Vuosi sitten 10. 7 oli isäni hautajaiset. Aikaa on kulunut, jotenkin vain vieläkin koko asia on jotenkin epätodellinen. Teräskuntoinen vanhan kansan tervaskanto. Ja sitten kävi näin. En minä voi tätä kirjoittaa.
-----
Tämä päivämäärä 10.7 olisi myös äidin syntymäpäivä. Viimekesäisissä kuvissa jo niin hauras,kuin pieni lintu. Jaksoi tuon raskaan päivän ihmeellisellä elämänasenteellaan.
Hautausmaalle on yli sata kilometriä matkaa.Sytytän täällä kynttilät, haen pihalta kauneimmat ruusut tuohon kuvien eteen ja muistelemme.
Muistot ovat rakkaita, lämpöisiä, hyviä.
Mietin, että miten tärkeää on kertoa ja näyttää läheisille miten tärkeitä he ovat. Pitää toisista huolta, kuunnella ja nauttia ihmisistä ympärillä kun he ovat siinä.
Tänään saan takaisin kotiin neljä Norjan matkaajaa. Mukavaa, onkin ollut jo ikävä.
-hanna-
Miksikähän niin monet vanhemmat pariskunnat lähteekin täältä niin lyhyen ajan sisään, ehkä ikävä toisen luo on niin kova? Raskas vuosi teillä, voimia edelleen <3
VastaaPoistaOttamasi kuvat ja kuvaukset läheisistä ovat kauniita. Olipa niiin täydellinen runo tuohon loppuun. Minä en vielä tiedä lupumisesta kovinkaan paljon. Vähäsen. T. Pirta
VastaaPoistaKauniit muistot eivät kuole koskaan. Voimia eronikävässä <3
VastaaPoistaTodella koskettavat luonnekuvat Olli-sedästä ja Liisa- tädistä:
VastaaPoistaJuro isäsi omissa oloissan viihtyvänä ja sydämellinen äitisi jälkipolvensa ympäröimänä. Nämä kuvat eivät todellakaan valehtele! <3
kiitos teille kaikille <3
VastaaPoistaihan pikkiriikkisen verran ymmärrän reunasta,kaipuu sydämessä on varmasti raskas...
VastaaPoistakoita jaksaa,kaiken keskellä <3