikkoa.  Hauskoja ja suloisia, pontevia pötkylöitä.

Ja jotta arjessa säilyisi rollingstones-efekti, tulee meille toukokuun alussa viikoksi kaksi tyttöstä oppilasvaihtoon..toinen Espanjasta ja toinen Ranskasta.  Kielikylpyä tiedossa. Mukavaa!

(ihanvähänstressiäsiivouksistajavälitehtäväntekemisestäja kevätvaatteistaja pihapuuhistajajajajajajajajajaaja.)

Nyt nautitaan kevätpäivistä ja-illoista. Vielä ei ole hyttysiä eikä muita nölliäisiä. :)  Kuovit kuikuttavat lähipellolla. Herukkapensaiden silmuisssa on huumaava tuoksu. Lasten ulkohousujen tuoksu ei ole ihan yhtä huumaava, tai on, mutta kenties aivojen hajuratojen prosessit muokkaavat kokemusta?  ;)

On se. Elämää isolla EEllä. Ja ihanan iloisilla kirjaimilla! Auringonvärisillä.