tiistai 8. helmikuuta 2011

helmikuun 8.

Pitkähkön päivityshiljaisuuden syyksi kerrottakoon heti että tietokoneella epäiltiin olevan matoja.


Kiltti tohtorisetä otti potilaan hoiviinsa, totesi kuitenkin että väärä hälytys, mutta jotain muuta toiminnallista vaivaa se kyllä sairastaa...ja kävi niin että taitava tohtorismies teki taikojaan ja taas pelittää. Ja blogittaa. Ja facettaa :)





Täällä ketunpesässä on tällävälin tietysti ommeltu kaikkea aivan ihanaa ja tehty vaikka mitä semmoista joista olisi pitänyt aivan heti saada postata mutta nyt se on tietysti vähän myöhäistä että eipä sitä nyt muutaman päivän vanhoja ompeluksia viitsi esitellä jne. ;)


Tosipuheessa ei nyt ihan niinkään...oikeastaan tässä itsekin ihmettelen että mitäs tässä viikon sisällä oikein onkaan saatu aikaiseksi? Kamalaa, ei tule mitään mieleen.





Kun oikein pinnistelee ja ajattelee niin on täällä jotain liikettä kuitenkin ollut...bensaa on palanut tien päällä pienen ilmastonmuutoksen verran, jääkaappia on tyhjennetty ja täytetty säännöllisesti ja pesukone on laulanut tasaisesti omaa virttään. Tiskikone ei nykyisin laula.


Vanha siemens-merkkinen kone piti omia mollivoittoisia hyminäkonserttejaan viimeisen kerran jokin aika sitten ja uusi versio (hanna-merkkinen) ei tiskatessa ole niinkään laulutuulella.


Muuten kyllä kiekuu ja avaa ääntään mitä merkillisimmissä tilanteissa.


Neitokaisista pienimmäisin on juuri saavuttanut 11 kuukauden kunnioitettavan iän.
Kaikenlaisia suuria ja pieniä taitoja karttuu joka päivä, kävelytaito on jo ihan "vanhaa" asiaa, kuukauden päivät täällä ollaan tassuteltu pystyasennossa.Toki oikein tiukan ja kiireisen paikan tullen vanha tuttu neliveto vie voiton. Isommat muksut tietysti opettavat pienelle rakkaalle kaikkia hauskoja pelleilyjuttuja.Taputtamista, huiskuttamista, piiloleikkejä,kurkisteluja ja irvistelyjä. Vimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä on PYRRÄYS. Tätä harrastetaan suurella hartaudella. Se alkaa luullakseni varpaista(ainakin ne menevät kippuralle kun pyrrätään) ja vatsanpohjan kautta siirtyy käsiin ja huuliin. :) Tiedoksenne siis: Suomessa on kokovartaloministerin lisäksi ainakin yksi kokovartalopyrrääjä. :)






Ompelurintamalta on ihan pakko uutisoida yksi alulla oleva juttu... samasta pilkullisesta collarikankaasta kuin helmin haalaripöksyt on tulossa liivihameentapainen jossa yllätysyllätys on aplikaatio ja joka jotenkin on muotoutumassa japanilaishenkiseksi! Tänään piirtelin ja leikkasin kankaan ja apliskuvion ja huomenna silittelemään ja askartelemaan osaset paikoilleen ja mahdollisesti ompelemaankin!

-hanna-


2 kommenttia:

  1. Huh,huh. Onpa taas makeeta tekstiä. Mutta jotenkin ymmärrän , ku teillä on astianpesukone rikki, voi. Meillä se on terve, mutta pyykkikone on aivan liian pieni, neitiajoilta... onneksi ei meillä ole kestovaippoja! Jänskättää, millainen aplikaatio liivarihameessa sitten on. Toivottavasti ehdit ommella. Mulla herännyt ompeluinto, pakko saada vauvan vaatteet, talo kuntoon,pakko, vaikka kaaoksen hallintaa tämä välillä/päivittäin on. Mukava se on ommella. Olo nääs helpompi

    VastaaPoista
  2. Pirta: kiva kuulla sinusta! ja tottatosiaan, kaaoksenhallintaa tämä välillä on! siivouspäivää pitäisi tässä aloitella :) sulla taitaa olla se pesänrakennusvaihe kun on "pakko" saada tehtyä kaikenlaista. se kyllä iskee loppuraskaudesta. :)
    voimia sinne noihin tunnelmiin!

    Liivari olis valmis... koitan saada kuvia tännekin :)

    VastaaPoista