maanantai 7. marraskuuta 2011

pyhäinpäivän ajatuksia

Pyhäinpäivän iltana kävimme hautausmaalla. Veimme kynttilät muualle haudattujen muistokivelle, siellä paloikin ennestään kymmeniä kynttilöitä-samoin koko hautausmaa oli yhtä tuikkivaa ja kaunista valomerta.

Palasin mielessäni  lapsuusmaisemissa vietetyyn syyslomaviikkoon.Tutuilla kulmilla kulkiessa, ajellessa tuttuja teitä viimeaikaisten menetysten tunnekuohu voimistui. Täällä kotona, reilun sadan kilometrin päässä noista muistoja herättävistä paikoista asuessa ja eläessä lähimpänä kulkee ikävä rakkaita ihmisiä. Perhe-elämän ja arjen puuhat pitävät liikkeessä,monesti haikealla mielellä sytyttelen kynttilät kuvien viereen ja muistelen. Muistelemme yhdessä, ja lastenkin leikeissä kuulee usein muisteluksia mummusta ja papasta.

Tuolla lapsuusmaisemissa lomaillessa kuitenkin tutut talot, kadunkulmat, -ja kaikki, nostivat surun niin pintaan etten tiennyt sen olevan niin lähellä. Suru on kipeää, viiltävää, painavaa. Ikävä ja kaipaus aivan musertavat.
Ajoimme mummulan paikan ohi ja lapset muistelivat kaikkia ihania juttuja mummusta ja papasta. vaikka se oli haikeansuloista, oli se myös niin kipeää että seuraavilla kerroilla oli pakko ajaa eri kautta.

On niin ikävä äidin hyräilyä, iloista laulua, puhelinsoittoja joissa keskustelimme radion "tämän runon haluaisin kuulla"-ohjelman runoista, soittoja joissa äiti muistutti sävel on vapaa-illasta ja kaikkea, pullantuoksua, orkideankukkia, ruskeita tuikkivia silmiä ja hymyilevää olemusta. On myös ikävä viimeisten päivien silkkitukkaista, hentoa mummua, kuin pientä lintua.

On niin ikävä isän sinistäkin sinisempää katsetta, harmaata, karheaa poskea, lempeää leperrystä jonka sai osakseen pienimmäinen mukana ollut.  Ikävä lämmintä tervetulotoivotusta, suolakalaa, hapanlimppua ja munkkipussia, ja sitä ajatusta joka oli niiden oikein laskettujen pätkispatukoiden mukana. Synttärikortteja jotka saapuivat ajallaan.   

Lomareissulla ollessa hautakynttilät kulkivat autossa mukana monta päivää, mutta en vain voinut, halunnut, jaksanut.  Iltaisin lasten nukahdettua itkeskelin ikävääni, mietin että miten pääsisin sinne surun "paremmalle" puolelle, niihin kauniisiin, lämpimiin ja onnellisiin muistoihin. Hautausmaalta minä ne löysin.Haudalla kynttilöiden antaessa kaunista ja lempeää valoa suru tasoittui.
Ajattelin, että juuri näin he olisivat halunneet tämän menevän-ilman pitkiä sairastamisia ja lähes yhtäaikaa. Ilman pitkää yksinoloa ja ikävää.



Kaiken murheen ja kaipauksen keskellä elämässä on ollut paljon hyvää. Perhe, puoliso, lapset. Ihanat ystävät jotka ovat kuunnelleet ja tukeneet. Sisarukset, samankokeneet ja ikäänkuin uudelleen löydetyt. Muut sukulaiset, vuosien takaa jälleen tutuiksi tulleet. Yhteinen suru on lähentänyt, tehnyt meidät tärkeiksi toisillemme. 

Rakkaita ja lämpimiä muistoja on ilo vaalia. 


Sunnuntaiaamuna kävelylenkiltä palatessa pihan yli kaarsi monikymmenpäinen joutsenparvi. Niiden huilumainen laulu oli juhlavaa ja kaunista.Lähtivätköhän ne nyt etelään...aamuisin niiden toitotus on kuulunut lähipellolta, sitä ääntä tulee lähes ikävä. Ensi kevääseen on vielä matkaa.

-hanna- 

13 kommenttia:

  1. Kaunista. Sinä osaat elää niin täysillä. "Ensi kevääseen on vielä matkaa.". T. Pirta

    VastaaPoista
  2. Ihania muisteloita,kaipuu ja suru on osa elämää,ja surra pitää,kun on sen aika!
    Hautausmaan kynttilämeri on kovin puhuttelevaa varsinkin näin Pyhäinpäivän aikaan...

    VastaaPoista
  3. Haikean kaunis kuvaus.. ihastelen jälleen taitoasi tuottaa tekstiä.. Minä tarvin lankaa ja puikot, sujuvammin sinne silmukoiden sekaan soljuttelen suruni.

    VastaaPoista
  4. Suru on ihmeelinen asia. kun itkee, se aivan kuin parantaa. Itse olin pari päivää sitten läheiseni hautajaisissa. Ikävä on niin suuri. Mutta nyt hänellä on hyvä olla. Se auttaa minua ja meitä läheisiä jaksamaan. Aina välillä palaa mieleen joku asia vaikkapa lapsuudesta, ääni tai ele ja taas itku pyyhkäisee yli. voimia sinulle Hanna omaan suruusi. minunkin pitäisi täällä kai tehdä jotain muuta, mutta taidan kutoa sukkaa. Mökkikyläläinen

    VastaaPoista
  5. Ihanasti kirjoitettu. Ja tuo viimeinen kuva on tosi kaunis ja tekstiin sopiva.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kirjoitit.. Elämästä ei selviä helpolla... Voimia sulle Hanna surun aaltoillessa! -orosta

    VastaaPoista
  7. Kauniita ajatuksia.

    Kun katsoo noita hautakiven kultaisia numeroita, huomaa, että sinun surusi on vielä kovin tuore - niin vähän aikaa on vanhempien poismenosta. Luopuessa joutuu jättämään tärkeän, korvaamattoman ihmisen, mutta myös pieniä konkreettisia asioita, joita ei enää tapahdu: tutulla käsialalla kirjoitetut kortit - niitä ei enää koskaan tule. Jokainen asia, josta joutuu luopumaan, kirvelee erikseen ja omalla tavallaan.

    Joutsenia on ollut meilläkin - puhaltaneet surullista soittoaan, lentäneet kahisevin siivin. Ne ovat kauniita lintuja, mutta syksyllä nekin muuttuvat kaipuun ja haikeuden tulkeiksi.

    VastaaPoista
  8. oli kyllä niin koskettavaa luettavaa. Voimia ja jaksamista surun keskellä. Muistot on ne jotka kantaa ja niin ihanat muistot. Meillä pyhäinpäivänä on muisteltu edesmennyttä mieheni isää ja aivan vasta hänen kuollutta veljeä ja meidän vauvaa, joka ei tätä maailmaa edes ehtinyt nähdä. Suru ajan myötä hälvenee, mutta kaipaus jää, luulen että ikuisesti. Meillä Papan kuolemasta on jo 9 vuotta. Kyllä muistot ja kaipaus ovat usein mielessä, varsinki tiettyinä päivinä miettii, kuten jouluna, lasten syntymäpäivinä jne.

    VastaaPoista
  9. Sanattomaksi jättää tämäkin koskettava kirjoitus, mutta sinulta tuskin sanat loppuivat tähän :) Onneksi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kiitos. Jaettu suru on puoli surua....jotain sentapaista koen tässä. Ehkä tekin.

    Kirjoittaessani selvennän ajatuksiani lähinnä itselleni, talletan ne näiden päivien muistoksi. Kuitenkin mukavaa jos kirjoitus herättää teissäkin ajatuksia, tuntemuksia. Ja te vielä jaatte ne täällä minun kanssani, se on hienoa, lämmittävää.

    Kiitos kauniista sanoistanne,valoa murheellisiin päiviin kaikille sitä tarvitseville ja iloa, onnellisia asioita, ja sydänten lämpöä ihan teille kaikille. <3

    VastaaPoista
  11. Hanna, kaunis kirjoitus suloisista vanhemmistasi ja surustasi! Voimia,jaksamista.

    kaisa p

    VastaaPoista
  12. kaisa p: voi, kiitos. suru aaltoilee...välillä on päiviä jolloin on vain ihanat muistot...mutta sitten on niitä päiviä jolloin on vain niin ikävä. onneksi on tätä elämää, lapset jne. miten ne selviävät jotka ovat surussaan yksin? en tiedä.

    VastaaPoista