sunnuntai 29. toukokuuta 2011

luksuspäivää

Täällä on tänään sunnuntaina ollut ihmeellisen rauhallista...vietin luksuspäivää pienimmän kanssa kun muut pirpanat olivat retkeilemässä isojen siskojen kera. Tuplasankarit olivat kyllä kotona mutta näin kahden kerroksen talossa ei välttämättä törmäile teineihin jos ei ensin ole itse aktiivinen. Tai sitten alakerrassa täytyy olla jotain erikoista herkkua tarjolla, tai ainakin hyvä tuoksu. :)

Luksuspäivää voi siis viettää ihan kotioloissa. :) Siihen tarvitaan kohtuullinen siisteys, (saimme eilen siivottua, vaati vain yhden! raivokohtauksen)helppoa ruokaa ja ihana rauha. :) Niin, ja tietenkin  palleroinen, lämpöinen ja tuttisuinen päiväunikaveri. :) Ai että tekikin terää päivätirsat! Liian harvoin muka joutaa semmoisia harrastamaan. Pitänee ottaa tavaksi. :)

Jotta ette tulisi vallan kateellisiksi tästä luksuspäivästä niin kerrottakoon että päivätirsojen aikana pyykit kastuivat vesisateessa, pakollisen :) fb-ja blogikurkkauksen aikana päiväunikaveri tyhjensi Helmi-siskon vaatekaapin ja röntsötteli kuraisilla kumppareilla pitkin taloa. Retkeläisiä hakiessa  sain melkein sydänkohtauksen kun poliisiauto vilkutteli pysäytysvaloja ja mielessä vilistivät jo sakkolaput ja muut vaikka järki sanoikin että en ajanut yhtään ylinopeutta. Hiljensin ja huojentuneena totesin että takana ajava rekka joutui perusteelliseen syyniin. Miten se alkaakin sydän tykyttämään aina kun poliisi on näköpiirissä? Vai onko tuo sittenkään niin kummallista? :D

Jotain ompelutuotostakin on esiteltäväksi. Tosin tämä on valmistunut joitakin viikkoja sitten, käytössä ja pesuissa pyörinyt. Yhdet tietyt  ;) ompeluiltaan osallistujat voivat sitten vahvistaa tämän paidan ompelun yhteydessä todeksi havaitun seikan-ei voi yhtäaikaa ommella ja päivittää blogia. :) Hihassa (olalla)olevat poimutukset tulivat  ensimmäisellä ompelukerralla kainalon puolelle..semmoista saattaa sattua kun höpöttää joutavia ja yrittää samalla saada joutuisasti valmista. :) Hupparimekon kangas hiirenharmaata velouria josta pompulanauhat tekevät  ihanan. :) Takki toissakesäinen, yksivuotiaalle Helmille ommeltu jossa ensimmäinen isompi aplikointini. Näkyy vähän huonosti  mutta kukkia  ja perhosia. :)


Riisipuuron kutsuva tuoksu alkaa kerätä väkeä keittiöön molemmista kerroksista. :)

-hanna-

12 kommenttia:

  1. Sehän on sitten hyvällä mallilla, Hanna, kun vieläkin sydän alkaa tykyttää, kun poliisi on näköpiirissä ;D

    VastaaPoista
  2. No onpas ollu todella luxus-päivä:)kelepaa sitä päiväunia joskus nukkuakin..se jos mikä on ison perheen äiteelle luxuzta:)
    minua sykäytti toisenlaiset jutut tänä päivänä,vieläki sykkii normaalia nopeammin:)eikä poliiseja lähimaillakaan...
    kevät-juhlan merkeissä meni meillä tämä päivä...

    VastaaPoista
  3. anonyymi: kyllä se tykyttää, vieläkin :) ja taitaa vuosien myötä tykytellä entistä enemmän :)

    suvi: päiväunet on kyllä monesti harvinaista herkkua, aina tahtoo olla joku jolla on asiaa :)

    VastaaPoista
  4. Ihania pompuloita takissa! Teidan touhu kuulostaa siella ihan tutulta...

    VastaaPoista
  5. Anonyymi vei sanat suustani :D
    Ihana pampulapaita!

    VastaaPoista
  6. Soili:taitavat touhut olla samanlaisia toisella puolella maapalloakin :) uskomatonta,joskus tuntuu että tämmöistä pyöritystä ei varmaan ole missään muualla-vaan näyttää siltä että löytyy toisiakin pyörityksiä :)

    Hannele: :D pampulat on ihania-laittaisin niitä vähän joka paikkaan mutta kauhean käytännöllisiä ne eivät ole tuonkokoisella ainakaan noissa hihansuissa :) mutta ei kaiken tarvitse olla aina niin käytännöllistä-joskus on ihan kiva että on vaan kaunista.:)

    VastaaPoista
  7. ja minä tunnustan... jos vielä yhet sakot tullee... taitaapi lähteä kortti hyllylle... kamalaa, ajelen joskus ompelukoneellakin tuhatta ja sataa ... ei näy hälytysvaloja kuitenkaan.t.pirta ja Onni käsivarrella

    VastaaPoista
  8. Pirta: nyt vain kaasujalkaa keventämään :D ompelukoneella ei tietääkseni ole noppeusrajoituksia :D
    Ihana Onni. :)

    VastaaPoista
  9. Niin ne polliisisedätkin neuvoo! Yksi kehotti hommaamaan navigaattorin peltipolliisien takkie! :) Oikeesti virkavalta on minunkin etuni!

    VastaaPoista
  10. Poliisisetiä kannattaa kuunnella :D tai riippuu tietenkin asiasta, ja onko tekemisissä viran puolesta vai ihan siviiliasioissa. :)

    Meilläkin tykätään polliisista!(peltisistä ei niinkään):D

    VastaaPoista
  11. Näin se on.Viran puolesta polliisisetä on joutunut minua kuuntelemaan ja minä häntä. Sinä saat siviiliasioissakin tykätä hänestä ihana! :) Mulla tykytykset puupuolen mieheen. Ei ole kuitenkaan puusta! :D t. pirta

    VastaaPoista
  12. Mullapa oli myös samanmoinen luksuspäivä tai oikeestaan kaksi kun lauantaina olin nelistään esikoisen ja kahen nuorimman kanssa päivän kotona ja maanantaina samalla kokoonpanolla ynnä yksi neitokainen. Kyllä sitä nauttii kun on välillä rauhallisempaa! Viikonlopuksi tullaan sinnepäin ja aivan pakko käydä tuota pompulanauhaa hakemassa mullakin!

    VastaaPoista