"Nyt olet päässyt lepohon, niin syvä, hyvä unes on
kuin kukan kankahalla
on valkolumen alla."
Lauantaina vietimme hautajaisia. Siihen saakka oli ollut monenlaista käytännön järjestelyä, soittelemisia ja sähköposteja. Ompelemista, kaupoissa kiertelyä, kenkien etsiskelyä ja kukkien ja muistovärssyn valintaa.
Miten olikaan muuten vaikea valita se juuri oikea runo...tuntui että siihen yhteen tai kahteen lauseeseen pitää saada mahtumaan niin paljon.
Hautajaisia edeltävänä päivänä satoi märkää lunta monta kymmentä senttiä, ja merenrantakaupungissa tuuli pieksi räntää vaakasuoraan ja loska kasteli kengät. Oli niin ankeaa ja harmaata.
Mutta hautajaispäivä valkeni kirkkaana, kuulaana pakkaspäivänä, aurinko sai hanget kimaltamaan ja kaikkialla oli kaunista ja valkeaa.
Oli niin ihanaa nähdä kaikkia rakkaita ja läheisiä, kaukanakin asuvia sukulaisia ja vanhoja ystäviä. Jotenkin konkreettisesti koin että vieraat siellä olivat todellakin jakamassa surua, muistelemassa ja vaalimassa yhdessä rakkaita muistoja.
Tuosta päivästä jäi kirkas ja hohtava helmi elämän helminauhaan.
Ajelin illalla kotiin ja olin niin väsynyt...itku purkautui sitten illalla kun talo hiljeni. sytytin kynttilän tuohon isän ja äidin kuvien viereen, istuin kiikkutuolissa lämpimän viltin kanssa ja itkin ja itkin...se helpotti.
Tämäkin sunnuntaipäivä on mennyt jonkunlaisen syväväsymyksen kera. Kuuluu varmaan asiaan ja saakin toki mennä. Nyt on se "tyhjä" olo. Ei ole pakollisia järjestelyjä jotka pitivät liikkeessä. Jotekin on aivan aloitekyvytön, ei muista pestä pyykkiä...ei osaa tarttua arjen töihin. Onneksi talossa on ripeä ja toimelias isäntä. :)
En tiedä johtuuko tästä kaikesta vai mistä, mutta muutenkin kohtuullisen huono metelinsietokyky on huonontunut entisestään...
Ihanaa kun pakkaset ovat hellittäneet ja saa porukkaa paremmin välillä pihalle temmeltämään.
Huomenna alkaa koululaisillakin arki. Ihan innoissaanhan nuo pienemmät koululaiset ainakin pakkasivat reppujaan. :)
-hanna-
Hanna tämä tunne tilasi on aivan normaali
VastaaPoistatämän kaiken jälkeen mitä olet lauantaina
kokenut. Jäähyväisten jättö rakkaille on raskasta, mutta toisaalta kun Hän pääsi vaivoista rauhaisaan lepoon on helpotus.
Itse olin kuusivuotta aivan melkein päivällen
samassa tilanteessa.Äitni siunattiin 19.3. 2005
hudan lepoon. Ikävä on vieläkin suuri...
Ajattelinkin lauantaina, että teillä on ne hautajaiset ja että kyllä saitte kauniin sään siihen juhlaan.
VastaaPoistaSinulla on varmaan nyt tavallaan kaksi surua surtavana, kun isäsi kuolemasta on niin lyhyt aika, että nousee nekin ajatukset mieleen, kun molemmat vanhempasi ovat poissa. Pitää itkeä, kun on itkun aika.
Äitisi kasvot jatkavat elämäänsä teissä: tuntuu, että teidän tyttöjen piirteissä on hänen piirteitään.
Muistin sinua viikonlopun aikana...
VastaaPoistaIhanan valoisa kuvaus raskaasta päivästä.
"Ystäväni,
tänäänkin
ajatuksin lämpöisin
saattelen sinua päivään uutehen.
Isältä taivaasta pyytelen sinulle voimia!"
kaarteenmumma:näin varmasti on että kuuluu asiaan tämä vetämättömyys...ja ikävä on semmoinen asia että se tulee varmasti vielä vuosienkin päästä.eikä sen tarvitsekaan kadota, sen ikävän.sehän kertoo vain rakkaudesta... :)
VastaaPoistamaria:juuri noin se on....nyt elää uudestaan tuota kesän suruakin.molempia.ja totta, on meidän tytöissä yllättäen samaa näköä, vaikka usein sanotaankin että ovat isänsä siskojen näköisiä. :)
mummo:kiitos kauniista sanoista...ja muistamisesta. :)