perjantai 27. helmikuuta 2015

ruusupitsiä ja peplumhelmoja

Yhtenä iltana iski inspiraatio! Ihailin (ja kadehdin) ompelijaystävien hankkimia ihania kuosikankaita ja sisuunnuin sen verran että päätin tehdä kuosikangasta kun kerran niitä ei ollut omissa laareissa. Viime kesänä tein värjäyskurssilla puuvillakangasta pitsiverhon päältä telaamalla ja nyt ajattelin kokeilla samaa tekniikkaa collegekankaalle. Leikkasin peplumhelmaisen tunikan uuden ottobren kaavoilla vaaleasta harmaameleeratusta collegesta. 

Minulla on pieniä kankaanpainoprojekteja varten kätevä painoalusta joka on siis keittiön työpöydälle mitoitettu pala retkipatjaa. Retkipatja on sujautettu tyynyliinan sisään, eli patjapalan koko on noin 50x60 cm. Se on hyvä pienissä leimailujutuissa ja muussa kangasvärien kanssa värkkäilyissä. 

Kiinnitin  leikatun kappaleen yksi kerrallaan nuppineuloilla painoalustaan, levitin pitsiverhon tasaisesti ja sileästi päälle, laitoin mustaa kangasväriä lautaselle muutaman ruokalusikallisen ja rullasin telaa värissä muutamia kertoja jotta väriä olisi telassa tasaisesti. Sitten vain telaamaan pitsiverhon päältä ja niin sai tylsähkö collegekangas ihan uuden elämän!

Alkuun painoin telaa turhankin voimakkaasti ja musta kohta sattui tietenkin etukappaleelle...mutta päätin että se tuo vain särmää ja uniikkia ilmettä tähän kuosiin. :)
Ja niin se tuokin! 

Minusta siitä tuli niin kaunis... Vanhanaikainen, mutta vähän jotain uutta juttua. Semmoisista tykkään. :).Tyttönenkin oli siihen oikein ihastunut, ja muiltakin, yllättävän isoiltakin tyttösiltä on kuulunut lisätilauksia.  Peplumhelma sopii tähän kankaaseen mielestäni aivan mahtavasti. 





Kevät. Pian maaliskuu. Ilmassa ihan väreilee kevään valo.  Aikaisissa aamuissa on  kevättalven tuoksu. Aurinko on näyttäytynyt vähän harvakseltaan mutta pilkahduskin kyllä piristää kummasti.

Loma!



29 kommenttia:

  1. Ihana kankaan loihdit ystäväiseni. Ja ihanan puseron siitä.<3

    Lomapäivien iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomapäivät kuluivat sukkelaan, tämä seuraava arkikin tuntuu suorastaan viuhuvan mennessään. :)
      Kankaanloihtiminen kuulostaa hyvältä sanalta. Sitä kun saisi mahtumaan päiviin enemmänkin...ehkä taas jonakin päivänä! Tuletko kaveriksi loihtimaan? :)

      Poista
  2. Aivan ihana kangas! Tunikakin on kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tästä kyllä ihana, minustakin. :) Semmoinen herkkä. Haaveilen kokeilevani vastaavaa punaiselle trikoolle peittovalkoisella...Peplumhelma sopii kyllä tähän kankaaseen, kauan suunnittelinkaavoittamista ja sitten se olikin uusimmassa Ottobressa ihan kuin tilauksesta. :)

      Poista
  3. Minä kiinitin varmaan nyt enemmän nuihin sääilmiöihin huomioita. Huikea taustakuva, siellä on kevättä! Susirajallakin pikkuisen. Nämä säät saa mua enemmän ikävöimään..sylissäni pikku- Olavi❤ Taideteos tuo ompeluksesi! Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että huomasit taustan..minäkin ihastuin näissä kuvissa tuohon kevään valoon...se on ainutlaatuista. Oi pikku-Olavia! Kesää kohti <3.

      Poista
  4. Tää on kyllä taas niin kaunis kokonaisuus! Huippu idea tehdä itse kuosikangas ja jos ei haittaa saatan itsekkin lainata ideaa (riippuu siis siitä mihin tässä taas repeää :D)!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tässä kohtaavat kuosi ja kaava. :) Ja ilman muuta kokeilemaan! tämä on oikeastaan aika helppo tapa tehdä kuosi. :) Lopputulos on taatusti uniikki. Repeämisvaikeukia tahtoo olla...tuttua. Pidetään peukkuja että revettäisiin! :)

      Poista
  5. upea,ja passaa tytölle tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on niin kaunis malli, mukavasti helmaa, kun neitokainen ei niinkään pidä pitkistä tunikamittaisista paidoista.

      Poista
  6. Tämä lienee Helmi(kuu)?

    VastaaPoista
  7. Jestas, kuinka hieno lopputulos ja miten upeaa ideointia! Juuri noin pitää toimiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Parhaat ideat syntyvät usein hetken mielijohteesta. :)

      Poista
  8. Upea lopputulos! Rentouttavaa lomaa teille, miedän omamme on jo onnellisesti takana päin...

    VastaaPoista
  9. Tämä on niin kaunis:) Olet niin taitava tekijä ja ideoija! Niin kaunissävyiset kuvat ja ihana kuvattava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!Joskus se vain sattuu napsahtamaan kohdalleen...aina ei. :)
      Kuvissa on keväistä hohdetta! Ihanaa aikaa, ehkä paras aika vuodesta. :)

      Poista
  10. Voi että, aivan uskomaton! Että pitääkin välähtää! :)

    VastaaPoista
  11. Ihana lopputulos: kaunis ja uniikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sakru! Tykkään kyllä uniikeista jutuista..Varsinkin nykyisin kun pääsee vähemmän ompelukoneelle huristelemaan haluaa tehdä jotain ainutlaatuista ja värkättyä.
      Kankaankuviointiin minulla on ihan addiktio. :D

      Poista
  12. Olet kyllä uskomaton noiden värjäysten kanssa. Niin kauniiksi muuttui kangas ja niin kaunis koko lopputulos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on semmoista terapiaa, kaikenlainen värjäys ja värkkäys näiden tilkkujen kanssa. :)
      Kiitos! Minustakin tämä on niin kaunis!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos! Muusta en tiedä mutta no ehkä semmoinen elämäntaiteilija. :D

      Poista
  14. Voi että tää on ihana <3!!!

    VastaaPoista