luontopäiväkirjaa

Naapuripitäjässä oli viikonloppuna hurjat tulvat. Joki jäidenlähtöineen aiheutti melkoista vahinkoa jokivarren taloissa...kurjaa. Pahimmin kastuneiden talojen seinistä tiilien välistä vesi valui ihan norona ulos,pihoilla olleet autot olivat jäälohkareiden kolhimia ja kasvihuoneita, leikkimökkejä ja muita pienempiä piharakennelmia keikkui jääkasojen päällä kummallisissa paikoissa.

Kävimme katsomassa ja kuvaamassa. Vähänlaisesti tyttären  kameraa käytelleenä ei mitään mestariotoksia.
Veden voima on valtava. Jäälohkareiden koko yllätti. Ihme että ei mitään henkilövahinkoja sattunut.

Merenrannassa jäät ovat vielä rauhallisia. Iltaruskon aikaan maisema on unenomainen, värit kuin satukirjasta.
Laskevan auringon värjäämä pilvi kuin siipi, heijastaa sävyjä jäähän ja puun siluetti, tuulen muovaama vinous siinä ja minun sieluni silmissä tämä muuttui jo ompelukseksi.

Kevät on kaunista! Ja kevään äänetkin  niin monenkirjavia. Yhtenä iltana istuin ulkosaunan portailla -sauna oli niin kuuma että saunominen onnistui vallan mainiosti ovi auki ulkona istuen- ja kuuntelin kevään ääniä. Hanhet kaklattivat matkamuistojaan melkoisella metelillä. Ilmeisesti oli ollut vaiheikas matka? Joutsenet kajauttelivat torviaan ja olivat huomattavasti juhlallisemmalla tuulella, kurkien ääntelystä ei oikein ottanut selvää että olivatko riemuissaan kotiin  tulosta vai yrittivätkö ajaa pois koko muun seurueen.

Kuovitkin jo ovat palanneet näille kulmille. Töyhtöhyypät tepastelevat tärkeinä pellonreunoilla  ja omasta keväästä puuttuukin enää vain västäräkki ja peipponen. :)

Ja tärkeimpänä puuttuu se yksi pieni ihme joka vie nyt äidiltä yöunet, aiheuttaa lukuisia asennonvaihtoja pitkin öitä ja jolla on kevyet ja iloiset jalat.
Muutama viikko vielä ja ne varpaat ovat tässä.