lauantai 9. kesäkuuta 2012

elämänhallintaa



Perjantai-iltana iski pakottava käsillätekemisen tarve. Käsitöitä pötkötteli tosin pitkin kämppää kaikissa mahdollisissa olomuodoissa-mutta on toki eroa käsityöllä ja käsityöllä. Käsin tekemistä olisi ollut siis ihan näissä arkisissa puuhissa(pyykki, tiski, raivaus) riittämiin mutta päätin kuunnella sisäistä ääntä joka kehotti tarttumaan kankaisiin ja kangasväreihin.

 Yhtenä päivänä kuulin radiosta jonkun lifestylegurun ajatuksia sisäisen äänen kuuntelemisesta, ja ajattelin heti toteuttaa oppeja jotka kuulemma ovat avain parempaan ja terveempään elämään.Sisäinen ääni on kuulemma ainoa tie saada kiloja kevennettyä, tai hallittua painoa. Sisäistä ääntä tulisi kaikkien kuunnella, kuulostella maistuuko elämä tänään miltä ja sen mukaan kasata lautaselle tavaraa.

Perjantai-iltana kasasin lautaselle lakanakangastilkkuja, ruiskuemulsiota ja väripigmenttejä, palan finnfoamia ja tylsän lyijykynän.
(kyllä, olen samaa mieltä että näillä eväillä vaaka alkaa piankin näyttämään mukavampia lukuja!Gurut ovat joskus oikeassa! )


Aurinkovärjäyskokeilua siis. Lopputulokseen vaikuttavina tekijöinä A.ruohikolla  kuivumassa olleiden kankaiden ylijuoksemista hurmaantunut koiranpentu, B. pikkuihminen joka nykki huolellisesti asetellut vuohenputken lehdet omaan ämpäriinsä, ja C. pakottavan käsillätekemisen tarpeeen ja sisäisen äänen kuuntelemisesta aiheutunut ajatuskatkos siitä että kankaat olisi  kannattanut pestä ensin...


Joskus tekeminen on tärkeämpää kuin lopputulos. Ja pilalle menneet  kankaat voi värjätä uudelleen...sen kävin tänään toteamassa kun vierailin yhdessä paikassa! Värjäyskurssi. mitä kaikkea voi tehdä....ja minkälaisia elämänhallintatuloksia voi saada kun kasaa lautaselle pigmentit, finnfoamit ja muut sensellaiset, maustaa ripauksella inspiraatiota ja ideoita, lisää lorauksen luovaa hulluutta ja nauttii hyvässä seurassa.

Huh sentään! kuvia odotettavissa lähipäivinä...nyt kangaslaatikoiden sekaan valitsemaan värjättäviä tilkkuja!


-hanna-


4 kommenttia:

  1. Vau mitä ajatuksia:-) Hyvähän sitä sisäistä ääntä olisi joskus edes kuunnella. Varmaan tekisi hyvää:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvää se tekee...varsinkin sisäisen käsityöäänen kuunteleminen. voi että kun ihan kärsin! yhtenä aamuna surauttelin pikapikahousuja Essille, mutta mieli tekisi jotain projektimpaa..vieläkin vaiheessa se facebuukki-kansio.jospa sen ottaisi pureskeltavaksi tälle illalle...taitaa tuntua siltä. :)

      Poista
  2. no sinäpä sen sanoit,viisaita ja painavia sanoja!Kiitos ravistelusta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. painavia? ja minä kun ajattelin että kiloja keventäisin...:)
      täällä päässä pitäisi ainakin ravistella itsensä liikkeelle ja jotain tekemään..juutuin tähän sohvannurkkaan ja lähestulkoon upposin blogiviidakon käsityöhetteisiin. nyt ne eivät edes virkistäneet, tuli vain ärsytystä ja myrtymystä. kaikkea ihanaa voisi tehdä ja kun ideoitakin olisi satamiljoonaa? noooo, eläkkeellä. :/

      Poista