perjantai 20. syyskuuta 2013

prinsessatalo

Prinsessojen talossa olisi mukava asua. Prinsessatalossa olisi torneja, kaari-ikkunoita ja parvekkeita.
Ja jos prinsessat saisivat (ja mikseivät saisi?) päättää niin ainakin joku seinä pitäisi olla pinkki, tai ainakin sinnepäin.

Onnekseni minulla on sisko, joka omistaa semmoisen talokäden, tiedättehän. Ja jos sattuu että ette tiedä, niin kerron, että finnfoamille(juujuu,juuri  se sininen tai valkoinen eristelevy) voi piirtää taloja joita sitten voi jalostaa kankaanpainoväreillä ja tehdä talotilkkuja, tai talokangasta. Siis jos on talokäsi. Siskolla on. Minulla ei.

Minun talokäteni on hyvin huonosti kehittynyt. Paperilla se toimii kohtalaisesti mutta finnfoamille siirrettynä se tekee vain semmoisia, noh, huono-osaisten asuntoja. Ränsistyneitä röttelöitä. Uskokaa pois. On yritetty.

Onnekseni siis siskolla on talokäsi, koska minulla taas puolestani on kaikkiin taloihin ihan mahdoton mania.
Siskolla on myös liuta rinsessoja, joita ajatellen  hän sitten sillä talokädellään piirsi taloleiman, painoi sillä talotilkkuja  ja noista ihanuuksista minäkin sitten pääsin osalliseksi.

Eskarilainen sai prinsessatalomekon. Tai tunikan, sillä housujen pariksi tämä paremmin kyllä passaa. Malli mekkoon on sikäli pakon sanelema että tämä ko. kappale on  vanha collegepaita, jonka helmakäänne on siis hyödynnetty ja vaate leikattu käyttäen mallina lapsen T-paitaa.  Isompaa ei tullut ja pienempää ei kannattanut. :)

Resorit taitavat olla jopa marimekkoa!
Kaikki nappilaatikon mukavimmat napit Helmi valitsi tähän itse. Vähän siksaknauhaa, ompelukoneen koristeompeleista tuota kattotiiliommelta ja pinkki aplikointiommel. Niin, ja se ihana talotilkku prinsessaväreineen. :)

On pidetty ja pesty. :)












16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Semmoinen monikäyttöinen, pitkän paidan kanssa mukavasti lämmin olematta kuitenkaan kuuma.Tytär kyllä tykkkää myös. :)

      Poista
  2. Kerrassaan upea painatus, varmasti prinsessan mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla finnfoamilla/leimasinsysteemillä saa kyllä tosi hienoja juttuja tehtyä. Ei uskoisi ollenkaan. Prinsessan mielestä tämä on kyllä mukava, keksii tarinoitakin talonsa asukkaista. :)

      Poista
  3. Kaunis prinsessatalo ihanassa paidassa. Olisipa kiva omistaa tuollainen talokäsi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä talossa on kyllä tosi kivat väritkin. Reippaat ja yllättävät. :) Talokädestä haaveilen minäkin. :D

      Poista
  4. Kertakaikkiaan! Sinä se sitten keksitkin :D. Aivan ihana idea ja toteutus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin hieno! talotilkuista saa vaikka mitä...kokonaisen kylän vaikka johonkin mekon helmaan...hmm. ehkäpä sitä voisi jalostaa eteenpäin? Tämä paidansukulainen on tehty jo ennen koulun alkua ja kolmevee kinuaa itselleen joka kerta talomekkoa kun näkee tämän helmin päällä. Pitäisi se kyllä saada aikaiseksi! On minulla onneksi toinenkin siskolta saatu rinsessatalotilkku. :)

      Poista
  5. Upea,aivan loistava pusero. Nerokasta, sanoisinpa. t.pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitosta! talo on kyllä niin hieno, että eihän siitä voi tulla kuin ihanuus. :) tykkään noista leveistä resoreista, kantit eivät ole mun juttu...sen verran vanha vissiin. :)

      Poista
  6. Vitsi - hienon näköinen :)
    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! taloja pitäisi kyllä leimailla lisää. pitää vain odotella milloin se talokäsi joutaa...tai sitten pitää sijoittaa niitä leimoja hetkeksi ketunpesän suuntaan.

      oletko pistellyt etupistoja?
      mulla kuules se on vähän edistynyt...siihen on ilmaantunut muurahaisia!

      Poista
  7. On kyllä mielettömän hieno, taideteos. Ihana tuo talokäsi-jutska. <3
    Oot niin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellainen kyllä että ei ihan joka kulmassa kävele vastaan samanmoista. :) Ja tykkään siitä että on semmoinen lapsenmielinen. :)
      Oikeastaan tosi nopea surautus, resoreineen -mutta talotilkku tekee siihen sen jutun.

      Talokäsijutska on totista totta. :D

      Poista
  8. Ihana ! Ja tuo talokäsijuttu on niin totta, ei kukaan muu saa tuollaista rinsessataloa aikaiseksi finfoamille! ja monia muitakin ihania juttuja..samoin kuin siskonsa =) T: Maire

    VastaaPoista