valo ohjaa ystävänsä

Kirjoitin monta riviä. Pyyhin pois- ja tein saman uudestaan. Jokin rajoitin on mennyt päälle ja en millään saa sitä pois. Välillä on hyvä että rajoittimet ovatkin toiminnassa...niinkuin nytkin, ihan kaikkien fiilisten jakamiseen blogi ei ole oikea paikka. Hyvä että kuitenkin toimivat, nuo rajoittimet.

Periaatteessa ei mitään kamalaa, ei mitään semmoista mitä te kaikki ette tietäisi, ei mitään yövalvomisten ja kolarijärkytyksen jälkeistä uupumusta kummempaa. Hidasta.

Käsityökurssilauantai tuli parhaaseen mahdolliseen saumaan! Tuotokset olivat vaatimattomia noin käsityöllisesti...muutama kymmenen solmupistoa. Tuotoksia enemmän kuitenkin ihmettelemistä ja huokailua mielettömien töiden parissa. Ja se sielujen sympatia. Ihan valaistuivat päivät.

Päässä  surraavat  nyt teepussiompelukset..oijoi. Jotain täytynee niistä kokeilla! Sen verran inspiroivia teoksia niistä oli tehty.Tyvekin kanssa en edelleenkään pääse puusta pitkään-vaikka sitä kuinka silittelen niin se vain vähän lämpenee...sen täytyy olla vääränlaista! Tyvek on siis materiaali jolla saa mielenkiintoisia efektejä kankaisiin kun sitä ompelee/kirjoo toiseen kankaaseen ja sitten silittää. Jotkut ovat saaneet sillä tehtyä kimaltelevan lumihangenkin...oooih. Ja ne pitsitalot...Jospa tässä vielä täälläkin päässä jotain sinnepäin!

Tällä hetkellä työn alla on kolme keskeneräistä kirjontatyötä. Yksi on ihan hölynpölyä, toinen muurahaispesän reunoja ja kolmas oma terapiaompelus koskien tuota onnettomuutta. Kaikkea sitä! Ne ilmaantuvat blogiin sitä mukaa kun valmistuvat, toivottavasti lähiaikoina. Kässäkerhon kahden viimeisen kerran aiheena on ollut läpinäkyvää. Siitä teemasta ei ole vielä mitään, ei edes ajatusta. Ja sekin olisi kiva saada kuitenkin aikaiseksi maaliskuun tapaamiseen mennessä. Että surruuttaa pitäisi, ja pistellä!

Tähän kuitenkin kuvia vielä yhdestä viimesyksyisestä  runotyöstä..näitä taitaa vielä pari olla esittelemättä tämänkin jälkeen. :)

Tämä on vähän niinkuin omistettu yhdelle tärkeälle ihmiselle. Omalle metsämiehelle, jonka toinen koti on raikkaassa tuulessa ja havupuiden huminassa. Minusta on niin  hienoa että ihminen löytää harrastuksen, tavan viettää vapaa-aikaa, rentoutuu ja uppoutuu siihen niin että kello saa jäädä ulkopuolelle, sen vihreän oven. :)

Minullakin on oma metsäni, se tosin on siirrettävissä kapsäkissä melkein mihin vain. :) 

Metsän seinä 

on vain vihreä ovi

josta valo ohjaa ystävänsä. 

Runo Risto Rasan.

Työssä käytetty pohjana itsevärjättyä puuvillakangasta (sitä raidallista jonka esittelin pari postausta sitten),omasta kuvasta valotetulla painoseulalla painettua kangasta (yläreunassa), 

vihreänsävyinen silkkipeitto (Tetridesignista), pala mustaa tylliä varjostamassa ja luomassa perspektiiviä, kimaltavia helmiä,kiiltäviä kirjontalankoja,vähän liimaakin,

etupistoilla( ja niiden sukulaisilla) muliinilangalla kirjottuja havunoksia  ja tunnistamattomia lehtipuita.

Risareunaista pellavaa ja jotain muutakin ehkä .:)

Ja kello. 

Ajatuksella tehty, oikein  räätälöity.