vanhu(u)s

Joskus tuntuu että joissakin asioissa on tullut vanhuus. Osa noista tuntemuksista onkin puhtaasti iän tuomaa niinkuin vaikka nuo hopeiset raidat ja tupsut tuossa ohimonseudulla tai se, kun ei näe, niin ei näe. Lähelle nimittäin. Vaikka toisaalta mistä sen tietää mikä noiden raitojen etiologia sitten oikeasti on...ja onhan noita muitakin. Niinkuin vaikka se että loppuu polvet. Tai että ranteita pakottaa heti jos on vähän saanut vetoa tai kylmettynyt.

Tässä iässä sitä alkaa pikkuhiljaa elää todeksi sitä teoriaa jonka mukaan "jos aamulla ei mitään paikkaa kolota, on kuollut."

Sitten on niitä toisia vanhuusasioita. Niitä joita joillekuille ei ilmaannu edes kasikymppisenä tai joista jotkut  satavuotiaat eivät ole kuulleetkaan. (Tai sitten eivät muista, on siinä kyllä semmoinen pieni virhemarginaalin mahdollisuus.) Tälle plusnelikymppiselle on tullut vanhuus esimerkiksi semmoisen asian kohdalla kuin hälynsietokyky. Vanhuus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä että ei jaksa kuunnella meteliä. Yhtään. Ei omien eikä toisten lasten aikaansaamaa kiljuntaa, turhaa parkua (?) eikä kinastelua. Ivallisia kokkapuheitakaan ei jaksa kuin pieniä määriä kerrallaan.
          Hälynsietokyvyn tason oleellisen laskun kanssa samaa laskusuuntaista käyrää kulkee kaaoksensietokykyä mittaava alamäki. Kengät. Takit. Pyyhkeet. Lainakirjat. Laturit ja värikynät.Tätä ei ehkä jaksa avata tämän enempää. Ihan vaan sillä tavalla pienesti tarkentaen että alamäki on jyrkkä. Ja vauhtihan tunnetusti kiihtyy alamäkeen....että ihan fysiikan lakien mukaan mennään.

          Yövalvomiskyvyn kanssa on myös tullut vanhuus.Muutama yöherätys ja seuraava aamu on kuin se kuuluisa täi tervassa-efektoitu. Ajatelkaapa sitä. Ei siinä totisesti paljoa liikahda mikään. Iltakukkuminen on lähes jäänyt sinne muistojen nuoruuteen. Se kun nykyisin kostautuu. Eikä siihen auta edes tuplakuppi kahvia. Stressiä ei jaksa yhtään. Vähänkään kiireisempi aamu, päivä tai ohjelmoidumpi viikko aiheuttaa rytmihäiriöitä ja verenpaineen nousua. (Rytmihäiriöt eivät muuten onneksi näkyneet päivystyksen paareilla maatessa...eivät piirtyneet käyrään mutta totisesti ne tuntuivat.) Toisinaan vanhuus iskee tiskipöydän kulmilla. Tai siis yleensä. Miehen(kin) mielestä tiskikone pitää nykyisin pahaa ääntä. Minä luulen että se kyllä kohta kärähtää. Tai tekee lakon. Tai edes jotain!

On tässä vanhaksi tulemisessa ja vanhuudessa silti hyviäkin puolia kun tarkasti pohtii. Yksi parhaista puolista on se, että ei enää niin paljon välitä siitä mitä muut ajattelevat. Kuuntelee itseään omilla korvillaan, eikä ystävän, naapurin tai puolison. Tietää itsestään asioita joita ei ennen vain luuli.  (Tai ainakin luulee tietävänsä.) Toinen hyvä puoli on se että osaa katsoa yli. Vaikka kaaos ja sotku ärsyttää, voi toisinaan antaa sen olla eikä takerru sählymailoihin ja muihin lillukanvarsiin. Ompelee vaikka. Siivotkoon se jolle tänään on tullut se vanhuus. Sitä oppii.  Kokemuksesta.

Ehkä tämä, tämänhetkinen on vahvasti elettyjen päivien aikaansaamaa. Monien töiden, suunnitelmien, aikataulujen, haaveiden ja personaallisuuksien ristiaallokossa pintaan pärskähtänyttä. Tulee se tähänkin uomaan (kuulemma) se suvanto.  Sehän on luonnon laki, sekin. Ei aina voi kuohua, sataa tai tuulla.

 Ja mikä parasta, tässä veneessä on paljon pieniä ja isompia poijuja,  ja monta soutajaa.