tiistai 11. syyskuuta 2012

s niinkuin siivous

Päätin vähän siivota.Kun ei muutakaan mukavampaa puuhaa ollut niin laitoinpahan aikani kuluksi tuulemaan ja heilutin luutaa parissa paikassa. Siivouspäivää siis vietettiin  blogissa vain. Että perheyrityksen työntekijät saavat ihan rauhassa  jatkaa lokoisia oloneuvoksen päiviään...(enkä muuten laita hymiötä vaikka ensin laitoin) (meinaa nääs olla mörköjä liikkeellä!)

Sivupalkissa pyörivä lista on pitkään ollut harmillisesti vajaa, ja toisaalta sinä on kuljeksinut mukana joitain joita en jostain syytä enää käynyt  lukemassa, joitakin jotka eivät jostain syystä päivity, ja joitakin jotka ovat lopettaneet. Nyt se on vähän enemmän ajantasalla, tosin vieläkin pientä hienosäätöä olisi, muutama hieno blogi joita kurkin siitä edelleenkin puuttuu .Vaan siivoojasta loppui virta.

Ennen virtasen loppumista ehdin siivota sen muuttolintuarmaadan kuitenkin pois...ja luulin tallentaneeni sen napin taakse liittääkseni sen wordiin ihan vain tallennettavaksi tuleville sukupolville mutta niin se vain johonkin tietymättömiin humpsahti. Harmi.

Sinänsä mukavaa siivota täällä blogissa. Täällä tämä siivo säilyy vähän kauemmin kuin täällä livetilassa....eli käykääpä tutustumassa siivoupäivän tuloksiin tuossa sivupalkissa. :)

-------

Perheyrityksen taktiikkapalaveri olisi enemmän kuin ajankohtainen.

Ilmoitus Oy PERHE AB:n  sisäisestä kokouksesta, kaikkien osakkaiden läsnäolo toivottava.
Asialistalla ajankäyttöstrategiat, työhyvinvointi,  (ja pahoinvointi) määrärahaniukkuus ja välinehuolto.
Valitaan vastuuhenkilöt päivittäisiin toimintoihin (esimiesten olessa estyneitä ) kuten A. tiski. B.likapyykki. C. koirat. D. kani. E.eteinen. F.piha-alue. G.ruoanvalmistus. H.puhdas pyykki. I.iltasatu. J.muut vastaan kävelevät seikat.

Kokouksessa tarjoillaan munkkikahvit.
Aika ja paikka ilmoitetaan osakkaille henkilökohtaisesti...

-------

Huhhuijaa. Aikamoista.Ehkä se joskus tästä.
Piristykseksi muistelus alkusyksyn ompelukurssista.



Oleelliset: kellonaika, finnfoamin kitinä, taloleimat,  varsinkin muutama muu leima, suklaata, kuvansiirtoa, ja naama ja vatsa kipeänä pidätetystä naurusta.

Jatkokurssi on vielä pitämättä...sen ajatuksen voimalla eteenpäin. :)






12 kommenttia:

  1. Nuo perheyrityksen sisäiset kokoukset lienee isossa porukassa aina silloin tällöin paikallaan?:)uskomaton vaikutus voi olla kun taloon ilmestyy uusi tiskikone:vapaa-ehtoisia tiskaajia löytyy jonoksi asti(jopa tappelun merkeissä)<3
    suklaa kuuluu kiellettyjen listaan,on nää kituviikot vaan nyt toden teolla kitusia viikkoja;)
    Blogi-siivousta lie minunkin tehtävä saatikka koto-mökissä sitä "pesän laitto"-hommaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varsinaista yrittämistä tämä kyllä on. yrittää sitä ja yrittää tätä ja yrittääpä vähän tuotakin mutta yritykseksi se jääkin.

      pesänlaittoiloa sinne <3

      Poista
  2. Kokous pystyyn vaan ja munkkeja tarjoilemaan :-). Siivoaminen vaikkapa tällä blogimaailmassa on piristävää puuhaa, siis lopputuloksen katseleminen. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokous edelleen pitämättä..tai siis infotilaisuus tuli pidettyä, se ei ollut mitenkään rakentavahenkinen eikä muutenkaan kannattava toimi. yrittää täytyy. :)

      Poista
  3. Perhepalaverit on tosiaanki paikallaan. Itestä tuntuu, että sillon ku mennee "huonosti" palaverit on enemmän ku paikallaan. Lapsetkin kaipaa niitä.
    Mulla blogi ollu alusta asti hyvin minimalistinen enkä oo sinne juurikaan mittään laitellu sivupalakkeihin. Seuraamani blogit on mulla profiilin takana ja sitä listaa sais päivitellä monesti vuojessa. On niitä jotka on-off-bloggaa (niinku mä), niitä jotka lopettaa välillä ja sitte jatkaa uuessa osotteessa ja kaikkea siltä väliltä. Oon aatellu että ku lista ei oo koko ajan näkyvillä, niin ei sitä sitte niin harmittelekaan ku sielä on turhia blogeja. Mutta kukin tekkee tyylillään ja hyvä niin. :)

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoppa se! miksei niitä voisikin pitää hyvinä päivinä...eikä vasta kun se paha päivä on muuttunut viikoksi? tai kahdeksi? tai...no jääköön sanomatta. :) taitaa olla nyt jotenkin semmoinen luovuttamismeininki tällä pomolla...olkoon sitten,pahasiivo.

      minusta tuntuu että jos olisi aikaa/taitoa/osaamista/ virtaa niin laittaisin tänne blogiin kaikenlaista kivaa mitä ikinä blogger-setä onkaan keksinyt. vai onkohan se kuitenkin täti?? :D mutta toisaalta tykkään kyllä selekistä blogeista noin ulkoasumielessä, ja totisesti se blogilista on ihan jatkuvasti muutoksen kourissa. uusia löytyy jne. mutta silti on joitakin jotka ovat säilyneet ensi lukemisesta saakka.

      ei kuitenkaan onneksi niitä maailman tärkeimpiä asioita nämä blogijutut-vaikka tärkeitä ovatkin. :) iloisia syyspäiviä myös sinne!

      Poista
  4. Oon tässä päivänä muutamana nähny oikein innokkaita ja reippaita siivoojatyttöjä, onko niitä siellä näkyny? Tänäänki olivat niin reippaasti puolukan perkkaushommissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai ne purkaa siivousintonsa siellä koulussa! eipä ole näkynyt täälläpäin. :) käsityötunnit ovat kuulemma nykyisin aivan niin siistejä! :)

      Poista
  5. Jos tänä viikonloppuna haluaisin pitää perhepalaverin, saisin olla ainut osallistuja. Voisi olla mukavaa :) Ja päätäntävalta olisi taattu :D

    s niinkuin siivous siirtyy ens viikkoon - nyt ei ehdi .... lauantaina tiedossa laatuaikaa ja nauruterapiaa :)

    Sitä odotellessa Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta oikeastaan aika hyvä voiskin olla pitää palaveria itseksensä kun saisi ihan itse päättää kaikki asiat? se seuraavaksi kalenteriin... ja pöytäkirjat jakoon samantien :D

      s on hyvä siirtää aina välillä...se säilyy kuitenkin vain kahdestatoista puoleenpäivään. t. nimim. siivouskyllääntynyt.

      Poista
  6. Sanon minä, että on niin mukava istua tässä ja lukea mitä mietitään Ketunpesässä ja Tinttaran talossa, miltä näyttää Salainen puutarha ja mitä Tyyne on touhunnu. Sata... tuhat kertaa mukavampaa ku tiskata ja siivota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ihana Sylyvi!Salaisessa puutarhassa minäkin käyn haaveilemassa (ja muuttumassa vihreäksi kateudesta)ja Tinttaran talossa käyn katsastamassa ihanaisia ompeluksia mutta Tyyne? haluaisin tutustua?

      Poista