maanantai 3. syyskuuta 2012

melivoffo

Täällä on ollut tänä iltana melivoffo.  Ja ikkunan takana kuulemma maantievoffoja.  Me ollaan niitä sitten kapsottu ikkunasta ja laskettu: ypsi, kapsi, kolme, ja sillälailla. Vähän se on kyllä ankalaa  kun siellä ulkona on niin tynkeää.
Onneksi ei kuitenkaan ollut hiiviöitä!

Iltapalalla melivoffo söi hihapiihakkaa. Mausteeksi ei saanut laittaa peppuppia, vaan mieluisin mauste olisi ollut kukkulaa. Suklaa ja lihapiirakka kuulosti äidin mielestä kovasti eksoottiselta yhdistelmältä-mutta ehkä melivoffot syövät lihapiirakkansa sillä tavoin?

Nukkumaan mennessä pieni melivoffo ei japsanut kerätä lelujaan .Pehmeän  pinniinin otti kainaloonsa, halusi mökömlölli-peiton ja luki itselleen iltasaduksi Mattilan isännän karjatarhaa.  Se taitaa olla ihan tavallista merirosvoilla?

Silloin kun melivoffo ei ole melivoffo vaan ihan tavallinen pikkuinen tyttö, hän mielellään tipsaa astioita, lukee sssssatuja, juopsee pihalla ja  vie Kiippu-koilalle kuokaa. Ja välillä päästää Viuhti-pupun karkuteille  kun sillä on siellä häkissä kuulemma tipsi. (?) Pikkuinen tyttö myös usein kummastelee ulkona ihmeellisiä muunaisia  ja mälänhäkkejä. 

Pienen lapsen päivissä on kaikkea ihmeellistä ja ihanaa. Ja siinä niitä samalla ilmaantuu ihan itsekseen äidinkin päiviin. :)









15 kommenttia:

  1. Ihana pikku neiti <3 Vai että melivoffo <3 Tuo suklaa ja lihapiirakka ois aika metka yhdistelmä,meillä puuron päälle on tahottu sitä peppuppia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. melivoffo on päivän sana. :) sitä käytetään nyt ihan joka yhteydessä..me isot ja pienet. se maistuu jotenkin niin hauskalta. :)

      Poista
  2. Taitaa olla varsinainen papupata tuo melivoffo. :D Meillä teema lähestulkoon sama: merivohvoja ja hirviöitä. Laulettu "Hiiirrrmuiset merivohvot, hiiohoi rohkeana, vaikka meri myrskyää..." :D Onko teillä nuista lasten sanoista jääny elämään pitemmäksi aikaa joku, jota muut ei sitten ymmärräkkään välttämättä heti? Meillä on jo kymmenkunta vuotta puhuttu hoikihuoneesta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on se kuules just se papupata! :) välillä niin naurattaa kun sitä juttua tulee ja tulee...terveisiä teidän melivoffoille!

      jotkut sanat kyllä ovat jääneet elämään meilläkin, meillä puhutaan seisaalteenjäätelöstä ja makuulteenjäätelöstä, pojat ajelee aina nopoilla,kuikkussa käydään ja on niitä varmaan muitakin..ei vain äkkiseltään hoksaa. hoikihuone...voisko se olla poikien huone? vai ehkä sittenkin joku mielikuvituksellisempi juttu :)

      Poista
    2. Etpäs arvannutkaan oikein! Se on kodinhoitohuone :)

      Poista
  3. Voi reipasta tylleröä. Pitää aina välillä ottaa videolle lasten touhuja ja puheita, niitä on sitten myöhemmin lasten kanssa niin hauska katsella ja muistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. videot ois ihania...jonkunverran tulee otettua, enemmänkin voisi!

      Poista
  4. Koetappas saada tallennettua nuo kaikki ihanaiset sanat (melivoffo, hihapiihakka, kukula, peppuppia,...) kankaalle. Voi olla mukavan näköinen työ :)
    Meillä puhuttiin "tungu-tungusta" kun tarkoitettiin junaa ja "thiyssh" kun tarkoitettiin linja-autoa.
    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hieno idea...kuvansiirtoa ja kirjontaa.....ai että..kuulen jo sen inspiraation surinan...se kuule surrasi koko yön , kiitos kun toit(te)sen tänne taas!

      tungu-tungu. :)ihan jotain ambomaan kieltä. :)

      Poista
  5. Niin rakkaita puheita. Elämä on ihan mieletöntä pikkuisen silmin. On niin ihanaa lähteä mukaan noihin hassuihin puheisiin.. :-) Es-a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on kyllä niin rakkaita. :) ja tosiaankin, niin ihanaa keskustella sillä peipposenkielellä. :) siinä aivan jotenkin tulee joka sopukkaan hyvä mieli. :)

      Poista
  6. Kertakaikkaan-ihana lapsi! T.Pirta

    VastaaPoista
  7. Aivan parasta :). Oikea verbaalinero tuo pikkuihminen, äidistä puhumattakaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pienten jutut on niin parhaita. verbaalinerot :D kiittää. vaikka...tästä tuli mieleen yksi juttu- meillä Essi oli pienenä myös varsinainen papupata, ja kerran yksi tuttu mies tuli kylään , ja ennenkuin mies oli päässyt eteistä pietmmälle oli Essi kertonut jo ummet ja lammet niiskuneidin nilkkarenkaasta, makaronilaatikosta ja isosiskon uudesta otsatukasta jne. mies kysyi että onko sulla puheripuli? johon Essi vastasi että " joo, ja äitillä on kans!" :D

      että ehkä jotain sentapaista ennemmin. :)

      Poista