tiistai 10. heinäkuuta 2012

ihanpakkoiltarusko

Ihmiset voisi jakaa karkeasti kahteen laatuun, on iltaihmisiä ja aamuihmisiä.Aamuihmiset ovat tehokkaimmillaan heti herättyään, oikein pursuavat virtaa ja tarmoa jo ennen ensimmäistä kahvikupillista. Aamuihminen hyppää vaatteisiinsa , hakee aamupostin ja talvisaikaan tekee lumityötkin ihan silkasta heräämisen riemusta. Iltaihmiset venyttelevät pitkään peiton alla, torkuttavat kännykkäherätystä ihan vain siksi että on niin ihanaa nukkua vielä ne 3x 5 minuuttia, ja mielellään tassuttelevat yöpaidassa pitkälle iltapäivään jos se vain on mahdollista. Aina ei ole. Iltaihmiset  heräävät pikkuhiljaa eloon illan hämärtyessä,saavat eniten aikaan silloin kun yö painaa päälle ja muut (aamuihmiset) suunnittelevat jo nukkumaanmenoa. Iltaihmisen aivot alkavat todenteolla raksuttaa vasta puolenyön jälkeen , kun taas aamuihmisen vastaavat eivät enää suostu tuottamaan yhtään järkevää ajatusta enää tuohon kellonaikaan.

Toisinaan aamu- ja iltaihmisyys sekoittuu, ja jos hyvin sattuu, aamuihminen on iltaihmisen parhaaseen työaikaan hilpeällä ja hihittävällä tuulella.(ankeampaa on, jos ei satu) Tämä on huomattavasti yleisempää kuin se, että iltaihminen olisi aamuihmisen tehokkaimpaan työvirekellonaikaan hyväntuulinen ja hihittelevä.Yleensä ei ole. Joskus perheessä saattaa sattua niinkin, että samassa talossa asuu molempia laatuja ihmisiä. Tämä aiheuttaa joskus pientä hämminkiä nukkumaanmeno-, ylösnousemus-, ja esim.ompeluajasssa.

Iltaihmisille tärkeää on saada ihailla silloin tällöin ilta-aurinkoa, iltaruskoa. Tiedän yhden iltaihmisen, jonka   ilta-auringon edessä on kasvustoa joka suuresti  välillä harmittaa ja sydämellensä käy.
Iltaihmiselle tyypilliseen iltaruskoaikaan iski sitten  kerran se pakottava ihanpakko-ompelutarve. Fiilikset olivat sellaiset että mitään suunnitelmaa ei ollut, oli vain lomanaikaisen järjestelyoperaation jäljiltä niiiin siisteissä ja säntillisissä pinoissa olevat kankaat ja tarvikkeet...ja siitä se tuli. Unelma iltaruskosta.


Pohjana ruostevärjätty tillkku, vapaaompelua,siihen taloleimat, pitsiä. kultalankakirjontaa, unelmalla kimaltavat siivet ja pitsikukka, ja iltaruskon värinen organza. Unelmien toteuttamiseen avain ja lukko. 

Sakset mökkireissulta vajanpenkojaisista. Mielettömät, niin hienot. Terät ainakin viisitoistasenttiset.

Kuvat vähän räpsäisyjä... mutta iltaihmisen oireyhtymään kuuluva ominaisuus, yökukkuminen, on huono aika toteuttaa sisäistä valokuvaajaansa..varsinkin näin sateisena ja harmaana kesäyönä.

p.s. Ollaanko teillä aamu- vai iltaihmisiä? Vai molempia? Mitäs luulette meistä?

-hanna-

21 kommenttia:

  1. Tuo Unelmatyösi on hieno ja inspiroiva!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos. :) kyllä se ihan mukavalta tuossa näyttää, mutta nyt kun sitä on katsellut pari päivää niin tekisin siihen jotain muutoksia..laittaisin (jos osaisin) vähän varjostuksia vapaaompelusysteemillä...ja voisin vähän ottaa lisää esiin noita ikkunoita yms. mutta jospa seuraavassa kirjomuksessa. :) tai joskus kun on semmoista aikaa. :)

      Poista
  2. Miten osuvasti ja kuvaavasti sanottu!Itse kuulun niihin aamu-ihmisiin,sananmukaisesti oon aamuisin virtaa täynnä ja kun toinen puolisko "herää",suunnittelen yöunille menoa.Elikä meillä siis mies kuuluu ilta-ihmisiin,joihin ilmeisesti kuulut sinäkin:)
    Tuo käsityö on todella upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan oikein arvattu-iltaihminenhän minä. :) meillä asuu miespuolinen aamuihminen..paitsi että vähän olen onnistunut tartuttamaan iltaihmisominaisuuksia hänneenkin... upea kuulostaa aika hurjalta sanalta :D tämän näperryksen yhteydessä. kiitos kumminkin. :)

      Poista
  3. Heh, onneksi meillä täällä pohjoisessa on valoisat yöt! Näkee hyvin lukea kirjaa vaikka yhteen saakka yöllä, kunhan vähän jättää pimennysverhoa alareunasta raolleen. Mielellään nukkuisin aamuisin pitkään ja illalla valvoisin pitkään. Mutta olisi niin mukava jos lapset olisivat sellaisia poikkeuksia, että tahtoisivat illalla mennä aikaisin nukkumaan ja tahtoisivat nukkua myöskin pitkään. Meillä ei ole montaa sellaista lasta.

    T.Mökkikylän muori pitkästä aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla sinusta! :)ja aivan unelmatilanne olisikin juuri tuo...illalla valvoa ja aamulla nukkua sinne asti kuin unta riittää. tahtoo vain olla näitä häiriötekijöitä sen aamunukkumisen suhteen..meillä kyllä suurin osa lapsista on perinyt tässä asiassa äitinsä geenit. :P onneksi. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. upia. :D aika pramea sana :D milloin tulet livenä tsekkaamaan? :)

      Poista
  5. Mikähän semmonen ihminen on kun aamulla väsyttää ja illalla ei oo enää virtaa... ;)Ps. en nuku aamulla kuitenkaan hirveän pitkään, aikalailla puolysi sängystä ylös. Keskipäivän kommeuvessa touhuan tai en, kuitennin nykyisin oon jopa aika virkeänä. No olipa tämä nyt ehkä jaarittelemalla ilimastu, kuienkin. Työsi on mielenkiintoinen, taidetta! Kyssyy vielä kerran, että oothan nää tulossa ompelukurssille? t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm, se on iltaihminen jolla on akkku vähissä, ja jonka lataukseen tarvittaan pitkiä aamu-unia ja valvottuja iltoja hyvässä seurassa. joskus ompelukoneen seurakin riittää. ompelukurssilla latautuvat vara-akutkin, ota kaikki mukaan! minäkin otan. :)(olen tulossa, olethan sinäkin?)

      taiteesta en puhuisi mutta mielenkiintoista hommaa se on. :) joko olet muuten kokeillut vapaaompelua?

      Poista
  6. Ihana! Joskushan ne unelmat kaipaa jonkulaista avainta... ehkäpä se vois olla vaikka rohkeus. Ainaki mun tapauksessa.
    Mä oon ehottomasti just se aamutorkuttaja, mies pomppaa eka herätyksestä. Selviän silmät ristissä ylös siinä vaiheessa, ku se on pukenu, käyny aamusavulla ja hakenu Kalevan ja istuu jo aamupalalla. Saan pukemisessaki menemään kymmenen minuuttia vaikka vaatteet ois samat ku edellisenä päivänä. Toisen hoppu aiheuttaa melkein sydänkohtauksen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minustakin tuossa on se ajatus että unelmiin ja niiden toteutumiseen on aina joku avain.rohkeus on avain moneen unelmaan...sopisi minullekin.

      tunnustaudun minäkin aamutorkuttajaksi. ja vierestäni pomppaa se aamuihminen. :)

      Poista
    2. Vastakohdat täydentävät toisiaan :D

      Poista
  7. Vetää sanattomaksi tuo työsi, aivan ihana! Ja ehdottomasti olen aamuihminen. Jo pikkutyttönä kinusin varhain sunnuntaiaamuna äitin ja isän sängyn vieressä, että nouskaa jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi kiitos :) se on semmoinen sinnepäin...aika loppui viimeistelyvaiheessa ja ajattelin että olkoonpa sitten. vielähän tuota voisi viilata...lisää kirjontaa yms. :)
      voi teitä aamuihmisiä!:)

      Poista
  8. Ihania aikaansaannoksia, ja nämä sinun tarinat kans- aivan ihania! Mulla myös ruostevärjäykset meneillään: jättiläisavaimia, kattilankansi, kettinkejä, tiheä ritilä...kaikkea löytyy mummolasta. Ja haju aivan kammottava- saa puuhastella yksin, aivan rauhassa. :-) Nyt uusi kirjontatekniikka on vienyt mukanaan- opetan sen sitten syksyllä. Pistelen käsin pistoja, vaikka olen aina kuvitellut että koneompelu on minun juttu. Terveisiä ketunpesään!t.anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihania itselläsi nuo puuhat!! aivan mielettömältä värjäykseltä kuulostaa...tuo ritilä alkoi jotenkin vaivaamaan. semmoisen muistan nähneeni tuolla jossain...pakko varmaan laittaa liemeen se. :D
      mielenkiinnolla osottelen uutta tekniikkaa. :)nimittäin vähän smalla lailla on minulle käynyt, en koskaan ole tykännyt käsinompelusta, mutta kummasti on alkanut tulemaan kaikanmoisia harakanvarpaita noihin tekeleisiin. :) ikä? :D

      Poista
  9. Siis aivan ihan työ :) Huokailen ja vielä kerran huokailen. Nyt reissussa, huomenna kotiin!
    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi huokaus! en kehtaa kyllä sitä sinulle edes näyttää :D kun se on niin epämääräistä jälkeä sinun säntillisiin pistoihisi verrattuna. huhhuijaa!
      johan tuo oli aikakin tulla kotiin. :D

      Poista
  10. Aivan mahtava työ! Ehdottomasti taidetta! Täällä asuu aamuihminen :). Kuudelta ylös,aamujumpat,kaakao naamariin ja hommiin! Illalla ysin aikaan jo ihan sippi ja pakko päästä vällyjen väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taidetta on onneksi monenlaista. :) jotenkin arvasin että sieltä löytyypi aamuihminen...voi sentään, ei haittaisi vaikka tännekin olisi ripaus sitä laatua riittänyt. jotenkin minusta tuntuu että teillä aamuihmisillä on aina kaikki hallinnassa??:)

      Poista