perjantai 19. lokakuuta 2012

potemisen problematiikka

Olen potenut. Pot pot. Niitä perusjuttuja, jokapäiväisiä syyllisyyksiä, riittämättömyyksiä ja huonoja omiatuntoja  mitä tähän vanhemmuuspestiin liittyy. Tekemättä jäämisiä ja sanomattakin -, joitakin sanottuja  ei niin tarpeellisia.  Niiden potemisesta saisi pitkänpitkän luettelon syy- ja seuraussuhteista, aiheuttajista, tunnelmista ja  konsteista niistä selviytymiseen...mutta ei nyt jaksa niitä.


Tähän aikaan vuodesta kai kuuluu potea flunssaa, jos jotain on poteakseen. Siltä ollaan vältytty, koko komppania.

Perusjuttujen lisäksi olen potenut siis ärsyttävää päänsärkyä. Vihlovaa, kiristävää, puristavaa ja kaikkea, mitä siitä nyt keksisikään sanoa. Välillä koko nuppi on kosketusarka...eikä sitä passaa heilutella edes pontevan kieltämisen merkiksikään. Potemisen kohteeseen liittyy oheisoireilua kuten valoarkuutta ja silmäkipua, kirkkaita pilkkuja silmänurkissa sekä jonkunverran pytynkaulailua (yök) ja yleistä vetämättömyyttä ja huonosti nukuttuja öitä. Tätä on kestänyt nyt noin viikon. Perinteisellä särkylääkevalikoimalla voisi heittää vesilintua.

Potemisen perusongelma on se että äitihän ei voi olla sairaana,

Alkaa olla hermo tiukalla. Alustavaa diagnoosia hain lääkäristä...migreeniä kauppasivat. Nyt sitten hakusalla sopiva lääkecocktail. Jospa se tästä, elämä valostuisi ja särky häviäisi.

pot pot.  Terveisiä poterosta.




11 kommenttia:

  1. No voi ei,tuo päänsärky kuulostaa aika kurjalta,jos vielä noin pitkään on jatkunu:( Toivottavasti löydät ja saat apua siihen...
    Meillä podetaan parhaillaan,syysloman kunniaksi,pientä lentsun poikasta..toisin sanoen puolet lapsista niiskuttelee...Ite alan 5.n viikon taudista päästä voiton puolelle! <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kurjalta tuollainen. Toivottavasti löydät apua siihen! Itselläni tuon tyyppiset oireet johtuivat pahoista niskahartiajumituksista. Hieronta ja keppijumppa auttoi. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Jospa ne säryt pian alkaa helpottamaan. Aivan kurjaa tuollainen. Kaikenlaiset potemiset sais jäädä kyllä mahdollisimman vähälle. Ilman niitäkin pärjää :-). Vointeja!

    VastaaPoista
  4. Hyvä ystäväni kärsii samasta vaivasta. Joskus lääke auttaa, useimmiten ei. Toivottavasti sulle löytyy soppeli lääke, joka toimii.

    VastaaPoista
  5. Oivoi! Ei arkisekametelisoppaan tarvis enää mitään ylimääräistä. Varsinkaan niin tärkeän kuin äidin sairastamista... Voimia ja paranemista!! T. AH

    VastaaPoista
  6. OI.kuulostaa tutulta tuo päänsärky. Mulla oli viikon kestävä päänsärky joka sitten loppui kuin seinään. Mitä lie päänsärkyflunssaa. Mutta mikään lääke ei auttanut ja oireet oli just kun sulla.

    VastaaPoista
  7. Podettaisko porukalla, jos vaikka hiukan helpottais! Tuo sinun listan alkupuoli vaikuttaa niin tutulta ja migreeniäkin löytyy lähipiiristä. Nyt sitten tämä ajankohtainen flunssakin tulollaan, aivastuttaa, nenä valuu jne...Aurinkoinen taitaa migreenissä olla ei niin hyvä, mutta vaalikaamme sisäistä päivänpaistettamme!Lämpimin terveisin 30.8 mummokolmikon seniori

    VastaaPoista
  8. Inhottavaa,rasittavaa,kipeää. Parannu pääkivusta pian! Toivoo Pirta

    VastaaPoista
  9. Kurjaa tuollainen päänsärky. Auttaiskohan hermoratahieronta? Siitä apua monenlaisiin vaivoihin.

    VastaaPoista
  10. Täälläkin on tänä iltana ilmennyt "pot-pot" -tunnelmaa ... äidillä ja tyttärellä. Ja sitä ihanaa migreeniähän se on :( No, pian unten maille ja aamulla ehompana liikkeelle...
    -Katri-

    VastaaPoista
  11. kiitos kaikille, hyvistä vinkeistä ja etenkin myötätunnosta....huhhuijaa miten sitä odottakaan sitä päivää että päivissä olisi taas energiaa. Ja ilman tätä särkyäkin pärjäisin...no, pakkolomaa tähän saumaan.

    VastaaPoista