kotiinpaluu

Illan mittaisen irtioton jälkeen oli niin ihana ottaa hihkuva ja pomppivainen neitokainen syliin ja rutistaa...miten sitä olikin jo niin ikävä? On sitä vaan niin kiinni tuossa pienimmässä-henkinen napanuora varmaan vielä pitkään.Ja mukava niin.

Siihen se sitten nukahti onnelliseen uneen kun äiti tuli kotiin.Mieltäylentäviä äitinäolon hetkiä.Pientä nukkuvaa lasta sylissä pidellessä tuntee että siinä on se kaikki maailman viisaus. Aale Tynni on mielestäni pukenut sen kauniisti sanoiksi näin:

"Sivelen armaita kasvojasi, poskesi pientä omenaa,

siroja, kirkkaita kulmiasi, tukkaasi silkinruskeaa,

nenääsi pientä ja lystikästä-sinua ilman en elämästä

mitään saattaisi aavistaa.

Vain sinun luonasi, rakkaani pieni,

löysin kirkkaan ja selkeän tieni,

iloni yksinkertaisen.

Ylpeät veljeni sanovat siitä

että ei kykyni paljoon riitä-

pieni ja arkipäiväinen.

Mutta en lakkaa hymyilemästä!

Luovu en viisaudestani tästä

jonka syvästi ymmärrän.

Olen vain suojeleva syli,

kasva kauas äitisi yli-äitisi tietämättömän."

Näitä tunnelmia pitäisi saada säilöttyä purkkiin ja nuuhkaista kun tulee se paha päivä jolloin mikään ei oikein onnistu äitinäolemisessa(kaan).

Käsityörintamalla vain hirveästi suunnitelmia.Ensi viikolla pitäisi polkaista joulujuhlavaateteollisuus käyntiin ja pukinkonttikin kaipaisi ompelijaa. :)

Huomenna sunnuntaina naisten messut-olisi kiva ehtiä piipahtaa.

-hanna-