maanantai 21. maaliskuuta 2011

ihan hyvä maanantai



Tämä päivä alkoi jo kukonlaulun aikaan spirareissulla terveyskeskukseen...miten se tuo laryngiitti osaakin ilmaantua juuri siihen sikeimpään ja makeimpaan uniaikaan...mutta saatiin lääke ja homma kunnossa.(vähän piti olla topakkana ja pätevänä ja kaiken kokeneena kun vastassa oli asiaan epäilevästi suhtautuva hoitaja) Lääkäri kysyi että mitä mieltä äiti on ja äitihän oli totisesti sitä mieltä että lapsi tarvii lääkkeen ja - lääkäri totesi että sitten me annamme. toisinaan joutuu olemaan tiukkana tuolla tk:ssa, mutta kaikenkaikkiaan voisin antaa sinne mieluummin kuitenkin ruusuja kuin risuja.Joillakin kuulemma on toisinkin päin.

Eilisen päivän ulkoilureissu virkistää (?) vielä tänäänkin. Teimme eväät ja lähdimme pikkulikkojen ja pienimmän karvakuonon kanssa metsäretkelle. Äitikin tunsi olonsa hyvin tehokkaaksi ja käteväksi kun näin vain lähtee retkeilemään pikkuisten kanssa ja jotenkin oli semmoinen harvinainen onnistunut ;) olo.


aika pian valkeni että yksi lapsonen oli toivottoman alipukeutunut tähän tilaisuuteen, pienimmän maitopullo oli jäänyt kotiin pöydän kulmalle ja yhdeltä loppui huumori kun iskä innostui antamaan vauhtia lumipenkan päältä alaspäin...ei sitä aina arvaa milloin on mukava saada vauhtia ja milloin ei...

pienimmäinen siis heräsi tähän suureen murheen ääneen ja kitisi sylivauvana sitten koko retken kun se oleellinen kapistus oli jäänyt matkasta...kuitenkin, makkarat tuli paistettua, muutkin eväät syötyä viimeistä pullanpalaa myöten ja päivän d-vitamiiniannos tuli nautittua ihan
ilmaiseksi. Retkimieltä oli tullut pakattua reppuun riittävästi. :) Ihan onnistunut retkipäivä. :)

Juuri nyt imuri hurisee tuolla olkkarissa miespuolisen kotiapulaisen ;) toimesta ja sai luultavasti kerättyä sisuksiinsa melkoisen määrän keijupölyä. Pyykkivuorelle pitäisi myös keksiä joku vetävämpi nimitys.onko ehdotuksia? miten siellä kaukana pekingissä ? :D

Tänään haaveilen tarttuvani saksiin ja kankaisiin.Jotain keväistä ja värikästä tekisi mieli alkaa värkkäämään. tyttöset eivät kyllä tarvitsisi mekkoja...mutta jotain semmoista monikäyttöistä ja ihanaa silmissä siintelee. :)

-hanna-

7 kommenttia:

  1. Onpa ollut kaunis päivä! Eväät ovat kyllä kohokohta ulkoillessa. Mukavia hetkiä teillä ollut!

    VastaaPoista
  2. Katja: eväät kruunaavat kyllä retken kuin retken :) täällä asuessa ei ole tullut käytyä merenjäällä retkeilemässä niinkuin siellä kotipuolessa, pitäisi tehdä uusi aluevaltaus täälläkin...vaivaiset 15 vuotta asuttu... :)

    tein hyviä päätöksiä ulkoilun lisäämisestä ja reippailusta yleensäkin..toivottavasti päätökset pitävät!

    VastaaPoista
  3. Meillä täällä Pekingissä kaikki on NIIN suurta.
    Ei puhuta vain vuoresta vaan VUORISTOSTA! :D

    VastaaPoista
  4. Peking onkin miljoonakaupunki tämän vaivaisen kyläpahasen rinnalla. :D

    Täälläkin alkaa kyllä aika vuorijonoa muistuttamaan nuo pyykkipinot..luulenpa että pekingin vuoristot kalpenee tämän ketunpesän maisemien rinnalla! ;D

    VastaaPoista
  5. Sielähä saa sitte kiipeillä vuorilla.. ;) huipulta näkee kauas.. mutta huipulla tuulee...
    Täälä merenrannalla ei mitään vuoria näy.. mutta tuulee siltikki.. üü
    Reipasta mieltä vuoren vallotukseen.. :)

    VastaaPoista
  6. mummo: kyllä tämä aika vuorikiipelyä on...mikä vuori milloinkin ;)

    VastaaPoista
  7. samoja onnistumisen tuntemuksiani minullakin toisinaan:)

    VastaaPoista