sunnuntai 16. syyskuuta 2012

käsityökerhoinspiraatiota

Eilisen vapaapäivän vietin uskomattomassa seurassa.Syksyn ensimmäinen käsityökerholauantai! Mielettömän taitavia naisia virallisten ja epävirallisten kesäläksyjen kera...pöytä pöydältä isompi ällistys siitä mitä kaikkea voi tehdä.  Sama aihe, samat ohjeet ja melkein kaksikymmentä erilaista toteutusta. Eilisen päivän jäljiltä päässä pyörii mieletön ideapuuro, vähän liiankin sakea..innostus ja inspiraatio oikein kohisevat , luulisin että vähän kaikkien kurssilaisten mielissä.  Jos inspiraatiolla olisi ääni, se olisi ollut sitä luokkaa että olisimme kaikki tarvinneet korvatulppia!

Kesäläksy oli vanha kellastunut sanakirjan sivu joka piti laittaa kukkimaan. Toteutustapaa ei sen kummemmin määritelty. Monenlaisia toteutuksia siitä oli kyllä onnistuttu tekemään...ettei voi kuin laidasta aavistaa. Joidenkin sivu oli piiloutunut tyllin ja kirjottujen kukkien taakse, jollakin paperi oli päässyt niiden hienompien  käsitöiden kassin materiaaliksi ja joku oli keksinyt tehdä paperista pussukan käsityötarvikkeille pöytäliinamuovin ja kirjonnan kera. huhhuh. Sitten oli rypistettyä paperia...paperista leikattuja kukkia, ja uskokaa tai älkää-paperista rei'ittäjällä tehtyä  reikäsilppua oli laitettu tyllin alle ihanaksi kukkamereksi. Ja monenlaista muuta!

Harmittaa ensinnäkin se, että aamulla lähtiessäni en löytänyt kameraa! Ihan itselle inspiraation tueksi ja innoitukseksi olisi ihana katsella noita uskomattomia ompelutöitä.  Toiseksi harmittaa se, etten viitsi laittaa enää tänne toisten ompeluksista kuvia ihasteltavaksi...nimittäin täällä blogissa esillä  olleita kurssilaisten kirjontatöitä  kun on tullut muissa yhteyksissä vastaan.  Kurjaa.

Omista töistä on muutama kuva.




Omassa kesäläksyssä sanakirjan sivussa oli ruoansulatus selityksineen. aluksi juutuin siihen ja en päässyt puusta pitkään kunnes löysin sieltä toisenkin sanan.. ruoste. Sitten lähti surraamaan, ruostehan kukkii... ja ruostevärjättyjä kankaita löytyi ennestään. :). (mies kysyi että onko jotain mitä ei löydy ennestään...mutta eilisen päivän perustella saatoin häntäkin valistaa että on monenkinlaista mitä ei meiltä löydy...!)
Aarrelaatikosta löytyi joku outo nipsu joka toimii nyt ruostetaulun kiinnittimenä...ruosteläikät muuttuivat kukkasiksi ja piti sinne ruostevärjäykseen tullutta reikääkin hyödyntää piilottamalla sinne se ruoansulatus. :) Ruoansulatuskuva vain oli juuri tuon ruoste-kohdan takapuolella, joten siitä piti ottaa kopio joka oli väärän värinen ja se pääsi kahvikylpyyn sopiakseen paremmin sävyihin. On se tarkkaa. :)
Koko kesäläksy ommeltiin sitten paksulle käsintehdylle paperille ja siitä tulee välilehti omaan ideakansioon. :) jospa niitä välilehtiä saisi joskus tehtyä lisääkin.
 
Saunamökkityö on kesän muuta satoa. Semmoinen ihanpakkotyö. :)

Käsityökerhossa tehtiin leimasinpainantaa. Posket punaisina ja sormet mustina. :)
Itsetehtyjä  ja valmiita leimasimia...saksikangas oli päivän teema. 

Alimmainen kangas on mielenkiintoinen, se on tuon yhden mustan pyöryläkankaan alla ollut painopohja! Kinusin sen itselleni. :) Ja nyt täytyy kysyä, Katri: mistä siihen on ilmaantunut tuo hevosen hahmo? Niin hieno! 

Niin mukavaa. Seuraavaa kurssia odotellessa...ja seuraavaa tehtävää makustellessa. 




14 kommenttia:

  1. Kyllä teidän tehtävät on vaikean tuntuisia, kylläkin mielenkiintoisia. Luovuutta parhaimillaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on kummallisia. :D ihan tyhjää lyö sen seuraavan kanssa...
      luovuus on ihan mennyt menojansa. joskus se käy nurkan takana..ja ihan tuntuu siltä että jotain ihanaa saattaa saada aikaan...mutta ei nyt. missä lie?

      Poista
  2. Voi että kaikkea ihanaa! Vaikka minä olin toisaalla uskomattomassa paikassa huippuseurassa, kävitte mielessäni... Ottakaahan kesätyöt mukaan ensi kerralla, että pääsen äimistelemään niiden parissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa oli. :) ja ehdottomasti ainakin open pitää ottaa kesätehtävänsä(huom.monikko) näytille uudemman kerran...ja mielellään muutkin...jospa vaikka ensi kerralla löytäisin kameranikin lähtiessäni!

      äimistellään. :) ensi kerrallakin. :)

      Poista
    2. Laitetaanpa viestiä kiertämään, että kaikki otaaisivat kesätyöt mukaan. Ope ottaa...nyt niitä on jo vähän lisääkin...

      Poista
    3. ilman muuta. :) ja että lisääkin! voi ope-parkaa! :D

      Poista
  3. Päivä oli tosiaankin antoisa ja aika kului jälleen siivillä. Ja päivä oli myös nauruterapiaa parhaimmillaan :)
    Hevosen hahmo taisi tupsahtaa silloin, kun painoin sen kirmaavan orilauman kankaanpalaseen. Muuten: Siitä sun kalaverkkokankaasta on sitten varattu minulle pieni pala - kiitos!
    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika meni niin etten ehtinyt millekkään alkaa. paitsi sille nauruterapialle...paitsi. että. jotenkin minulle meinaa iskeä ahdistus kun olisi niin paaaljon kaikkea ihanaa ja mukavaa ja kaunista ja jota olisi ihana ja mukava kokeilla. mutta. noooo, ehkä selviän tästä...:)

      jotenkin se hevonen näytti ihan eriltä-joltain jalolta arabilta. :)
      kalaverkkoni on sinun. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. semmoisia räpöstyksiä. upeat jäivät kuvaamatta ja esittelemättä. :)

      Poista
  5. Ruoste, ruoste, tosi tuttu on tuo sana ja värinsä kaunis :)
    (raudan hapettumistuote on se)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis se on. väri. ajan jälki esineessä, sään, kosketuksen. tykkään. :)

      Poista
  6. Joku ei tieten oo muistanu lukea tuolta sivulta tuota sun esittelytekstiä loppuun asti. Harmillista!
    Nuo sun vapaalankakirjomukset (olikohan se nuin?) kiehtoo valtavasti. Joskus pakko kokeilla minkälaisia harakanvarpaita saisin aikaseksi. Ehkä sitten eläkkeellä... Voiko kotiäiti jäähä eläkkeelle? :O Minä oon niin huono organiseeraamaan, että en saa aikaseksi ommella vaikka haluaisin. Ja kun puuttuu se ompelupaikka. Yli 15 kilonen kone on työläs nostaa aina ruokapöyvälle ja pois... :D Tulipa höpöjuttuja, mutta olokoot niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eipä ole muistanut, ei. ja toisaalta en ymmärrä että on ilman lupaa ottanut vaikkei sitä siellä lukisikaan... ilmottaisi edes kuviensa lähteen.
      mutta se siitä. :)

      kokeileppa ihmeessä vapaaompelua! yllätyt! älä odota eläkepäiviä...ja kyllähän ainakin kansaneläkettä saa kotiäitikin :) muutaman roposen. siinä päättäjille sarkaa...

      ompelukonejutut ei koskaan ole höpöjuttuja. :) yritä saada joku nurkka vallattua ompelukoneelle! se kannattaa. :)

      Poista