Maalaamisen, ompelemisen, joulunlaittamisen ja kaiken sensellaisen puuhastelun sijaan olen tehnyt jotain muuta. (vai olenko?) Viikkojen tauko ilman ompelukonetta on aiheuttanut monenlaisia oireita-puutostila alkaa olla VAKAVA. Puutosoireet ilmenevät ärtymyksenä ja jonkinsortin käsityöllisenä masennuksena.Ihanien blogien ja herkullisten joululehtien kaikki ihmeelliset ideat suorastaan vaatisivat päästä toteutettavaksi ja kun siihen ei vaan löydy aikaa eikä tilaa (ompelupöytää ei näy kaikenkarvaisen romun alta) alkaa kansanomaisesti ilmaisten ottaa päästä.
Lauantaina ehdin tunniksi kässäkerholaisten seuraan. Äimistelemään ja innostumaankin....parhaita puolia oli valmistunut. Monenlaisia puolia sitä noissa naisissa onkaan! Kuuntelevista korvista kukkienkasvatukseen...kassin kyljestä pursuavista ideoista (kirjaimellisesti!) säntillisiin tikkauksiin ja viimeisteltyihin kehyksiin.
Oma työ on ns. vaiheessa. Ja tuon äimistelytunnin jälkeen tuntuu että se voi muuttua joksikin ihan toiseksi. Yhtenä unettomana yönä tein jo jonkunlaisia piirustuksia ja laitoin ranskalaisia viivoja ja ideantapaisia paperin täyteen-puuttuu enää toteutus. Eipä paljosta ole kiinni, ei.
Aikaansaamattomuus on viheliäinen vaiva. Se pistää ihmisen pötköttelemään sohvannurkkaan ja murheilemaan sen ihanan joululehden kanssa, se saa motkotuksen muuttumaan pääasialliseksi puheenparreksi,se ääni tuppaa kuulumaan täällä ihan kaiken muun kakofonian yli. Ja osaa se kasvattaa pyykkikasaakin luvattoman suureksi. Ja kehtaapa se onneton laittaaa silmille semmoiset kaiken harmaannuttavat lasit että mitään mukavaa ei kannata aloittaakaan ennekuin mökki on järjestyksessä, to do-lista viivattu yli ja ruoka uunissa. Semmoista (äänetöntä) päivää ei kalenterissa ole viime aikoina näkynyt.
Vähän on jouluvaloja räpöstelty sinne ja tänne, poltettu kynttilöitä enemmän kuin koskaan ennen, kuunneltu joululauluja, syöty kilotolkulla mandariineja, klementiinejä ja mitä satsumia ne ovatkaan, koitettu olla näkemättä pimeää pihamaata ja likaisia ikkunoita, leivottu joulutorttuja, fiilistelty joulumyyjäisiä,ja suunniteltu tulevia mukavia juhlia.
Noissa hommissa ei tosin ole kulunut sitä mahdollista ompeluaikaa...sen ovat kuluttaneet aivan muut seikat. Pistän siha-Paavon syyksi. Voi pyykkien pyykki ja tiskien tiski, romukaaos ja kaiken maailman kengät. Ja se ääni.
Asenne ratkaisee. Ensi viikolla asennoidun kirpparikierrokselle ja ompelukoneen ääreen. Siitä se lähtee. Ja toivon mukaan motkotusäänikin hiljenee.
Kun saisikin edes puolitettua sitä "tuumasta toimeen" matkaa :), vai mitä.
VastaaPoistavoi siinäpä sitä jo olisikin melkoisen matkan lähempänä...huhhuh. mulla on kyllä niin päällä tää suunnitteluvaihe. on se kumma kun ei vaan saa aloitettua mitään mukavaakaan projektia.plääh. ehkä sitten eläkkeellä....
PoistaUuteen vuoteen uusin kujein!Tsemppiä ja tulee se joulu sittenki,vaikkei kaikkea ehtis tehäkään...
VastaaPoistajouluhan se tulee ja uusi vuosi, pääsiäinen ja juhannuskin...siitä ei huolta kannata kantaa. :)
PoistaSe naisten ääni,tosi tärkeä!-nähä ne kaikki pölypallotkin! Nään ne,mutta taivutus imurinvarteen vie aikansa.(ärtymystä mulla) No, kaiken kiireen keskellä,ajatukset menevät niin monesti sinne,jossa ei ole enää äitiä kuin kauniina muistona.... Hyvvää perjantaita Hanna! Josko saisin piparitaikinat tehtyä...huokaus. T.Pirta ja odotusta!
VastaaPoistahmm...onko se nyt sitten niin tärkeää nähdä pölypalleroita...parekodissa.mpi olisi kun ei näkyisi. :) olisi hiljaisempaakin täällä kun ei se ääni niin kuuluisi. hoooh. tunnustan: en edes unelmoi tekeväni piparitaikinaa. ostan kaupasta sen verran taikinaa että muksut pääsevät tunnelmaan ja loput (ei mitään rajaa) piparkakut ihan valmiina kaupan tätien tekeminä. niiih.
Poistasamat ajatuskulut tässä oman tohinan keskellä. niin käsittämätön murhe.
jaaa-a. mikähän kirotusvire tuolla on...noooo, olkoon. :)
PoistaJuu ,ei se mittään. Pölypallot ovat hyvänä äänieristeenä ja kova imuriääni ei sovi korvilleni:) Pakkasta. Ps.Ostan seuraavan satsin piparitaikinaa kaupasta!!
PoistaSavolaisiittain sanoen: työ on tekemistä vaille valmis ;)
VastaaPoistavarsinkin Savolaisittain :D . tahtoo olla jotain aloittamisvaikeutta ja kykenemättömyyttä ja aikaansaamattomuutta jajajjajja kaikkea sen tapaisia asioita liikkeellä täällä. odottelen jo kovasti vähän virkeyttä tähän eloon...kaipaan ompeluinnostusta ja tekemisen riemua..sitä flow'ta. sen voimin saa kaikkea peruspuuhaakin paremmin aikaan!
Poista