keskiviikko 19. tammikuuta 2011

kartta pyykissä ja kompassissa puuroa


Eilen olin jokseenkin eksyksissä omassa elämässäni. Aamu alkoi sillä tavalla että välillä jopa nukutunkin yön jälkeen reipas viisivuotiaani tuli kyselemään mitä söisi murojensa kanssa kun maito oli loppunut. Niin. Koululaiset olivat (kait) menneet menojaan ...ampaisin ylös sängystä tarkistamaan asian-ja kyllä reppuja ja takkeja oli vähemmän lattialla kuin edellisenä iltana.

Viimeviikkoisen kulkutautisairaalaepisodin seurauksena pyykkikorit olivat jokseenkin täysiä.Ensimmäinen ajatus heräävissä aivoissani oli siis PYYKKI. (?)
Kuinka ollakkaan, siellä iloisesti odottivat koneessa sinne unohtuneet märät pestyt pyykit. otin pyykkikorin, lappasin sisällön siihen ja ja samalla salamana säntäsin toiseen päähän taloa pelastamaan pikkumönkiäisen sängystä putoamiselta.pienten aamurutistusten jälkeen aivoissani pyöri edelleen PYYKKI.Tottuneesti (huom!) lappasin pyykit korista koneeseen ja napsuttelin kätevästi koneen pyörimään. Meni siinä jokunen minuutti ennen kuin huomasin mikä oli erikoista tässä tämänaamuisessa pyykkäysoperaatiossa.




Kolmevuotiaani huuteli sitten jotain vessa-alkuista asiaa ja rutiinilla? tulkitsin sen pyyhkimiskutsuksi ja vastailin automaattisesti että jepjep .Onneksi tämä päätoimisen prinsessan virassa oleva viisivuotias toimii prinsessantoimensa ohella kodinturvajoukkojen esimiehenä ja hämmästyneenä ja hyvin topakalla äänellä ilmoitti että äiti! ei Hilda saa mennä vessaan!...niin.



Seuraava ajatus oli PUURO.Laitoin epäterveellisesti pikakurahiutaleet ja veden lautaselle ja mikroon. aikani etsikelin nappulaa josta se laitetaan päälle ja ehdin muka vähän hermostuakin kun välähti että niin, väännetään aikakytkimestä.Hohhoijaa.


Vielä pari sanaa puurosta.

Mikä mielikuva teillä rakkaat lukijat, ystävät ja kylänmiehet , tulee sanasta puuro? En kerro tässä omiani. :) Tässä jokin aika sitten olime kyläilemässä ja keittelin kyläpaikassa lapsukaiselle samaa mikropuuroa ja totesin että meillä on semmoinen puurovaihe. Hah. :) Onpas kauniisti sanottu :)

Puurovaiheessa säännöllisin väliajoin. :) puuro on kätevää ja nopsaa ruokaa isoille ja pienille ja terveellistäkin mutta nykyisin meillä tahtoo käydä näin :




Toivottavasti tämäntapaisen puurovaiheen jätämme pikapuoliin taaksepäin. :)


Ajatelkaa, päivän ensimmäiset tunnit tässä raportoituna. Voitteko kuvitella minkälainen oli loppupäivä? Se hyvä puoli on kun aamusta heti on eksyksissä niin illasta saattaa olla jo löytänyt oikeaan osoitteeseen :)

Avainsanat siis eiliselle PYYKKI ja PUURO. :D


-hanna-









4 kommenttia:

  1. On sulla nättejä tyttöjä! :)

    Puuroaikaa kestää aina tietyn verran, sitten tulee totaalinen kyllästys sekä keittäjälle että syöjälle. Näin ainakin meillä. Jotkut lapsethan syövät isoksi asti aamuin illoin puuroa, mutta me ei kuuluta niihin. Vauva syö aamulla ja illalla (jos syö), mutta isommat menevät eri eväillä.
    Muistan ite, miten pienenä tuli jossakin vaiheessa oksennus kurkkuun, kun piti syödä kaurapuuroa. Söin sitä aika isoksi asti. Siksi oon antanut poikien lopettaa syömisen, jos he sanovat, ettei maistu.

    Paitsi siitä on se etu, että nykyisin ne ovat oikein ekstrahienoja päiviä, kun tehdään päiväruoaksi puuroa. Poikien mielestä se on harvinaista herkkua, kun saa niin harvoin sitä syödä! :)

    Mutta tämäkin on niitä tiukkoja suomalaiskansallisia perinteitä, että pienten ON SYÖTÄVÄ kaurapuuroa. Kuka lie keksinyt?

    VastaaPoista
  2. Puuro on kätevä ja nopea, mutta ei kannata väkisin syöttää, kyllä se sitte taas maistuu.. ainaki tälle mummolle.. tykkää ku hullupuurosta.. :) ...niin jos ei oo liian sakiaa ja siinä on tarpeeks suolaa.. :)

    Ihana kuvaus viisvuotiaan temperamentista ja toimeliaisuudesta..niin!

    Mukavaa torstaipäivää ja Jaksamista arkeen!

    VastaaPoista
  3. :D Olipa aamun piristys! Sumuisilla aivoilla sattuu ja tapahtuu :) Mukavaa tätä(kin) päivää! T. Anneena

    VastaaPoista
  4. maria: kiitos :) ja mulla ihan samat puurokokemukset! vasta viime vuosina oon ite oppinu oikeasti tykkäämään kaurapuurosta....ja totta totisesti puurovaiheeseen tulee kylläännys molemmille osapuolille. :D sitä liisteriä ei jaksais luututa pöydästä joka aamu ja ilta...varmaa jotain arvo ylpön perintöjä :)

    huomasitteko veikeän kirjoitusvirheen muuten postauksessa..:) kurahiutaleet :D

    Mummo: niin! :D kiitos toivotuksista, aina tarvitaan :) samaa sinnepäin :)

    anneena: :) mukavaa päivää myös sinne :)

    VastaaPoista