keskiviikko 12. lokakuuta 2011

pieni tytön tylleröinen

Jälleen kerran paitaan on eksynyt pullea maatuska. Eipä silti että se olisi kovinkaan eksyksissä olevan oloinen, ihan minusta näyttää että se on kotoisasti istahtanut tuohon paidantapaisen helmaan. :)

Aikaisemmissa ompeluksissa maatuskat ovat olleet pieniä ja valmiista kankaasta leikattuja. Nyt tuntui siltä että pitää saada tähän oikein iso ja makea maatuskainen, vähän enemmän omantyylinen kuin nuo valmiit kuvat jotka nekin ovat ihan huippuja. :)

Kasvot tuottivat muutaman harmaan hiuksen ja monta päivää menikin pähkäillessä niiden toteuttamistapaa...ja sitten päädyin kangastussiin. Kone ei totellut päänsisäisiä visioitani ompelujäljestä, kynä oli paremmin hanskassa joten täällä kerta piirretyt kasvot. Miltä teistä näyttää tuo yhdistelmä? Siis apliksen "seassa" piirrettyä jälkeä....?




Trikookangas syksyisen haapapuun lehtien väristä....(tai fiinimmin mangonkeltaista ), siksaknauha varastojen kätköistä, puhvihihat, helmassa ja pääntiellä kaitalehuolittelu,kukkanauhan pätkä kauluksessa käsityömessuilta.Kaava oma. Hurahduskirjonta näkyy kuvissa huonosti, luonnossa erottuu selkeämmin ja siinähän lukee tuo pieni tytön tylleröinen. :)  Napeista on pakko kertoa sen verran että keltainen isompi nappi on torilöytö, turkoosi kukkanappi on ihan vartavasten tätä varten ostettu! Napit ovat ihania...sorrun niihin lähes joka kerran kun niitä tulee vastaan.

Nappiompeluun liittyy semmoinen mielenkiintoinen seikka että tähän asti olen välttänyt nappien ompelua viimeiseen asti, vetoketju on laitettu sinnekkin mihin se ei oikeastaan mitenkään passaa vain siksi että nappien ompelu on (ollut)  ihan maailman tylsintä hommaa. Muuten valmis paitapusero on jäänyt puolivalmisteeksi kun kukaan ei ole jaksanut/viitsinyt ommella nappeja paikoilleen. Nyt neljänkympin rajapyykin lähestyessä olen löytänyt itsestäni uuden ulottuvuuden-jaksan ommella nappeja mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin! Ja siis nimenomaan semmoisiin. :D Paitapuseron tekeleet  saavat edelleenkin odottaa puuttuvia nappejaan..kenties sitten viidenkympin pyykillä?

Toinen hurahdus tai vähän sinnepäin ainakin on uusin löytöni...leimasimet. Jossakin blogistanian syövereissä kahlattuani eksyin johonkin jonka nimeä en nyt muista mutta jossa oli leimasimilla painettu kankaalle mitä ihmeellisimpiä juttuja...ja aikani etsittyäni löysin kankaalle sopivaa  kuumentamalla kiinnitettävää mustetta ja pakkohan sitä on johonkin kokeilla. :)  Nämä kuvassa olevat leimat on painettu ihan paperille, mutta tuotekehittely jatkuu. :)

Kuvista huomaa että päivä on harmaa ja sateinen...pitäisi muistaa aina kuvata kaikki   kun aurinko pikkuisenkin pilkistää. :)
Sadepäivää on hyvä viettää käsityöpäivän merkeissä-sen mitä taksinajolta joutaa. :)

-hanna-

10 kommenttia:

  1. Just hyvin passaa piirretyt kasvot! Mitä jos piirtelisit enemmänkin johonkin vaatteesseen? Sekin kun näyttää sulta sujuvan.

    VastaaPoista
  2. Tuo leimasinpainanta on kivaa. Helposti voit tehdä itsekin ainakin yksinkertaisia leimasimia vaikka "fimfoamista".(miten lie kirjoitetaan oikein?) Siitä sinisestä styroksin tapaisesta eristemateriaalista. Ja vaikka kangasväreillä painamaan.

    Ja jos vaikka kansakaisopistossa olisi mahdollista valottaa seuloja niin siinä vasta rajattomat mahdollisuudet aukeaisivat. Se ei ole vaikeaa, voit vaikka valokuvia muokata hiukan ja painaa kankaalle!

    T. Mökkikylän muori

    VastaaPoista
  3. Ihana maatuska!(matrjoshka;) en olis kyllä uskonut että niistä tulen aikuisiässä tykkämään). nappihullu täällä myös, koristeeksi ja säilöntään ne minulla joutuu...

    VastaaPoista
  4. Ihana tylleröinen ja aurinkoinen - vai pitäisikö sanoa mangoinen - mekkonen!
    Maatuskakin on varsinainen nappisilmä ;)

    VastaaPoista
  5. Maatuskat ovat ihania, etenkin tuo piirretty. Napitta olevat lapsen housut odottavat laatikossa. Kertakaikkiaan-napin ompelun voisin ulkoistaa:D Jää ne täällä itärajallakin ompelut napista kiinni. Mul ei oo muuten nappivarastoa, niinkuin sinulla. Aplikointityösi on mennyt nappiin! Hyvä on, kaunis.

    VastaaPoista
  6. Maija: mua niin mietitytti että tuleeko siitä sillisalaattia kun piirtämistäkin ujuttelin tuohon sekaan. :) mutta hyvä jos ei näytä sillisalaatilta....:D

    mökkikylän muori: tuo seulahomma kiinnostaisi hirmuisesti..ja juurikin valokuvien painaminen...sisko on siirtänyt kuvia kankaalle lakan avulla, sekin on minulta vielä kokeilematta. kaikkea ihanaa voisi tehdä! loppuvat vain vuorokaudesta tunnit. :)

    kewa: minustakin ne näyttivät joitakin vuosia sitten oudoilta nuo maatuskamummot mutta nykyisin ne ovat minusta aivan ihania! kirjahyllyn päälläkin on yksi kolmeosainen ihanuus-pienimmäisen saama karjalantuliainen. :) nyt on kyllä ihan pakko kysyä että minkäslaista säilykettä olet napeista keitellyt? :)

    kummitäti: tylleröinen on kyllä ihana tylleröinen. :) kuvassa oikein poseeraushymy kun ensimmäiset olivat kovin totisia. hymyä pyynnöstä näyttää tuolta. :) mangoinen kuulostaa oikein fiiniltä. ;)

    anonyymi: kertakaikkiaan! ;) eikö olekin kumma että joskus joku on pienestä kiinni, siitä napista. tai sitten ei mene ehkä nappi kiinni? tai pitää vähän napista. joskus joutuu vähän painamaan nappia...;) napista on moneksi. :)

    VastaaPoista
  7. upeeta,passaa tuo piirretty osio ku nenä naamaan:)

    VastaaPoista
  8. Sekin lakan avulla kuvien siirtäminen on aivan jännää, kerran kokeilin, mutta siitä tuli niin kova minulla. Liekö jotain muitakin tekniikoita.

    Oon kyllä ilkeä kun vielä höynään sinua jotain uutta kokeileen, mutta vaikka ensi vuonna? ; )

    t. Mökkikylän muöri

    VastaaPoista
  9. suvi: no hyvä! :) uskallan tehdä toisenkin kerran piirtämällä. :)

    mökkikylän muori: siitä tosiaan tulee semmoinen kovahko pinta, ehkä enemmän taulutyyppisiin juttuihin kuin käyttötekstiileihin. silitettävällä siirtokuvapaperilla voisi myös tehdä kaikkea jännää...siitä ainakin tulee semmoinen pehmeä. höynääminen kuulostaa ihan hyvältä, ei ollenkaan ilkeältä. :D kaikkeahan sitä pitää suunnitella...muuten iskee epätoivo. :D

    VastaaPoista
  10. hanna: voiii...en nyt taiteilija kuitenkaan. :) piirtäminen on ollut aina mun mielipuuhaa-aplikoinnissa yhdistyy mukavasti kaksi kivaa harrastusta, ompeleminen ja piirtäminen, piirtelen itse nuo apliskuvat yleensä.:)

    jotain piirtelyjä olisi joissain vanhoissa ompeluksissa, pitääpä joskus katsoa ovatko kuvattavassa kunnossa. :)

    VastaaPoista