sunnuntai 21. elokuuta 2011

kauden aloitus

Niin se vain syksy koitti-ja pyörähti tämäkin kausi käyntiin! Jokavuotinen perinne jo monen vuoden takaa, aloituspäivä on tuttu 20.8. Sen muistaisin varmaan unissanikin! Aloitukseen valmistaudutaan huolella, joitakin päiviä ennen pitää tarkistaa varusteiden kunto, huolehtia riittävästä panostuksesta  ja varata sopivat eväät. Säätiedotuksiakin on syytä tarkkailla!


Että niinkuin syksyn ompelukausi on nyt korkattu. :) Avajaiset olivat juhlalliset-kunnialaukauksia kuului sieltä ja täältä! Mikäs siinä oli saksien suihkiessa ja koneiden surratessa kun miesväkikin oli pois jaloista. :)

Kaiken autoilun lomassa aloituspäivän saldo jäi aika pieneksi mutta eipä toisaalta ollut mitään suuria saalistavoitteitakaan asetettu. Olen nyt innostunut vapaakirjontajutusta niin että joka ompelukseen  tuppaa ilmestymään jonkunlainen kirjoitus. :) Innostuksen piiriin kuuluu myös farkkukangas.(vanhoista farkuista tietysti :)) Farkkupenaaleja  eri variaatioilla on syntynyt ennen aloituspäivääkin  itselle saksipussukaksi ja Jenni-tyttösen parhaalle kaverille synttärilahjaksi. Aloituspäivän penaali meni suloiselle Seela-kummitytölle. :)


Ylemmässä kuvassa synttärilahjapenaali. :) Josta muuten puuttuu tuossa vaiheessa vielä nappi. Napinläpenä farkkujen vyöraksit.
Alemmassa kuvasssa kurssille vartavasten saksipussiksi ommeltu pussukka.
 Te kaikki jotka  toisinaan kuljettelette saksia ja muuta ompelutarviketta muovipusseissa paikasta toiseen tiedätte varmaan miltä se tuntuu kun sakset(tai nuppineulat) työntyvät pussin läpi ja pahimmassa tapauksessa rikkovat jonkun tärkeän kangaspalan. Farkkupussukasta eivät muuten tule läpi. :)  Kuvassa (joka muuten on huono, otan joskus yksityiskohtaisemman ja paremman) näkyy ihanat hapsutetut reunat! Niiden takia oikeastaan tein tämän systeemin juuri farkusta. Ideana siis se, että pussin reunat ommellaan ihan vain saumanvarat ulospäin(ei siis mitenkään hienosti vuorittaen niitä piiloon) ja sitten hapsutetaan reunat  saksilla reilun sentin levyisiksi hapsuiksi, laitetaan pariin kertaan pyörimään pyykin sekaan koneeseen ja kuivausrumpuun.  ja siellä ne hapsuuntuvat ihan itsekseen. :)


Tähän väliin on varmaan pakko kertoa yksi toinen kuivausrumputarina....olin kerran eräänä syksynä niin reipas että revin muutaman vanhan pussilakanan matonkuteiksi joista virkkasin kympin koukulla  semmoista neliskanttista kylppärinmattoa. Sitä virkattiin kaksi ketjusilmukkaa, kiinteäsilmukka-systeemillä sormet ja niskat jumituksiin ja vihdoin se saatiin valmiiksikin! Se oli muuten tosi toimiva! Suihkun jälkeen siinä seisokellessa se kuivasi hyvin jalat eikä siis jokainen suihkussa kävijä kastellut koko kodinhoitohuonetta. Lisäksi se kuivui kohtuullisen nopeasti kun sen heitti vaikkapa suihkun hanaosaan riippumaan.Kerran tuntui kuitenkin siltä että pitää pestä tuo matto ihan koneessa kun se kerran oli niin kätevä kooltaankin että  mahtui hyvin pyykkikoneeseen. A vot! Ja sitten kun juuri tuona syksynä tämä täti oli hylännyt pyykinkuivaustelinevoimistelut ja siirtynyt rumpukantaan niin sinnehän se lensi mattokin , rumpuun pörhistymään ja kuivumaan ollakseen taas valmiina kuivaamaan suihkuttelijoiden jalkapohjia. Rumpua aukaistessa ihmettelin ensin valtaisaa vyöryä joka tunki esiin nukkasihdin suojakotelon rei'istä ja sen jälkeen ihmettelin rummussa olevaa tyhjyyttä.  Matto oli vaihtanut olomuotoa ja kadonnut lähes kokonaan nukkasihdin syleilyyn. :D

Semmoista SAATTAA tapahtua vaikka ei uskoisi. :)

Aloituspäivä jatkui hevostellessa.
keppihevos-primadonna sai pikkusiskon, yhden söpön ystävättären ja mieshevosen. :)  Kuulemma. :)


Tämä on pikkusisko. :)
(Näitä kuvia katsoessa muistan taas että valon vähetessä kuvat huononevat.  )


Ystävätär.


ja Mieshevonen. ( ristäisiä ei ole muuten vielä pidetty  ;))

Kausi aloitettiin sangen hyvässä säässä (selkeä keli piti lapsijoukon ulkotiloissa pyörimässä) ja hyvässä vireessä. Iltalennolle kokoonnuttiin city-miljööseen  kolmen naisen ja lapsilauman  kanssa herkullisen tortillalasagnen ja salaatin ääreen. Kiitos ystävät!

-hanna-

7 kommenttia:

  1. Onko sulla kaavaa näihin keppihevosiin? Laitatko ihan luudanvarren varreksi? Miten kiinnität sen? Ne ovat nimittäin aivan ihania!!

    VastaaPoista
  2. no johan tuo..on taas surrannu kone ihan tosissaan:)Vaan niin se pittääki,jos kerta ideoita löytyy ja taitoa on vaikka muille jakkaa...
    Meillä se metästyksen alotus meni viime tippaan,vaan hyvinhän tuo kerkes ja kaveri saalistaki toi!
    Surruuttelun iloa kaiken kaaoksen (?)keskelle:)

    VastaaPoista
  3. milli: primadonna, ystävätär ja mieshevonen on tehty ihan kaavoilla, suuri käsityölehti muutaman vuoden takaa...en nyt millään muista lehden numeroa vaikka on se jossain ylhäällä... primadonnan pikkusisko on tehty ihan omasta päästä-jonkunlainen hevosenpää vain sanomalehdelle ja sillä leikkaamaan. :) korvien kohdalla on pienet "hakit" johon korvakappale laitetaan ja ommellaan hakki kiinni. otsakaitale on ihan suora kaitale joka kapenee turpaa kohden siten että alapuolella ei ole ollenkaan kaitaletta. :) pikkusisko on muita polleja hieman sirompi tapaus johtuen tästä kaavattomuudesta...mutta ihan kiva kun pollearmeija on erinäköistä ja -kokoista. :)

    harjanvarsi(puolikas) on oikein hyvä keppi. :) meillä ei tuohon ompeluinspiraatioon löytynyt noin montaa harjanvartta niin laitettiin pihalta löytyneet napakat kepit...joista yksi jo meni poikki. :( kiinnitys on yksinkertainen,(ei välttämättä mitenkään kaunis....) nimittäin ilmastointiteipilla kiristetään helma kepin ympärille tiukasti.maalarinteippikin käy. tämä on siitä näppärä systeemi että kepin voi kohtuullisen helposti vaihtaa jos haaveri sattuu. :) Nämä ovat kyllä mukavia ompeluksia! valmistuvat nopeasti ja ovat mieluisia. :)

    suvi: surraus on hyvä keino jäsentää päänsisäistä kaaosta. harmi vaan että pään ulkopuolista kaaosta se pahentaa...:D onnea saaliista! kyllä meilläkin päästiin sorsapaistin makuun :)

    VastaaPoista
  4. Mummolla on hyväks luettu lainalehti. Suuri käsityölehti toukokuu 2008 josta löytyy toiveohje: suullinen keppari!
    Vaalianpunanen lehti ja kannessa Arja Korisevan kuva.

    VastaaPoista
  5. mummo: kiitos! tuo ensimmäinen primadonna-heppa on tegty juuri tuolla suullisella :) kaavalla mutta näistä myöhemmistä jätin sen suukappaleen pois. suulliseen saa tietenkin kaikki hienot kuolaimet ja muut vimpstaakit laitettua mutta olin nyt semmoisella pikatikkituulella että en jaksanut sitä alkaa värkkäämään. :)

    VastaaPoista
  6. Voi ettäihana idea tuollainen ompeluskaudenavaus! Oliko teillä siis lapset paikalla,miehet vaan puuttui;) ?Tuo idea pitää ehdottomasti ottaa käyttöön ja lahjoa isot plikat lastenhoitajiksi ja kutsua ompelukaverit koolle,vaikka joku lauantai...Piirtaa!!
    Ihania keppareita! Meillä ei (harmi kyllä) tytöt ole innostuneet keppareista ainakaan vielä. yksi keppiporo kyllä talosta löytyy (tildan tapaan) ja se kyllä saa välillä kyytiä. Hmm.ehkä innostuisivat jos äiti tekasis muutaman :). Jos joku tulis ja poimis meidän viinimarjat sekä pesis talosta ikkunat niin kyllä minä mielelläni ompelisin vaikka kaikki päivät!

    VastaaPoista
  7. tinttara: kannattaa ottaa käyttöön :) ja aloitella kausi aina säännöllisin väliajoin. :)

    on meilläkin vielä marjoja puskissa...ja ikkunat pesemättä....joskus pitää vaan tehdä jotain ihan muuta kuin noita tarpeellisia.:)

    VastaaPoista