Kynnyksen yli.

Ihanaa helmikuuta, te kaikki siellä näyttöjenne takana! Täälläkin pikkuhiljaa alkaa helmikuu näyttämään ihanalta, kun muutama stressinpaikka on ohitettu ja alkaa näyttämään siltä että henkikin vielä kulkee.

Stressinpaikoista suurin oli istua muutama päivä teho-osastolla, vaikka varsinaista hätää ei ollutkaan...mutta piuhoja ja kanyyleita ja mittareita. Potilaana en ollut minä, ja nykytilanne on jo varsin hyvä.  

Huomattavasti pienempi stressi oli viime torstaina ollut tentti, mutta se söi luvattoman paljon aikaa ja hermoja, ja joku söi vielä luvattoman paljon suklaata siihen lukiessaan. Ilman suklaata ei kertakaikkiaan selviä sosiaalilainsäädännöstä ja sosiaaliturvasta..eikä vielä tiedä edes onko siitä selvitty! Se alkaa olla jo vähän  paha jos ei-se nimittäin tietää lisää suklaata uusintatenttiin valmistautuessa ja se taas ei tee mitenkään hyvää vyötärönympärykselle.

Filosofian opinnot ovat sikäli hyvällä mallilla, että jopa muistan tunnilta joitain keskeisimpiä asioita. Niinkuin sen, että joku jota en nyt juuri muista on sanonut että jonkun opin  jota en nyt juuri muista mukaan yhteiskunta saattaa olla näkymättömyyden verhon takana.  Se, että onko se rullaverho vai peräti sälekaihtimet jäi vähän epäselväksi mutta ajatelkaa mikä mieletön ajatus! Sen kun saisi tilattua vaikka netistä, sen näkymättömyyden verhon. Jos sillä kerran saa yhteiskunnankin näkymättömäksi niin kyllä siitä varmasti olisi apua ompeluhuonekaaoksessakin? Toinen filosofinen oivallus tuli dialektiikan lakien kohdalla. Ensikuulemalta laki määrän muuttamisesta laaduksi ei kolahtanut mutta kun kuulemma määrällisen muutoksen jatkuessa on lopulta seurauksena myös laadullisia muutoksia, niin tämähän on varsin lohdullista.  Ompeluhuoneen ovella ei enää ihan niin paljon huokailuta! Kyllä se siitä, kun kerran JOSSAIN vaiheessa määrä muuttuu laaduksi...(ihan varma en ole olisivatko herrat Hegel ja Marx tätä juuri tarkoittaneet..mutta ainahan voi soveltaa?)

Ihanpakko on ollut välillä peitellä seniori- ja vanhustyön itsenäinen oppimistehtävä alimmaisen laatikon uumenin ja ottaa esille ompelukone ja kapsäkki.  Muuten tulee ihan sutta ja sekundaa kaikesta naputtelusta.

Välillä meinaa loppua opiskelukunto. 

Olen kuitenkin siinä onnellisessa tilanteessa, että motivaatio on niin helppo löytää. Se herää aamuisin vierestä, tassuttelee pappamallin ruutupyjamassa aamukahvipöytään ja on niin rakas. Se on noin metrin mittainen, nopsajalkainen ja iloinen maailman paras koulukaveri. Se tauottaa tehtävien tekemiset, rutistaa ohimennessään ja haluaa äidin viereensä päiväunille, ja silloinhan ei voi kieltäytyä. Joskus se istuu polvella kun äiti pitää esitelmää verkossa.  Joskus kun ei oikein jaksaisi pakertaa, ja tehtävät  tuntuvat kovin turhanaikaisilta- sen leikit tuossa lattialla muistuttavat, että näiden opiskelujen ansiosta saan olla täällä kotona, aamut, päivät ja illat, hoidella kouluhommia eteenpäin   ja  kuitenkin samalla keittää puurot, nukuttaa ja rakentaa legoilla.  Se on niin tärkeää, minulle.

Oi! Pääsinpäs tästä bloggaamattomuuskynnyksestä yli! lupasin itselleni että kun tuo em. mainittu tentti on ohi niin sitten...seuraava tentti kolkuttelee jo ja jospa tekisin saman lupauksen...ja jos vaikka innostuisin kuvaamaan noita valmiita käsitöitä siihen mennesssä..

Nyt hetkeksi tuuleen ja tuiskuun, lumitöihin. Sitten tulista kanasuikalevuokaa ja lisukkeita. Ja niin! Kuvitelkaa: eilisen päivän olin kahden pienimmän kanssa kotona, ja tänäänkin tähän on tullut vain kaksi isoa ihmistä lisää. Mitä tekee äiti-ihminen kun ei periaatteessa olisi mitään esteitä tehdä mitä huvittaa? Minäpä kerron: se pyörii ympyrää ja vain aikoo aikoa.  :)

 

vaihtoehtoisia hoitomuotoja

Vieläkin on vähän semmoista elvytysluontoista tämä bloggaaminen syksyisen lamaantumisen jälkitilana. Kauhea taistelu täällä on käynnissä-minä, harrastaminen  vastaan sosionomiopinnot.  Ei sitä arvaisi kuinka hurjasti joutuu itseään opettamaan  ajankäytössä..ja paneutumisessa..ja vasemmalla kädellä tekemisessä. (jos on oikeakätinen, siis.)

Olen yrittänyt vähän ammatillisen vuorovaikutuksen vastapainoksi harrastaa tilkkusilpputerapiaa. Sosiaalialan lainsäädännöstä selvitäkseni olen turvautunut monimuototulostuksen perusteisiin. (mm-tulostuksen jatkokurssi seuraa varmaan tuossa sosiaalialan yhteiskuntatieteellisen perustan/filosofian kohdalla..)  Seniori- ja vanhustyön kurssin terapiaosuus sisältää mahdollisesti loikkapistopistoksia tai pellavariekalesiedätyshoitoja. Pitsiliinojen manipulointi on myös varalla..jos noilla ei pärjää.

Pahimpaan (hengen)ahdistukseen  käytän avaavana ja hoitavana lääkkeenä siskon suosittelemaa pitkäkestoista pinterest-kuuria. On tehokas!!

---

Välillä harmaa arki uhkaa viedä mukanaan kaikki mukavat asiat.  Kotityöt ovat ihan pakkopullaa, ei, eivät ne ole pullaan päinkään! Jotain kalanmaksaöljyn  ja  vaikka tillilihan sekoitusta..ei nimittäin nappaa yhtään. Pyykit ja tiskit venyvät, lattialla on monenikäisiä muruja ja joitain muitakin ruoka-aineiden olomuotoja, sängyn- ja sohvanaluskennelit ovat jo kauan sitten ohittaneet kaikki ylärajasäädökset koirien lukumäärässä ja se joulutähtiraukka joka on jo pudottanut kaikki lehtensä nököttää näköjään edelleen sekalaisessa kynttiläkippo- ja poroseurassa pianon päällä. Säännöllisen epäsäännöllisesti kenneliä karsitaan ja murukaaos imuroidaan mutta tulokset näkyvät valitettavan huonosti.

Tässä tilanteessa joskus vähän ahdistaa lisää käydä Pinterestin sisustuskuvia selaamassa tai katsomassa instagramin ihanuuksia joita siihen napsahtelee..valkoista ja selkeää, maalaisromanttista ja suloista. Täällä ei ole.

Välillä mietin  että miksi ei ole??? Miksi jossain on??  No. Toki tiedän että kuvia voi rajata..ja saisin varmaan täältäkin kuvattua yhden nurkan jossa näyttäisi sisustuskuvalta..mutta en saa sitäkään kuvattua?  Jossain vaiheessa on pakko ottaa itseään ja muita kynnelle kykeneviä  sievästi niskasta kiinni.

Ompelublogit pursuavat kaikkia ihanuuksia..yhtenä ja kahtena unettomana yönseutuna puhelimen näytöltä olen käynyt huokailemassa.  Jotenkin multa on kadonnut aikaansaaminen.  Olisi ideoita poikasen vaatteisiin ja tyttäretkin tarvitsisivat parempia paitoja...On vain suunnittelua ja sekalaista kokeilua. Tuotospuoli on siirtynyt totaalisesti kirjallisten naputtelujen puolelle! Järkyttävää! Eivätkä ne edes päädy blogiin! (onneksi!)

Eihän tämä näin voi nyt jatkua. Organisointitaidot ja arjen struktuuriosaaminen pitää nyt yrittää saada toteutumaan käytännössä.  Jos aloittaisi itsestään.. ja organisoisi itsensä ompeluhuoneeseen tietokoneen ja tiskipöydän sijaan, tai vaikka jättäisi kirjoittamatta vielä sen muutaman kappaleen verran pohdintaa.. tai jotain.  Jotain. Siitä lähdetään!

Tulipa taas pohdinta. Jos tämä koulutus jotain on opettanut niin sitä. Huokaus. Pohdintatyö kai pitäisi ottaa seuraavaksi työn alle? :)   Nepsytyön sain sentään tehtyä!

  Pitsiliinaseulalla painettu kuvio, kuvansiirtoa ja vapaaompelua. Pistoja ja nappeja. harsonriekaleita :) ja tekstiä.
  Jos haluatte yksityiskohtaisempia tekniikkakuvauksia niin voin toki antaa. :)  Kysäiskääpä jos kiinnostaa. :)

Jouluinen ajatus

Taas on Joulu! Miten se  niin äkkiä tähän vierähtikin, tämä vuosi. Onhan tämä, enemmän ja vähemmän villiä melskettä, helinää helskettä  ja kaikkea sentapaista. Joulupuu on rakennettu ja nyt koristeissaan kiiltää kuusi, koristeet ovat ihanasti yhden matalalla sijaitsevan oksan kohdalle painottuneet..ne saavat olla. Kolme yötä jouluun on. On se vähän niinkin, että täällä  joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy- eikä se aina heti löydy, se tie. Joskus se mutkittelee siellä missä on kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, ja toisinaan se kulkee sitä kumisaapas ja märät ulkohousut-reittiä eli no onkos tullut kesä? Kun käy lämmin henkäys talvisäässä olisi paljon mukavampi sanoa että maa on niin kaunis.  On sitä kuitenkin niitäkin päiviä että reippahasti käypi askeleet, ja on piparin tuoksua, tonttujen juoksua..ja tulee se, että hyvä, lämmin hellä on mieli jokaisen.  Lahjoja, herkkua on siinä monenlaista, ja jos vielä olisi niin että maass  on hanki ja järvet jäässä. Joulu. Paljon tunnetta ja kaikki kauniit muistot. Parasta se, että ei huolta, murhetta kenkään muista ja että joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Onhan se ihana , lämpöinen pysähdys tähän pimeään vuodenaikaan. 

Minä nautin siitä, että on muistojen virta, lapsuuden sadut ja maja rauhaisa ja lasten joulupuu.  Nautin siitä että voin unohtaa kiireen ja melun rasittavan.  Sillä tavalla sydämeeni joulun teen.

Jouluisia ajatuksia teille kaikille! 

Ketunpesäläiset toivottavat ihanaa, lämpöistä ja tunnelmallista Joulua!

hengissäoloilmoitus

Voi ystävät hyvät! Tähän päivään asti se kesti: blogitauko. Syksyllä kaksien koulutehtävien puristuksessa tätä kyllä vähän pelkäsin...mutta en kuitenkaan arvannut lähellekään minkälainen rutistus tämä loppujen lopuksi oli. Aika rutussa oli välillä naama ja paperit...ja ihan vähän taisivat olla rutussa ihmissuhteetkin-siltä ainakin tuntui kun ei ehtinyt kehenkään eikä mihinkään pitää yhteyttä eikä muuta kuin tehtäviä uskaltanut päästää edes ajatuksiin...mutta nyt! Todistus on laatikossa ja neuropsykiatriset erikoisopinnot suoritettuna. Taputan itseäni olkapäälle vielä kerran, noin! Oli se aika kova homma. Varsinkin näin jälkikäteen kun miettii loka- ja marraskuuta...huhhhh. Nyt jatketaan sitten yhdellä koululla. Olev juhlallisesti päättänyt että nepsyistä vapautuva aika EI siirry näihin nykyisiin tehtäviin vaan se käytetään kaikkeen muuhun! Oi miten odotankaan että saan tarttua ompelukoneeseen...ja kankaisiin...ja tähän bloginsyrjäänkin. Tätä on ollut ikävä! En vain ole uskaltanut edes avata...enkä edes kurkkia teidän juttujanne kun se olisi vienyt mennessään.

Elämä soljuu silti täällä ketunpesässä aikalailla samaan malliin kuin ennen tätä syksyä. lapset kasvavat..pienimmäinenkin on jo melkein liian iso. Kummasti se vain maailma pyörii vaikka itse on vähän jämähtänyt johonkin päänsisäiseen maailmaan...kokemuksena tästä on jäänyt ennekaikkea se, että selvisin! Ja että vanhakin :) oppii uusia juttuja...ja että perhe pärjää vaikka yksi vakiohuonekalu onkin välillä muualla.

Tämä opiskelun alkuaika on ollut kyllä kaikenlaisen uuden opettelun aikaa. Tietotekniikkaa ja tietokonetta on pitänyt opetella käyttämään muuhunkin kuin hupijuttuihin ja surffaamiseen. On oppimisalustaa, virtuaalisia työtiloja ja onedrivea, jaettuja kansioita ja muokkauskutsuja..tarkastelulinkkejä ja esitysgrafiikkaa. Taulukkolaskentaa...mutta siitä ei sen enempää. :) Lisäksi seikkailua erilaisissa verkkokirjastoissa ja sähköisissä tietokannoissa.  Kehityspsykologiaa, kasvatustiedettä ja sosiaalialan yhteiskunnallista perustaa, ammatillisen toiminnan perusteita ja ammatillista vuorovaikutusta. Ei sovi unohtaa puheviestintää ja oman puheviestinnän kehittämissuunnitelmaa eikä sosiaalipsykologiaa...kirjallisesta ja tieteellisestä viestinnästä nyt puhumattakaan. Saattaa niitä olla vielä muitakin...päänsisäistä ruuhkaa joka tapauksessa.  Neurospsykiatristen  puolella kehittämistehtävän kohteena muistisairauksien kuntoutus ja siihen yhdistettävä neuropsykiatrinen valmennus. On tässä ollut tätä pohtimista ja pähkäilyä.

Ai että! Joulu tulee. Nyt pitää yrittää siihen orientoitua.  Saamme armeijapojatkin siviiliin jouluksi...ja toivottavasti jossakin vaiheessa koko ketunpesäjoukkueen saman katon alle. Sitä odotan!

Ihanaa Joulunodotusta...nautitaan valmisteluista,,salaisuuksista ja tuoksuista.  Tunnelmasta, ihmisistä.

japanilaishenkistä opiskelustrategiaa

Tässä uudessa elämäntilanteessani olen huomattavan pakotettu innostumaan kaikesta opiskeluun liittyvästä. Olen huomattavan innostunut uusista kynistä, yliviivaustusseista ja lyijytätekynien mielenkiintoisista ominaisuuksista. Ajatelkaa, lyijyä saa lisää napista jota painetaan siinä samalla kun kirjoitetaan eikä sieltä päästä (ylä) erikseen napsuttamalla. Tai että ne irtolyijyt ovat tällä vuosituhannella semmoisessa pakkauksessa josta saa ulos vain yhden lyijyn kerrallaan! Minun entisen elämän muistoissani ne tulvivat aina ulos sieltä kun yritti yhtä saada.Ja sitten oli paaaljon pieniä irtolyijyjä. Niin se kehitys kehittyy.

Erityisen innostunut olen erilaisista opiskelutekniikoista. Itse asiassa olen kehittänyt joitakin omia.
Osa näistä kehitelmistä on syntynyt pitkän ja vakaan pohdinnan tuotoksena, osa niistä on innovaatioita joissa oleellista on emootio ja sen vaikutus tekniikkaan ja sitä kautta oppimistulokseen. Osa on kehittynyt ja nimetty yön myöhäisinä tunteina whatsappin avulla.



Ensisijaisesti olen opetellut käyttämään nk.hutasutekniikkaa. Tämän oppimisstrategian omaksuminen on äärimmäisen haasteellista perfektionisteille ja entisille etupulpetin kympin oppilaille. Tämän oppimistekniikan ehdottomana, suurimpana hyötynä on säästetty aika. Hutasemalla tehdyillä kirjallisuustehtävillä ja luentomuistiinpanoilla voi saada järjestettyä aikaa joihinkin tärkeisiin opiskelumotivaatiota parantaviin harjoituksiin kuten kankaiden aurinkovärjäys, kukkien vasarointi ja muurinpohjaletut suolaisilla täytteillä. Hutasutekniikan käytön lieväksi haitaksi voisi lukea huonon omantunnon. Mutta siihen tottuu.

Toinen paljon käyttämäni opiskelustrategia on osoittautunut hyödylliseksi reflektiotilanteissa joissa kouluttajan kysymyksenasettelu jäi vastaajalla jonnekin orbitofrontaaliradan ja pihtipoimun väliselle alueelle. Vastausta kutenkin pitäisi pukata kohtuullisessa ajassa joten oikein toimiva tekniikka on hatustavetasu. Tämä tekniikka jättää tilaa yllättäville innovaatioille ja keskustelupolun kulkeutumiselle yllättäviin ilmansuuntiin. Tästä on olemassa huomattava määrä erilaisia   vetasumenetelmiä.

Näissä menetelmissä on jotain japanilaishenkistä kieliasua, ehkä myös jotain zen-tyylistä harmoniaa.

Empiirisen tutkimuksen keinoin olen havainnut että joitain psykofyysisiä muutoksia tapahtuu nimenomaan näiden menetelmien kohdalla. Parhaiten hutasu onnistuu,kun käyttää vain toista silmää, vain yhtä sormea kummastakin kädestä näppäimistöä naputellessaan, ja välillä olen ollut havaitsevinani että käytössä on vain toinen aivopuolisko.  Hatustavetasua käyttäessä syke nousee, hikirauhasten toiminta aktivoituu ja saattaa ilmetä käsien tärinää tai epämääräisiä kuvioita alkaa ilmestyä paperinreunaan.

Toisinaan on hyvä käyttää nykäsyä. Pinosta aanelosia on otettava yksi nykäsy ja päätettävä että tästä se nyt tehdään. Nykäsyä voi käyttää myös, jos opittavasta asiasta ei millään saa mitään irti. Silloin on hyvä ottaa kunnon nykäsy. Tähän läheisesti liityy seuraava menetelmä, rykäsy. Sillä voi tehostaa kaikkien edellämainittujen strategioiden vaikutusta. Yksi rykäsyvariaatio on rykästä koko homma pakettiin ennen puoltapäivää, toinen rykäsyversio on äänekkäämpi ja tarkoittaa tonaalisia epämääräisiä äännähtelyjä työn vauhdittamiseksi. Kolmas rykäsytekniikan muoto on se, jossa yksi rykäsy tarkoittaa "nyt kahvia", toinen "oisko kellään suklaata" ja kolmas" nyt meni hermot, heitän tämän mäkeen."

Imasutekniikka vaatii jo vähän astetta kehittyneempiä opiskelustrategisia taitoja. Luennoijan puheesta ja esitetyistä dioista otetaan kertakuulemalla talteen kaikki olennainen. Tämän tekniikan käyttäminen vaatii ympäristöltä ja infrastruktuurilta  mm. sellaisia seikkoja kuin takarivi ja unohtuneet silmälasit.

Kirjoittamispuolen strategioista tulee mieleen ensimmäisenä jappasu. Lisäksi tekstiilitaiteen ja kankaan manipuloinnin puolelta tutut erilaiset häviävän materiaalin tekniikat ovat onnistuneesti kokeiltuja.

Näistä inspiroituneena ajattelinkin että mitä jos pistäisin pystyyn hutasun perusteet-kurssin ja jatkokurssin nimeltä hutasu ja sen muunnokset? Rykäsytekniika käytännön oppimisen apuvälineenä? Nykäsyn  haasteet ja mahdollisuudet ? Ilmoittaudutteko?

Kaikkea sitä. Ja muutama muu tekniikka.

Vakavaksi vetää tämä syksy! Mutta kyllä sitä ihminen kolme kuukautta seisoo vaikka päällään, eikö vain? Toivon niin.

hajatelma

Haluaisin kertoa teille niin monta tarinaa!

 Monta tunnelmapalaa loppukesän päiviltä ja lomailusta. Uskomattomasta vieraanvaraisuudesta siellä Varanginvuonon rannalla, henkeäsalpaavista ja mielikuvituksellisista maisemista. Käynnistä maailman reunalla jossa pitkät ja raskaat mainingit  tulivat kahdentuhannen kilometrin matkan takaa. Loma Norjassa oli hieno ja onnistunut. Viikko kotiinpaluun jälkeen vielä silmissä kimalsi Varanginvuonon kirkas sinisyys, ja mielessä oli avara, kallioinen maisema jossa näki kauas.

Jotain voisi kertoa arkisista, vähän ankeistakin päivistä, ja siitä miten opiskelujen kanssa tulee välillä epätoivo. Ja ihan itku. Ja siitä, miten viikoissa on välillä liian vähän päiviä, päivissä tunteja, tai ainakin yöt ovat liian lyhyitä. Sekin seikka, että puhelimesta katosi sata ihanaa, valikoitua kuvaa taivaan tuuliin kuuluu niihin tarinoihin ja tunnelmiin joista olisi voinut muuutaman sanasen kirjoittaa.

 Haluaisin kertoa teille ihanista kohtaamisista, muutamista ainutlaatuisista tapahtumista niinkuin kaksosten sotilasvalat ja hyvän ystävän syntymäpäivät.  Molemmissa pyyhin kyyneleitä. Puhdistavia ja onnellisia.

Tapahtumia on talletettavaksi  niin paljon. Mistä aloittaisin? Ja välillä on niin turhauttava olo. Liian paljon asioita ja tapahtumia jotta niitä ehtisi tallettamaan blogin sivuille. Ja kun "kaiken" haluaisi kertoa, ja tietää sen mahdottomaksi niin sitten ei laita mitään. Blogiraukka. Phuuuuuuh. Puhalsin siitä nyt pitkän ajan pölyt.

Te lukijat olette laittaneet minulle mukavia haasteita! Kiitos niistä! Laitan ne vielä hetkeksi odottamaan..seuraavan kirjallisuustehtävän valmistumista ja kehittämistehtävän saamista hyvään alkuun. Mutta syksyn päälle..näin on ainakin hyvä tarkoitus.

Välillä mietin tosissani että miksi minulla on nykyisin blogiin niin pitkä matka. Konkreettisia syitäkin on, mutta on myös kokemus että tämä on niin arkista, samojen asioiden ja tunnelmien pyörittämistä ja muka kirjoittamista. Joku joskus sanoi minulle että miksi ihmeessä levität elämäsi kaikkien luettavaksi. Levitänkö?

On olemassa niin ihania,  inspiroivia ja teknisesti taitavasti tehtyjä blogeja että oma kotikutoisuus joskus vähän pistää pieneksi. Kerran minulle sanottiin että muuten tämä blogi olisi ihan kiva mutta jutut ovat liian pitkiä, ja että hän katsoo aina vain kuvat. Niinkö?

Meitä on moneksi, bloggaajia ja lukijoita. Onneksi blogimaailma on niin iso ja monipolkuinen että kaikille löytyy jotain.  Täytyy tehdä niinkuin itsestä tuntuu parhaalta. Ja haukata pala kerrallaan.

Kuviakin on niin paljon. On niin vaikea valita ne, joissa olisi oikea tunnelma. Niin haluaisin että edes kuvat kertoisivat ne tarinat jotka jäivät kertomatta, ajallaan. En laita tähän lomakuvia. En poikieni sotilasvalasta otettuja kuvia, enkä etsi myöskään epätoivoisia opiskelukuvia, vaan laitan vain jonkun ihanan. Päällimmäisen. Ja lupaan itselleni laittaa ne lomat ja valat, epätoivot ja muut tänne omina, tärkeinä juttuinaan sitten kun niille on ehditty tehdä jotain. Pitäkää peukkuja! Vaara on olemassa että ne jäävät ainakin hetkeksi neuropsykiatristen erikoisopintojen jalkoihin!( ja jotenkin niitä jalkoja on paljon!)

takkikesä

Toukokuussa tein poikaselle takin. Takkiompelut ovat niin mukavia! Vähän mietiskelin että olisihan noita fleecetakkeja ja paksuhkoja huppareita kyllä naulakossa...mutta onhan se takki aina takki. Ja sitäkin (käytännöllisenä) ihmisenä mietin että kun viime kesän takkiompelus jäi kokonaan käyttämättä kun ei oikeastaan koskaan senkokoinen ukkeli tarvinnut sitä hienoa takkia. Kun oli siis viime kesä. Mikä lie etiäinen oli tuolloin toukokuussa!  Tänä kesänä on tarvittu takkia, totisesti.

Tämä takki sai alkuideansa siitä viimekesäisestä. Ja osin kahden kesän takaisestakin. Tykästyin vinovetskariin, ja se piti ehdottomasti saada tähän tämänkesäiseenkin. Jossain blogissa oli tehty vanhoista farkuista pojalle takki ja se ajatus jäi mieleen pyörimään...harmikseni en muista yhtään mistä blogista oli kyse! Kaivelin farkkulaaria (niitäkin on kyllä kertynyt!) ja löysin ihanat, vaaleat farkut ja toiset tummat, ja niistä aloin suunnittelemaan. Kaavaksi löytyi jälleen Ottobren Stardust mutta enpä nyt tietenkään tähän hätään löytänyt lehden numeroa. 

Vähän sitten piti toki säätää. :) Tähtikuviota (vaihteeksi) tuputtelin palasiin kontaktimuovista leikatun sabluunan läpi. Värinä käytin EMO-peittoväriä. Vähän piti pistellä käsinkin ihan huvin vuoksi ja ommella sheriffin tähtikin rintapieleen. Etukappaleella on vaaleiden farkkujen takatasku kun se oli niin hauskan mallinen. Hyvä siellä on säilyttää rakkainta pikkuautoa. :) Vuoriksi kangaslaarien kätköistä löytyi farkunsinisellä kapeasti raidoitettu puuvillakangas. Vuoriin kokeilin alikeompeluna tähteä, siitä tykkään hirmuisesti. Hupun reunaa kiertää tummempien farkkujen(tai saattoivat olla jotkut kolmannet farkut...) vyötärökaitale vyörakseineen, ja takana on  käytetyistä farkuista merkit. 

Eihän tämmöinen tuunaus- ja kierrätysompeluhomma ole koskaan niin nopea ja selvä kuin metrisestä kankaasta leikattu ja ommeltu takki. Mutta sata kertaa mielenkiintoisempi ja palkitsevampi! Ja onhan tässä tunnearvoakin kun iskän vanhoista farkuista poikanen sai takin.

Ensi kesänä jos tekisi jo jollain muulla kaavalla. :)

Kuvissa poikasella on vielä nuo liehuvat haituvahiukset. Voi miten nyt onkin niin ison näköinen  tämä minun pieni siilitukkaiseni!

Tiedoksenne vielä, että olen tilannut kesäsisen sään alkavaksi elokuun ensimmäiseltä viikolta kun meille on tiedossa lomareissu. Tosin joudutte auringon perässä matkustamaan melko kauas...nimittäin tuo aurinkoinen sää on tilattu Varanginvuonon maisemiin Norjan Finnmarkiin.   :)

Ihanaa kesää, takilla tai ilman, ystävät ja kylänmiehet!