joulukortit

Kaikilla on varmaan joitakin oman perheen perinteitä joita vaalitaan etenkin näin joulun aikaan. Joulukortteihin, siihen minkälaisia ne ovat, ovatko ne kenties itse tehtyjä,ostetaanko tietyn tyylisiä kortteja vai otetaanko kuva ehkä lapsista - jotain sellaisia "perinteitä" löytynee meiltä itsekultakin.

Yhtenä päivänä radiosta oli tullut ohjelma jossa joulukortin lähettäjät oli jaettu erilaisiin kategorioihin ja nimetty nämä ihmistyypit. Mies kertoi että oli tunnistanut nimeämisistä ainakin minut ja itsensä. :) Minä kuulemma kuulun NAUTISKELIJOIHIN. ( ja nythän siis puhutaan joulukorttien lähettämisestä...) Nautiskelija suunnittelee pitkin syksyä minkälaisen kortin tekisi tänä vuonna, kenelle kortit lähetetään ja sydämenasiana on kuulemma se että lähetettävä kortti olisi sekä saajansa tyylinen että kertoisi jotain myös lähettäjästä.tai jotain sen tapaista. Niiiiin...ehkäpä tunnistan itsessäni tuommoisia tunteita suhteessa joulukortteihin. :)

Jokatapauksessa joulukorttitraditio on minulle hyvin tärkeä ja käyttäisin (huom!konditionaali!) siihen mieluusti enemmän aikaa ja vaivaa kuin mitä siihen on käytettävissä. Olisi ihanaa ;) lähetetellä ajatuksella tehtyjä, viimeisteltyjä ja tyylikkäitä nimenomaan itsetehtyjä joulukortteja!

totuus on tarua ihmeellisempää. :) Kerronpa ihan vaan havainnollistamisen vuoksi tämänjouluisten joulukorttien tarinan.

Pitkin syksyä tämä nautiskelija (!) on pyytänyt perheen Valokuvaajaa perehtymään aiheseen ja ottamaan pienimmistä tyttösistä kuvan jota voitaisiin käyttää sitten joulukorttina.Ajatuksissa on siintänyt levollinen ja harmoninen otos pienistä tonttutytöistä jonkun joulukirjan äärellä tjms. Tai ehkä tyttöset olisi voinut pukea enkelivaatteisiin jotka pari joulua takaperin ommeltiin ihan siihen tarkoitukseen mutta jotka jostain (perinteisestä?) syystä jäivät ottamatta.

Mutta mutta. Viime viikolla perinteiseen tyyliin havahduin että apua!joulukortit! ja se kuva.

Ja reippaana naisena ! päätin ottaa kuvan ihan itse.

Järjestelin pienen kotistudion olohuoneeseen ja silitin punasävyiset mekkoset ja laitettiin hiuksia ja niin edelleen. kaikki näytti niinhelpolta että mielen päällä ehti pyöriä jo ajatus että tästähän tulee varmasti ihan perinne.. ;)

Mutta sitten se tapahtui. Nostin pienimmän pöydälle lavastettuun studioon ja isoimman kuvattavan pikaisesti perään että pitäisi kiinni nopealiikkeisestä palleroisesta...keskimmäinen sai hepulin tästä virheellisestä nostamisjärjestyksestä. Valtavan huudon saattelemana tämä pieni hieno tyllerö katosi yläkertaan ja siinäpä äiti seisoi kameroineen ja hienoine studioineen ja vielä hienompine suunnitelmineen.

No, jonkinlaisen lahjonta-uhkaus-kiristys-kierroksen jälkeen diiva suostui kuvattavaksi. Ilmeet vain olivat aika murheelliset.

Kuva siis tuli otettua. Seuraavana päivänä varttitunnin varoitusajalla tuli lähtö kaupunkiin-joten pikaisesti valitsemaan kuva, pientä muokkausta, tallennus tikulle ja matkaan.

Ei ehkä ihan sillä tavalla kuin tämän olin ajatellut...mutta käyhän se näinkin. Ehkäpä olen tässä matkan varrella saanut tartunnan miehen joulukorttiominaisuudesta, hän kun kuului HUOLETTOMIIN.(lähettää jos muistaa, jaksaa tai ehtii, mutta ei ainakaan ota siitä stressiä :) )

En ole ihan varma tuleeko tästä perinne. Voi olla. Nautiskelua joulukorttien suhteen aion kyllä jatkaa tulevaisuudessakin. :)

Kuvissa "tunnelmat" tämänvuotisesta korttihössötyksestä.Lainaten mieheni ilmaisua. ;)

-hanna-

PS. lähden tästä ilmoittautumaan jollekin kuvanlisäämiskurssille.tai ehkä samalla myös kuvanpoistamiskurssi?

pahoittelen taas noita nurinniskoin olevia.