jälkiruokaa

Ompelukoneiden ja muiden asiaankuuluvien vermeiden kokoontumisajoista on nyt kulunut muutama päivä---olihan se mieletön maraton! Ja ihan siellä sulassa sovussa vuosimallit, merkit,(sylinteritilavuudet )ja tehot pörisivät ja pärisivät ja jostain kuului ronksutusta ja jostain vikinää...tuulettimen hihna kenties?(kun tuli välillä vähän liian kanssa tuuleteltua)  Onneksi lisähappi kuitenkin järjestyi napista painamalla. :)

Alkuun näytti siltä että mistään ei saa otetta, ajatukset harhailivat kankaissa ja langoissa, pitseissä(värjätyissä) ja tilkuissa. Liekö tapahtunut se kuuluisa kaavoihin kangistuminen? Opettajan kehotuksesta kuitenkin tehtiin olomme kotoisaksi (= leviteltiin hartaudella liitostellut kankaanpalaset pöydille ja lattioille) ja siitähän se alkoi sitten rullaamaan. :)

Hauska oli seurata kuinka pikkuhiljaa innostus ja inspiraatio valtasivat koko tilan...saumurien ja ompelukoneiden surinaan ja säksätykseen sekoittuivat saksien (huom. vastateroitettujen!) suihkina ja silitysraudan sihinät -ja kaiken yli kuului yksi ääni, selkeästi tunnistettava,  joka varmasti oli inspiraation kihinä. :)
Mielenkiintoinen äänimaailma-johon lisätään vielä iloiset , hersyvät naurut ja onnistumisen kokemuksen  huudahdukset , sekä ideoiden tuottamisen ja jakamisen pulppuava solina. :)


Jonkun verran äänimaailmaan kuului myös  ärsyyntynyttä puhinaa, sillä kun on ommellut työläät ja vaivalloiset poimutukset ja laskokset, selviytynyt niistä ihan kunnialla, huolitellut kappaleiden sivusaumat  ja sitten huomaakin ommelleensa piiiitkät sivusaumat yhteen oikein siististi ja tarkasti siten että alalankana on ollut kumilanka...niin silloin kuuluu huokaisuja ja puhinaa. hooh.

Ompelemisessa on tiettyjä lainalaisuuksia jotka näyttävät käyvän toteen riippumatta ajasta tai paikasta (ehkä vähän kellonajasta ) sillä niin kurssilla kuin kotonakin surruutellessa
                              - alalanka loppuu aina väärässä paikassa
                              - naapuripöydässä on aina kivemmat kankaat
                              - mukaanotettu vetoketju ei ole niin hyvänvärinen kuin se joka jäi kotiin
                              - se kaavalehti jossa yhtäkkiä on se kaikkein inspiroivin malli on joko kokonaan kotona                    
                                 tai sitä puuttuu kaava-arkki...ja
                              - ratkoja on aina hukassa.

Jonkun verran pohdittiin turhan ja tarpeellisen ompelun välistä problematiikkaa...tarviiko tyttölapsi kuinka monta mekkoa? Todettiin että tarvii. Ja piste. Yläkaappiin voi ommella kaikenlaista ja alakaappiinkin, jos haluaa(tai mahtuu). Ja että onko hifistelyä pähkäillä napinompelulangan väriä....tai miten toisen romu on toisen aarre? Ja miten kirpputoreilla kohtaavatkaan mielenkiintoisella tavalla kysynnän ja tarjonnan lait- toinen kärsii tavaraähkystä(myyjä) ja toinen hamsteroi(ostaja) ...tai entä jos innostuu keräilemään kankaan hulpioreunoja? (muut menettelevät, mutta jos alan keräilemään hulpioita niin huomauttakaa!)

Silkkiperhosen toukan kova kohtalo mietitytti myös ,(huomatkaa, että vakavistakin asioista puhuttiin!)miten ihmeellinen juttu, että tuosta pienestä kotelosta tulee tuhansia metrejä silkkilankaa..käsittämätöntä. Käsityö-kurssilla kun oltiin niin tutusttiin myös uusiin tekniikoihin-aurinkovärjäystä tehtiin puolenyön aikaan ikkunattomassa ullakkotilassa ja hyvä tuli! Sen täytyy johtua kyllä opettajasta. :) Valokuvien siirtoa kankaalle voi myös pitää jonkunlaisena hokkuspokkus-juttuna..lakat ja kynttilät jne. Ehkä joskus kokeilen itseksenikin. :)

Kadonneiden avaimien ja puhelimien etsintä oli sopivaa taukojumppaa. Pysyivät nivelet notkeina ja lihakset sopivasti vertyivät kun välillä kaiveltiin laukkuja ja taskuja, vaunuja ja peitonmutkia. :)  Matkalaukkujen uumeniin katosi myös oleellisen värinen resoripalanen joka löytyi vasta kotona...:)
Katosivathan pakkauksista  kuitenkin myös kangaspalat ja tilkut-muuttuivat  vaatteiksi ja muiksi tarpeellisiksi. Sauma saumalta valmistuivat takit ja haalarit, mekot ja hamoset, laukut ja lippikset. :)

Alkuun ilmassa lenteli ajatuksia  siitä miten olisi ihanaa olla koko viikon kestävällä ompelukurssilla! Ommella, ommella, ja ommella. Lauantaina alkoi jo yhdellä ja toisella ompelijalla tuntua olkapäissä ja pakaralihaksissa...ja ainakaan tuolla tehokkuudella ei voisi jaksaa koko viikkoa! Jotain tehoista kertonee että tuntia ennen kurssin päättymistä ompelukoneen näyttöön ilmestyi teksti: "Päämoottori ylikuumentunut, odota hetki." :D On se vaan hyvä tämä nykyajan teknologia! Eipä sitä itse olisi osannut sen paremmin sanoa. :D

Kurssin lähetessä loppuaan istuimme aulassa ihailemassa näyttelyä ja suunnittelemassa uusia kursseja. Pikkuhiljaa alkoi yhden jos toisenkin kurssilaisen mieli palailla koteihin, pienten ja suurempien ihanien ja symppisten ;)  luokse. Kurssi oli täyttänyt tehtävänsä-katkaissut arjen, antanut mahdollisuuden tehdä jotain ihan itse, toteuttaa luovuuttaan ja ideoitaan hyvissä työtiloissa.

Mielettömän kauniita, persoonallisia ja omannäköisiä töitä,oman harrastuksen parissa vietettyä laatuaikaa,  uuden opettelemista ja onnistumisen kokemuksia.Ideoiden ja vinkkien  jakamista,raikkaita järvenrantalenkkejä,päiväunia,  valmista ruokapöytää ilman tiskivuoroja.  Juuri sitä tiettyä pikkuihmistä varten rakkaudella ajateltuja ja tehtyjä juttuja .Unohtamatta elämäntarinoiden ja -polkujen kuulemista ja  vierellä kulkemista.

Lisäilkää jälkiruokaan omat mausteenne, kirpeät, makeat, tuliset ja lempeät. :)

-hanna-