sielunmaisemaa

Meillä jokaisella on varmasti jokin maisema jonka näkeminen ja kokeminen elähdyttää sielua ja saa aikaan mielihyvän kokemuksia. Jollakulla  se voi olla perisuomalainen järvimaisema,maalaisympäristö kukkivine niittyineen ja lehmineen,  jollekin toiselle ovat tärkeitä  Lapin tunturit tai kuohuvat kosket, joku nauttii vanhan oikean metsän tunnelmasta ja tuoksuista, joku puolestaan kokee elävänsä eniten ehkä keskieurooppalaisen suurkaupungin sydämessä ja sykkeessä.

Sielunmaisema muodostuu varmaan meihin jo varhain...tai jonkin voimakkaan kokemuksen aikaansaannoksena. Siihen vaikuttavat ehkäpä myös kiinnostuksen kohteet, harrastuneisuus ja kenties koulutus ja työ.

Minun maisemaani ja elämääni kuuluu oleellisesti yksi elementti-meri. Ilman sitä en osaisi elää...en voisi kuvitella asuvani sisämaassa! On tärkeää että välillä pääsee näkemään aavaa rannatonta  merta ja ihailemaan meren monimuotoisia kasvoja. Kirkkaat aurinkoiset päivät ja kimmeltävät läikät laineilla, sade- ja myrskypilvien tummentama veden pinta, iltarusko ja aaltojen ääni. Meren tuoksukin on tärkeä-se tuo mieleen muistoja lapsuuden leikeistä,kalareissuista ja ajasta jolloin kaikki olivat vielä läsnä.

 
Minun sielunmaisemassani meren lisäksi  tärkeitä ovat  kivet ja rantakalliot. Kallion pinta, auringon kuumaksi lämmittämä sileä tuntu  jalkapohjan alla, ilta-auringon satumaisiksi ja kultaisiksi  värjäämät lohkareet  ja pieni, pyöreä sora jota meri huuhtoo kulkiessaan.  Ja se lähes valkoinen hieno hiekka..jota lapsi  leikkiessään sirotteli kakkujensa päälle koristeeksi. :)

Meri, tai se sielunmaisema, sinne pitää päästä silloin kun elämässä on vaikeaa, murhetta, menetyksiä tai arkisempia huolia. Sen suuruudessa ja voimassa on jotain joka rauhoittaa mieltä ja saa joskus suhteettoman suuriksi kasvaneet taakat palautumaan oikeaan kokoonsa. Merenrantaan on mukava mennä myös silloin kun on uupunut ääniin ja kiireeseen, sen desibelit eivät milloinkaan ylitä kipurajaa ja liike-energiakin on pelkästään rauhoittavaa. Ainakin rannalta katsottuna. :)

Merellä on myös virkistävä vaikutus-kaikista parhaimmat kesämuistot niin minulla kuin lapsillakin ovat uintireissuista merenrantaan, viileästä ja raikkaasta vedestä ja avarasta taivaanrannasta. Meillä jonkinkokoiseksi kiistakapulaksi onkin muodostunut se seikka että äiti ui (= vie lapsensakin uimaan) vain meressä (tai suhteellisen suurissa järvissä ja virtaavissa joissa) eikä innostu sorakuopista ja muista mutakoista. :)

Voikohan sielunmaisema periytyä?  Ihan geeneihin asti en usko mutta ehkäpä näillä kuuluisilla asenteiden muokkaus- ja aivopesumenetelmillä, sekä tallettamalla lastenkin kokemusmaailmaan meren läheisyys. :)

Ylläolevat kuvat otettiin viime tiistaina,viimeisenä iltana ennen kuin perheen kesähelsinkiläinen  uusine hienoine kameroineen  :) lähti takaisin työmaalleen. Rippikoulun käyneet nuoret miehet halusivat ottaa mahdolliset kiitoskuvansa meren rannassa. Jotain omasta sielunmaisemastani on ehkä periytymässä jälkipolville. :)

-hanna-